48. ikonisin video: Alan Walker – Alone (2016)

Ohjaus: Rikkard & Tobias Häggbom
Ladattu YouTubeen: 2.12.2016
Katselukertoja: 1 139 869 190 (19.1.2021)

Alan Walker - Alone; kuvankaappaus musiikkivideosta

Toinen vuoden 2021 lisäys listalle on arkkityyppinen EDM-musiikkivideo viiden vuoden takaa, Alan Walkerin Alone, joka Aviciin Wake Me Upin tapaan on epätavallisen mainosmainen brändäyksen taidonnäyte. DJ/tuottaja-tähdet eivät ole läsnä videoissa fyysisesti vaan symbolisesti; riittää että artistin videoissa esiintyy ainoastaan artistin logo. Tämän opin ovat molemmat artistit sisäistäneet täydellisesti. Molemmat videot ovat myös tyylillisesti hyvin mainosmaisia: Alone näyttää Bergenin matkailumainokselta, kun taas Wake Me Up ilmiselvästi mainosti Ralph Laurenin tuotteita. Musiikin visuaalisen puolen tuotteistaminen onkin erityisen tärkeää silloin kun artisti ei perinteisessä mielessä laula tai soita mitään.

YouTube-ajalle yleisemmin tyypillistä Alonessa on sen visuaalinen ristiriitaisuus. 2010-luvulla musiikkivideoiden kuvanlaatu on parempi kuin koskaan, mutta silti niiden estetiikan keskiössä on kuvavirheiden tarkoituksellinen toisintaminen. Tässä videossa käytetään valvontakameroiden, webcamien ja kämäisten tv-näyttöjen kuvia sekaisin, minkä lisäksi siinä on paljon digitaalisia pikselöitymisefektejä sekä VHS-nauhoille tyypillistä analogista värinää. Nämä paradoksaaliset esteettiset ratkaisut yhdistelevät nostalgiaa ja modernismia ajallemme ainutlaatuisella tavalla. Toisaalta videossa halutaan korostaa nykyaikaisuutta – osin kuvasto on jopa futuristista (augmented reality on vahvasti läsnä) – mutta toisaalta siinä simuloidaan analogisen kuvan virheitä.

Ajatonta videossa kuitenkin on se, että muusikkomiljonääri yrittää populistisesti ottaa kantaa ja olla vastakulttuurinen (videoilla joilla on yli miljardi katselukertaa). Videossa Walkerin fanit – walkers – assosioituvat jonkinlaisiksi vastarintataistelijoiksi, sillä onhan heidän asunsakin selkeä viittaus black bloc -mielenosoitustaktiikkaan. Nykyään näistä musiikkivideon nettipuheluista ja mustista kasvomaskeista tulevat kyllä ihan eri asiat mieleen.

49. ikonisin video: Travis Scott – Sicko Mode (2018)

Vieraileva artisti: Drake
Ohjaus: Dave Meyers
Ladattu YouTubeen: 19.10.2018
Näyttökertoja: 762 705 735 (12.1.2021)

Trevor Scott - Sicko Mode; kuvankaappaus musiikkivideosta

Tämän listan oli tarkoitus valmistua nopeasti, mutta sille kävi samoin kuin kaikille muillekin blogin projekteille, eli ensin viivästyi ja sitten jäi kesken. Jossain vaiheessa alkaa vain tökkiä; tuntuu ettei ole enää mitään uutta sanottavaa koska kaikki paukut ja oivallukset on käytetty jo listan häntäpäässä. Motivaatio listan julkaisemiseksi on alhainen koska itse tietää jo ykkösen ja haluaisi vain hypätä suoraan sinne. Omassa mielessä ikään kuin on tehnyt jo suurimman työn ja haluaa vain jatkaa eteenpäin. Vaikka isoin hommahan on juuri tämä kirjoittaminen, ja siksi ne listat siihen aina lopulta kaatuvatkin!

Nyt kun jatkan tätä listaa vuonna 2021, on uusia musiikkivideoitakin ehditty julkaista jo yli kaksi vuotta sen jälkeen kun laadin listan. Venähtämisessä on myös se huono/hyvä puoli, että sijoituksia ja valintojaan ehtii kypsytellä pitkään. Siksi päädyinkin vaihtamaan vielä kolme top 50 -videota vtässä vaiheessa. Voin paljastaa että pois jätetyt videot olivat Lady Gagan ja Beyoncén Telephone (koska molemmilla artisteilla on useita videoita listalla muutenkin), Iggy Azalean Fancy (koska se on pohjimmiltaan ihan samanlainen elokuvapastissi kuin Black Widow, eikä edes yhtä hyvä) ja Rihannan Umbrella (koska se on liian vanhanaikainen). Viimeksi mainitun ikonisuudesta ei siis ole epäilystäkään, mutta ehkä se ei kuitenkaan ollut vielä YouTube-ajan video.

