#20 Kraftwerk – Autobahn (1974)


YouTube

Spotify

Kraftwerk: Autobahn; alkuperäisen UK-painoksen kansiTässä vaiheessa listaani tuntuu että olen jo käyttänyt puhki kaikki yleiset elektronisen musiikin historian narratiivit, ja päädyn lähinnä toistamaan itseäni. Pitäisi varmaan keksiä enemmän omia narratiiveja. Yksi tällainen kulunut narratiivi on se, jossa toisen maailmansodan jälkeinen saksalainen kokeellinen ja elektroninen musiikki on vastaus natsimenneisyyden jättämään häpeään ja kulttuurityhjiöön. Se on kuitenkin syytä ottaa jälleen käyttöön, koska saksalaisuuden käsite liittyy niin erottamasti Kraftwerkiin ja vielä erityisemmin heidän Autobahn-läpimurtohittiinsä.

Lue loppuun

Missä vallankumous on? – Kerettiläisen opas Depeche Modeen

Olen jo vuosia ideoinut ”Kerettiläisen opas” -nimistä juttusarjaa, joka esittelisi tunnettujen yhtyeiden tuotannon aliarvostettua tai vähemmän tunnettua puolta. Mielessä on pyörinyt kaikkea Paradise Lostin synapopista Rolling Stonesin kokeellisimpiin kappaleisiin. Päällimmäisenä on kuitenkin ollut idea Depeche Moden poliittisen puolen esittelemisestä. Uuden Spirit-albumin ensimmäinen single Where’s the Revolution oli se lopullinen provokaatio, jonka jälkeen en voinut enää olla kirjoittamatta tästä aiheesta.

Yhtye tunnetaan parhaiten kone- ja rockmusiikkia harvinaisen menestyksekkäästi yhdistelevästä tummanpuhuvasta popista, jossa lauletaan syyllisyydestä, katumuksesta, seksuaalisista valtasuhteista ja Jumalasta. Tämä on kuitenkin vain yksi puoli, johon keskittyivät etenkin yhtyeen klassikkolevyt Violator (1999) ja Songs of Faith and Devotion (1993). Näistä levyistä pidän myös itse eniten, mutta kun olen elänyt koko aikuisikäni bändin parissa, huomioni on luonnollisesti alkanut siirtyä keskeisimmän tuotannon ulkopuolelle.

Ennen tätä klassisen DM-tyylin vakiintumista bändi ehti etsiä omaa ääntään viiden levyn verran. Debyytti Speak & Spell (1981) oli jo varsin valmis paketti minimalistista ja naiivia elektronista teinipoppia, mutta sävellyksistä ja bändin suunnasta vastasi silloin pääasiallisesti Vince Clarke, joka lähti bändistä pian levyn julkaisun jälkeen. Jäljelle jääneet Martin Gore, Dave Gahan ja Andrew Fletcher joutuivat aloittamaan uudestaan melkein alusta ja etsimään uuden, clarkettoman äänensä. Vuodet 1982-1986 olivat tätä etsikkoaikaa jolloin niin musiikin, lyriikan kuin visuaalisen imagonkin osalta bändi etsi voimakkaasti itseään. Vuodesta 1983 lähtien (livenä jo 1982) tässä auttoi myös uusi neljäs jäsen, Alan Wilder.

Tätä aikaa on luontevaa kutsua yhtyeen kokeelliseksi kaudeksi. Tarkoitan tätä kirjaimellisesti: bändin lähestymistapa luomiseen oli suuntaa tunnusteleva, kokeilun kautta etsivä. Esimerkiksi tuon ajan sanoitukset eivät ole mitenkään vaikeita tai monimutkaisia, pikemminkin nämä kappaleet ovat sieltä Depeche Moden sanoitusten naiivimmasta päästä. Goren etsiessä omaa sanoitustyyliään bändi harhaili monille sivupoluille, myös yhteiskunnallisesti kantaaottavan lyriikan pariin.

Sävellykset pysyivät pääasiallisesti popbiisien turvallisissa raameissa, eikä Depeche Mode ole missään vaiheessa ollut ”kokeellista musiikkia” käsitteen vakiintuneessa merkityksessä. Kyse oli ennemminkin siitä, että yhtye käytti ennakkoluulottomasti kokeellisen musiikin menetelmiä tarttuvien hittibiisien rakentamisen. Sen takia kyseessä onkin niin uraauurtava ja tärkeä yhtye: vain harvat ovat onnistuneet yhtä saumattomasti yhdistelmään poppia ja avantgardea. Tätä nyt käsittelyssä olevaa kokeellista tyyliä voisi kutsua myös poliittiseksi industrial-popiksi.

