100. ikonisin video: OK Go – Here It Goes Again (2006)

Ohjaus: Trish Sie & Ok Go
Ladattu YouTubeen: 26.2.2009 (alkup. 31.7.2006)
Näyttökertoja: 42 181 741 (5.6.2018)

OK Go: Here It Goes Again (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Kun YouTube perustettiin 2005, se oli vallankumous videojulkaisussa. Se oli mediapalvelu, jonka nimikin asetti vallan ja vastuun käyttäjille. SinäTuubi, vastakohtana passiiviselle vanhalle tv-tuubille. Aluksi kuka tahansa pystyi pystyttämään blogin nettiin ja jakamaan ajatuksensa koko maailman kanssa. Nyt sama radikaali julkaisuvapaus levisi videomuotoon. Alkuvuosina palvelua dominoivatkin kaikenlaiset hauskat ja inspiroivat pienen budjetin viraalivideot, eivät niinkään musiikkivideot.

Musiikki oli silti vahvasti mukana alusta lähtien, sillä kaiken muun DIY-meiningin seassa YouTube tarjosi myös erinomaisen uuden kanavan aloitteleville muusikoille. Lukematon määrä bändejä kuvasi halvalla omia musiikkivideoita ja uploadasi ne YouTubeen ilman levy-yhtiön välikättä. Ja myös ilman niiden laatufiltteriä. Tästä joukosta erottui varsin pian yksi arkkityyppinen YouTube-bändi: chicagolainen rock-yhtye OK Go.

OK Go on bändi, joka tunnetaan ensisijaisesti kekseliäistä, yllättävän halvalla tehdyistä yhden otoksen musiikkivideoistaan, jotka usein ovat n. 100 kertaa kiinnostavampia kuin heidän biisinsä. YouTuben historian aikana he ovat ylittäneet itsensä toistuvasti räjäyttämällä katsojien tajunnan yhä uudelleen ja uudelleen, oli kyse sitten optisista harhoista, nollapainovoimasta tai superhidastuksista.

Tästä kaikki kuitenkin alkoi: ”Treadmill Videosta” eli yhtyeen ensimmäisestä YouTube-hitistä Here It Goes Again. Siihen tiivistyy täydellisesti varhaisen YouTube-videotuotannon henki: huono kuvanlaatu, halvat lavasteet, yksi inspiroiva idea. Käytännössä se voisi ihan hyvin olla jonkun satunnaisen biisin tahtiin tehty kotivideo jossa on hieno ja hyvin treenattu koreografia. Liikkeiden suunnittelusta vastaa kyllä ihan ammattikoreografi, Trish Sie, eikä suoritusta voi missään nimessä pitää helppona. Yhtye treenasi sitä Wikipedian mukaan viikon verran ennen kuvausta.

Here It Goes Again ei ole ollut yhtäjaksoisesti YouTubessa mutta yhteensä eri uploadien yhteenlaskettu katselumäärä noussee reilusti yli 100 miljoonan. Video voitti vuoden 2006 YouTube Award luovimmasta videosta ja vuoden 2007 Grammyn parhaasta lyhytmuotoisesta musiikkivideosta. Tämä siitäkin huolimatta, että videossa ei ole teknisesti mitään hurraamista: se näyttää helvetin rumalta nykyään katsottuna.

Se ei kuitenkaan ole se pointti, vaan se, että bändi sai yhdellä hyvällä idealla itselleen valtavasti näkyvyyttä tavalla, joka olisi ollut ennen YouTubea täysin mahdotonta. Viraalisella aikakaudella ei tarvita hienoa videota (tai edes erityisen hyvää biisiä), tarvitaan vain yksi tarttuva konsepti. OK Gon esimerkki oli tärkeä ennakkotapaus YouTuben merkityksestä musiikkivideoformaattina. Sen suosio osoitti, että tämän uuden median merkitystä ei pidä väheksyä. Etenkään aloittelevien artistien.

On tosin muistettava, että tämän videon breikatessa OK Golla oli takana jo kaksi isolle levy-yhtiölle tehtyä albumia. Videoita ei käsittääkseni tehty levy-yhtiön rahoilla vaan täysin bändijohtoisesti, mutta ei yhtye silti mitkään itsenäinen toimija ole ollut. Kaikilla muillakin tämän llistan artisteilla on taustalla merkittävä levytyssopimus. Täysin omavaraisista musavideotuotannoista olisikin pitänyt tehdä oman listansa, koska niistä ei varsinaisesti voi tulla ikonisia, ainakaan siinä mielessä mitä tässä yhteydessä sanalla tarkoitan. Lyödäkseen läpi valtavirran populaaritietoisuuteen, videoiden taustalle tarvitaan edelleen musiikkiteollisuuden koneistoa.