Ensimmäinen uusi lisäys listalle on Travis Scottin Sicko Mode, jonka tunnistaa välittömästi YouTube-ajan tuotteeksi sen runsaista glitch-efekteistä, voimakkaista väreistä ja HUMBLE.tyyppisistä perspektiivikikkailuista. Jälkimmäiset eivät olekaan mikään yllätys, sillä Dave Meyers on ohjannut molemmat videot. Erityisen merkillepantavaa on kuitenkin se, kuinka lukemattomista visuaalisista tyyleistä Sicko Mode koostuu. Videon irrallisia kohtauksia ei pidä kasassa mikään muu kuin musiikki. Välillä video muuttuu mustavalkoiseksi; välillä se on lyriikkavideo, jossa biisin tekstit ovat tatuointeja; välillä näytetään twerkkausta ja alusvaatteissa pyöräilyä. Selkein siirtymä tulee siinä ensimmäisen minuutin kohdalla, kun Draken laulama säkeistö päättyy ja tulee glitch-efektein tehty siirtyä Scottin säkeistöön. Samalla musiikki muuttaa luonnettaan radikaalisti eli mash-up-vaikutelma on vahva.

Sicko Modea katsoessa ja kuunnellesssa tunnen itseni vanhaksi, sillä tämän musiikin ymmärtäminen on vaikeaa. Onko tämän siis tarkoitus olla synkkä biisi? Jos on, niin miksi siinä on twerkkausta? Onko tämän tarkoitus olla seksikästä (ja naisia esineellistävää), vai onko twerkkauksella jokin abstraktiin tanssiin vertautuva taiteellinen funktio? Pidän kyllä biisin painostavasta äänimaailmasta paljonkin, mutta koska kaikki on niin vierasta, olen melko varma että kuuntelen ja katson tätä väärin. Koska tämähän on sitä nykynuorison eikä minun musiikkia. Koronapandemian takia se piti esittää livenäkin jossain nettipelissä!

 

50. ikonisin video: Luis Fonsi – Despacito (2017)

Vieraileva artisti: Daddy Yankee
Ohjaus: Carlos Pérez
Ladattu YouTubeen: 12.1.2017
Näyttökertoja: 7 153 403 801 (10.1.2021)

Kuvankaappaus Luis Fonsin musiikkivideosta Despacito

Miksi YouTuben katsotuin musiikkivideo on vasta 50. ikonisin musiikkivideo? Ikonisuus muodostuu yhdistelmästä videoiden tunnettuutta ja taiteellista laatua. Sanotaan vaikka että molempien painoarvo on 50 %; Despaciton tunnettuus on sataprosenttista, koska se on se katsotuin. Taiteelliseksi laaduksi laksen 0 % – en siksi ettei sillä olisi mitään taiteellisia ansioita, vaan siksi että muiden ”ikonisten musiikkivideoiden” joukossa siinä ei ole varsinaisesti mitään persoonallista tai innovatiivista. Jos video ei olisi ollut niin järjettömän suosittu, en edes harkitsisi sitä tällaiselle listalle. Eli kompromissina videon kuuluu osua suunnilleen listan puoliväliin.

Väitän myös, että Despacito ei ole YouTuben katsotuin, koska se on hyvä musiikkivideo. Suurin osa suosiosta johtuu siitä, että kappale on niin hyvä, ja suuri osa YouTuben käytöstä on oikeasti kuuntelemista eikä katselemista; IFPI:n mukaan 47 % musiikin striimaamisesta tapahtui vuonna 2018 YouTubessa. Despacito ei siis ole YouTube-ajan paras musiikkivideo vaan YouTube-ajan paras biisi.

Suurimpia hittejä ei lasketa enää myyntiluvuissa vaan YouTube-katseluissa, varsinkin Latinalaisessa Amerikassa. Despaciton katselujen jakautumista maittain ei ole ilmeisesti saatavilla julkisesti, mutta ensimmäisen puolen vuoden aikana sitä katsottiin yli 385 miljoonaa kertaa Meksikossa, missä YouTuben käyttö musiikin kuunteluun olikin vuonna 2017 suhteellisesti yleisintä koko maailmassa.

