1001 klassista levytystä: Johdanto

Muutoksen tuulet puhaltavat Melomaanikolle! Blogini, ja sen some-liitännäiset Facebookissa ja Twitterissä, ovat perinteisesti keskittyneet melkein kokonaan populaarimusiikkiin. Viime vuosina olen kuitenkin kuunnellut sitä koko ajan vähemmän, ja enemmän taidemusiikkia. Se väistämättä alkaa näkyä myös kirjoituksissani.

Esimerkiksi Vuoden parhaat levyt -perinteeni loppui, tai ainakin katkesi vuonna 2015, koska ei minulla yksinkertaisesti ollut juuri sanottavaa uusista albumijulkaisuista. Kuuntelin koko vuoden lähinnä taidemusiikin klassikkolevytyksiä, sekä tietysti blogiprojekteihin liittyvää musiikkia (elektronista musiikkia, Children of Bodomia, jne.). Vuoden parhaista biiseistä tein kyllä tänäkin vuonna Spotify-soittolistan, ja Facebookin joulukalenterissa kävin läpi musiikkivuoden kohokohtia.

1001 Classical Recordings You Must Hear Before You Die -kirjan Eurooppa-version kansiTänä vuonna käynkin uuden ikuisuusprojektin kimppuun, ja se tulee todennäköisesti dominoimaan ainakin Facebook-sivuani: ryhdyn kuuntelemaan 1001 Classical Recordings You Must Hear Before You Die -kirjan suosittelemia levytyksiä. Olen kirjoittanut kirjasta lyhyesti jo aiemmin, ja kuunnellut joitakin näistä levytyksistä satunnaisesti, mutta nyt alan käydä niitä systemaattisesti läpi. Raportoin tietysti kuuntelukokemuksista Facebookiin, ehkä ajoittain tännekin. Jatkan toki myös elektroninen top 100 -listaa, enkä hylkää populaarimusiikkia muutenkaan!

Kuten tavallista, voit tässä vaiheessa joko mennä kuuntelemaan ensimmäistä teosta, tai sitten jatkaa lukemista ja tutustua projektiini tarkemmin.

Lue loppuun

Kymmenen vuotta skroplausta, osa 2

Mulle taisi nyt käydä Hobitit: piti tulla vain kaksi elokuvaa bloggausta, mutta peterjacksonmainen suuruudenhulluuteni ajoi minut venyttämään tästä tikusta asiaa kokonaiseksi trilogiaksi asti. Ihan vain siksi että ensimmäisestä osasta unohtui sellaisia mitättömiä pikkuasioita kuin kokonaistilastot siitä mitä kaikkea tuli ensimmäisenä kymmenenä skroplausvuotena kuunneltua.

Käytän samalla tilaisuuden kiinnittämään huomionne Melomaanikon Facebook-kanavalle, jossa alkaa huomenna ensimmäinen Melomaanikon joulukalenteri: jouluaattoon asti jaan seinälläni 20 vuoden 2014 parasta biisiä (ts. parasta biisiä jotka löytyvät netistä muodossa joka on helppo jakaa somessa) ja neljä ”muuta juttua”. Yksi näistä neljästä muusta luukusta sisältää tämän tilastotrilogian päätösosan; kolmen muun luukun sisältö jääköön vielä salaisuudeksi.

Tässä siis ennen vuosikohtaista syväanalyysiä vielä käsittelyssä artisti-, raita- ja albumilistani viimeiseltä 10 vuodelta.

Artistit

1

Swans

4,311

11

Einstürzende Neubauten

1,252

2

Depeche Mode

3,242

12

Icon of Coil

1,150

3

Nine Inch Nails

2,558

13

Sleep Chamber

1,126

4

Current 93

2,282

14

Front Line Assembly

1,100

5

The Legendary Pink Dots

2,027

15

The Tiger Lillies

1,025

6

Coil

2,009

16

Foetus

1,021

7

CMX

1,968

17

Dead Can Dance

922

8

Covenant

1,730

18

Deine Lakaien

911

9

Death in June

1,501

19

Laibach

887

10

KMFDM

1,340

20

Combichrist

868

Monet näistä bändeistä tuli toki käsiteltyä jo edellisessä osassa. Ehkä on kuitenkin syytä nostaa esille seitsemän kärjestä vielä Current 93 ja Coil, joihin toki palaan vuosikohtaisissa tilastoissa. Ne ovat Swansin jälkeen kovimmat bändilöytöni viimeisen 10 vuoden ajalta, mutta molemmat löytyivät sen verran samaan aikaan Swansin kanssa että tuo suurin löytöni jätti nämä kaksi parhaimmillaankin vuosilistojen toiselle sijalle (Current 93 vuonna 2006 ja Coil vuonna 2007).

