86. ikonisin video: Musta Barbaari – Salil eka salil vika (2013)

Ohjaus: Eino Manner
Ladattu YouTubeen: 20.8.2013
Näyttökertoja: 6 123 282 (28.8.2018)

Musta Barbaari – Salil eka salil vika (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Cheek ja Musta Barbaari edustavat hyvin erilaista suomalaista maskuliinisuutta. Cheekille se on naisia, ryyppäämistä ja kallista luksuselämää; Mustalle Barbaarille se on salilla käymistä ja itsensä fyysistä kehittämistä. Myös Mustan Barbaarin sosioekonominen status on hyvin erilainen kuin Cheekillä: luksusauton ja smokin tilalla on sossun jono.

Suomalainen hyvinvointivaltio onkin luonut hyvin erikoiset rap-maailmat: huumekaupasta ja muista rikoksista räpätään Suomessa lähinnä vitsillä tai ainakin reilusti karrikoiden. Huipulla rahaa hankitaan Cheekin ja Elastisen puhtoisella oikeistoyrittäjyydellä, mutta karummissa oloissa arjessa tapellaan sosiaali- ja TE-toimistoja vastaan. Ei siis kilpailevia jengejä, kuten isossa maailmassa.

Mustan Barbaarin pitää bodata, että skinit eivät uskalla hyökätä kimppuun, ei siksi että kilpaileva huumediileri pelkäisi häntä. Cheek edustaa etuoikeutettua valkoihoista heteromiestä, Musta Barbaari ennakkoluulojen kohteeksi jatkuvasti joutuvaa vähemmistöä. Kuten biisissä räpätään, hänellä on Suomen vaikein duuni, olla musta mies.

Olisi mahdotonta kuvitella tällaista musiikkivideota Cheekin tai kenenkään muun valkoihoisen räppärin tekemäksi, vaikka kuinka bodaamisesta räpättäisiinkin. Siinä tanssii paidattomia miehiä niin lähellä toisiaan, että homofobia voisi varmaan iskeä konservatiivisemmassa henkilössä. Ajatellaan nyt perinteistä suomalaista ”maskuliinista” miestä: Pate Mustajärvi, Jouni Hynynen ja muut vastaavat suomirock-äijät ovat niin kaukana tästä kuin mahdollista.

Naisoletetun näkökulmasta tällainen macho-mieslauma voi varmaan olla hyvinkin uhkaava. Lopun yläosaton kohtaus kun muistuttaa aika paljon Grimesin Oblivionia, jossa hento artisti on bileissä, jossa paidaton miesjoukko tönii toisiaan ”huvikseen”, eli tavalla joka biisin kontekstissa on todella ahdistava. Toisaalta Mustan Barbaarin videossa juuri se konteksti on hyvin erilainen: on tietenkin eri asia tehdä tällainen video kulttuurisesti kaikkein etuoikeutetuimmasta asemasta (Cheek) kuin etnisen vähemmistön omanarvontunnon nostamisen näkökulmasta. Tässä biisissä ei myöskään sanota sanaakaan mitään seksuaalista, eikä Barbaari esineellistä riimeissään naisia muutenkaan samassa mittakaavassa kuin monet muut uhoamiseen ilmaisunsa perustavat räppärit. Ero Skandaalin Salikissa-videoon on melkoinen.

Mustan Barbaarin videoista Kuka pelkää pimeet olisi kyllä ollut visuaalisesti hienompi, ja se myös käsittelee rodun ja pakolaisuuden teemoja tehokkaammin. Sillä ei kuitenkaan ole biisinä riittävästi kulttuurista painoarvoa, että olisin voinut ottaa sen hyvällä omatunnolla mukaan tälle listalle. Artisti jäi kuitenkin lopulta yhden hitin ihmeeksi jääneeksi tähdenlennoksi, joten valinta ei voinut olla mikään muu kuin Salil eka salil vika.