Etenen kronologisesti ja lopuksi pohdin uuden levyn suhdetta näihin varhaisiin levytyksiin. Jos aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa tutustua Simon Pencen kirjaan Just Can’t Get Enough: The Making of Depeche Mode (Outline Press, 2011), joka käsittelee yksityiskohtaisesti bändin taustoja ja vaiheita vuoteen 1986 asti.

Tein myös pari soittolistaa käsiteltävistä biiseistä: Spotify ja YouTube. Listojen sisällössä on hieman eroavaisuuksia biisien saatavuuden vuoksi.

Lue loppuun

Kymmenen vuotta skroplausta, osa 3

Audioscrobbler-trilogiani huipentuu nyt kuuntelutilastojeni vuositason syväanalyysiin. Kvantitatiivisen aineiston lisäksi näkökulmaa kuunteluhistoriaani tuo Last.fm journalini, jota kirjoitin vuosina 2005-2010. Tilastojen ohella onkin tarpeen käyttää aikalaislähteitä: olen muuttunut ihmisenä ja musiikin kuuntelijana niin valtavasti, etten muistaisi enää muuten kuka olin kymmenen vuotta sitten. Olen toki kirjoittanut tätä blogiakin jo kuusi vuotta, ja varsinkin Melomaanikon nostalgiatripistä on hyötyä historiallisen perspektiivin saamisessa.

Valitettavasti API-kehittäjät keskittyvät vahvasti vain artisteihin, joten raitojen ja varsinkin albumien osalta tilastot ovat hyvin puutteellisia, kuten aiemminkin jo totesin. Se kuitenkin korostuu tässä päätösosassa, koska vuosikohtaisia tilastoja minulla on käytettävissä koko tältä ajalta ainoastaan artistien osalta. Olen hakenut ne Last.fm Explorerin avulla.

Käytän esimerkkeinä kultakin vuodelta eniten kuuntelemaani kappaletta, mutta ne ovat kalenterivuosilta, eivät jäsenyysvuosiltani. Ne olen hakenut Shikakan tilastoista.

Lue loppuun

Kymmenen vuotta skroplausta, osa 2

Mulle taisi nyt käydä Hobitit: piti tulla vain kaksi elokuvaa bloggausta, mutta peterjacksonmainen suuruudenhulluuteni ajoi minut venyttämään tästä tikusta asiaa kokonaiseksi trilogiaksi asti. Ihan vain siksi että ensimmäisestä osasta unohtui sellaisia mitättömiä pikkuasioita kuin kokonaistilastot siitä mitä kaikkea tuli ensimmäisenä kymmenenä skroplausvuotena kuunneltua.

Käytän samalla tilaisuuden kiinnittämään huomionne Melomaanikon Facebook-kanavalle, jossa alkaa huomenna ensimmäinen Melomaanikon joulukalenteri: jouluaattoon asti jaan seinälläni 20 vuoden 2014 parasta biisiä (ts. parasta biisiä jotka löytyvät netistä muodossa joka on helppo jakaa somessa) ja neljä ”muuta juttua”. Yksi näistä neljästä muusta luukusta sisältää tämän tilastotrilogian päätösosan; kolmen muun luukun sisältö jääköön vielä salaisuudeksi.

Tässä siis ennen vuosikohtaista syväanalyysiä vielä käsittelyssä artisti-, raita- ja albumilistani viimeiseltä 10 vuodelta.