Vastaavasti Sleep Chamber oli yhden vuoden kuunnelluin (2008), mutta se oli niin selkeä piikki bändin kuuntelussa, että kokonaisuutena se jää vasta sijalle 13. Tilastot ovat jo lähes kuukauden vanhat ja sen jälkeen onkin jo tapahtunut muutoksia: Johann Sebastian Bach (vuoden 2014 kuunnelluin) on päässyt tonnikerhoon ja noussut sijalle 17.

Mielenkiintoisemman visualisoinnin top 50 -artisteistani saa tekemällä siitä pilven Last Chart! -nettisovelluksella. Artistit liitetään toisiinsa sen mukaan kuinka voimakkaasti niiden kuuntelu korreloi keskenään: ts. sitä lähempänä artistit ovat mitä selvemmin niitä kuuntelevat aina samat ihmiset. Monessa kohtaa tämä tarkoittaa ihan vain sitä että saman genren artistit ovat samassa klusterissa, mutta ei aina. Artistien samankaltaisuus tulee siis kaikkien Last.fm:n käyttäjien tiedoista, mutta kaaviossa mukana olevat artistit (joiden suhteellista kuuntelumäärää kuvastaa pallon koko) omasta top 50 -listastani.

Top 50 -artistipilvi samankaltaisuuden mukaan

Tässä hienosti näkyy aiemmin mainitsemani industrial-käsitteen monimerkityksellisyys: Nine Inch Nailsin ympärille muodostuu oma hajanaisempi klusterinsa, jossa on ns. mainstream-industrialia, mutta myös Test Dept:in ja Sleep Chamberin tapaisia erikoisuuksia. Current 93:n ja Coilin ympärille taas muodostuu yhtenäisempi ns. underground- tai oldschool-industrialin klusteri, josta löytyy sekä neofolkia että kokeellisempaa industrialia. Niiden väliin jää EBM/futurepop-klusteri. Osa neofolkista jää myös omiin pienempiin klustereihinsa.

Paljon informatiivisempi onkin top 100 -pilvi, mutta selvyyden vuoksi en upota sitä tähän. Siinä on niin paljon informaatiota että tekstit menevät väkisin pahasti päällekkäin, eikä se ole visuaalisesti järin miellyttävä. Interaktiivisena visualisointina (palloja voi siirrellä) se kuitenkin toimii. Olen numeroinut kuvasta keskeisiä klustereita, jotta tekstin seuraaminen on helpompaa.

Tässä pilvessä EBM/futurepop-klusteri yhdistyy mainstream-industrialin klusteriin (1) ja suurin osa neofolkista sisältyy underground-industrialiin (2). Osa on oldschool-industrialista on myös omina pienempinä klustereinaan, esimerkiksi Sleep Chamberin (3) ja Test Deptin (4) ympärillä on nyt omansa. Omat klusterinsa muodostuvat nyt myös goottirockille (5), barokkisäveltäjille (6), saksalaiselle darkwavelle (7) ja dark ambientille (8); Depeche Moden ympärille muodostuu epämääräinen electronic-klusteri (9). Swansin (10) ympärille kerääntyy bändin sivuprojekteja. Sekä Angels of Lightia että Jarboeta siis kuuntelevat enimmäkseen ihmiset jotka kuuntelevat myös Swansia, ja harvemmin kukaan muu. Tyylillisesti hajanaisin lienee tuo indie-henkinen Björkin ympärille rakentuva klusteri 11.