87. ikonisin video: Cheek – Sokka irti (2012)

Ladattu YouTubeen: 15.4.2012
Näyttökertoja: 7 506 300 (23.8.2018)

Cheek – Sokka irti (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Cheek on kiistatta yksi YouTube-ajan ikonisimmista suomalaisista artisteista. Siksi olinkin ihan varma että häneltä pitäisi valita mukaan listalle useampi video, mutta jouduin jälleen pettymään Cheekiin. Haluaisin pitää hänen musiikistaan pelkästään siksi, että siitä ei saa pitää omassa kulttuurisessa kuplassani. Siis ihan vaan kiusallani. Yritykseni kuitenkin kaatuvat aina siihen, kuinka huono Cheek on. En ihan oikeasti haluaisi sitä, mutta niin se vain on.

En yleensä pidä sanasta ”huono” musiikin yhteydessä, enkä tässäkään tarkoita sillä esteettistä huonoutta;  ihan sama kuinka feikiltä tai ”kaupalliselta” Cheek kuulostaa, se ei minua kiinnosta. Ongelmani on siinä kuinka amatöörimäistä hänen musiikkinsa on teknisesti. Cheekillä ei ole hyviä riimejä eikä hyvää flow’ta, ja biisien taustat kuulostavat halvoilta ja muovisilta. Hänen musiikkinsa nyt vaan kuulostaa paljon huonommin tehdyltä kuin kenelläkään muulla suomalaisella valtavirran rap-artistilla. Petri Nygårdkin on taidokkaammin tehtyä, vaikka se on pelkkää huumorimusiikkia.

Edellinen kuulosti ehkä haukkumiselta, mutta ei se ollut sitä. Cheek ei ole oikeasti rap-artisti vaan punkkari. Tekee kaiken tosi huonosti, mutta uskoo omaan ylivoimaisuuteensa kaikesta huolimatta horjumattomasti (ei nyt sotketa tähän Cheek vs. Jare -kriiseilyä). Hän on rakentanut uransa tyhjästä itse, kuten kunnon kokoomuslainen, eikä välitä heittereistä pätkääkään. Siksi hän on varmaan hyvä idoli, ja jotenkin tosi suomalainen sellainen. Tee mitä teet, vaikka ihan huonosti, mutta pidä itseäsi silti aina parhaana.

Sama huonosti tekemisen meininki pätee Cheekin musiikkivideoihinkin. Niissä ei ole mitään mieleenpainuvaa, ei mitään mitä voisin hyvällä tahdollakaan kutsua ikoniseksi. Esimerkiksi Timantit on ikuisia selvästi yrittää tosi paljon tavoitella suuren maailman fiilistä, mutta näyttää Aurinkomatkojen mainokselta. Kun Cheekin videossa on smokki, se näyttää vuokratulta. Jos siinä on timanttikoru, se näyttää jäljennökseltä. Kaikki viestii menestyksen esittämistä, ei menestystä. Niinhän sen kuuluu mennäkin: menestys ei ole mikään objektiivinen arvo vaan kulttuurinen konstruktio. Jos ihminen uskoo olevansa menestynyt, hän on jo sitä.

Löysin lopulta yhden luontevan näkökulman Cheekin visuaalisuuteen: Sokka irti -musiikkivideossa käytetyn aavikkosodankäynnin estetiikan. Aina Desert Stormista lähtien sota ja aavikko ovat olleet kiinteästi yhteydessä toisiinsa globaalissa mediamaisemassa. Viimeistään 2000-luvun ”terrorismin vastaisen sodan” aikana siitä on tullut myös populaarikulttuurin kiinteä osa. Tematiikkaa on käytetty musiikkivideoissa runsaasti, mutta harvoin yhtä tökerösti kuin tässä videossa.

Biisi käyttää ahkerasti väkivaltaa ryyppäämisen vertauskuvana. Cheekin tyylitajuttomuudesta kertoo ehkä parhaiten se, että alunperin siinä piti olla laini ”pimee kuin Breivik, viilee kuin James Dean”. Nyt siinä vain verrataan shotin vetämistä Kurt Cobainin itsemurhaan. On toki mukana myös viittaus Tuntemattomaan sotilaaseen, koska koti, uskonto ja isänmaa. Videossa ajellaan maasturilla pitkin hiekkaa ja väistellään kämäisiä räjähteitä. Kyydissä Cheekillä on tietenkin vähäpukeisia naisia ja mustavalkoinen lippu, josta tulisi ihan ISIS mieleen, ellei siinäkin olisi povekkaan naisen siluetti. Onneksi autovalintakin on Jeep eikä Toyota Hilux tai Land Cruiser.