Artistit

1

Swans

4,311

11

Einstürzende Neubauten

1,252

2

Depeche Mode

3,242

12

Icon of Coil

1,150

3

Nine Inch Nails

2,558

13

Sleep Chamber

1,126

4

Current 93

2,282

14

Front Line Assembly

1,100

5

The Legendary Pink Dots

2,027

15

The Tiger Lillies

1,025

6

Coil

2,009

16

Foetus

1,021

7

CMX

1,968

17

Dead Can Dance

922

8

Covenant

1,730

18

Deine Lakaien

911

9

Death in June

1,501

19

Laibach

887

10

KMFDM

1,340

20

Combichrist

868

Monet näistä bändeistä tuli toki käsiteltyä jo edellisessä osassa. Ehkä on kuitenkin syytä nostaa esille seitsemän kärjestä vielä Current 93 ja Coil, joihin toki palaan vuosikohtaisissa tilastoissa. Ne ovat Swansin jälkeen kovimmat bändilöytöni viimeisen 10 vuoden ajalta, mutta molemmat löytyivät sen verran samaan aikaan Swansin kanssa että tuo suurin löytöni jätti nämä kaksi parhaimmillaankin vuosilistojen toiselle sijalle (Current 93 vuonna 2006 ja Coil vuonna 2007).

Vastaavasti Sleep Chamber oli yhden vuoden kuunnelluin (2008), mutta se oli niin selkeä piikki bändin kuuntelussa, että kokonaisuutena se jää vasta sijalle 13. Tilastot ovat jo lähes kuukauden vanhat ja sen jälkeen onkin jo tapahtunut muutoksia: Johann Sebastian Bach (vuoden 2014 kuunnelluin) on päässyt tonnikerhoon ja noussut sijalle 17.

Mielenkiintoisemman visualisoinnin top 50 -artisteistani saa tekemällä siitä pilven Last Chart! -nettisovelluksella. Artistit liitetään toisiinsa sen mukaan kuinka voimakkaasti niiden kuuntelu korreloi keskenään: ts. sitä lähempänä artistit ovat mitä selvemmin niitä kuuntelevat aina samat ihmiset. Monessa kohtaa tämä tarkoittaa ihan vain sitä että saman genren artistit ovat samassa klusterissa, mutta ei aina. Artistien samankaltaisuus tulee siis kaikkien Last.fm:n käyttäjien tiedoista, mutta kaaviossa mukana olevat artistit (joiden suhteellista kuuntelumäärää kuvastaa pallon koko) omasta top 50 -listastani.

Top 50 -artistipilvi samankaltaisuuden mukaan

Tässä hienosti näkyy aiemmin mainitsemani industrial-käsitteen monimerkityksellisyys: Nine Inch Nailsin ympärille muodostuu oma hajanaisempi klusterinsa, jossa on ns. mainstream-industrialia, mutta myös Test Dept:in ja Sleep Chamberin tapaisia erikoisuuksia. Current 93:n ja Coilin ympärille taas muodostuu yhtenäisempi ns. underground- tai oldschool-industrialin klusteri, josta löytyy sekä neofolkia että kokeellisempaa industrialia. Niiden väliin jää EBM/futurepop-klusteri. Osa neofolkista jää myös omiin pienempiin klustereihinsa.

Paljon informatiivisempi onkin top 100 -pilvi, mutta selvyyden vuoksi en upota sitä tähän. Siinä on niin paljon informaatiota että tekstit menevät väkisin pahasti päällekkäin, eikä se ole visuaalisesti järin miellyttävä. Interaktiivisena visualisointina (palloja voi siirrellä) se kuitenkin toimii. Olen numeroinut kuvasta keskeisiä klustereita, jotta tekstin seuraaminen on helpompaa.

Tässä pilvessä EBM/futurepop-klusteri yhdistyy mainstream-industrialin klusteriin (1) ja suurin osa neofolkista sisältyy underground-industrialiin (2). Osa on oldschool-industrialista on myös omina pienempinä klustereinaan, esimerkiksi Sleep Chamberin (3) ja Test Deptin (4) ympärillä on nyt omansa. Omat klusterinsa muodostuvat nyt myös goottirockille (5), barokkisäveltäjille (6), saksalaiselle darkwavelle (7) ja dark ambientille (8); Depeche Moden ympärille muodostuu epämääräinen electronic-klusteri (9). Swansin (10) ympärille kerääntyy bändin sivuprojekteja. Sekä Angels of Lightia että Jarboeta siis kuuntelevat enimmäkseen ihmiset jotka kuuntelevat myös Swansia, ja harvemmin kukaan muu. Tyylillisesti hajanaisin lienee tuo indie-henkinen Björkin ympärille rakentuva klusteri 11.

Vertailun vuoksi tein top 100:sta myös tageihin perustuvan pilven. Kaaviossa siis ovat nyt lähekkäin artistit jotka tagitetaan useimmin samoin, eikä kuuntelutottumuksilla ole yhtä suurta painoarvoa. Ehkä tämä siis osoittaa parhaiten sen, että ihmiset eivät ole kuuntelijoina välttämättä aina kovin genreuskollisia. En minä ainakaan! Tosin industrial (niin mainstream kuin undergroundkin) (1) ja neofolk (2) muodostavat nyt selvästi omat tagi/genrekohtaiset klusterinsa. Esimerkiksi Current 93:n ja Coilin vahva yhteys (samat ihmiset kuuntelevat yleensä molempia) katoaa tästä pilvestä kokonaan. Jostain syystä myös martial industrial (3) erottuu omana klusterinaan ainoastaan tagien perusteella.

Kaavio pyörii entistä enemmän yksittäisten artistien ympärillä. Covenant muodostuu EBM/futurepop-klusterin (4) selväksi keskipisteeksi ja The Legendary Pink Dots experimental-klusterin (5). CMX löytää tiensä nyt siihen edellisessä osassa mainitsemaani finnish-klusteriin (6); muita bändejä yhdistää genretagi, suomalaisia kansallisuustagi (se kolmas nimi PMMP:n lisäksi on Sara, mutta jää nyt Of the Wand and the Moonin taakse).

Mielenkiintoisin muutos on Swansin sijainti: samankaltaisuuden mukaan se löytää tiensä aina sivuprojektiensa lähelle, mutta nyt se on post-punk-klusterin keskipisteenä (7). Jarboe loikkaa experimental-klusteriin ja Angels of Light jää omilleen. Samoin The Sisters of Mercy jää yksin: sitä tagitetaan liikaa gothic rockiksi ja liian vähän post-punkiksi, toisin kuin ensimmäisen polven goottibändejä (Bauhaus, Banshees), joiden kanssa Sistersiä kuitenkin usein kuunnellaan.

Raidat

1

Nine Inch Nails

Something I Can Never Have

84

2

Swans

You Know Nothing

81

3

Musta Paraati

Romanssi

73

4

Nine Inch Nails

The Hand That Feeds

72

5

Swans

Love Will Save You

70

6

Swans

Failure

69

7

Swans

Song for the Sun

68

8

Coil

Sex with Sun Ra (Part One – Saturnalia)

66

9

Swans

Miracle of Love

64

9

Boyd Rice and Friends

People

64

Biisilistaani dominoi aika vahvasti albumilistan ylivoimainen ykkönen, Swansin White Light From the Mouth of Infinity. Tuon levyn kappaleet eroavatkin muusta listasta siinä mielessä selvästi, että olen oikeasti kuunnellut albumin kokonaisuudessaan lähemmäs 60 kertaa, ja kaikki sen biisit ovat siksi korkealla listalla. Muut tilastokärjestä löytyvät biisit taas ovat olleet enemmän niitä repeatilla puhkisoitettuja yksittäisiä hittibiisejä.

Koska tämä repeatiin ja hittibiiseihin perustuva tapa kuunnella musiikkia on jäänyt minulla pitkälti historiaan, top 50 -listan uusin biisi on lokakuussa 2007 ensimmäistä kertaa kuuntelemani Ulverin Solitude (49 soittokertaa, 35. sija). Sen jälkeen siellä ei ole oikein tapahtunut mitään merkittäviä muutoksia ja biisikohtaiset vuosilistatkin ovat käyneet tylsiksi, koska ne ovat lähinnä muodostuneet eniten kuuntelemistani albumeista. Teini-iän viralliset sydänsuru- (Something I Can Never Have) ja ihmisvihabiisit (People) ovat siksi jumahtaneet luultavasti pysyvästi tuonne kärkisijoille. Usein spekuloinkin, mitä muita biisejä olisin luukuttanut listojen kärkeen jos olisin aloittanut skroplaamisen jo vuonna 2002 kun palvelu perustettiin. Vuosituhannen alku oli kuitenkin juuri sitä aikaa, jolloin käytin repeatia eniten.