Latinalaisen Amerikan osuutta YouTuben suosiossa pohdin viimeksi Enrique Iglesiaksen yhteydessä (83. ikonisin video). Silloin jo totesin, että viime vuosien globaalisti katsotuimmat YouTube-musiikkivideot ovat tulleet nimenomaan espanjankielisiltä artisteilta. YouTuben aika on siis tehnyt musiikkimarkkinoista aiempaa globaalimmat, ja ei-englanninkielisillä biiseillä on paljon paremmat mahdollisuudet nousta kansasinvälisiksi megahiteiksi kuin aikana ennen YouTubea.

Ei siinä Despaciton musiikkivideossakaan siis mitään vikaa ole, sillä se tukee kyllä kappaletta oikein hyvin. Visuaalinen puoli tavoittaa saman tunnelman, joka musiikistakin välittyy. Erityisen avuliasta kansainvälistä yleisöä ajatellen on se, miten artistien käsiliikkeet korostavat sanan des-pa-cito rytmitystä. Melkein yhtä hyvä lauluapu kuin karaokevideon värjäytyvä tekstitys.

Despaciton video on hyvin samantyylinen kuin Iglesiaksen Bailando ja monet muut espanjankielisistä YouTube-megahiteistä. Se esittelee Latinalaisen Amerikan kulttuuria ja luontoa eli näyttää enemmän turismimainokselta kuin 2010-luvun kulttuurisesti määrittelevältä audiovisuaaliselta mestariteokselta. Sellaisena se olikin täydellinen napakymppi: videon julkaisun jälkeen turistien mielenkiinto kuvauspaikka Puerto Ricoa kohtaan kasvoi 45 % ja sen kuvauspaikoille alettiin järjestää kiertoajeluja.

51. ikonisin video: Weezer – Pork and Beans (2008)

Ohjaus: Matthew Cullen
Ladattu YouTubeen: 13.12.2009 (alunperin 23.5.2008)
Näyttökertoja: 23 558 319 (31.12.2019)

Weezer - Pork and Beans (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Weezerin Pork and Beans toimii tällä listalla vedenjakajana, koska se on täydellinen joutsenlaulu varhaisen YouTuben viattomalle ajalle. Siinä vakiintunut rock-yhtye yhdisti voimansa varhaisten DIY-sisällöntuottajien kanssa, tehden uusia versioita vierailijoidensa videoista. Voi ajatella, että tällä videolla kansainvälinen musiikkiteollisuus otti YouTuben symbolisesti suojiinsa.

Varhaisten YouTube-hittien tähdet esiintyvät yhdessä Weezerin jäsenten kanssa omia meemejään mukaillen. Kaikkia niistä ei kannata tässä listata, joten käsittelen vain yhtä erityistä tapausta: Tay Zondayn Chocolate Rain on erinomainen esimerkki YouTuben  alkuvuosien hengestä. Se on samanaikaisesti koomisen amatöörimäinen ja siloittelematon, mutta kuitenkin myös tarttuva biisi jolla on yllättävän syvälinen sanoma. Tältä näyttää ja kuulostaa kun musiikkiteollisuuden ulkopuolelta tuleva ihminen tekee vilpittömästi asioita omalla tyylillään. Weezerin videossa hän laulaa yhdessä Rivers Cuomon kanssa studiossa, joka on sisustettu muistuttamaan Zondayn omaa kotistudiota.

Pork & Beans ei kuitenkaan mitenkään yksiselitteisesti muuttanut kohteitaan osaksi valtavirtaa. Zondaysta ei tullut YouTubesta ponnahtavaa tähtilaulajaa kuten Justin Bieberistä pari vuotta myöhemmin. Edes pitkään YouTuben katsotuimman videon titteliä Evolution of Dancellaan pitänyt Judson Laipply ei saanut meemivideosta pitkäaikaista nostetta uralleen.