88. ikonisin video: FKA twigs – Two Weeks (2014)

Ohjaus: Nabil
Ladattu YouTubeen: 24.6.2014
Näyttökertoja: 25 572 911 (21.8.2018)

FKA twigs – Two Weeks (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Tälläkin kertaa valitsen artistilta videon sieltä helpoimmasta päästä. Myös FKA twigs on kunnostautunut kokeellisten, jopa abstraktien, musiikkivideoiden julkaisemisessa. Sekä musiikillisesti että visuaalisesti haastava ja kiehtova kokemus on esimerkiksi Glass and Patron. Se sisältyy myös lyhytelokuvaan M3LL155X, joka on esimerkillinen YouTube-ajan pitkämuotoinen musiikkivideo. Listalle pääsi kuitenkin artistin katsotuin ja tunnistettavin video Two Weeks.

Video on minimalismin mestarinäyte. Siinä on vain yksi kuva, minkä ansiosta se on niin mieleenpainuva ja ikoninen. Kamera ei liiku koko videon aikana, ainoastaan zoomaa ulos saumattomasti. Tästä huolimatta videossa kuitenkin tapahtuu paljon ja se sisältää runsaasti yksityiskohtia joita ei ensinäkemällä huomaa. Ohjaaja Nabilin ideana oli tehdä liikkuva maalaus, ja sen taustaksi saatiinkin Twigsin ystävän videota varten tekemä maalaus, jonka edessä artisti esiintyy 15:nä kopiona.

Jostain syystä videosta näyttää tulevat katsojille melko universaalisti jotenkin ”egyptiläinen” fiilis, vaikka mitään tiettyä kulttuuria ei siinä yritettykään matkia. Ohjaajan mukaan tavoitteena oli haaremi, jonka keskellä se isoin FKA twigs hallitsee suvereenina kuningattarena. Ainakin kuningatar-twigsin kruunusta tulee mieleen ihan Aaliyah Queen of the Damned -elokuvan vampyyrikuningatar Akashana.

Two Weeks toimii hyvänä esimerkkinä eräästä aiemmin mainitsematta jääneestä YouTuben edusta perinteiseen musiikkivideomediaan verrattuna: siinä sanotaan ”fuck” eri muodoissaan vaikka kuinka monta kertaa, mutta siitä ei ole silti tarvinnut tehdä sensuroitua versiota. Silloin 1990-luvulla kun kiroilu mainstream-musiikissa kunnolla löi läpi, musiikkivideoiden alkuperäisiä versioita piti odottaa jonnekin keskiyölle, koska MTV ei suostunut soittamaan niitä aikaisemmin.

YouTube on ensimmäinen johtava musiikkivideokanava, jolla sensuroimaton versio on aina se ensisijainen versio. Toisin kuin televisiossa, nyt valtaosa videon katsojista näkee sen juuri sellaisena kuin tekijät ovat tarkoittaneet. Toki esimerkiksi Vimeossa on mahdollista julkaista YouTubea graafisempia musiikkivideoita, joten ei tässä millään sensuurivapaalla vyöhykkeellä kuitenkaan olla.