Vertailun vuoksi tein top 100:sta myös tageihin perustuvan pilven. Kaaviossa siis ovat nyt lähekkäin artistit jotka tagitetaan useimmin samoin, eikä kuuntelutottumuksilla ole yhtä suurta painoarvoa. Ehkä tämä siis osoittaa parhaiten sen, että ihmiset eivät ole kuuntelijoina välttämättä aina kovin genreuskollisia. En minä ainakaan! Tosin industrial (niin mainstream kuin undergroundkin) (1) ja neofolk (2) muodostavat nyt selvästi omat tagi/genrekohtaiset klusterinsa. Esimerkiksi Current 93:n ja Coilin vahva yhteys (samat ihmiset kuuntelevat yleensä molempia) katoaa tästä pilvestä kokonaan. Jostain syystä myös martial industrial (3) erottuu omana klusterinaan ainoastaan tagien perusteella.

Kaavio pyörii entistä enemmän yksittäisten artistien ympärillä. Covenant muodostuu EBM/futurepop-klusterin (4) selväksi keskipisteeksi ja The Legendary Pink Dots experimental-klusterin (5). CMX löytää tiensä nyt siihen edellisessä osassa mainitsemaani finnish-klusteriin (6); muita bändejä yhdistää genretagi, suomalaisia kansallisuustagi (se kolmas nimi PMMP:n lisäksi on Sara, mutta jää nyt Of the Wand and the Moonin taakse).

Mielenkiintoisin muutos on Swansin sijainti: samankaltaisuuden mukaan se löytää tiensä aina sivuprojektiensa lähelle, mutta nyt se on post-punk-klusterin keskipisteenä (7). Jarboe loikkaa experimental-klusteriin ja Angels of Light jää omilleen. Samoin The Sisters of Mercy jää yksin: sitä tagitetaan liikaa gothic rockiksi ja liian vähän post-punkiksi, toisin kuin ensimmäisen polven goottibändejä (Bauhaus, Banshees), joiden kanssa Sistersiä kuitenkin usein kuunnellaan.

Raidat

1

Nine Inch Nails

Something I Can Never Have

84

2

Swans

You Know Nothing

81

3

Musta Paraati

Romanssi

73

4

Nine Inch Nails

The Hand That Feeds

72

5

Swans

Love Will Save You

70

6

Swans

Failure

69

7

Swans

Song for the Sun

68

8

Coil

Sex with Sun Ra (Part One – Saturnalia)

66

9

Swans

Miracle of Love

64

9

Boyd Rice and Friends

People

64

Biisilistaani dominoi aika vahvasti albumilistan ylivoimainen ykkönen, Swansin White Light From the Mouth of Infinity. Tuon levyn kappaleet eroavatkin muusta listasta siinä mielessä selvästi, että olen oikeasti kuunnellut albumin kokonaisuudessaan lähemmäs 60 kertaa, ja kaikki sen biisit ovat siksi korkealla listalla. Muut tilastokärjestä löytyvät biisit taas ovat olleet enemmän niitä repeatilla puhkisoitettuja yksittäisiä hittibiisejä.

Koska tämä repeatiin ja hittibiiseihin perustuva tapa kuunnella musiikkia on jäänyt minulla pitkälti historiaan, top 50 -listan uusin biisi on lokakuussa 2007 ensimmäistä kertaa kuuntelemani Ulverin Solitude (49 soittokertaa, 35. sija). Sen jälkeen siellä ei ole oikein tapahtunut mitään merkittäviä muutoksia ja biisikohtaiset vuosilistatkin ovat käyneet tylsiksi, koska ne ovat lähinnä muodostuneet eniten kuuntelemistani albumeista. Teini-iän viralliset sydänsuru- (Something I Can Never Have) ja ihmisvihabiisit (People) ovat siksi jumahtaneet luultavasti pysyvästi tuonne kärkisijoille. Usein spekuloinkin, mitä muita biisejä olisin luukuttanut listojen kärkeen jos olisin aloittanut skroplaamisen jo vuonna 2002 kun palvelu perustettiin. Vuosituhannen alku oli kuitenkin juuri sitä aikaa, jolloin käytin repeatia eniten.