YouTubesta on kuitenkin tullut tärkeä ponnahduslauta lukuisten uusien aktien uralle, joten palvelua voi ehkä pitää jonkinlaisena nykyaikaisena demokasetin vastineena. Tästä saammekin hyvän esimerkin seuraavalla sijalla!

YouTuben-ajan 100 ikonisinta musiikkivideota

Aloitan (taas) uuden projektin, koska inspiraation jumalat vievät mihin suuntaan haluavat: on aika listata sata YouTube-ajan ikonisinta musiikkivideota!

Mitä sitten tarkoitan ikonisella? Se on sanana sopivan monipuolinen ja ilmaisee vaikeasti määriteltävää kulttuurista merkitystä, sitä kuinka leimallisia nämä videot ovat ajalleen. Toisin sanoen, ikonisen videon täytyy olla melko suosittu ja tunnettu, mutta sillä on myös oltava oma tunnistettava visuaalinen tyylinsä ja mielellään myös siinä määrin YouTube-ajalle ominaista estetiikkaa, että sitä ei olisi voitu tehdä minään muuna aikana. Sen täytyy olla siis video jota ei katsota pelkästään siksi että biisi kuulostaa hyvältä vaan myös siksi että se näyttää hyvältä. Näiden kahden kriteerin tasapainosta pitäisi siis löytyä jokin yhdistelmä kaupallisia ja taiteellisia meriittejä.

Videoiden suosiota olen mitannut lähinnä sillä, että olen ottanut harkintaan vain videoita jolla on yli miljoona näyttökertaa YouTubessa – poikeuksena tietenkin videot jotka eivät ole olleet yhtäjaksoisesti (tai ollenkaan) saatavilla siellä. YouTube-aika ei tarkoitakaan tässä automaattisesti sitä, että näiden videoiden olisi pitänyt olla YouTubea varten tehtyjä tai edes siellä julkaistuja. Kyse on siitä, että YouTube toi mukanaan selvärajaisen oman aikakautensa musiikkivideoiden historiassa.

Kuvankaappaus Psyn musiikkivideosta Gangnam Style.

Lue loppuun

Kymmenen vuotta skroplausta, osa 1

10 years of scrobbling -logo vuodelta 2012 kun palvelu täytti vuosikymmenenPari viikkoa sitten, 7.11.2014, tuli täyteen kymmenen vuotta siitä kun liityin jännittävään verkkopalveluun Audioscrobbler, joka tilastoi käyttäjien tietokoneellaan kuuntelemaa (ts. skroplaamaa, englanniksi to scrobble) musiikkia internetiin kaikkien nähtäville. 7. marraskuuta oli mitä ilmeisemmin joku maaginen päivämäärä musabloggaajien keskuudessa, sillä Rosvoissa juhlittiin Ruudolfin 10-vuotista levytysuraa ja Rolf Jacksenin Levyhyllyssä blogin 7-vuotispäivää. Itselläkin oli tarkoitus julkaista tämä juuri vuosipäivänä, mutta kun on tässä muutakin elämää kuin musablogi. Jhonn Balancen kuolemastakin tuli juuri tasan 10 vuotta täyteen, joten marraskuu 2004 oli hyvin merkittävä kuukausi.

Kymmenen vuotta on nettiajassa ikuisuus, enkä ole käyttänyt yhtään toista nettipalvelua aktiivisesti näin pitkään. Vuonna 2002 perustettu Audioscrobbler ilmaantui nettiin kovin otolliseen aikaan, kun ihmiset siirtyivät joukolla CD-levyjen kuuntelemisesta MP3-tiedostoihin. Tilastoiden jännittävyys imaisi minutkin nopeasti niin syvälle, että pian kuuntelin musiikkia ainoastaan tietokoneella. Jo ennen last.fm:ää kirjoitin paperiseen vihkoon ylös viikoittaisia kuuntelujani (tämän piti olla vain aprillipila!). En tosin järjestänyt niitä kuuntelumäärän mukaan vaan sen mukaan mikä tuntui viikon lopussa paremmuusjärjestykseltä. Audioscrobbler siis todellakin vastasi kysyntään!