89. ikonisin video: Die Antwoord – Ugly Boy (2014)

Ohjaus: NINJA
Ladattu YouTubeen: 4.11.2014
Näyttökertoja: 127 282 513 (17.8.2018)

Die Antwoord - Ugly Boy (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Koko musiikkivideoiden historian ajan on ollut olemassa kahdenlaisia bändejä: tavallisia bändejä joiden musavideot ovat onnekkaita poikkeuksia lukuunottamatta puolipakolla tehtyjä mainoksia, ja sitten on erityisiä musiikkivideobändejä. Jälkimmäisillä on toistuvasti selkeä käsitys siitä miten ne haluavat esittää itsensä visuaalisesti, ja jokainen uusi bändin video on Tapaus. Yksi tärkeimmistä tällaisista videobändeistä YouTuben aikakaudella on olut eteläafrikkalainen Die Antwoord, jonka videoita luonnehtii katsojan hämmentäminen, ellei jopa shokeeraaminen. Muistan erittäin elävästi oman WTF-ensikontaktini yhtyeeseen Evil Boy -videon kautta vuonna 2010. Se on aika hyvin, ottaen huomion kuinka tiuhaan tahtiin internetiä selaillessa tulee vastaan WTF-hetkiä.

Yhtyeen videoissa on yleensä pimeää ja likaista, ja niissä esiintyy usein ihmisiä joilla on fyysisiä epämuodostumia, joiden vuoksi he eivät sovi valtavirtamedian kauneusihanteisiin. On vaikea sanoa, onko kyse hyväksikäytöstä vai erilaisuuden esilletuomisesta ja juhlistamisesta. High Snobietyssä on jokseenkin olennainen lista Ranking Die Antwoord’s Videos From Least to Most Disturbing. Antwoordista tekee keskeisen YouTube-bändi juuri se, että he kiinnittivät aluksi valtavirran suosion nimenomaan häiritsevillä visuaaleilla. Niillähän sitä saadaan viraalisuutta ja paljon klikkauksia!

Tälle listalleni yhtyeeltä kuitenkin päätyi uudempia videoita, joissa näkyy jo kasvavan globaalin menestyksen mukanaan tuoma kesyyntyminen. Valintani ovat siis tavallaan konservatiivisia; koska kyse on ikonisista musiikkivideoista, Antwoordin videografiasta listalle valikoituivat mukaan visuaalisesti harkituimmilta ja taiteellisesti kunnianhimoisimmilta vaikuttavat teokset. Kuten alussa sanoin, pelkällä shokkiarvolla ei listalle päästä.

Ugly Boyssa on silti kaksi nimenomaan YouTube-ajalle ominaista piirrettä: erityinen fiksaatio julkkiksista ja voimakkaat värit. Onhan se nyt helppo klikata videota jossa tietää olevan tuttuja henkilöitä: Jack Black, Marilyn Manson, Flea, Dita Von Teese ja Cara Delevingne heiluvat sinä yhdessä NINJAN ja Yo-Landin sekä vähemmän tunnettujen näyttelijöiden kanssa. Jälkimmäisiä edustavat mm. Spring Breakersissa esiintyvät ATL Twinsit sekä pian kuvausten jälkeen ammuttu tatuointiartisti Trigger, jolle video on myös omistettu.

Videota luonnehtivat voimakkaat kontrastit ja selkeät värikokonaisuudet. Musta, valkoinen, punainen ja kultainen esiintyvät upeasti rakennetuissa kuvissa. Ero on siis varsin merkittävä esimerkiksi kaksi vuotta varhaisempaan I Fink U Freekyyn, jonka mustavalkoisessa videossa on varsin saastainen tunnelma. Mutta mitä siihen kauneusnormeista poikkeamiseen tulee, lienevät nämä molemmat videot ja kappaleet kuitenkin varsin empaattisia asian suhteen. Lauletaanhan niissä mm. ”I fink u freeky and I like u a lot”, ”I love my ugly boy” ja ”ugly on the skin / but you’re lovely from within”.

Ugly Boyssa viesti ehkä tulee kuitenkin visuaalisesti yksiselitteisemmin esille, koska se on visuaalisesti niin kaunis; se ei aseta erilaiselta näyttäviä ihmisiä epäilyttävään ympäristöön. Huomionarvoinen on myös esimerkiksi Blackin hahmo, jonka kasvoista puolet on maskeerattu arpiseksi. Useimmilla videon hahmoista on myös tatuointeja ja kehomaalauksia, eli kai tässä ihan hyvällä asialla ollaan, vaikka toteutus nyt ei varsinaisesti olekaan tehty niiden ”rumien” ihmisten ehdoilla vaan etuoikeutettujen artistien PR:n lähtökohdista.