Tähän väliin sopiikin sitten vielä täysin hyödytön käppyrä, mutta laitan sen tähän koska voin. Kokonaiskuuntelumäärieni kuukausittainen vaihtelu (via Last.fm Explorer), olkaa hyvä:

Kumulatiivinen toistomäärä kuukausittain

Kesällä on notkahdus koska silloin tulee oltua vähemmän koneella, mutta käytännössä tilastollinen merkitsevyys johtuu ihan vain siitä että kesällä 2005 minulla ei ollut käytössä omaa nettiliittymää. Siitä minulla taas ei ole mitään käsitystä, miksi kuuntelen alkuvuodessa enemmän kuin loppuvuodessa.

Albumit

1

Swans

White Light From the Mouth of Infinity

678

2

Swans

Children of God

378

3

Swans

The Great Annihilator

336

4

Depeche Mode

Sounds of the Universe

305

5

François Couperin

Oeuvres pour clavecin

298

6

Swans

World of Skin

282

7

Coil

The Ape of Naples

276

8

Swans

Love of Life

259

9

Boyd Rice and Friends

Music, Martinis And Misanthropy

257

10

Woven Hand

Mosaic

252

Albumilistat ovat ehkä epäluotettavin ja huonoimmin toimiva last.fm:n tilastotyyppi. Ensinnäkin on kyseenalaista mitata albumien kuunteluja tilastoimalla sitä kuinka monta kertaa levyn kappaleita on kuunneltu (eikä esim. sitä kuinka usein se on kuunneltu kokonaan alusta loppuun). Toiseksi, niitä on tilastoitu vasta maaliskuusta 2006 lähtien. Tai sitten olen lisännyt musiikkitiedostoihini albumitiedot vasta silloin; ei näin vanhoja asioita voi muistaa.

Ensin mainittuun ongelmaan liittyvät aika vahvasti se, että yhden CD:n albumit ovat samalla viivalla boksijulkaisujen kanssa. Depeche Moden Sounds of the Universea olen kuunnellut 4 CD:n boksina; Scott Rossin kokonaislevytys Couperinin Oeuvres pour clavecinista kattaa 12 CD:tä. Itseasiassa olen kuunnellut jälkimmäisen levyn ainoastaan kerran läpi, mutta koska se on niin laaja julkaisu, ja sen sisältämät teokset koostuvat enimmäkseen suuresta määrästä lyhyitä raitoja (boksilla on yhteensä 260 ”biisiä”), se on samalla viivalla ”normaalien” levyjen kanssa. Albumien eri levyjen tagittaminen erikseen (esim. Sounds of the Universe CD1, jne) ratkaisisi tämän ongelman tavallaan, mutta minusta tuollainen merkintätapa on jotenkin aivan liian epäesteettinen. Ja onhan se nyt hyvä että tuolla Swansin seassa on jotain vaihteluakin!

Tässä parhaiten tiivistyykin kuuntelutilastojen raitakeskeisyyten ongelma: miten minuutin pituisten tanssisarjojen osien (tai hc-punkbiisien) tilastointi voi olla mielekästä samalta viivalta kuin monen kymmenen minuutin pituisten teosten? Tähän moni last.fm-käyttäjä onkin ehdottanut sitä, että soitettujen raitojen sijaan tilastoitaisiin kuunteluun käytettyä aikaa, ja tällaisia vaihtoehtoisten tilastojen laskusovelluksia onkin olemassa, mutta ne perustuvat artistien biisien pituuden keskiarvoon, ei siihen kuinka kauan on tosiasiallisesti kuunnellut niitä. En niitä kokeillessani ole edes saanut kovin merkittäviä eroja raitoihin perustuviin artistitilastoihin. Albumitilastoissa vaikutus olisikin varmaan suurempi.

Ongelmistaan huolimatta tämä taitaa albumitilasto antaa nykyään kuuntelutottumuksistani kokonaisvaltaisemman kuvan kuin tracks-listat, koska kuuntelen kuitenkin edelleenkin albumikokonaisuuksia koneella. Viimeisen 10 vuoden aikana on ollut myös paljon jaksoja jolloin olen tietoisesti kuunnellut kokonaisia levyjä ainoastaan CD:ltä tai LP:ltä, eivätkä ne siksi näy näissä tilastoissa. Jossain vaiheessa ihan oikeasti kyllästyin tähän last.fm-obsessiooni siinä määrin, etten halunnut pahemmin kuunnella musiikkia koneella.