Nettiradio/yhteisösivu Last.fm:ään helmikuussa 2005 integroidut tilastot eivät olleet vain kylmän staattisia raportteja menneisyydestä, vaan palvelu osasi myös tarjota niiden pohjalta uutta kuunneltavaa. Audioscrobblerin erinomaisen suosittelualgoritmin ansiosta Last.fm onkin ollut kaikki nämä vuodet se paikka, josta olen parhaiten löytänyt uutta musiikkia. Rate Your Music -sivuston tapaan valtavan käyttäjämäärän luomasta datasta saadaan kaivettua esiin relevanttia ja koukuttavaa informaatiota. Kun Last.fm-dashboardilleni ilmestyy itselleni tuntematon artisti (tai nyttemmin säveltäjä), ryhdyn kuuntelemaan hänen/heidän tuotantoaan jotta saan lisää suosituksia tilalle (last.fm lopettaa artistin suosittelun kun sitä on kuunneltu yli 3 kertaa). Eikä se suositeltava tunnu koskaan loppuvan.*

Last.fm:n suosituksia swing-tagilla filtteröitynä. Kuvankaappaus Dashboardiltani.
Yritän tällä hetkellä saada otetta swingistä. Last.fm:n suositukset auttavat. Kuvankaappaus dashboardiltani. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.

Skroplaaminen on vienyt minut kierteeseen, jossa en voi olla jatkuvasti kuuntelematta jotain mitä en ole aiemmin kuullut. Aina kun olen tietokoneella, kuuntelen musiikkia, ja aina kun kuuntelen musiikkia, käyn jatkuvasti last.fm:ssä katsomassa mitä tuli juuri äsken kuunneltua! Omien tilastojen lisäksi katselen toki myös kavereiden kuunteluja ja kyttään kieli pitkällä uusia suosituksia. Tämä on sitä interaktiivista mediaa kirjaimellisimmillaan.

Skroplaaminen oli hetken muotia, karkeasti sanottuna palvelun kulta-aika kesti vuodet 2005-2009. Se alkoi Last.fm-integraatiosta, ja päättyi kun CBS osti palvelun 2009. Siinä välissä palvelu sai lukuisia nettisivupalkintoja ja kaikilla tuntui olevan tili siellä. Omistajavaihdoksen jälkeen palvelussa kuitenkin tehtiin putkeen paljon uudistuksia, jotka monien mielestä huononsivat palvelua liikaa, ja omassakin tuttavapiirissäni käyttöaktiivisuus alkoi selvästi laskea.

Keskeisin huono kehityskulku oli luultavasti Last.fm-radion muuttuminen maksulliseksi. Siihen asti sieltä oli pystynyt kuuntelemaan ilmaiseksi musiikkia omien kuuntelutilastojen, tilastollisten naapurien tai käyttäjien luomien tagien perusteella. Kun se ei ollut enää mahdollista, uuden musiikin löytäminen palvelusta muuttui aiempaa vaivalloisemmaksi. Mutta minulle, ihmiselle joka suorastaan nauttii kuunneltavan tonkimisesta Spotifysta, kirjastosta, tai milloin mistäkin, siitä tuli lähinnä mieluisa haaste. Last.fm:stä saan edelleenkin parhaiten selville itselleni aiemmin tuntemattomat artistit/säveltäjät, joista todennäköisesti pidän.

Last.fm:n kulta-aika oli MySpacen aikaa, jolloin musiikin nettikaupassa ei ollut mitään iTunesia parempaa, eivätkä Google ja Facebook olleet vielä ahmaisseet käytännössä koko sosiaalista verkkotodellisuutta omistukseensa. Spotify lanseerattiin Suomessa 2008 ja pian se päihittikin last.fm:n kuuntelupalveluna. Spotifylla ei ollut aluksi käytännössä lainkaan suositteluominaisuuksia (ja nykyäänkin ne yhä kalpenevat last.fm:n rinnalla), mutta ratkaisevampaa oli se, että löytämäänsä musiikkia pääsi kuuntelemaan välittömästi. Onneksi last.fm:kin on osittain vastannut näihin haasteisiin, ja nykyään artistisivuille on upotettu YouTube-videoita helppoa ja nopeaa testikuuntelua varten. Ja tietenkin niiden katselut/kuuntelut myös skroplaantuvat eli näkyvät omissa tilastoissa.

Last.fm-logo

Vuonna 2007 perustettiin SoundCloud ja BandCamp, mikä taisi puolestaan koitua last.fm:n bändeille kohdistettujen promootio-ominaisuuksien tuhoksi. Uudet palvelut rynnivät markkinoille, eikä last.fm osannut uudistua tai kehittää kilpailukykyisiä ominaisuuksia. Palvelun ydinvaltiksi jäivät kuuntelutilastot, eikä niillä enää pötkitä pitkälle. Aiheesta on kirjoitettu tuomionpäivän ennustuksia jo kolme vuotta sitten.

Tietysti auttaisi varmaan jos esimerkiksi maksaisin last.fm:n käytöstä ja antaisin maksulliselle radiolle mahdollisuuden. Valitettavasti maksullinen tili ei vain tarjoa minulle riittävästi lisäarvoa ilmaiseen verrattuna, kun kuitenkin maksan Spotifysta joka tapauksessa. Itse olisin kyllä täysin valmis maksamaan ihan vain pelkistä kuuntelutilastoista, mutta sitten niiden pitäisi olla paljon nykyistä kattavammin ja helpommin analysoitavissa. Suhteutettuna kaikkeen siihen datan määrään jota tietokanta käyttäjiltään saa, sitä hyödynnetään onnettoman vähän.

