YouTube-ajan 45 ikonisinta musiikkivideota (Osa 7)

Listan kärki lähestyy niin hurjaa vauhtia, että viime vuosien päivitystahtiin tottuneita hirvittää, bloggaaja itse mukaan lukien! Sijoilla 15-11 glitchataan patriarkaattia, heilutaan moottorisahan kanssa, yritetään selvitä  zombiapokalypsistä, sekäkäytetään päihteitä ja päästään yli päättyneistä ihmissuhteista.

Dua Lipa: New Rules; kuvankaappaus musiikkivideosta

15. David Guetta – She Wolf (Falling to Pieces) (2012)

Vieraileva artisti: Sia
Ohjaus: Hiro Murai
Ladattu YouTubeen: 28.9.2012
Katselukertoja: 558 625 787 (31.8.2023)

David Guettan ja Sian She Wolf -musiikkivideo on muuallakin tällä listalla esiintyneen glitch-estetiikan riemuvoitto. Siinä sudeksi muuttunut nainen juoksee pakoon miesmetsästäjiä Islannin karuissa maisemissa. Säkeistöjen ajan väistellään jousia, mutta breakdowneissa pistetään vastaan: suden verellä ja katseella on kyky saada hänen metsästäjänsä ja koko maisema sykkimään pikselöityvänä sotkuna, minkä lopputuloksena hänen vainoajansa räjähtävät polygoneiksi.

Helppo tulkinta on se, että video esittää simuloitua todellisuutta, mutta oma näkemykseni on, että se esittää patriarkaattia. Miehillä on kohtuuton valta-asema, eikä sitä voi haastaa maailman (tai simulaation) ehdoilla. Ainoa keino vapautua sen kahleista on saada koko järjestelmä glitchaamaan eli saada ohjelmointi toimimaan epätarkoituksenmukaisesti (ts. toisin kuin miehet tarkoittivat). Tälle tulkinnalle ei ole helppo löytää tukea esim. biisin sanoituksesta, mutta tämä monitulkintaisuuden löytäminen on osoitus siitä kuinka musiikkivideo on analysoinnin arvoinen taiteenmuoto.

14. Sini Sabotage – Levikset repee (2013)

Vieraileva artisti: VilleGalle
Ohjaus: Joonas Kenttämies
Ladattu YouTubeen: 3.5.2013
Katselukertoja: 10 417 863 (31.8.2023)

Yksi YouTube-ajan kaltoinkohdelluimmista yhden hitin ihmeistä Suomessa on Sini Sabotage, jonka ura on osoittanut hyvin räpin sisäänrakennetun misogynian. Valtavirran räppäriksi Sabotage oli liian nainen ja uskottavaksi ug-feministiräppäriksi liian mainstream. Tänä kesänä julkaistun Sabotagen haastattelun mukaan häntä pidettiin hittinsä aikana kusipäänä. Luultavasti ihan samanlainen kova asenne miesräppäriltä olisi ollut vain ihailtua.

Oikeasti Sabotage oli ja on todella paljon lahjakkaampi kuin esim. Cheek (sijalla 87) ja debyyttialbumi 22m² on heittämällä 2010-luvun aliarvostetuin suomalainen pop rap -levy. Tässäkin biisissä hänen flow’nsa saa VilleGallen esityksen kuulostamaan lähinnä kömpelöltä spoken wordilta. Sen sijaan Sabotagen flow’ta korostetaan hienosti otoksissa, jossa hänen profiilinsa kuvataan pyöreän valon edessä. Ja jotta video oikeasti jäisi ihmisten mieliin vuosikymmeniksi, otettiin mukaan tietysti kaikkea randomia kuten jääkiekkomaskeja ja moottorisahan heiluttelua ilman mitään ilmeistä syytä.

13. LMFAO – Party Rock Anthem (2011)

Vierailevat artistit: Lauren Bennett & GoonRock
Ohjaus: Mickey Finnegan
Ladattu YouTubeen: 9.3.2011
Katselukertoja: 2 313 853 769 (31.8.2023)

28 Days Later -elokuvaa parodioiva Party Rock Anthem on täynnä postmodernia intertekstuaalisuutta. LMFAO:n Redfoo ja Sky Blu heräävät koomasta, johon vajosivat juuri sopivasti ennen tämän biisin julkaisua (Sorry for Party Rockingin videon lopussa). Kadulle astuessaan he kohtaavat apokalyptisen katunäkymän ja Left 4 Dead -videopelistä tutun Louis-hahmon parodiaversion. ”Louis” pelastaa heidät auton taakse ja varoittaa kaksikkoa heidän oman viraalihittinsä katastrofaalisista seurauksista: kaikkien biisille altistuineiden pitää shufflata joka päivä. Suojautuakseen tästä kolmikon on laitettava korviinsa… tietenkin Beats by Dre -nappikuulokkeet. Saman brändin tuotesijoittelua esiintyy tällä listalla ainakin neljässä videossa.

Looginen vertailukohta on tietysti myös Michael Jacksonin klassikkovideo Thriller, jossa tosin oli kirjaimellisesti zombeja. Mutta zombeissa ja kaikissa muissakin kauhutroopeissa on aina kiinnostavinta se mitä ne voidaan tulkita symboloimaan. Tässä nokkelasti verrataan viraalihittiä ja muotitanssia viruspandemiaan. Shufflata pitää koska kaikki muutkin shufflaa. Kun uusi idea ylittää kriittisen massan, sitä on mahdotonta vastustaa. Ja globaalilla YouTube-ajalla ideat – kuten viruksetkin – leviävät nopeammin kuin koskaan.

