Jos ajatellaan taas sitä 1800-luvun sääty-yhteiskuntaa, on taide- ja kansanmusiikin erottaminen toisistaan kaikkein helpointa. Rahvas soitti kansanmusiikkia, säätyläiset taidemusiikkia. Taidemusiikki on yhteiskunnallisessa vallassa olevan eliitin suosimaa korkeakulttuuria, jota päättäjät tukevat, nyky-yhteiskunnassa apurahoin. Taidemusiikkia ei olisi jos se joutuisi toimimaan markkinatalouden ehdoilla kuten populaarimusiikki, tai kokonaan rahatalouden ulkopuolella kuten kansanmusiikki.

Hyvä esimerkki taidemusiikista on ooppera, joka on taloudellisesti kannattamatonta, mutta niin korkeaa kulttuuria että sitä nyt vain on tuettava. Nykymuotoinen taidemusiikki perustuu hyvin pitkälti hyvinvointivaltioon, sillä sitä taidetaan rahoittaa ensisijaisesti veroilla. Koska taidemusiikki on eliitin suosimaa ja yhteiskunnan virallisesti tukemaa, on sen taustalla luonnollisesti myös laaja koulutusjärjestelmä, ammattilaisuus ja tiedonvälitys. Sille on myös ominaista akateemisen tutkimuksen runsaus ja teoreettisuus.

Taidemusiikin synty mahdollisti erillisten viihdyttäjien olemassaolon. Muusikon ammatin. Kaupunkien työnjako mahdollisti erikoistumisen. Näin syntyneiden korkeakultutturien koulutetuilla muusikoilla oli mahdollista musiikkiin ilman hovin ulkopuolisen yhteisön sosiaalista kontrollia. Hoveissa musiikkia soitettiin itsetarkoituksellisesti, ja musiikki irtosi perinteisistä käyttöyhteyksistään.

Taidemusiikki on hyvin perinnetietoista, eikä se olisi voinut kehittyä vain suullisen tiedon maailmassa. Siksi kouluinstituutiot ja painetut nuotit ovat keskeisiä taidemusiikissa. Taidemusiikissa teokset käsitetään enemmän taiteena, eräänlaisena autonomisena kokonaisuutena joka on irrallaan sosiaalisista suhteista.

Näin syntyi varmaankin myös ”taiteellisen integriteetin” käsite. Ajatus siitä että taidetta voi tehdä vain jos voi keskittyä kokonaan siihen, ilman tarvetta saada elantonsa jostain muualta, ilman sosiaalista painetta. Ei hovimuusikkokaan tietenkään voinut ihan mitä hyvänsä tehdä, koska työnjaon maailmassa heidän elantonsa oli täysin riippuvainen muiden ihmisten hyvästä tahdosta. Täysin irrallaan sosiaalisista suhteista musiikki ei tietystikään koskaan voi olla, koska musiikki on niin syvällä sosiaalisissa suhteissa.

Populaarimusiikin voi nähdä eräänlaisena kansanmusiikin jatkeena, mediateknologisena urbaanin kulutusyhteiskunnan versiona kansanomaisesta musiikista. Toisaalta siinä on myös paljon piirteitä taidemusiikin tekemisen ammattimaisuudesta. Se kuitenkin eroaa ratkaisevasti näistä kahdesta muusta musiikista siinä, että se on kapitalistisen ansaintalogiikan alaisuudessa. Myös populaarimusiikin esittämisen ja tekemisen sosiaalinen ympäristö on ratkaisevasti erilainen. Se ei synny yhteisöissä eikä myöskään akateemisen ja koulutuspoliittisen perinteen osana. Näistä lisää seuraavassa osassa.