Uudentyyppisiä tilastoja ei ole ilmaantunut vuosikausiin Last.fm-käyttäjien profiileihin ja mielekkäimmät lisäominaisuudet ovat poikkeuksetta tulleet ulkopuolisten harrastajien tekemistä API-sovelluksista. Niillä olenkin sitten analysoinut viimeisten 10 vuoden kuuntelutottumuksiani oikein urakalla tämän juhlavuoden kunniaksi; seuraavaksi saatte tietää kaiken siitä mitä olen kuunnellut vuoden 2004 jälkeen!

Lue loppuun

Musiikkiteollisuuden ekologinen jalanjälki

Tällaisena tiedostavana elämäntapailonpilaajana olen jo pitkään miettinyt mitkä ovat maanisen musiikkiharrastukseni mahdolliset ympäristövaikutukset. Viimeksi kun yritin selvittää asiaa, siitä ei tuntunut olevan mitään tietoa missään. Tämä oli luultavasti vuonna 2008 koska nyt löysin lukuisia vuonna 2009 aiheesta julkaistuja tutkimuksia. Pääsin siis viimein perehtymään asiaan ja julkistan löydökseni, koska joku muukin on varmaan miettinyt asiaa ja turhautunut tiedon puutteeseen.

Kirjoitukseni tarkoituksena ei ole sen enempää tarjota musiikin kuluttajille synninpäästöä kuin syyllistääkään heitä. Tavoitteena on tieteellinen objektiivisuus! En tässä silti mitään suuria paljastuksia tee, vaan kaikki sanomani on suhteellisen helppo todentaa googlaamalla – tuolla tiedonhakumenetelmistä luotettavimmalla. Eli ei tällä oikeasti ole mitään tekemistä tieteen ja objektiivisuuden kanssa, vaikka ihan oikeisiin tutkimuksiin viittaankin.

Aloitan sillä helpoimmalla ja tutkituimmalla jutulla, eli äänitteiden ja niiden hankkimisen ympäristövaikutuksilla. Suurin osa aiheeseen liittyvistä bloggauksista ja muista kirjoituksista viittaa Weberin, Koomeyn ja Matthewsin Microsoftille ja Intelille tuottamaan tutkimukseen The Energy and Climate Change Impacts of Different Delivery Methods (2009, PDF). He saivat erilaisille musiikkialbumin hankintatavoille seuraavanlaiset hiilijalanjäljet:

1. Fyysisestä levykaupasta ostettu fyysinen CD: 3200 g CO2-ekv.
2. Nettikaupasta ostettu fyysinen CD (lentokoneella): 2400 g
3. Nettikaupasta ostettu fyysinen CD (rekalla): 2100 g
4. Ladattu albumi poltettuna CD-R:lle (kotelossa): 1250 g
5. Ladattu albumi poltettuna CD-R:lle (ilman koteloa): 600 g
6. Ladattu albumi: 400 g

Lähde: Weber, Koomey & Matthews (2009)

Lue loppuun

Kymmenen tunnetun artistin tai yhtyeen salattua menneisyyttä

Listaan vielä lisää mielenkiintoisia trivianpalasia populaarimusiikin historian omituisista salaisuuksista. Minua on pitkään kiehtonut tieto siitä että monet tunnetut yhtyeet ja artistit ovat ennen kaupallista läpimurtoaan tehneet aivan erilaista musiikkia, josta suuri yleisö ei ole lainkaan tietoinen, joten nyt on vuorossa kymmenen yhtyettä ja artistia joilla on salattu menneisyys. Eivät kaikki näistä tosin mitään kovin suuria salaisuuksia ole.

Tähän kategoriaan ei pääse vielä sillä että on muuttanut tyyliään radikaalisti levytysuransa aikana. Tyylimuutoksen on nimenomaan täytynyt olla sellainen että artisti tai yhtye on saanut menestystä ainoastaan uudella tyylillään eikä heidän vanha tyylinsä ole saanut vastaavasti huomiota. Bändin kuitenkin pitää olla sellainen että sen varhaistuotantoa ehdittiin levyttää ja siitä on muutenkin runsaasti todistusaineistoa jäljellä.

Ekstrapisteitä saa, jos ns. vanhan inkarnaation levyt ovat loppuunmyytyjä harvinaisuuksia joiden olemassaolo halutaan kätevästi unohtaa kaikissa biografioissa ja promomateriaaleissa. Mitä isommissa hinnoissa vanhan tyylin loppuunmyydyt levyt, sitä parempi.

Lue loppuun