#48 Shannon – Let the Music Play (1983)

Spotify
YouTube (musiikkivideo)

Shannon - Let the Music Play (1983); singlen kansikuvaNew York oli varsinainen etnisten ryhmien sulatusuuni 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. No wave ja varhainen hip hop yhdistivät mustia, latinoja, valkoisia, miehiä ja naisia harvinaisella tavalla. Siinä luovuuden räjähdyksessä ihmisen toissijaisilla etnisillä tai sukupuolisilla määreillä ei tuntunut olevan hirveästi väliä. Paljon kertoi siitä että Kraftwerk oli niin mustien kuin latinojenkin suuressa suosiossa, vaikka eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuma järjestelmällisiä saksalaisia valkoisempaa bändiä oli vaikea kuvitella.

Afrika Bambaataan ja kumppaneiden electron kautta Kraftwerk kuului New Yorkissa ja vaikutti oikeastaan kaikkiin siellä syntyneisiin musiikkityyleihin, myös omituisesti nimettyyn freestyleen. Genren nimestä on useampikin teoria. Yksi on se, että toisin kuin muut DJ-vetoiset genret, freestylen synkopoidut rytmit tekivät biittimiksauksesta mahdotonta, joten DJ-miksauksissa oli enemmän vapautta yhdistellä kappaleita eri tavoilla. Toinen teoria koskee genrelle ominaista laulutyyliä, jossa naisvokalistit saivat yhdistellä tyylejä melko vapaasti. Freestyle perustui hip hop -biiteille, joiden päällä ei oltu aiemmin kuultu oikein muuta kuin puhelaulua, joten tässä musiikkityylissä laulajilla oli enemmän vapautta rytmiikan suhteen.

Freestylessä yhdistyivät etäisesti latinotyyliset naisvokaalit, orgaaniset perkussiot, synkopointi, electron ja housen synteettisyys sekä R&B:n ja discon romanttiset teemat. Keskeistä soundissa oli nimenomaan mekaanisen ja sensuellin kohtaaminen. Shannonin Let the Music Play on luultavasti genren menestynein kappale, jota on singlenä myyty yli miljoona kappaletta. Sanoituskin on tyylille hyvin luonteenomainen: aiheina ovat juhliminen/tanssiminen ja rakkaus, eikä juuri mikään muu. Biisi oli sen verran tärkeä musiikkityylin historiassa että ennen kuin se nimettiin freestyleksi, genreä kutsuttiin ihan vain ”Shannon Soundiksi”. Shannon itsekin personoitui kappaleeseen niin vahvasti että VH1 valitsi hänet mukaan vuoden 1999 One-Hit Wonders -sarjaan.

1990-luvulla tyyliin alkoi tulla enemmän pop-elementtejä ja freestyle oli valtavirrassa hetken. Sen jälkeen tyylistä tuli yksi lukemattomista elektronisen tanssimusiikin ug-genreistä joka oli lähinnä latinojen suosiossa kun New Jack Swing alkoi olla sitä suositumpaa R&B/hip hop -vaikutteista poppia. Myös New Yorkin musiikkipiirit olivat ehtineet muuttua taas etnisesti voimakkaasti eriytyneiksi. Rockin ja hip hopin eroaminen toisistaan on jonkun* mielestä ajoitettavissa jo Sonic Youthin ja Public Enemyn perustamiseen vuosina 1981-82; sitä ennen kaikki seurustelivat ja tekivät musiikkia keskenään. 2000-luvulla freestyle on taas tehnyt hieman paluuta mainstreamiin.