Tähän väliin sopiikin sitten vielä täysin hyödytön käppyrä, mutta laitan sen tähän koska voin. Kokonaiskuuntelumäärieni kuukausittainen vaihtelu (via Last.fm Explorer), olkaa hyvä:

Kumulatiivinen toistomäärä kuukausittain

Kesällä on notkahdus koska silloin tulee oltua vähemmän koneella, mutta käytännössä tilastollinen merkitsevyys johtuu ihan vain siitä että kesällä 2005 minulla ei ollut käytössä omaa nettiliittymää. Siitä minulla taas ei ole mitään käsitystä, miksi kuuntelen alkuvuodessa enemmän kuin loppuvuodessa.

Albumit

1

Swans

White Light From the Mouth of Infinity

678

2

Swans

Children of God

378

3

Swans

The Great Annihilator

336

4

Depeche Mode

Sounds of the Universe

305

5

François Couperin

Oeuvres pour clavecin

298

6

Swans

World of Skin

282

7

Coil

The Ape of Naples

276

8

Swans

Love of Life

259

9

Boyd Rice and Friends

Music, Martinis And Misanthropy

257

10

Woven Hand

Mosaic

252

Albumilistat ovat ehkä epäluotettavin ja huonoimmin toimiva last.fm:n tilastotyyppi. Ensinnäkin on kyseenalaista mitata albumien kuunteluja tilastoimalla sitä kuinka monta kertaa levyn kappaleita on kuunneltu (eikä esim. sitä kuinka usein se on kuunneltu kokonaan alusta loppuun). Toiseksi, niitä on tilastoitu vasta maaliskuusta 2006 lähtien. Tai sitten olen lisännyt musiikkitiedostoihini albumitiedot vasta silloin; ei näin vanhoja asioita voi muistaa.

Ensin mainittuun ongelmaan liittyvät aika vahvasti se, että yhden CD:n albumit ovat samalla viivalla boksijulkaisujen kanssa. Depeche Moden Sounds of the Universea olen kuunnellut 4 CD:n boksina; Scott Rossin kokonaislevytys Couperinin Oeuvres pour clavecinista kattaa 12 CD:tä. Itseasiassa olen kuunnellut jälkimmäisen levyn ainoastaan kerran läpi, mutta koska se on niin laaja julkaisu, ja sen sisältämät teokset koostuvat enimmäkseen suuresta määrästä lyhyitä raitoja (boksilla on yhteensä 260 ”biisiä”), se on samalla viivalla ”normaalien” levyjen kanssa. Albumien eri levyjen tagittaminen erikseen (esim. Sounds of the Universe CD1, jne) ratkaisisi tämän ongelman tavallaan, mutta minusta tuollainen merkintätapa on jotenkin aivan liian epäesteettinen. Ja onhan se nyt hyvä että tuolla Swansin seassa on jotain vaihteluakin!

Tässä parhaiten tiivistyykin kuuntelutilastojen raitakeskeisyyten ongelma: miten minuutin pituisten tanssisarjojen osien (tai hc-punkbiisien) tilastointi voi olla mielekästä samalta viivalta kuin monen kymmenen minuutin pituisten teosten? Tähän moni last.fm-käyttäjä onkin ehdottanut sitä, että soitettujen raitojen sijaan tilastoitaisiin kuunteluun käytettyä aikaa, ja tällaisia vaihtoehtoisten tilastojen laskusovelluksia onkin olemassa, mutta ne perustuvat artistien biisien pituuden keskiarvoon, ei siihen kuinka kauan on tosiasiallisesti kuunnellut niitä. En niitä kokeillessani ole edes saanut kovin merkittäviä eroja raitoihin perustuviin artistitilastoihin. Albumitilastoissa vaikutus olisikin varmaan suurempi.

Ongelmistaan huolimatta tämä taitaa albumitilasto antaa nykyään kuuntelutottumuksistani kokonaisvaltaisemman kuvan kuin tracks-listat, koska kuuntelen kuitenkin edelleenkin albumikokonaisuuksia koneella. Viimeisen 10 vuoden aikana on ollut myös paljon jaksoja jolloin olen tietoisesti kuunnellut kokonaisia levyjä ainoastaan CD:ltä tai LP:ltä, eivätkä ne siksi näy näissä tilastoissa. Jossain vaiheessa ihan oikeasti kyllästyin tähän last.fm-obsessiooni siinä määrin, etten halunnut pahemmin kuunnella musiikkia koneella.