Zondayn videolla on kyllä 124 miljoonaa katselukertaa, eli enemmän kuin monella ”oikealla” musiikkivideolla joka tälle listalle on päässyt. Silti se on jotenkin vähemmän arvokas ”meeminä”, koska kukaan ei ole koskaan ottanut sitä tosissaan. Minusta Chocolate Rain on kuitenkin ihan yhtä vakavastiotettava ja oikea musiikkivideo kuin nämä muutkin. Tällaisista lähtökohdista tehtyä teosta on kuitenkin niin vaikea verrata kaupallisesti tuotettuun musiikkivideoon, että päätin jättää sen pois listalta. Olkoon se, kuten niin moni muukin YouTube-ajan varhaisteos, edustettuna tässä Weezerin tekemässä kätevässä tiivistelmässä.

Uudella vuosikymmenellä siirryn ikonisten videoiden listan kärkipuoliskolle. Sijoilla 100-51 nähtiin useita suhteellisen vaatimattomiin katselumääriin yltäneitä videoita ja omia henkilökohtaisia suosikkejani. 50 kärkeen pääsyyn olen asettanut huomattavasti tiukemmat kriteerit: ulkomaisille videoille 100 miljoonaa katselukertaa ja kotimaisille 2 miljoonaa. Eli Chocolate Rain voisi vielä olla teoriassa mukana, Weezer ei.

52. ikonisin video: Grimes – Oblivion (2012)

Ohjaus: Grimes & Emily Kai Bock
Ladattu YouTubeen: 2.3.2012
Näyttökertoja: 44 801 128 (6.10.2019)

Grimes - Oblivion (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Grimesin Oblivion on omakohtainen biisi seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumisesta, siitä seuraavista pelkotiloista ja niistä yli pääsemisestä. Keskeinen näistä peloista on biisissä toistuvan ”see you on a dark night” -lauseen ja haastattelujen perusteella yksin pimeän aikaan käveleminen. Miehenä en voi koskaan tietää miltä se tuntuu; se vain on asia jota en etuoikeutetusta asemastani pysty täysin ymmärtämään. Oblivionin musiikkivideon ansiosta sain kuitenkin ensimmäistä kertaa aavistuksen siitä millaiselta se voi ehkä tuntua.

Pelkästään biisiä kuuntelemalla näin ei olisi käynyt, koska ei näin kokonaisvaltaisia asiaa voi kuvailla pelkästään lyriikoilla ja musiikilla. Tiedän kyllä että naiset kokevat turvattomuutta, mutta tietäminen ei ole ymmärtämistä eikä lukeminen ole kokemista. Videon visuaalisuuteen yhdistettynä syntyy kuitenkin emotionaalinen reaktio, joka ei nyt suoranaisesti ole pelkoa mutta jonkinlaista ahdistusta naisvihamielistä kulttuuria kohtaan.

Päällisin puolin video voi vaikuttaa suorastaan banaalilta urheilufanitukselta, ja tämä kokonaisvaikutelma tuleekin musiikin ja kuvan yhdistelmästä. Musiikkivideo esittää normatiivista käytöstä, kuten huutavia, toisiaan töniviä ja yhdessä bodaavia yläosattomia miehiä. Tuollaisia kulttuurisesti hyväksyttyjä maskuliinisuuden ilmentymiä, joissa on pohjimmiltaan kyse kuitenkin ihan vain aggressiivisuudesta. Videon kontekstissa urheilukentällä viuhahtaminenkin tuntuu myrkylliseltä miesten kehollisen ja seksuaalisen dominanssin uusintamista eikä suinkaan miltään huvittavalta hölmöilyltä.

Synkistä mielikuvistani huolimatta videon keskeisin pointti on kuitenkin voimaantuminen ja pelkojen voittaminen. Grimes esiintyykin videossa ilman pelkoa keskellä perin pohjin maskuliinisia tilanteita. Videon rakenteessa onkin kiinnitetty huomiota siihen, kuinka artistin olemus muuttuu kohtausten edessä koko ajan itsevarmemmaksi. Videon lopussa pienikokoinen Grimes jauhaa purkkaa keskellä paidatonta miesjoukkoa tavalla, joka kertoo yksiselitteisesti hänen olevan tilanteen hallinnassa.

Myös videon tekoprosessi oli Grimesille tärkeä osa voimaantumista. Paria lavastettua kohtausta lukuunottamatta video on kuvattu spontaanisti ja ilman lupaa urheilustadioneilla. Artisti esiintyy katsomossa, ja kiinnittää huomion itseensä tilanteissa joissa katseet yleensä ovat tiukasti jossain ihan muualla, urheilukentällä. Näin hän ottaa haltuunsa oletusarvoisesti maskuliinisen tilanteen ja käyttää urheilutapahtumaa omiin tarkoituksiinsa.