Arpa on heitetty, eli kuinka kuunnella musiikkia sattumanvaraisesti

Charivari Agréable - Avanti L'opera: An A-Z of Italian Baroque (kansikuva)Musahaasteen vaikein rasti taisi tulla vastaan jo toisena. Ooppera-alkusoittoa on yhtä vaikeai kuunnella sokkona kuin konseptilevyä, sillä ovathan oopperalevytyksetkin tavallaan sellaisia. Tunnetuimmat alkusoitot toimivat toki myös ilman kokonaisteoksen kontekstia, mutta tässä piti kuunnella nimenomaan itselleen entuudestaan vierasta. Eli minun tapauksessani joku ooppera-alkusoitto, joka ei ole kuuluisa.

Klassinen musiikki on muutenkin tässä haasteessa vaikea tapaus, koska se on harvoin välittömästi mukaansatempaavaa. Mitä enemmän tiedän jostain klassisesta teoksesta, sitä todennäköisemmin osaan nauttia siitä, ja sitä todennäköisemmin keksin niistä jotain kirjoitettavaa tänne. En minä tästä alkusoitostakaan keksinyt juuri mitään sanottavaa, joten kirjoitan nyt pääasiallisesti menetelmästä, jolla valitsen suuren osan kuunteluhaasteen levyistä. Sitä voisi kutsua vaikka analogiseksi shuffleksi.

Lue loppuun

Kymmenen vuotta skroplausta, osa 1

10 years of scrobbling -logo vuodelta 2012 kun palvelu täytti vuosikymmenenPari viikkoa sitten, 7.11.2014, tuli täyteen kymmenen vuotta siitä kun liityin jännittävään verkkopalveluun Audioscrobbler, joka tilastoi käyttäjien tietokoneellaan kuuntelemaa (ts. skroplaamaa, englanniksi to scrobble) musiikkia internetiin kaikkien nähtäville. 7. marraskuuta oli mitä ilmeisemmin joku maaginen päivämäärä musabloggaajien keskuudessa, sillä Rosvoissa juhlittiin Ruudolfin 10-vuotista levytysuraa ja Rolf Jacksenin Levyhyllyssä blogin 7-vuotispäivää. Itselläkin oli tarkoitus julkaista tämä juuri vuosipäivänä, mutta kun on tässä muutakin elämää kuin musablogi. Jhonn Balancen kuolemastakin tuli juuri tasan 10 vuotta täyteen, joten marraskuu 2004 oli hyvin merkittävä kuukausi.

Kymmenen vuotta on nettiajassa ikuisuus, enkä ole käyttänyt yhtään toista nettipalvelua aktiivisesti näin pitkään. Vuonna 2002 perustettu Audioscrobbler ilmaantui nettiin kovin otolliseen aikaan, kun ihmiset siirtyivät joukolla CD-levyjen kuuntelemisesta MP3-tiedostoihin. Tilastoiden jännittävyys imaisi minutkin nopeasti niin syvälle, että pian kuuntelin musiikkia ainoastaan tietokoneella. Jo ennen last.fm:ää kirjoitin paperiseen vihkoon ylös viikoittaisia kuuntelujani (tämän piti olla vain aprillipila!). En tosin järjestänyt niitä kuuntelumäärän mukaan vaan sen mukaan mikä tuntui viikon lopussa paremmuusjärjestykseltä. Audioscrobbler siis todellakin vastasi kysyntään!

Nettiradio/yhteisösivu Last.fm:ään helmikuussa 2005 integroidut tilastot eivät olleet vain kylmän staattisia raportteja menneisyydestä, vaan palvelu osasi myös tarjota niiden pohjalta uutta kuunneltavaa. Audioscrobblerin erinomaisen suosittelualgoritmin ansiosta Last.fm onkin ollut kaikki nämä vuodet se paikka, josta olen parhaiten löytänyt uutta musiikkia. Rate Your Music -sivuston tapaan valtavan käyttäjämäärän luomasta datasta saadaan kaivettua esiin relevanttia ja koukuttavaa informaatiota. Kun Last.fm-dashboardilleni ilmestyy itselleni tuntematon artisti (tai nyttemmin säveltäjä), ryhdyn kuuntelemaan hänen/heidän tuotantoaan jotta saan lisää suosituksia tilalle (last.fm lopettaa artistin suosittelun kun sitä on kuunneltu yli 3 kertaa). Eikä se suositeltava tunnu koskaan loppuvan.*

Last.fm:n suosituksia swing-tagilla filtteröitynä. Kuvankaappaus Dashboardiltani.
Yritän tällä hetkellä saada otetta swingistä. Last.fm:n suositukset auttavat. Kuvankaappaus dashboardiltani. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.