Lopuksi vielä pylväät kuvaamaan sitä kuinka paljon yleensä kuuntelen yksittäisiä raitoja viikottain (via Last.fm Explorer):

Viikottaisen soittomäärän jakautuminen

Useimmiten siis kuuntelen 221-440 biisiä viikossa, enimmillään luku on ollut 1092 (helmikuussa 2008).

Trilogian päätososassa käsittelen viimein jokaisen kymmenestä skroplausvuodestani erikseen!

Melomaanikko laajenee Facebookiin

Melomaanikon Facebook-profiilikuvaOlen myynyt sieluni monikansalliselle kaupalliselle medialle, ja luonut tälle blogille FB-sivun. Siellä on tarkoitus tiedottaa blogin päivityksistä sekä niistä pienemmistä sivujen muutoksista, joista en tee omia bloggauksiaan (esim. soittolistojen päivitykset). Pääosin kuitenkin aion käyttää sivua tätä blogia nopeatempoisempaan ja lyhytmuotoisempaan musiikkisisältöjen jakamiseen, suosittelemiseen ja kommentoimiseen.

Keskimääräinen päivitys Facebookiin muodostunee YouTube-videosta ja parin virkkeen pituisesta saatetekstistä. Lisäksi jaan musiikkiaiheisia artikkeleita, Spotify-soittolistoja ja kaikkea sellaista mikä ei muotonsa puolesta sovi tänne blogin puolelle. Inspiraationa sivulle on ollut Slow Show -blogin Fast Show -juttusarja, jossa tavallisia bloggauksia harvasanaisemmin annetaan musiikin puhua puolestaan. Varsinkin kun Melomaanikko-blogin jutut ovat pitkiä ja ne julkaistaan harvoin, on syntynyt tarve pitää yllä aktiivisuutta ja hehkuttaa musiikkia myös bloggausten välissä. Sivu soveltuu siis hyvin myös niille, joilla ei ole aikaa tai halua lukea bloggauksiani niiden pituuden vuoksi.

Cyanide and Happiness, a daily webcomic
Cyanide & Happiness @ Explosm.net

Joku jonka tunsin

Gotyen Somebody That I Used to Know (Spotify) on herättänyt sisälläni uinuvan piilopopparin. Aluksi pidin sitä ihan kivana Sting-pastissina, tavallista parempana peruspoppina. Mutta sitten luin ajatuksella sanoituksen ja koko kappale avautui aivan uudella tavalla. Sehän kertoo täydellisesti eräästä suhteesta menneisyydessäni! Tykkään erityisesti siitä että kappale on duetto. Kuten niin monesti romanttisten suhteiden kariutuessa, molemmat osapuolet pitävät toista syyllisenä ja huonona ihmisenä. Molemmat ovat tietysti oikeassa, omasta näkökulmastaan. Tämän subjektiivisuuden tuo erityisen tehokkaasti esille kappaleen musiikkivideo, jossa Kimbran lyhyen osuuden tuoma, hieman yllättäväkin, näkökulmanvaihdos perustuu laulun lisäksi myös visuaalisiin tehokeinoihin.

Gotye & Kimbra: Molemmat huutaa mutta kumpikaan ei kuuntele.

Hieman asiaa mietittyäni tajusin kuitenkin että eihän se kappale minusta kerro. Huomasin altistuneeni populaarimusiikille tyypilliselle illuusiolle: tuossahan on vaikka mitä sellaista mikä ei todellakaan päde omaan menneisyyteni, mutta jätin sen vain aluksi huomioimatta. Tartuin sanoituksessa siihen mikä kuulosti tutuimmalta ja ohitin ne kaikki kohdat jotka eivät sovellu omaan henkilöhistoriaani. Poplyriikka on kuin horoskoopit: ne käyttävät niin universaaleja ilmaisuja että jokainen voi tulkita ne omaan elämäänsä sopivasti. Kyse on vain tiedostamattomaan samaistumisen tarpeeseen vastaamisesta. Kuulijat haluavat kuulla jotain omasta elämästään joten tarpeeksi yleisellä tasolla kirjoitetut sanat tulkitaan itselle sopivasti.