Myös Shannon oli pinnalla alunperin vain hetken mutta palasi 2000-luvulla. Let the Music Play oli hänen ainoa Top 40 -singlensä Yhdysvalloissa eikä hän menestynyt samannimisen debyyttilabuminsa (1984) jälkeen enää kovin pitkään ja lähti Aristan tallista kolmen levyn jälkeen vuonna 1987 eikä levyttänyt pitkään aikaan. 1990-luvulla hän alkoi kuitenkin taas näkyä ensin vierailemalla eri DJ-tuottajien sinkuilla, ja palasi omien levyjen tekoon 2000-luvulla. Hän levytti pitkin vuosikymmentä singlejä tunnettujen muusikoiden kanssa: electron kummisetä Bambaataan kanssa Do the Wrong Thingin (1995), Todd Terryn kanssa It’s Over Loven (1997) ja Sash!:in kanssa Move Manian (1999). Myös Let the Music Play on päässyt joutunut uusintakäsittelyyn: Mary Kianin levyttämä, ja mm. Paul Oakenfoldin remixaama, eurodance-cover nousi Britannian singlelistan sijalle 19 vuonna 1996 ja Shannon itse julkaisi siitä uudelleenlevytetyn version vuonna 2000.

* Myöh. huom: Kyseessä oli Peter Shapiro, toimittamassaan Modulations-kirjassa (luku: Disco, sivu: 47).

Lue lisää: Toop (2000): s. 104-105.

Kuuntele myös: Special Requestin Salsa Smurph (1983) oli ratkaiseva silta electron ja hip hopin välillä kun taas John Robien C-Bank -aliaksen One More Shot (1983) jalosti freestyle-soundia pitemmälle. Kyseisestä kappaleesta muodostui muuten myöhemmin Robien tuottaman New Orderin kappale Shellshock.

Varsinaisen freestylen mainstream-aallon harjalla oli Shannonin lisäksi Lisa Lisa & Cult Jam hitillään I Wonder If I Take You Home (1984). Johtava freestyle-tuottajaryhmä Latin Rascals sai hitin mm. omasta Arabian Nights (1987) -kappaleestaan, Sa-Firen hip hop -vaikutteisesta Let Me Be the Onesta (1986) ja popimpaa myöhempää freestyleä edustavasta Lisette Melendezin A Day in My Lifesta (1991). New Yorkin lisäksi myös Miami oli merkittävä freestyle-keskus, josta tuli mm. Stevie B (Party Your Body, 1988), vaikka freestyle-laulajat yleensä naisia olivatkin.

Spotify-soittolista: 230/500.

#49 Leftfield feat. John Lydon – Open Up (1993)

YouTube
Spotify

Leftfield - Open Up; singlen kansikuvaBritannian rave-kulttuurin yhtenäisyys alkoi rakoilla 1990-luvun alussa. Hardcoren nopeutuva tempo ei miellyttänyt kaikkia, varsinkaan alkuperäistä rave-skeneä joka oli aloittanut Ibizalla bilettämisen, minkä vuoksi sitä kutsuttiinkin ”baleaariseksi”. Esimerkiksi Paul Oakenfold perusti Movement 98 -projektin jonka ideana oli pitää bpm vaivaisessa 98:ssa eikä huidella siellä 150:n yläpuolella, koska monet vanhan koulun reiverit eivät pitäneet hardcoren jatkuvasta nopeuskilpailusta. Samoin siirryttiin isoista halliraveista pienimuotoisempiin klubi-iltoihin joista Britannian ravet olivat alunperin lähtöisin.

Syntyi sukupolvi- ja osittain luokkaerokin rave-skenejen välille. Hardcore alkoi saada hieman ”tyhmän” maineen (rivien välissä: tummaihoiset työväenluokkaiset reiverit ovat tyhmiä) minkä vuoksi syntyi sitten sellaisia kyseenalaisesti nimettyjä genrejä kuin intelligent dance music (#74) ja progressive house. Progressive-sana elektronisen tanssimusiikin genrejen etuliitteenä on vielä paljon progressiivista rockiakin huonommin perusteltu, koska käytännössä ”edistys” tarkoitti tässä yhteydessä sitä että elektronisesta musiikista tuli vähemmän elektronista ja enemmän poppia.

