71. ikonisin video: Adele – Hello (2015)

Ohjaus: Xavier Dolan
Ladattu YouTubeen: 22.10.2015
Näyttökertoja: 2 483 903 167 (18.2.2019)

Adele - Hello (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Power ballad -video on hyvin vahvasti MTV-aikaan sidottu genre, jonka parhaimpina (tai pahimpina) esimerkkeinä voi pitää Michael Bayn Meat Loafille vuosina 1993-1994 ohjaamia videoita. 25 vuotta sitten hiottuun formaattiin on vaikea lisätä mitään enää YouTube-aikana, mutta Adelen Hello päivitti tunteikkaan tuulikonevideon 2010-luvulle tyylillä. Musiikillisesti Adele ja Meat Loaf ovat suhteellisen kaukana toisistaan, ja niin ovat kyllä nämä videotkin, mutta niitä yhdistää vahvasti katsojan tunteisiin vetoaminen keinoja kaihtamatta. Vertailun vuoksi kannattaa katsoa ainakin Objects In The Rear View Mirror May Appear Closer Than They Are.

Videossa Adele saapuu syrjäiselle mökille muistelemaan kariutunutta ihmissuhdetta, monessa mielessä siis hyvin samantapaisessa asetelmassa kuin Jari Sillanpääkin. Sillä erotuksella, että Adele soittaa istelleen menneisyydessä. Näiden mietteliäiden hetkien lomaan on lisätty takaumia joissa eroprosessi näytetään Adelen silmien läpi. Mikään videon aikatasoista ei kuitenkaan sijoitu nykyaikaan, sillä videossa nähdään ainoastaan simpukka- ja lankapuhelimia – jopa yksi köynnösten peittämä muinainen puhelinkoppi. Myös seepiainen värimaailma on korostuneen retro.

Selkein yhteys 1990-luvun voimaballadien videoihin löytyy kamera-ajoista syksyisen lammen yli kohti myrskytuulessa laulavaa Adelea. Audiovisuaalinen siirtymä on niin tehokas että saan siitä joka kerta kylmiä väreitä. Nämä lampikohtaukset kuvattiin IMAX-kameralla, teknologialla jota ei oltu koskaana aiemmin käytetty musiikkivideon kuvaamiseen. Kuvanlaadun lisäksi videossa näkyvät toki sisällöllisestikin selkeät erot vanhoihin musiikkivideoihin: suurta tunnetta ei haeta räjähdyksillä, jylhillä maisemilla tai suurella melodraamalla vaan paljon pienemmässä mittakaavassa. Lähikuva on kunniassa, eikä tunteen välittämiseen käytetä niinkään suurta symboliikkaa vaan ihmiskasvoja.

Adele halusi vastanäyttelijäkseen tummaihoisen miehen (Tristan Wilds) tuodakseen huomiota Black Lives Matter -liikkeelle. Ele vaikuttaa varsin kömpelöltä valkoiselta syyllisyydeltä. Ehkä olisi ennemmin kannattanut tehdä kappale aiheesta tai harjoittaa tietoisuutta lisäävää hyväntekeväisyyttä? Video ja biisi eivät liity aiheeseen oikeasti mitenkään, eikä se siksi pysty välittämään tästä teemasta mitään selkeää viestiä. Yleisesti ottaen on toki hyvä, että nykyään valkoisten artistien romanttisen kiinnostuksen kohteiksi valitaan myös rodullistettuja näyttelijöitä (vrt. Ed Sheeranin Shape of You, josta kirjoitin listan alustuksessa).

Videossa puhutaan musiikin päälle poikkeuksellisen paljon. Yleensä tämä musiikkivideoklisee ärsyttää minua suuresti, eikä sille useinkaan löydy kunnollisia taiteellisia perusteluja. Hello vie sen kuitenkin niin pitkälle, että puheen ja musiikin välinen konflikti alkaa vaikuttaa toimivalta kerronnalliselta ratkaisulta. Teoksessa on kuitenkin kyse useista ristiriitaisista äänistä: nykyisestä Adelesta, menneisyyden Adelesta ja entisestä kumppanista.

Ylivoimaisesti parasta näissä lukuisissa projekteissani on se, että saan kuunnella musiikkia jota en muuten ikinä kuuntelisi. Oikeastaan se on se pääsyy miksi edes kirjoitan näitä juttuja ja Adele on yksi parhaista tällaisista löydöistä. Varsinkin tästä nimenomaisesta kappaleesta löysin paljon henkilökohtaista ja samaistuttavaa. Adelen rajoja ylittävästä voimasta kertoo kaiken tarvittavan tämä upea Saturday Night Live -sketsi. Koska videoiden ikonisuus on melkein suoraan verrannollinen niiden synnyttämien meemien määrään, linkkaan vielä bonuksena Muppettien Hello-parodian.