Skroplaaminen on vienyt minut kierteeseen, jossa en voi olla jatkuvasti kuuntelematta jotain mitä en ole aiemmin kuullut. Aina kun olen tietokoneella, kuuntelen musiikkia, ja aina kun kuuntelen musiikkia, käyn jatkuvasti last.fm:ssä katsomassa mitä tuli juuri äsken kuunneltua! Omien tilastojen lisäksi katselen toki myös kavereiden kuunteluja ja kyttään kieli pitkällä uusia suosituksia. Tämä on sitä interaktiivista mediaa kirjaimellisimmillaan.

Skroplaaminen oli hetken muotia, karkeasti sanottuna palvelun kulta-aika kesti vuodet 2005-2009. Se alkoi Last.fm-integraatiosta, ja päättyi kun CBS osti palvelun 2009. Siinä välissä palvelu sai lukuisia nettisivupalkintoja ja kaikilla tuntui olevan tili siellä. Omistajavaihdoksen jälkeen palvelussa kuitenkin tehtiin putkeen paljon uudistuksia, jotka monien mielestä huononsivat palvelua liikaa, ja omassakin tuttavapiirissäni käyttöaktiivisuus alkoi selvästi laskea.

Keskeisin huono kehityskulku oli luultavasti Last.fm-radion muuttuminen maksulliseksi. Siihen asti sieltä oli pystynyt kuuntelemaan ilmaiseksi musiikkia omien kuuntelutilastojen, tilastollisten naapurien tai käyttäjien luomien tagien perusteella. Kun se ei ollut enää mahdollista, uuden musiikin löytäminen palvelusta muuttui aiempaa vaivalloisemmaksi. Mutta minulle, ihmiselle joka suorastaan nauttii kuunneltavan tonkimisesta Spotifysta, kirjastosta, tai milloin mistäkin, siitä tuli lähinnä mieluisa haaste. Last.fm:stä saan edelleenkin parhaiten selville itselleni aiemmin tuntemattomat artistit/säveltäjät, joista todennäköisesti pidän.

Last.fm:n kulta-aika oli MySpacen aikaa, jolloin musiikin nettikaupassa ei ollut mitään iTunesia parempaa, eivätkä Google ja Facebook olleet vielä ahmaisseet käytännössä koko sosiaalista verkkotodellisuutta omistukseensa. Spotify lanseerattiin Suomessa 2008 ja pian se päihittikin last.fm:n kuuntelupalveluna. Spotifylla ei ollut aluksi käytännössä lainkaan suositteluominaisuuksia (ja nykyäänkin ne yhä kalpenevat last.fm:n rinnalla), mutta ratkaisevampaa oli se, että löytämäänsä musiikkia pääsi kuuntelemaan välittömästi. Onneksi last.fm:kin on osittain vastannut näihin haasteisiin, ja nykyään artistisivuille on upotettu YouTube-videoita helppoa ja nopeaa testikuuntelua varten. Ja tietenkin niiden katselut/kuuntelut myös skroplaantuvat eli näkyvät omissa tilastoissa.

Last.fm-logo

Vuonna 2007 perustettiin SoundCloud ja BandCamp, mikä taisi puolestaan koitua last.fm:n bändeille kohdistettujen promootio-ominaisuuksien tuhoksi. Uudet palvelut rynnivät markkinoille, eikä last.fm osannut uudistua tai kehittää kilpailukykyisiä ominaisuuksia. Palvelun ydinvaltiksi jäivät kuuntelutilastot, eikä niillä enää pötkitä pitkälle. Aiheesta on kirjoitettu tuomionpäivän ennustuksia jo kolme vuotta sitten.