Mitään vikaahan tässä ei ole, koska universaalius nimenomaan on taiteen ytimessä. Artisti tekee yksityisestä yleistä kun hän kuvailee yleisinhimillisiä tunteita oman elämänkokemuksensa ja kulttuurisen pääomansa kautta. Gotye on onnistunut tässä todella hyvin ja on luonut megahitin puhuttelemalla yleisinhimillisiä tunteita. Artistin managerikin on todennut kappaleen resonoivan poikkeuksellisen hyvin ihmisten mielissä:

”We’ve never seen any song make a deeper or more immediate connection with so many people.” John Watson

Gotye - Somebody That I Used to Know; singlen kansi

Tämä popin henkilökohtainen merkitys onkin musiikin syvin arvo. Se ei ole rahallinen vaan kokemuksellinen (minkä vuoksi pyydän anteeksi sanan ”pääoma” käyttöä) – asia joka on tyystin unohtunut aikana jolloin musiikin arvosta puhutaan vain suhteessa piratismiin ja levy/keikka/oheistuotemyyntiin. Oma tapani kirjoittaa musiikista pitkästi, vaikeasti ja kompromissittomasti on yritys korostaa tätä musiikin kuluttamista syvempää merkitystä. Se on kapinaani konsumerismia ja musiikin tavaraistumista vastaan. Tuon hienon akateemisen termin tyhjentävää määritelmää en ole googlaamalla löytänyt, mutta se kuulostaa juuri sopivalta. Musiikki ei ole kauppatavaraa ja esimerkiksi nettipiratisminkin ansiot ovat juuri taiteen kauppaamisen sabotoinnissa. Näen sen osana antikapitalistista vastarintaa, vaikka monille se tietysti onkin ideologiatonta hedonismia. Silloin se ei eroakaan luonteeltaan mitenkään ratkaisevasti kuluttamisesta vaikka raha ei vaihdakaan omistajaa.

Helposti sulavan tekstin kirjoittaminen alentaa musiikin epärahallista arvoa koska lyhytsanaisuus pitää monia asioita itsestäänselvinä eikä tavoita musiikin syvimpiä merkityksiä – aivan kuten merkityksellisin ja kestävin musiikkikin vaatii paljon sulattelua eikä ole ilmiselvää ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien. Musiikista lukemisesta tulee helppouden ja yksinkertaisuuden myötä samanlaista keskittymiskyvytöntä pintaliitoa kuin musiikin kuunteleminenkin on silloin kun vain laittaa shufflen taustalle pölisemään. Toki shufflellakin voi kuunnella musiikkia keskittyneesti, mutta se on melko haastavaa. Samoin voi kirjoittaa lyhyesti mutta tiiviisti – taito jossa itse en ole koskaan ollut erityisen hyvä.

On tavallaan harmi, ettei musiikista voi kirjoittaa täysin avoimesti. Musiikin epäkaupallisen merkityksen voi oikeasti ilmaista täydellisesti vain oman sisimpänsä avaamisen kautta, kertomalla suoraan ja konstailematta mitä musiikki oman yksilöllisen ja subjektiivisen elämänkokemuksen valossa merkitsee. Harva on kuitenkaan valmis avaamaan itseään niin kokonaisvaltaisesti julkisesti, koska siinä asettaa itsensä myös haavoittuvaiseksi. En ole minäkään, vaikka juuri tällainen henkilökohtainen kuuntelukokemus on sitä mitä haluan korostaa kirjoittamisessani.

Somebody That I Used to Know on myös 2010-luvulle hyvin tyypillinen pop-hitti koska se on levinnyt todella nopeasti populaarikulttuurin läpi. Se on vasta reilun vuoden ikäinen, mutta se on jo poikinut lukemattoman määrän covereita, talent-ohjelmien koelauluja, mash-upeja, parodioita ja meemejä. Uskon että siitä muodostuu yksi tämän vuosikymmenen unohtumattomimmista popklassikoista.

The Star Wars That I Used to Know; kuvankaappaus musiikkivideosta

PS: Toinen hävyttömän pop kappale johon olen tykästynyt, on Anna Erikssonin Jos mulla olisi sydän.

PPS: Tässä toinenkin hyvä Gotyen musiikkivideo: Easy Way Out.