72. ikonisin video: Jari Sillanpää – Sinä ansaitset kultaa (2014)

Ohjaus: Numi Nummelin
Ladattu YouTubeen: 24.10.2014
Näyttökertoja: 10 603 827 (8.2.2019)

Jari Sillanpää - Sinä ansaitset kultaa (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Anna Erikssonin yhteydessä jo mainitsin että iskelmän ja popin rajat ovat hämärtyneet 2010-luvulla kovasti. Eikä kukaan ole tästä yhtä hyvä esimerkki kuin Jari Sillanpää. Cheekin ohella kukaan muu tuskin on hyötynyt Vain elämää -sarjassa esiintymisestä yhtä paljon. Ja kyllähän nimenomaan Cheekilläkin tämä hyöty tuli siitä että tietyn kansanosan suosikista tuli koko kansan suosikki. Räpistä ja iskelmästä tuli poppia. Osuvasti Cheek sitten coveroikin juuri tämän biisin kun kaksikko pääsi sarjan all stars -kaudella taas yhteen.

Sinä ansaitset kultaa on pop-iskelmää aikuiseen makuun, parhaalla mahdollisella tavalla. Se on poikkeuksellisen kypsä erobiisi, jossa kertoja ottaa vastuun teoistaan, pyytää vilpittömästi anteeksi ja päästää toisesta irti epäitsekkäästi. Teksti on sittemmin saanut myös uusia autobiografisia sävyjä. Erityisesti kappaleen avaavat sanat kuulostavat kovin enteelliseltä Sillanpään myöhemmin paljastuneita huumeongelmia ajatellen:

”mä vannon ja vannon ja vannon / huomenna sekoiluni päättyy / mut ehkä tiedät / mä jatkan ja jatkan ja jatkan / kunnes sun sydämesi särkyy / ja jätät meidät”

Kappaleen musiikkivideo tukee sanoitusta täydellisesti. Siitä välittyy hyvin vahvasti tunne siitä, että eroava mies käy viimeistä kertaa yhteisessä asunnossa. Alussa jätetään avaimet pöydälle viimeistä kertaa, lopussa vihkisormus. Siinä välissä Sillanpää istuu mietteliäänä lakanoilla peitettyjen huonekalujen keskellä, laulamassa tilanteen pinnalle nostamat tunteet. Ja käymässä suihkussa vaatteet päällä. Tätä viimeksi mainittua kohtausta lukuunnottamatta video on hyvin narratiivinen, mutta suihkukohtauksellakin on oma dramaturginen paikkansa kokonaisuudessa.

Video on siis visuaalisesti hyvin pelkistetty, mikä on ollut erittäin viisas valinta, sillä minimalismi antaa Sillanpäälle riittävästi tilaa esiintyä. Ylivoimaisesti tärkeintä teoksessa on kuitenkin tunne, laulajan tulkinta. Oletettavasti se on juuri tämä suuri tunne ja sympaattinen aitous, joka luo Sillanpäästä samaistuttavan monenlaisen musiikin ystäville. Koko YouTube-ajalle onkin erittäin ominaista nimenomaan tunteellisen kokemisen korostuminen – kaikilla muillakin julkisen elämän alueilla. Artisteille on entistä tärkeämpää luoda mielikuva aitoudesta, eikä mikään tee sitä yhtä vakuuttavaksi kuin Vain elämää -illallispöydässä tirautettu kyynel. Minusta se kuitenkin vaikuttaa aidommalta, että taitelija ilmaisee tunteensa omien teostensa kautta, ja siinä tämä musiikkivideo onnistuu mykistävän hyvin.

73. ikonisin video: Kanye West – Stronger (2007)

Ohjaus: Hype Williams
Ladattu YouTubeen: 16.6.2009
Näyttökertoja: 308 959 771 (7.2.2019)

Kanye West - Stronger (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Kanye Westin kesällä 2007 julkaistu Stronger on kolmanneksi vanhin video tällä listalla. Se on siis siirtymävaiheesta, jolloin ”YouTube-ajan estetiikka” ei vielä ollut täysin muodostunut. Strongerissa onkin sitten vähän kaikkea, eikä varmaan vähiten siksi, että video kuvattiin ilman selviä ennakkosuunnitelmia. Pitkän linjan musavideo-ohjaaja Hype Williams ja West lähtivät Tokioon kuvaamaan ”Japani-vaikutteista” videota ilman kuvauslupia ja suunnitelmia. Se oli selvästikin huono idea, sillä Japanista palattuaan West editoi videota viikkotolkulla ja teki siihen lisäkuvauksia New Yorkissa ja Los Angelesissa.