Tietysti auttaisi varmaan jos esimerkiksi maksaisin last.fm:n käytöstä ja antaisin maksulliselle radiolle mahdollisuuden. Valitettavasti maksullinen tili ei vain tarjoa minulle riittävästi lisäarvoa ilmaiseen verrattuna, kun kuitenkin maksan Spotifysta joka tapauksessa. Itse olisin kyllä täysin valmis maksamaan ihan vain pelkistä kuuntelutilastoista, mutta sitten niiden pitäisi olla paljon nykyistä kattavammin ja helpommin analysoitavissa. Suhteutettuna kaikkeen siihen datan määrään jota tietokanta käyttäjiltään saa, sitä hyödynnetään onnettoman vähän.

Uudentyyppisiä tilastoja ei ole ilmaantunut vuosikausiin Last.fm-käyttäjien profiileihin ja mielekkäimmät lisäominaisuudet ovat poikkeuksetta tulleet ulkopuolisten harrastajien tekemistä API-sovelluksista. Niillä olenkin sitten analysoinut viimeisten 10 vuoden kuuntelutottumuksiani oikein urakalla tämän juhlavuoden kunniaksi; seuraavaksi saatte tietää kaiken siitä mitä olen kuunnellut vuoden 2004 jälkeen!

Lue loppuun

Vähän musiikillista serendipiteettiä

Pirkka Åman käyttää käsitettä musiikillinen serendipiteetti kirjoittaessaan verkon yhteisöllisistä musiikinsuosittelupalveluista (lataa tutkimus PDF:nä). Serendipiteetti määritellään yleisesti onnekkaaksi sattumaksi, jonkin hyödyllisen tai hyvän löytämiseksi silloin kun sitä ei etsi.

Musiikillisella serendipiteetillä Åman tarkoittaa ”palvelun käyttäjän kokemusta siitä, että hän löytää makuaan vastaavaa tai sitä muokkaavaa musiikkia enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti”. Kyse on siis käyttökokemuksesta. Uuden musiikin löytäminen last.fm:n kaltaisista palveluista on Åmanin mielestä hankalaa perinteisen metadatan kautta; se tapahtuu ennemminkin siten, että käyttäjä törmää kiinnostaviin artisteihin silloin kun ei niitä aktiivisesti etsi.

Serendipiteetti on siis eri asia kuin vain sattuma ja selittyy mielestäni paljolti kyvystä hakeutua tilanteisiin, joissa todennäköisesti kokee onnekkaita ”sattumia”, eli esimerkiksi viettää paljon aikaa sosiaalisessa mediassa jossa törmää mielenkiintoiseen musiikkiin vaikka ei sitä varsinaisesti etsikään.

Tunnistan omassa musiikin löytämisessäni paljon ominaisuuksia nimenomaan serendipiteetistä. Etsiydyn aktiivisesti uutta musiikkia esittelevien medioiden pariin ja muutenkin hakeudun tilanteisiin joissa on todennäköistä törmätä musiikillisiin ilmiöihin. Tällöin löytää useasti siis väistämättä jotain millä on kaikupohjaa omassa musiikkimaussaan.

Yksi tällainen hakeutuminen tilanteeseen, joka mahdollistaa musiikillisen serendipiteetin, tapahtui minulle tänä viikonloppuna. Kokemus ei vastannut tai muokannut musiikkimakuani, mutta se olisi voinut tehdä niin. Annoin uudelle, sattumanvaraiselle musiikille, mahdollisuuden.

Sain nimittäin mystisen poltetun CD-levyn jossa ei lukenut muuta kuin ”Vähän kaikkea”. Polttajasta ei ole tietoa, se oli vain lojunut eräässä asunnossa edellisen tai sitä edellisen asukkaan jäljiltä, kuka ikinä olikaan. Tämän jälkeen jääneen kokoelman muistalevyistä päätellen osasin kyllä epäillä sen sisältävän lähinnä suomalaista uho-hiphopia ja amispoppia. En osunut kauhean väärään.