Lopuksi vielä pylväät kuvaamaan sitä kuinka paljon yleensä kuuntelen yksittäisiä raitoja viikottain (via Last.fm Explorer):

Viikottaisen soittomäärän jakautuminen

Useimmiten siis kuuntelen 221-440 biisiä viikossa, enimmillään luku on ollut 1092 (helmikuussa 2008).

Trilogian päätososassa käsittelen viimein jokaisen kymmenestä skroplausvuodestani erikseen!

Kymmenen vuotta skroplausta, osa 1

10 years of scrobbling -logo vuodelta 2012 kun palvelu täytti vuosikymmenenPari viikkoa sitten, 7.11.2014, tuli täyteen kymmenen vuotta siitä kun liityin jännittävään verkkopalveluun Audioscrobbler, joka tilastoi käyttäjien tietokoneellaan kuuntelemaa (ts. skroplaamaa, englanniksi to scrobble) musiikkia internetiin kaikkien nähtäville. 7. marraskuuta oli mitä ilmeisemmin joku maaginen päivämäärä musabloggaajien keskuudessa, sillä Rosvoissa juhlittiin Ruudolfin 10-vuotista levytysuraa ja Rolf Jacksenin Levyhyllyssä blogin 7-vuotispäivää. Itselläkin oli tarkoitus julkaista tämä juuri vuosipäivänä, mutta kun on tässä muutakin elämää kuin musablogi. Jhonn Balancen kuolemastakin tuli juuri tasan 10 vuotta täyteen, joten marraskuu 2004 oli hyvin merkittävä kuukausi.

Kymmenen vuotta on nettiajassa ikuisuus, enkä ole käyttänyt yhtään toista nettipalvelua aktiivisesti näin pitkään. Vuonna 2002 perustettu Audioscrobbler ilmaantui nettiin kovin otolliseen aikaan, kun ihmiset siirtyivät joukolla CD-levyjen kuuntelemisesta MP3-tiedostoihin. Tilastoiden jännittävyys imaisi minutkin nopeasti niin syvälle, että pian kuuntelin musiikkia ainoastaan tietokoneella. Jo ennen last.fm:ää kirjoitin paperiseen vihkoon ylös viikoittaisia kuuntelujani (tämän piti olla vain aprillipila!). En tosin järjestänyt niitä kuuntelumäärän mukaan vaan sen mukaan mikä tuntui viikon lopussa paremmuusjärjestykseltä. Audioscrobbler siis todellakin vastasi kysyntään!

Nettiradio/yhteisösivu Last.fm:ään helmikuussa 2005 integroidut tilastot eivät olleet vain kylmän staattisia raportteja menneisyydestä, vaan palvelu osasi myös tarjota niiden pohjalta uutta kuunneltavaa. Audioscrobblerin erinomaisen suosittelualgoritmin ansiosta Last.fm onkin ollut kaikki nämä vuodet se paikka, josta olen parhaiten löytänyt uutta musiikkia. Rate Your Music -sivuston tapaan valtavan käyttäjämäärän luomasta datasta saadaan kaivettua esiin relevanttia ja koukuttavaa informaatiota. Kun Last.fm-dashboardilleni ilmestyy itselleni tuntematon artisti (tai nyttemmin säveltäjä), ryhdyn kuuntelemaan hänen/heidän tuotantoaan jotta saan lisää suosituksia tilalle (last.fm lopettaa artistin suosittelun kun sitä on kuunneltu yli 3 kertaa). Eikä se suositeltava tunnu koskaan loppuvan.*

Last.fm:n suosituksia swing-tagilla filtteröitynä. Kuvankaappaus Dashboardiltani.
Yritän tällä hetkellä saada otetta swingistä. Last.fm:n suositukset auttavat. Kuvankaappaus dashboardiltani. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.

Skroplaaminen on vienyt minut kierteeseen, jossa en voi olla jatkuvasti kuuntelematta jotain mitä en ole aiemmin kuullut. Aina kun olen tietokoneella, kuuntelen musiikkia, ja aina kun kuuntelen musiikkia, käyn jatkuvasti last.fm:ssä katsomassa mitä tuli juuri äsken kuunneltua! Omien tilastojen lisäksi katselen toki myös kavereiden kuunteluja ja kyttään kieli pitkällä uusia suosituksia. Tämä on sitä interaktiivista mediaa kirjaimellisimmillaan.