Videossa oli alunperin joku juoni, jossa West kuuluu moottoripyöräjengiin, mutta artisti ei ollut siihen tyytyväinen. Videoon kuvattin myös anime-klassikko Akirasta (1988) vaikutteita ottaneita kohtauksia: mm. sairaalajakso ja kohtaus, jossa Westin kehoa skannataan massiivisilla CGI-animoiduilla laitteilla. Lopulta West halusi kuitenkin videon joka muodostui ”kuumimmista” kuvista jotka sitä varten oli kuvattu, mikä selittää lopputuloksessa nähtävien elementtien irtonaisuuden.

New Yorkissa kuvattiin se videon ikonisin kohta Alain Miklin suunnittelemien linssittömien shutter shades -aurinkolasien kanssa. Tähänkään kuvamateriaalin West ei ollut aluksi tyytyväinen, minkä vuoksi sen päälle vedettiin efektikerros imitoimaan putkitelevision analogista värinää, joka on jo tullut hyvin tutuksi tällä listalla. Los Angelesissa puolestaan kuvattiin biisissä samplattavankin Daft Punkin osuus. Vaikka videossa ovat viralliset Daft Punk -asut, niiden sisällä ei ole oikea ranskalainen duo vaan Electroma-elokuvassa yhtyettä esittäneet näyttelijät Peter Hurteau ja Michael Reich.

Kanye Westistä on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut paljon enemmänkin kuin vain räppäri. Todellisuudesta irrallaan oleva egoismi, harkitsemattomat möläytykset ja harhaiset mielipiteet ovat tehneet hänestä yhden aikamme tyypillisimmistä kohujulkkiksista. Strongeria voi pitää hyvänä varhaisena varoittavana esimerkkinä tulevaisuudesta: maailman epäkäytännöllisimmät aurinkolasit, perfektionismista johtuva loputon hiominen ja videon rakenteellinen sekavuus kuvaavat Westin persoonallisuutta varsin mainiosti.

74. ikonisin video: Jenni Vartiainen – Nettiin (2010)

Ohjaus: Misko Iho
Ladattu YouTubeen: 7.6.2010
Näyttökertoja: 1 431 714 (24.1.2019)

Jenni Vartiainen - Nettiin (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Jenni Vartiaisen Nettiin on harvinaislaatuinen kappale: internetistä kertova pop-biisi joka ei ole vanhentunut tippaakaan yhdeksässä vuodessa. Avain tähän tekstin kestävyyteen on tietysi siinä, että siinä ei käytetä liian spesifejä viittauksia aikaan sidottuun terminologiaan. Internetiä kutsuttiin netiksi vuonna 2010 ja niin tehdään edelleenkin. Myös tekstin kostopornon ympärillä pyörivä tematiikka on ollut vuosien saatossa varmaan paljon ajankohtaisempikin kuin julkaisunsa aikaan.

Erityisen ajattoman mestariteoksen kappaleesta kuitenkin tekee sen musiikkivideo. Se on täydellinen esimerkki siitä miten video voi paitsi tukea, myös laajentaa tekstin merkityksiä. Lyriikat kertovat yksittäistapauksesta, video yleistää aiheen käsittelyn yhteiskunnalliselle tasolle. Videossa kun ei kerrota tekstin tarinaa kirjaimellisesti vaan allegorisesti: se esittää Vartiaisen elämässä arkeaan huoneessa, jonka isoista ikkunoista kaikki näkyy ohikulkijoille.

Nettiin on siis puhtaasti tekstillistä lähtökohdista pelkistettävissä biisiksi luottamuksen rikkomisesta, mutta videon kanssa katsottuna sen voi ajatella käsittelevän/ennustavan nykyaikaista avoimuuden yhteiskuntaa, jossa yksityisyys ei enää merkitse sitä mitä se merkitsi vielä silloin kun tämä kappale tehtiin. Kostopornosta ei tietenkään ole tullut onneksi yhtään hyväksyttävämpää, mutta ihmiset jakavat sosiaalisessa mediassa elämäänsä suunnilleen yhtä avoimesti kuin Vartiainen tämän videon näyteikkunassa. Huomionarvoista on esimerkiksi se, että videon alussa artisti itse avaa verhot kokonaan, vaikka ”joku Ilpo” katseleekin häntä jo niiden raosta. Hän siis jakaa kaiken, tai jatkaa jakamista, ainakin näennäisesti vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti.

Toisena puolena ilmiöstä on suuryritysten ja viranomaisten harjoittama valvonta, joka on tunkeutunut vaivihkaa kaikille yhteiskunnan osa-alueille. Toisin sanoen ja tekstiä mukaillen: mikään ei ole enää omaa. Toisaalta voi myös ajatella, että videon kritiikki kohdistuu siihen miten perinteinen(kin) media käsittelee julkisuutta. Rivikansalaisen arki ei ehkä kiinnosta muita kuin lähipiiriä, mutta ikkunan peseminenkin on jännää jos sen tekee joku kuuluisa.