Vähän kaikkea; mystinen levynkansi

Melkeinpä petyin siihen kuinka helppo tiedonhakutehtävä oli selvittää kaikki levyn 16 kappaletta. Sanoja googlaamalla löysin lähestulkoon kaikki YouTubesta. Muutaman biisin tietysti tunnistin ensitahdista ihan muuten vain Tämä suuri mysteeri viihdytti minua sen vuoksi vähemmän aikaa kuin olin toivonut! Biisien tunnistaminen tässähän se suurin hupi oli, kun ei levyltä lopulta löytynyt juurikaan musiikkia joka olisi ”vastannut tai muovannut musiikkimakuani”.

Kaikkein vaikein oli viimeinen kappale, joka kuulosti minusta äärimmäisen tutulta mutta tarvittiin toinen korvapari toteamaan, että sehän on joku remix Tetriksen teemabiisistä, tai siis oikeammin Korobeinikista. Kävi ilmi että siitä on kyllä tehty valtavasti erilaisia jumputusversioita, mutta tämä kyseinen versio löytyi vain epämääräisellä nimellä ”Techno Trance Tetris Remix”. Epäilen, että ”Techno Trance” ei ole mikään oikea artistin nimi.

Alla biisilista YouTube-linkkien kera:

  1. Konala Cartelli – Kuuminta hottia
  2. Ludacris – Acta a Fool
  3. Ambassa – Valtakausi
  4. Chingy – Right Thurr
  5. Xzibit – X
  6. System of a Down – Chop Suey!
  7. Urbaanilegenda – Klubilla
  8. Sentenced – Killing You Killing Me
  9. 50 Cent – Tipsy
  10. Voittajafiilis – Jokainen on voittaja
  11. Günther – Ding Dong Song
  12. French Affair – Sexy
  13. Silkinpehmee feat. Leijonamieli – Anna mulle
  14. Shaggy – Boombastic
  15. Kilpi – Nerokasta ikävää
  16. Techno Trance – Tetris Remix

Oli perin jännittävää heittäytyä ”sattuman” varaan ja ruveta ennakkoluulottomasti kuuntelemaan jotain itselleen ihan vierasta. En sieltä löytänyt mitään (uutta) josta olisin pitänyt, joten siinä mielessä tämä ei täytä Åmanin kriteerejä musiikilliselle serendipiteetille. Koen kuitenkin että jotta serendipiteetti toimii, täytyy nimenomaan olla valmis heittäytymään tällaisiin tilanteisiin avoimella seikkailumielellä.

Minusta on erityisen mielenkiintoista se miten vieraalla logiikalla tämä kokoelma on koostettu. Mukana on hip hopin lisäksi kolme elektronista tanssiraitaa ja kolme metallibiisiä, mutta ne on kaikki ripoteltu aivan sekaisin. Erityisen omituista oli kuunella Chop Suey!, sitten suomenkielinen cover In da Clubista, ja sitten Killing You Killing Me. Ihan sairasta! Kontrasti oli melkoinen. Toinen hämmästyttävä asia oli tietysi se kuinka huonolaatuisista MP3:sista levy paikoin oli selvästikin poltettu. Tai sitten kaikki suomalaiset ug-hiphoppparit levyttävät niin huonolaatuisesti…

Jokin suomalainen musiikkimedia järjesti joitakin vuosia sitten jännittävän projektin jossa muutama suomalainen eri tyylilajin muusikko vaihtoi keskenään sokkona iPodeja. Itseäni kiehtoisi kyllä hyvin paljon saada jostain gigatolkulla ”täysin sattumanvaraista” musiikkia, jota voisi sitten kuunnella uteliaana.

Mediasoittimissa tosin on se heikkous, että siinähän näkee mitä on kuulemassa! Itse arvostin tässä kokemuksessa juuri sitä täydellistä yllätyksellisyyttä joka tulee siitä ettei tiedä esittäjän nimeä. Eipähän ainakaan synny ennakkoasennetta ja -odotuksia! Pidän myös tiedonhausta ja mysteerien ratkaisemisesta.

Pyörittelinkin tässä ajatusta bookcrossingin muuttamista disccrossingiksi. Voisi vain jättää nimettömiä poltettuja CD-levyjä julkisille paikoilla ja kirjoittaa kanteen vain ”Ota tästä”. Ei tulisi edes yhtä kalliiksi kuin iPodien kylväminen pitkin maita ja mantuja.