Monille rave-musiikin ”kehitys” kuitenkin tarkoitti juuri sitä, että musiikista on tultava enemmän valtavirran poppia muistuttavaa. Siispä progressiivinen house tarkoittaa lähinnä house-musiikkia joka sotki aiempaa enemmän eri tyylejä keskenään, niin elektronisia kuin ei-elektronisiakin. Vaikutteita otettiin niin teknosta kuin myöhemmin orastavasta trancestakin ja progressiivisten house-bändien albumit sisälsivätkin usein melkoisen sekoituksen eri genrejä. Keskeisin näitä bändejä yhdistävä tekijä taisi silti olla mediaimago, se että muusikot suostuivat pelaamaan viihdeteollisuuden ehdoilla. Tähän kuuluivat omien kasvojen liittäminen musiikkiinsa ja live-esiintymiset, joita ilman mikään bändi ei ole uskottava rockin näkökulmasta.

Ensimmäisiä progressiiviseksi houseksi kutsuttuja bändejä oli Leftfield, jonka taustalla vaikuttaneilla Neil Barnesilla ja Paul Daleyllä oli niin eklektinen ja laaja musiikkimaku kuin heidän luomassa genressään pitikin olla. He kuuntelivat esimerkiksi punkia, reggaeta ja etnoa, ja ne kaikki myös kuuluvat heidän musiikissaan. Not Forgotten (Hard Hands Remix) vuodelta 1991 on monen mielestä ensimmäinen genreä edustanut kappale. Alkuperäinen versio biisistä oli Barnesin soolosingle vuodelta 1989, mutta tämän Daleyn tekemän remixin myötä projekti kasvoi pysyväst duoksi. Ensimmäisen ison hittinsä he saivat vuonna 1993 lyöttäytyessään yhteen Sex Pistols/Public Image Ltd. -vokalisti John Lydonin kanssa kappaleessa Open Up.

Tähän yhteistyöhön tiivistyikin progressiivisen housen rock-ystävällisyys ja hyvin pitkälti Lydonin laulusuorituksen ympärille rakentuva kappale muistutti kenties enemmän perinteistä pop-kappaletta kuin mikään Britannian rave-skenestä aiemmin tullut teos, ellei sitten Madchesteriä (#86) lasketa. Kappaleen synariffeissäkin on paikoitellen melkoista sähkökitaramaisuutta. Voi se tosin olla myös efektoitu sähkökitara, sitä kappaleen videossakin soitetaan. Tosin kyllähän kitara kuuluu jokaiseen kunnon musavideoon vaikka sitä ei koko biisissä kuultaisikaan.

Open Up päätyi myös Leftfieldin debyyttialbumille Leftism (1995), jolla heidän maailmanmusiikista ottamansa vaikutteet kävivät entistä selvemmiksi. Levy yhdisteli sumeilematta myös teknoa, housea, ambientia, dub reggaeta, punkia ja breakbeateja.  Se muodosti progressive house -albumien pohjapiirrustuksen jota seurasivat tulevat valtavan mainstream-suosion saavuttaneet albumi- ja keikkakeskeiset house-artistit.

Lue lisää: Bidder (2001): s. 184-188; Reynolds (2008): s. 117, 417-418.

Kuuntele myös: Toinen varhainen progressive house -akti oli Spooky (Don’t Panic, 1992), mutta suurin menestys genrelle tuli vasta Leftismin vanavedessä. Yksi isoimmista progressiivisista house-hiteistä oli Faithlessin Insomnia (1995), joka nousi Britannian listakärkeen vuoden 1996 uusintajulkaisun myötä. Kyseinen kappale tosin tiivistyy paremmin KLF:n lanseeraamaan termiin ”stadium house”; biisin soundi on massiivinen ja toimii varmasti hyvin isolla festarilavalla. Henkilökohtainen progressive house -suosikkini on kuitenkin Fluke (Atom Bomb, 1996), vaikka monet eivät sitä kyseisen leiman alle laitakaan.