Antwoordin videoissa on paljon samaa kuin Aphex Twinin 1990-luvun ”tarkoituksellisen rumissa” teoksissa. Erityisen helppoa yhteys on havaita juuri Ugly Boyssa, koska sen kantava melodinen elementti on sample Aphex Twinin kappaleesta Ageispolis, ja Aphex Twinin logokin esiintyy videossa ahkerasti. Video synnytti myös melko korkealentoisen salaliittoteorian siitä että itse Richard D. James esiintyisi siinä blackfacessa. Foliohattu päässä voi ruveta tulkitsemaan myös videon numerologiaa: 6, 8, 23, 27 – mitä tämä kaikki tarkoittaa?

90. ikonisin video: Björk – Stonemilker (2015)

Ohjaus: Andrew Huang
Ladattu YouTubeen: 6.6.2015
Näyttökertoja: 5 295 871 (14.8.2018)

Björk - Stonemilker (kuvankaappaus musiikkivideosta)

YouTuben merkitys musiikkivideoiden teknologisessa kehityksessä ei ole rajoittunut pelkästään levitysmenetelmiin, vaan se on mahdollistanut myös täysin uudenlaisten taiteellisten visioiden toteuttamisen. Aiempaa paremman saatavuuden ja kuvanlaadun lisäksi etenkin interaktiivisuus ja virtuaalitodellisuus ovat yhä vahvemmin läsnä palvelun musiikkivideoissa.

Korkeimman profiilin todiste tästä löytyy Björkiltä, jonka Vulnicura-levyn singlestä Stonemilker ei tehty tavanomaista videota, jonka voi vain laittaa pasiivisesti pyörimään telkkariin. Sen sijaan siitä tehtiin 360 asteen panoraama, VR-tuettu immersiivinen kokemus, jossa katsoja saa omalla katseellaan (tai VR-lasien puuttuessa hiirellään) seurata tai olla seuraamatta Björkiä kävelemässä ja laulamassa rannalla. Jotta katsojalla olisi oikein kunnolla valinnanvaraa, artisti esiintyy videolla monena kappaleena. YouTuben lisäksi videota pystyi katsomaan myös erityisellä VR-applikaatiolla iOS- ja Android-älylaitteilla. Ensi-iltansa se sai kuitenkin New Yorkin MoMA:n Björk-näyttelyssä.

Video kuvattiin samalla islantilaisella rannalla, missä Björk alunperin kirjoitti biisin tekstinkin. Sanoitus on kirjoitettu sulkeutuneelle ihmiselle, josta kertoja yrittää saada jotain tunnereaktiota esille (”lypsää kiveä”). Björk ja ohjaaja Huang tavoittelivat videon riisutulla otteella tematiikkaan sopivaa intiimiyttä. VR:n ansiosta katsoja ”jakaa” saman tilan artistin kanssa kaksistaan. Lisäksi kappaleesta tehtiin videota varten pelkän jousitaustan sisältävä miksaus, jonka minimalistisuus pakottaa katsojan/kuulijan keskittymään Björkin elekieleen ja ääneen. Miksaus on suunniteltu nimenomaisesti 3D-ympäristöä varten, tavoitellen tunnetta siitä että katsoja on jousiorkesterin keskellä. Stereona kuunnellessa pitää tyytyä kuvittelemiseen.

Stonemilker oli yksi ensimmäisistä valtavirta-artistien videoista, joka toteutettiin tällä teknologialla. Uusimmasta teknologiasta aina kiinnostunut ja tinkimättömällä avantgarde-asenteella varustettu Björk olikin hyvin luonteva artisti tällaiselle uraauurtavalla videolle. Erityisen videosta tekee myös se, että uutta teknologiaa ei käytetty itsetarkoituksellisena gimmickinä, vaan toteutustavan valinta perustui kappaleen luonteeseen. Teknologiaa ei käytetty katsojan vieraannuttamiseen vaan osallistamiseen, ja korostamaan taideteoksen tunteisiin vetoavaa luonnetta.