12. Rihanna – We Found Love (2011)

Vieraileva artisti: Calvin Harris
Ohjaus: Melina Matsoukas
Katselukertoja: 1 088 154 213 (31.8.2023)

We Found Love on oikeastaan liian taiteellinen musiikkivideoksi. Sitä verrattiin julkaisun aikaan paljon esim. Trainspottingiin ja moniin muihin kulttielokuviin, joissa on kuvattu päihteiden käyttöä yhteiskunnan laitamilla. Koska kaikki eivät kuitenkaan pidä musiikkivideota taidemuotona, sitä kritisoitiin päihteiden käytön romantisoinnista, vaikka videon alleviivatun ankeuden luulisi toimivan juuri päin vastoin. Ajatuksena on kai se, että Rihanna on nuorisoidoli ja jos Rihanna polttaa tupakkaa ja pilveä musiikkivideossa, hänen faninsakin tekevät niin. Ihan sama vaikka se olisi selvä fiktio, jossa Rihanna vain näyttelee, ja jonka hahmo vielä kaiken lisäksi poistuu videon lopussa tuhoisasta suhteesta.

Rihannan fanit osaavat varmasti enimmäkseen erottaa fiktion todellisuudesta, mutta kaikkein nuorimmilla lapsilla ei tätä kykyä tietenkään ole. Tämän vuoksi voisikin kysyä, pitäisikö musiikkivideoillakin olla ikärajoja? Perinteisestihän ne ovat vertautuneet mainoksiin: jos on liian rajua, video näytetään tv:ssä vain yöllä tai muuten rajoitetaan näkyvyyttä. Tämän vuoksi vaikeiden aiheiden käsittely musiikkivideoissa on ollut ongelmallista. We Found Loven sisällöstä varoittamiseen ei ole olemassa mitään mekanismia, vaikka samanlaista kuvastoa sisältävälle lyhytelokuvalle on.

We Found Loven taiteellisia meriittejä on helppo korostaa vertaamalla sitä Rihannan toisen kollaboraatiobiisiin, Eminemin kanssa tehtyyn Love the Way You Lieen. Kyseinen video kertoo käytännössä lähes samasta aiheesta, mutta se on kuvattu musiikkivideoiden perinteiseen siloiteltuun mainofilmityyliin. Sanoisin että ennemmin että se romantisoi parisuhdeväkivaltaa, koska visuaalinen ilme on niin siloiteltu eikä itse väkivaltaa näytetä. Siihen vain vihjataan, mikä avaa oven tulkinnalle, että video ei edes kertoisi siitä: mies on äkkipikainen ja väkivaltainen, mutta ei koskaan tietenkään aikuisten oikeasti löisi kumppaniaan. We Found Loven visuaalinen tyyli on sen sijaan paljon karumpi. Se myös tarjoaa lopussa tien ulos tilanteesta, siinä missä Love the Way You Lien päättyessä mikään ei ole muuttunut.

11. Dua Lipa – New Rules (2017)

Ohjaus: Henry Scholfield
Ladattu YouTubeen: 7.7.2017
Katselukertoja: 2 928 780 631 (31.8.2023)

Ainakin Die Antwoordin Baby’s on Firen yhteydessä harmittelin sitä, kuinka vähän musiikkivideoissa hyödynnetään niiden pohjalla olevien biisien syklistä rakennetta. YouTube-ajalla tuskin mikään muu video on onnistunut siinä Dua Lipan New Rulesin veroisesti. Ensimmäisessä kertosäkeistössä Lipa haluaa soittaa (1. ”Don’t pick up the phone”) ja avata oven (2. ”Don’t let him in”) entiselle rakastajalle, mutta hänen ystävänsä yrittävät estää häntä. Lopuksi hän lähtee pois hotellihuoneestaan, mutta kertosäkeistön lopussa kuitenkin kävelee sinne takaperin.

Toisessa kertosäkeistössä sama toistuu, mutta nyt Lipa on valmistautumassa juhlimiseen ja auttaa itsekin jo ystäviään. Ystävät siirtyvät hotellin uimaa-altaalle, josta kuitenkin taas kertosäkeistön lopussa kelataan taaksepäin hotellihuoneeseen. Tällä kertaa roolit ovat kuitenkin kääntyneet ja Lipa on se, joka estää ystäväänsä rikkomasta Uusia Sääntöjä. Tämä kertosäkeistöihin palaamista korostava visuaalinen kaava symboloi upeasti sitä, miten erosta toipuminen on vuorottaista eteen- ja taaksepäin menemistä. Kerrankin videon kertosäkeistöt toimivat samoin kuin kappaleen kertosäkeistöt: teoksen keskeisin sanoma menee perille toiston avulla.

Video huipentuu Miami Beachin The Confidante -hotellin uima-altaalla tanssikoreografiaan, joka on ottanut inspiraationsa flamingoilta. Tämä itseäni pitkään kummaksuttanut ratkaisu ilmeisesti perustuu siihen, että Lipa pitää flamingoja hyvänä esimerkkinä naisten välisestä ystävyydestä. Sen sanoman musiikkivideo kyllä välittää vahvasti ja koskettavasti: ystävät pitävät toisistaan huolta ja auttavat pääsemään vaikeista ajoista yli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *