YouTube-ajan 10 ikonisinta musiikkivideota

Loppusuoralla ollaan! Ennen kuin päästään 10 kaikkein ikonisimpaan videoon, vedän projektia hieman yhteen. Olen luonut YouTubeen soittolistan näistä 100 ikonisimmasta videosta. Järjestys on countdown-tyyliin sijalta 100 sijalle 1, eli ihan heti ei kymmenen kärkeä spoilaa itseltään.

Olen oikeastaan edelleen varsin tyytyväinen videovalintoihini, mutta niiden keskinäiset sijoitukset muuttuisivat aika paljon, jos saisin päättää nyt (ainakin This Is America olisi paljon korkeammalla). Ylläolevalle soittolistalle olen kuitenkin tehnyt yhden muutoksen blogissa esitettyyn listaan verrattuna: sijalla 69 ei olekaan Rammsteinin Pussy vaan Deutschland. Ensin mainitusta on YouTubessa vain epävirallisia huonolaatuisia sensuroituja versioita eli oikeastaan se ei alkujaankaan ollut järkevä valinta. Miten se voisi olla YouTube-ajan ikoninen video, jos sitä ei ole koskaan edes ollut siellä? Deutschland julkaistiin tämän listan aloittamisen jälkeen, mutta on mielestäni Rammsteinin uran paras musiikkivideo. Toki Rammsteinin (ja Die Antwoordin) ottaminen mukaan listalle tuntuu epäilyttävältä bändejä vuoden 2018 jälkeen kohdanneiden kohujen valossa.

Valtaosa listalle päässeistä videoista julkaistiin varsin lyhyen ajan sisällä. Vaikka listan koko aikahaarukka kattoi lopulta vuodet 2006-2021, melkein puolet videoista julkaistiin vuosina 2013-2015.

Pylväskaavio: Ikonisten musiikkivideoiden jakautuminen julkaisuvuoden mukaan.

Ikonisten musiikkivideoiden jakautuminen julkaisuvuoden mukaan.

Parhaiten menestynyt artisti listalla on Lady Gaga neljällä videolla. Myös Justin Bieber ylsi samaan, mikäli lasketaan myös videot joissa hän oli vieraileva artisti. Kolme videota listalle saivat Haloo Helsinki, Kanye West, Taylor Swift ja Jenni Vartiainen. Tässä voisin ehkä kuitenkin haluta tehdä sellaisen korjausliikkeen, että Westin tilalla ansaitsisi olla ennemminkin Beyoncé, joka sai lopulta vain kaksi videota mukaan. Pelkät pääesittäjät mukaan laskien naisoletettujen videoita oli mukana 48 ja miesoletettujen 34. Yhtyeiksi laskettavia esittäjiä oli 18 ja niistäkin vain noin 5 perinteisiä rock-bändejä.

Kameran takana eniten edustetut ohjaajat olivat Melina Matsoukas ja Dave Meyers kolmella videolla kumpikin. Artistit itse olivat ohjaamassa 13 musiikkivideota. Suomalaisedustus jäi kovasta yrittämisestäni huolimatta varsin vaisuksi, 21 videoon. Kotimaisten ja ulkomaisten musiikkivideoiden tuotantoarvot ovat sen verran eri tasoilla, että tasapuolinen vertailu ei oikein ole mahdollista.

Nyt viimein se kymmenen kärki:

Lue loppuun

63. ikonisin video: Teflon Brothers – Maradona (Kesä ’86) (2014)

Ohjaus: Hannu Aukia
Ladattu YouTubeen: 4.7.2014
Näyttökertoja: 12 704 546 (24.4.2019)

Teflon Brothers - Maradona (Kesä '86) (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Teflon Brothers edustakoon sitten Suomea huumorivideoiden saralla. Maradona (Kesä ’86) on paitsi yksi YouTuben historian katsotuimmista suomalaisista musiikkivideoista, se myös tiivistää aikamme retromanian täydellisesti. Tärkeintä tässä menneiden tyylien kierrätyksessä ja nostagiassa on sen epäautenttisuus: kukaan ei halua muistaa 1980-lukua tai mitään muutakaan vuosikymmentä sellaisena kuin se tapahtui. Menneisyys halutaan muistaa kokoelmina erilaisia ajankuvaan assosioituja symboleita.

Kun Teflon Brothers laulaa kesästä 1986, se ei laula todellisesta vuodesta koska se ei ole dokumentti. Biisi kertoo vertauskuvallisesta vuodesta joka pelkistää useina eri ajankohtina tapahtuneet asiat yhdeksi narratiiviksi jossa on järkeä ihmisten muistojen ja nostalgiannälän kannalta, mutta ei faktuaalisesti.

Aloitetaan ihan perusmatikasta: biisi on sanoitukseltaan (ja video juoneltaan) hyvin klassinen teiniromanssitarina, Teflon Brothersin tapaan tietysti hyvin pikkutuhma sellainen. Biisissä on minä-kertoja, mutta bändin jäsenet olivat kesällä 1986 2-5-vuotiaita. Looginen vertailukohta löytyy Arttu Wiskarin Mökkitiestä, joka sekin sijoittuu vuoteen 1986. Hän oli silloin vasta 1,5-vuotias, eikä voi siis muistaa tuon kesän tapahtumia. Lyyrinen minä ei kuitenkaan ole sama henkilö kuin biisin sanoittaja; nämä ovat fiktiivisiä tarinoita, eivät biisintekijöiden henkilökohtaisia tilityksiä.

Vuoden 1986 valinta molempiin biiseihin on puhdasta sattumaa mutta kertoo populaarimusiikin perinteiden mullistuksesta. Sen sijaan että nuorisomusiikkia laulettaisiin omista kokemuksista suunnilleen samanikäisille kuulijoille (kuten esim. Sanni ja Vilma Alina), 2010-luvun pop-tähdet voivat tehdä musiikkia myös itseään selvästi vanhemmille ihmisille. Nämä esimerkkinä käyttämäni biisit on siis tehty ennemmin jonkun toisen viihdyttämiseksi kuin omien tunteiden ilmaisuun, vaikka eivät nämä lähestymistavat tietenkään sulje toisiaan pois.

Se taas ei liene sattumaa, että molempien biisien yksiselitteisimmät viittaukset tiettyyn aikakauteen liittyvät urheiluun: Wiskari laulaa toukokuussa ’86 menehtyneestä rallikuski Henri Toivosesta ja Teflon Brothers kesäkuussa jalkapallon MM-kisoissa maailmaa ällistyttäneestä Diego Maradonasta. Urheilu onkin korostetun tapahtumakeskeinen kulttuurin ala: Toivonen kuoli vain kerran ja MM-kisatkin järjestetään ainoastaan kerran neljässä vuodessa. Musiikki taas on temporaalisesti paljon epämääräisempi ilmiö: biisejä julkaistaan jatkuvasti ja osa niistä soi radiossa vuosia tai vuosikymmeniä myöhemminkin. Teflon Brothers tarjoaa tästäkin hyvän esimerkin viittauksillaan:

”Oli soundtrack elämän
Stock Aitken ja Waterman
olit Sabrina uimalan altaassa”

Tuottajakolmikko Stock Aitken Waterman on historiallisesti korrekti viittaus: Bananaraman Venus oli heidän ensimmäinen tuotantonsa, joka oli hitti myös Suomessa. Se nousi singlelistalle kesäkuussa 1986, eli juuri MM-kisojen aikaan. Se oli siis vuoden ’86 suurimpia kesähittejä myös Suomessa, vaikka nousikin listaykköseksi vasta elokuussa. Sen sijaan Sabrina on puhdas anakronismi koska Boys (Summertime Love) julkaistiin vasta toukokuussa 1987.

Tämä epätarkkuus saa epäilemään muitakin viittauksia: myytiinkö L’Orealin ja Lacosten tuotteita Suomessa todella jo 1986? Nuo videon käsieleet nyt ainakin vaikuttavat olevan ihan väärästä ajasta! En voi luottaa mihinkään mitä biisissä sanotaan! Mutta siksi sitä kutsutaankin epäluotettavaksi kertojaksi. Eikä sillä edes ole merkitystä: lyriikka saa ihan perustellusti olla yhtä epäluotettava kuin ihmisen muistot, koska tärkeintä biisissä on sen välittämä nostalgian tunne.