Musahaasteen vaikein rasti taisi tulla vastaan jo toisena. Ooppera-alkusoittoa on yhtä vaikea kuunnella sokkona kuin konseptilevyä, sillä ovathan oopperalevytyksetkin tavallaan sellaisia. Tunnetuimmat alkusoitot toimivat toki myös ilman kokonaisteoksen kontekstia, mutta tässä piti kuunnella nimenomaan itselleen entuudestaan vierasta. Eli minun tapauksessani joku ooppera-alkusoitto, joka ei ole kuuluisa.
Klassinen musiikki on muutenkin tässä haasteessa vaikea tapaus, koska se on harvoin välittömästi mukaansatempaavaa. Mitä enemmän tiedän jostain klassisesta teoksesta, sitä todennäköisemmin osaan nauttia siitä, ja sitä todennäköisemmin keksin niistä jotain kirjoitettavaa tänne. En minä tästä alkusoitostakaan keksinyt juuri mitään sanottavaa, joten kirjoitan nyt pääasiallisesti menetelmästä, jolla valitsen suuren osan kuunteluhaasteen levyistä. Sitä voisi kutsua vaikka analogiseksi shuffleksi.
Jotta löytäisin tässä haasteessa jotain itselleni aidosti uutta ja yllättävää, pyrin maksimoimaan sattuman vaikutuksen valintoihini. Mikä olisikaan tähän parempi tapa kuin nopanheitto. Koska suuri osa haasteen kohdista vastaa suoraan jotain yleisen kirjastoluokituksen numeroa (esim. kohdan 47 countrylevy löytyy luokasta 78.8913 ja kohdan 5 soundtrack luokasta 78.355), on helppoa vain mennä kirjastoon ja valita sattumanvaraisesti yksi levy oikeasta hyllystä, nopan silmäluvun mukaisesti.
Yksi nopanheitto ei tietenkään yleensä riitä. Menen kunkin luokan luokse ja lasken, kuinka monta hyllytasoa se vie. Sitten jaan sen kuudella tietääkseni kuinka monta nopanheittoa tarvitsen. Esimerkiksi sinfinoita omassa kirjastossani 18 tasoa, eli heitin noppaa kolme kertaa. Sitten heitän noppaa vielä uudestaan kolme kertaa, että tiedän mistä kohtaa hyllytasoa valitsen levyn. Jos kohdalle osuu artisti/säveltäjä josta olen joskus kuullut, jatkan aakkosissa eteenpäin kunnes vastaan tulee sellainen, joka on ihan vieras.
Sain inspiraation menetelmääni kohdasta 8 (”Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy”) kun yritin keksiä mitä on todellinen umpimähkä. Tunnen kirjastoni ”liian” hyvin: jos menen jonkun hyllyn luokse, tiedän melko tarkasti millaista musiikkia siinä on, ja millä kirjaimella alkavat esittäjät/säveltäjät ovat sen tehneet. Jos minun pitäisi valita levy oma-aloitteisesti, en pystyisi ravistamaan tiedostamattomia taipumuksiani. Suhtaudun musiikin kuunteluun normaalisti niin perusteellisesti, että minun on luovuttava tarkoituksella hallinnasta. Haluan että kuuntelemastani musiikista päättää välillä joku muukin kuin minä, vaikka sitten sattuma. Toki tämäkin on omanlaisensa hallinnan muoto, koska olen itse valinnut tämän menetelmän ja pidän siitä järjestelmällisesti kiinni.
YouTubesta ja Spotifysta kyllä löytyy paljon kirjastoa laajemmat kokoelmat, joita voi selata ihan vain kotikoneella istuessa, mutta ne edellyttävät sitä että pitäisi kahlata valtava määrä aineistoa läpi. Myös Spotifyssa on toki shuffle, mutta ensin pitää valita soittolista jonka haluaa laittaa soimaan satunnaisessa järjestyksessä. Valitettavasti mitään ”kaiken maailman musiikin” satunnaistoistoa ei ole tarjolla! Kirjaston fyysiset hyllyt sopivat tähän haasteeseen paljon paremmin: siellä on laaja ja monipuolinen valikoima, joka on kuitenkin selkeästi rajattu inhimillisiin mittasuhteisiin, ja järjestetty kirjastoluokituksen mukaisiin loogisiin kokonaisuuksiin.
Fyysisen nopan käyttö sopii vielä erityisen hyvin tämän haasteen ritualistiseen luonteeseen. Samasta syystä yritän parhaani mukaan myös kuunnella levyt CD- ja LP-soittimilla, enkä tietokoneella kuten normaalisti. Tämä ei ole mitään tavallista huoletonta arkikuuntelua vaan keskittymistä vaativa suuri projekti. Jokainen tietysti osallistuu haasteeseen omalla tavallaan, mutta minulle on tärkeää tämä fyysisyys ja systemaattisuus.
Ooppera-alkusoitoissa menetelmä oli tietysti haasteellinen, koska kyseinen luokka (78.3511) on niin pieni. Tämän vuoksi kokeilin ensimmäisenä Richard Wagnerin Tristanin ja Isolden alkusoittoa, koska en ole kuunnellut Wagneria koskaan tarkoituksellisesti, ja nyt oli siihen erinomainen tilaisuus. En saanut siitä kuitenkaan yhtään mitään otetta. Se vain meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kuten sokkona kuunneltu klassinen usein tekee. Ei se huono ollut, mutta en saanut siitä mitään irti. En keksinyt siitä mitään sanottavaa.