Vartiainen oli kuitenkin todennäköisesti vuoden 2010 kuumin suomalainen artisti: Nettiin löytyy Seililtä, joka on historian 14. myydyin kotimainen albumi ja Vartiaisen uran kaupallinen huippukohta. En muista näin vanhoja asioita, mutta varmasti hän oli varsin paljon esillä mediassakin tuolloin. Tätä autobiografista tulkintaa tietysti haittaa se, että teksti ei ole Vartiaisen vaan Teemu Brunilan käsialaa. Mutta kuten sanoin, teksti ja video ovat vain yksittäisiä kokonaistaideteoksen aspekteja. Nettiin on klassinen musiikkivideo,  joka on enemmän kuin osiensa summa.

75. ikonisin video: Justin Bieber – Baby (2010)

Viraileva artisti: Ludacris
Ohjaus: Ray Kay
Ladattu YouTubeen: 19.2.2010
Näyttökertoja: 2 055 637 732 (22.1.2019)

Justin Bieber - Baby (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Harva artisti havainnollistaa YouTuben kasvua dominoivaksi musiikkimediaksi yhtä hyvin kuin Justin Bieber. Hänen virallinen kanavansa kattaa YouTube-ajan koko kirjon, sillä siellä on tallessa hänen vanhimmatkin videonsa. Kaikki alkoi tammikuun 19. päivä 2007 julkaistusta epäselvästä videosta, jolla Bieber esittää Ne-Yon kappaleen So Sick. Videosta on mahdotonta tunnistaa kasvoja, ja se olisikin ilmiselvä feikki minkä tahansa muun tilin julkaisemana. Videossa silti näkee ja kuulee kaiken sen, miksi Bieberistä tuli varsin nopeasti megatähti. Jo tuosta 12-vuotiaan varhaisteinin esiintymisestä näkee että hänessä on juuri sitä vastustamatonta karismaa, jota suurelta viihdyttäjältä edellytetään.

Tämän huomasi myös manageri Scooter Braun, joka löysi Bieberin YouTubesta klikkaamalla vahingossa väärää videota. Pian Justinilla olikin jo levytyssopimus ja kolmen vuoden kuluttua So Sickin julkaisusta YouTubeen ladattiin video kappaleesta Baby. Viidessä kuukaudessa siitä tuli YouTuben katsotuin ja vihatuin (eniten peukkuja alaspäin) video moneksi vuodeksi. Bieber oli yksi ensimmäisistä YouTubesta löydetyistä laulajista, joista tuli suuri menestys myös ns. perinteisessä mediassa. Eikä kukaan YouTube-tähti ole sittemminkään ohittanut hänen statustaan.

YouTube ennen Babyä (tai VEVO:n perustamista edellisenä vuonna – rajan vetäminen on täysin mielivaltaista) oli hajautettu julkaisualusta kenelle tahansa omatoimiselle sisällöntuottajalle. Sellainen oli myös aloitteleva Bieber, jonka esiintymisiä hänen perheensä alkoi ladata YouTubeen, jotta myös poissa olleet sukulaiset voisivat nähdä ne. Vaikka aluksi monet sitä toivoivatkin, mitään DIY-tuotannon vallankumousta palvelu ei kuitenkaan käynnistänyt. Se vain loi uuden väylän, jolla monikansalliset viihdekorporaatiot etsivät talenttia omaan voitontavoitteluunsa. Tästä mekanismista Bieberin ura on täydellinen esimerkki. Hänen kanavaltaan löytyy dokumentaationa kaikesta tästä sekä isolla budjetilla tehtyjä yli miljardin katselukerran HD-videoita että alle miljoonan katselun kotivideoita. Kanavalta näkee myös kätevästi miten lapsesta kasvoi aikuinen koko maailman silmien edessä.

Baby on musiikkivideona varsin vanhanaikainen, mikä on tietysti sopivaa näin perinnetietoiselle biisille. Se olisi voitu ihan hyvin tehdä 1990-luvullakin, eikä siitä ole olemassa edes HD-versiota. Minua aina vähän harmittaa jakaa tällä listalla jotain 480p-laatuisia videoita. Tästä syystä olenkin sijoittanut Babyn varsin alhaisella sijalle, vaikka ulkotaiteellisesta näkökulmasta sen voikin sanoa olevan paljon merkittävämpi. On siinä silti yksi ikoninen kuva: Justin Bieber (ja välillä Ludacris) vihersävyisten ruutukuvioiden edessä. Tämä yksi visuaalinen elementti on videon tunnistettavin osa ja videon thumbnail luo välittömän assosiaation tiettyyn aikaan ja ilmiöön.