Skroplaaminen oli hetken muotia, karkeasti sanottuna palvelun kulta-aika kesti vuodet 2005-2009. Se alkoi Last.fm-integraatiosta, ja päättyi kun CBS osti palvelun 2009. Siinä välissä palvelu sai lukuisia nettisivupalkintoja ja kaikilla tuntui olevan tili siellä. Omistajavaihdoksen jälkeen palvelussa kuitenkin tehtiin putkeen paljon uudistuksia, jotka monien mielestä huononsivat palvelua liikaa, ja omassakin tuttavapiirissäni käyttöaktiivisuus alkoi selvästi laskea.

Keskeisin huono kehityskulku oli luultavasti Last.fm-radion muuttuminen maksulliseksi. Siihen asti sieltä oli pystynyt kuuntelemaan ilmaiseksi musiikkia omien kuuntelutilastojen, tilastollisten naapurien tai käyttäjien luomien tagien perusteella. Kun se ei ollut enää mahdollista, uuden musiikin löytäminen palvelusta muuttui aiempaa vaivalloisemmaksi. Mutta minulle, ihmiselle joka suorastaan nauttii kuunneltavan tonkimisesta Spotifysta, kirjastosta, tai milloin mistäkin, siitä tuli lähinnä mieluisa haaste. Last.fm:stä saan edelleenkin parhaiten selville itselleni aiemmin tuntemattomat artistit/säveltäjät, joista todennäköisesti pidän.

Last.fm:n kulta-aika oli MySpacen aikaa, jolloin musiikin nettikaupassa ei ollut mitään iTunesia parempaa, eivätkä Google ja Facebook olleet vielä ahmaisseet käytännössä koko sosiaalista verkkotodellisuutta omistukseensa. Spotify lanseerattiin Suomessa 2008 ja pian se päihittikin last.fm:n kuuntelupalveluna. Spotifylla ei ollut aluksi käytännössä lainkaan suositteluominaisuuksia (ja nykyäänkin ne yhä kalpenevat last.fm:n rinnalla), mutta ratkaisevampaa oli se, että löytämäänsä musiikkia pääsi kuuntelemaan välittömästi. Onneksi last.fm:kin on osittain vastannut näihin haasteisiin, ja nykyään artistisivuille on upotettu YouTube-videoita helppoa ja nopeaa testikuuntelua varten. Ja tietenkin niiden katselut/kuuntelut myös skroplaantuvat eli näkyvät omissa tilastoissa.

Last.fm-logo

Vuonna 2007 perustettiin SoundCloud ja BandCamp, mikä taisi puolestaan koitua last.fm:n bändeille kohdistettujen promootio-ominaisuuksien tuhoksi. Uudet palvelut rynnivät markkinoille, eikä last.fm osannut uudistua tai kehittää kilpailukykyisiä ominaisuuksia. Palvelun ydinvaltiksi jäivät kuuntelutilastot, eikä niillä enää pötkitä pitkälle. Aiheesta on kirjoitettu tuomionpäivän ennustuksia jo kolme vuotta sitten.

Tietysti auttaisi varmaan jos esimerkiksi maksaisin last.fm:n käytöstä ja antaisin maksulliselle radiolle mahdollisuuden. Valitettavasti maksullinen tili ei vain tarjoa minulle riittävästi lisäarvoa ilmaiseen verrattuna, kun kuitenkin maksan Spotifysta joka tapauksessa. Itse olisin kyllä täysin valmis maksamaan ihan vain pelkistä kuuntelutilastoista, mutta sitten niiden pitäisi olla paljon nykyistä kattavammin ja helpommin analysoitavissa. Suhteutettuna kaikkeen siihen datan määrään jota tietokanta käyttäjiltään saa, sitä hyödynnetään onnettoman vähän.

Uudentyyppisiä tilastoja ei ole ilmaantunut vuosikausiin Last.fm-käyttäjien profiileihin ja mielekkäimmät lisäominaisuudet ovat poikkeuksetta tulleet ulkopuolisten harrastajien tekemistä API-sovelluksista. Niillä olenkin sitten analysoinut viimeisten 10 vuoden kuuntelutottumuksiani oikein urakalla tämän juhlavuoden kunniaksi; seuraavaksi saatte tietää kaiken siitä mitä olen kuunnellut vuoden 2004 jälkeen!

Lue loppuun