Niinpä päädyin käyttämään noppaa myös tässä kohdassa. Valitettavasti tuossa luokassa oli paikalla vain yksi levy jolla oli itselleni vieraita säveltäjiä: Charivari Agréable -orkesterin kokoelma barokkioopperoiden alkusoittoja. Yksi levy tietysti riittää, mutta tässä tapauksessa ei voi kyllä mitenkään puhua oikeasti sattumanvaraisesta valinnasta. Toki sen olisi voinut valita myös arpomalla kokonaisen oopperan luokasta 78.351, mutta halusin olla puristi.
Menetelmää voi soveltaa myös muualla kuin kirjaston hyllyjen välissä. Esimerkiksi kohdan 17 (”bändin tai muusikon esikoislevy”) valitsin Rate Your Musicin listalta heittämällä Random.orgin virtuaalinoppaa. Jatkossa taidan tosin käyttää saitin satunnaislukugeneraattoria, koska usealla nopanheitolla ei voi saada esimerkiksi ykköstä tulokseksi. Tuo lista oli tietysti vain yhden käyttäjän luoma ja järjestys perustuu hänen kuunteluihinsa, joten ei tämä sinänsä olllut sattumanvaraista. Eihän se koskaan voi olla – ei missään ole listaa kaikista maailman esikoislevyistä. Tärkeintä onkin se, että valinta ei ole minun käsissäni. Kirjastossa on se hyvä puoli, että kokoelman laajuus ja monipuolisuus takaa tällaisia nettilistoja kattavamman otoksen maailman musiikkien moninaisuudesta.
Lopuksi pitää tietysti sanoa edes jotain siitä alkusoitosta. Barokki on lähellä sydäntäni, joten tässä tapauksessa liikuttiin lujasti omalla mukavuusvyöhykkeelläni, enkä varsinaisesti saanut mitään uudenlaista kuuntelukokoemusta. Kokoelma Avanti L’Opera: An A-Z of Italian Baroque Overtures sisältää alkusoitot 17 ooperasta, säveltäjien ollessa alaotsikon mukaisesti kaikkea Tomaso Giovanni Albinonin ja Pietro Andrea Zianin väliltä. Italialaisen barokkioopperan suurimpia nimiä, kuten Claudio Monteverdia ja Antonio Vivaldia, ei ole mukana, vaan kokoelma keskittyy vähemmän tunnettuun repertuaariin. Materiaali on sen verran marginaalista, että todennäköisesti mitään näistä oopperoista ei ole levytetty kokonaisuudessaan.
Näillä alkusoitoilla on aika vähän yhteistä klassis-romanttisten o(u)verturejen kanssa, joihin tuo Wagnerkin lukeutuu. Barokin aikaan alkusoittoja kutsuttiin yleensä sinfonioiksi, ja tästä yhteydessä tuo sana onkin tullut länsimaiseen musiikkisanastoon (tosin jo keskiajalla oli olemassa sinfoniaksi kutsuttu kampiliiran kaltainen soitin). Ne ovat paljon lyhyempiä kuin myöhemmät ja tunnetummat alkusoitot. Esimerkiksi oma suosikkini, Monteverdin L’Orfeon alkusoitto, kestää alle kaksi minuuttia. Se tosin on nimeltään ja genreltään toccata, koska alkusoitot hakivat vielä muotoaan kyseisen oopperan saadessa ensi-iltansa vuonna 1607.
Valitsin levyn raidoista CD-soittimeni shuffle-toiminnolla numeron 12: se on juurikin tämä edellä mainittu, Zianin Il Talamo -oopperan alkusoitto, jolla on kestoa sentään melkein neljä minuuttia. Suurin osa levyn säveltäjistä on minulle entuudestaan tuttuja, mutta Ziani ei. Ei hänestä ole kyllä kovin moni muukaan kuullut, koska Last.fm:ssä hänellä on hulppeat 40 kuuntelijaa.
Ja miksi säveltäjä olisikaan tunnetumpi, kun tämä alkusoitto kuulostaa varsin geneeriseltä ja jopa hieman aneemiselta? Se on liian sievä, eikä herätä tunnetta mistään suuresta draamasta. En tiedä itse oopperasta mitään, mutta oletan alkusoiton luonteen perusteella että se on melko huoleton. Tosin on muistettava, että tässäkin ollaan vielä kaukana klassis-romanttisen oopperan standardeista: barokkioopperoiden alkusoitot eivät yleensä liittyneet dramaturgisesti teosten näyttämöosuuksiin. Silloin ne olivat vielä lähinnä signaaleja yleisölle siitä, että näytös on alkamassa, eivät etiäisiä siitä mitä oopperassa tapahtuu.
Levyn sointimaailma on tosin kokonaisuudessaankin varsin ponneton, joten ehkä kyse on enemmän siitä ettei tämän levyn siloiteltu tulkinta barokista ole oikein mieleeni. Toivoisin että varsinkin alapäässä olisi enemmän potkua, ettei basso continuo (cembalo-säestys, jonka päällä varsinainen melodinen toiminta tapahtuu) olisi miksattu niin syvälle kokonaissointiin. Oma suosikkini levyltä tuli myös mainittua yllä: se on Albinonin Zenobian alkusoitto. Siinä vaskipuhaltimet tuovat sopivasti potkua ja vaihtelua geneeriseen jousimattoon, josta ei tällä levyllä oikein muuten meinaa erottaa soinnillisia poikkeuksia.
Pietro Andrea Ziani: Il Talamo
2. musahaasterasti: Ooppera-alkusoitto
Mistä: CD kirjastosta (saatavuus yleisten kirjastojen Finna-tietokannassa)
Kuuntele Spotifysta: Avanti L’Opera: An A-Z of Italian Baroque Overtures