#50 Mash-up (ilmiö, 2000-luku)

Bootie-klubin yksivuotisbileiden mainosLähestyn listaustani taas vaihteeksi aika luovasti. Olisin voinut valita yhden merkkiteoksen edustamaan yhtä innovaatiota tai tyylisuuntaa, kuten olenkin monta kertaa tehnyt. On kuitenkin kolme hyvää syytä miksi tehdä tällä kertaa toisin. Mash-upien laskeminen edes osittain yhden artistin tai teoksen ansioksi on vähän koko ideaa vastaan koska niiden tekijyys ja tekijänoikeudet ovat kuitenkin aika kiistanalaisia. Se ei kuitenkaan yhtään vähennä niiden arvoa; mash-up saattaa olla historian demokraattisin ja tasa-arvoisin luovan äänitaiteen muoto.

Toinen syy on se, että mash-upit ovat laillisuuden ja ääniteteollisuuden rajamailla. Ne eivät ole päässeet (tai joutuneet) osaksi globaalia levyjakelua, eikä niiden saatavuus ole siten yhtään niin taattu kuin luvallisen musiikin. Ne on yleensä julkaistu vain MP3-muodossa tai YouTube-videoina ja niiden saatavuus verkossa on aikalailla kiinni isojen levy-yhtiöiden mielijohteista eli melko epävakaalla pohjalla. Mitä ikinä linkkaankaan, se voi kadota huomiseen mennessä. Spotify-soittolistakin päivittyy melko vaatimattomasti.

Kolmas syy on se, että minulla on ollut periaatteena että en ota tälle listalle mitään alle 10-vuotiasta koska jonkin teoksen tms. pitkäaikaista vaikutusta kulttuuriin ei voi aikaisemmin mielestäni oikein arvioida. Niinpä 2000-luvun musiikkitrendit ovat vielä niin lähellä menneisyydessä, että niiden merkitystä ei voi vielä kovin hyvin pohtia. Mash-upit ovat kuitenkin mielestäni selvästi osoittaneet pitkäkestoista suosiota ja niissä tiivistyy uuden vuosituhannen kulttuurisesta ilmapiiristä jotain mitä yksittäiset musiikkityylit ja teokset eivät tuo esiin.

2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä eivät luonnehtineetkaan varsinaisesti mitkään uudet musiikkityylit vaan ennemminkin uudet musiikkiteknologiat. Sen sijaan että 00-luvulla olisi ollut oma ominainen soundinsa, vuosikymmenen äänet koostuivat kaikkien aiempien vuosikymmenten musiikkien tiivistymisestä nykyhetkeen. Toki uuden vuosituhannen mukana tuli lukuisia uusia genrejä kuten electroclash (#92), dubstep ja witch house, mutta niitä kaikki yhdistää niiden tapa yhdistellä erilaisia jo kauan olemassaolleita tyylejä uusiksi kokonaisuuksiksi. Ne ovat eräänlaisia hybridityylejä, aivan kuten mash-upitkin. Kaikkia näitä uusia genrejä enemmän vuosikymmentä kuitenkin määrittelivät ”tavaramerkit” kuten Napster, YouTube, iPod ja Spotify.

Nämä uudet teknologiat toivat sen ”kaiken ikinä julkaistun” musiikin kaikkien saataville siinä määrin että musiikin lataamiseen meni vähemmän aikaa kuin sen kuuntelemiseen ja jokaisen saatavilla oli enemmän musiikkia kuin kukaan ehtisi ikinä kuunnella. Koska koko levytetty musiikkihistoria oli yhtäkkiä näin vaivattomasti ”kaikkien” (laajakaistainternetiä ei oikeasti ole läheskään kaikilla maailman ihmisillä enkä tiedä onko se automaattisesti huono asia) saatavilla, myös niiden yhdistely uusiksi kokonaisuuksiksi kävi entistä helpommaksi. Samoin omien tuotosten levittäminen helpottui ja kynnys julkaisemiseen laski. Suuri merkitys oli tietysti myös äänenkäsittelyohjelmien kehityksellä ja yleistymisellä.

Lue loppuun