YouTube-ajan 10 ikonisinta musiikkivideota

Loppusuoralla ollaan! Ennen kuin päästään 10 kaikkein ikonisimpaan videoon, vedän projektia hieman yhteen. Olen luonut YouTubeen soittolistan näistä 100 ikonisimmasta videosta. Järjestys on countdown-tyyliin sijalta 100 sijalle 1, eli ihan heti ei kymmenen kärkeä spoilaa itseltään.

Olen oikeastaan edelleen varsin tyytyväinen videovalintoihini, mutta niiden keskinäiset sijoitukset muuttuisivat aika paljon, jos saisin päättää nyt (ainakin This Is America olisi paljon korkeammalla). Ylläolevalle soittolistalle olen kuitenkin tehnyt yhden muutoksen blogissa esitettyyn listaan verrattuna: sijalla 69 ei olekaan Rammsteinin Pussy vaan Deutschland. Ensin mainitusta on YouTubessa vain epävirallisia huonolaatuisia sensuroituja versioita eli oikeastaan se ei alkujaankaan ollut järkevä valinta. Miten se voisi olla YouTube-ajan ikoninen video, jos sitä ei ole koskaan edes ollut siellä? Deutschland julkaistiin tämän listan aloittamisen jälkeen, mutta on mielestäni Rammsteinin uran paras musiikkivideo. Toki Rammsteinin (ja Die Antwoordin) ottaminen mukaan listalle tuntuu epäilyttävältä bändejä vuoden 2018 jälkeen kohdanneiden kohujen valossa.

Valtaosa listalle päässeistä videoista julkaistiin varsin lyhyen ajan sisällä. Vaikka listan koko aikahaarukka kattoi lopulta vuodet 2006-2021, melkein puolet videoista julkaistiin vuosina 2013-2015.

Pylväskaavio: Ikonisten musiikkivideoiden jakautuminen julkaisuvuoden mukaan.

Ikonisten musiikkivideoiden jakautuminen julkaisuvuoden mukaan.

Parhaiten menestynyt artisti listalla on Lady Gaga neljällä videolla. Myös Justin Bieber ylsi samaan, mikäli lasketaan myös videot joissa hän oli vieraileva artisti. Kolme videota listalle saivat Haloo Helsinki, Kanye West, Taylor Swift ja Jenni Vartiainen. Tässä voisin ehkä kuitenkin haluta tehdä sellaisen korjausliikkeen, että Westin tilalla ansaitsisi olla ennemminkin Beyoncé, joka sai lopulta vain kaksi videota mukaan. Pelkät pääesittäjät mukaan laskien naisoletettujen videoita oli mukana 48 ja miesoletettujen 34. Yhtyeiksi laskettavia esittäjiä oli 18 ja niistäkin vain noin 5 perinteisiä rock-bändejä.

Kameran takana eniten edustetut ohjaajat olivat Melina Matsoukas ja Dave Meyers kolmella videolla kumpikin. Artistit itse olivat ohjaamassa 13 musiikkivideota. Suomalaisedustus jäi kovasta yrittämisestäni huolimatta varsin vaisuksi, 21 videoon. Kotimaisten ja ulkomaisten musiikkivideoiden tuotantoarvot ovat sen verran eri tasoilla, että tasapuolinen vertailu ei oikein ole mahdollista.

Nyt viimein se kymmenen kärki:

Lue loppuun

49. ikonisin video: Travis Scott – Sicko Mode (2018)

Vieraileva artisti: Drake
Ohjaus: Dave Meyers
Ladattu YouTubeen: 19.10.2018
Näyttökertoja: 762 705 735 (12.1.2021)

Trevor Scott - Sicko Mode; kuvankaappaus musiikkivideosta

Tämän listan oli tarkoitus valmistua nopeasti, mutta sille kävi samoin kuin kaikille muillekin blogin projekteille, eli ensin viivästyi ja sitten jäi kesken. Jossain vaiheessa alkaa vain tökkiä; tuntuu ettei ole enää mitään uutta sanottavaa koska kaikki paukut ja oivallukset on käytetty jo listan häntäpäässä. Motivaatio listan julkaisemiseksi on alhainen koska itse tietää jo ykkösen ja haluaisi vain hypätä suoraan sinne. Omassa mielessä ikään kuin on tehnyt jo suurimman työn ja haluaa vain jatkaa eteenpäin. Vaikka isoin hommahan on juuri tämä kirjoittaminen, ja siksi ne listat siihen aina lopulta kaatuvatkin!

Nyt kun jatkan tätä listaa vuonna 2021, on uusia musiikkivideoitakin ehditty julkaista jo yli kaksi vuotta sen jälkeen kun laadin listan. Venähtämisessä on myös se huono/hyvä puoli, että sijoituksia ja valintojaan ehtii kypsytellä pitkään. Siksi päädyinkin vaihtamaan vielä kolme top 50 -videota tässä vaiheessa. Voin paljastaa että pois jätetyt videot olivat Lady Gagan ja Beyoncén Telephone (koska molemmilla artisteilla on useita videoita listalla muutenkin), Iggy Azalean Fancy (koska se on pohjimmiltaan ihan samanlainen elokuvapastissi kuin Black Widow, eikä edes yhtä hyvä) ja Rihannan Umbrella (koska se on liian vanhanaikainen). Viimeksi mainitun ikonisuudesta ei siis ole epäilystäkään, mutta ehkä se ei kuitenkaan ollut vielä YouTube-ajan video.

Ensimmäinen uusi lisäys listalle on Travis Scottin Sicko Mode, jonka tunnistaa välittömästi YouTube-ajan tuotteeksi sen runsaista glitch-efekteistä, voimakkaista väreistä ja HUMBLE.tyyppisistä perspektiivikikkailuista. Jälkimmäiset eivät olekaan mikään yllätys, sillä Dave Meyers on ohjannut molemmat videot. Erityisen merkillepantavaa on kuitenkin se, kuinka lukemattomista visuaalisista tyyleistä Sicko Mode koostuu. Videon irrallisia kohtauksia ei pidä kasassa mikään muu kuin musiikki. Välillä video muuttuu mustavalkoiseksi; välillä se on lyriikkavideo, jossa biisin tekstit ovat tatuointeja; välillä näytetään twerkkausta ja alusvaatteissa pyöräilyä. Selkein siirtymä tulee siinä ensimmäisen minuutin kohdalla, kun Draken laulama säkeistö päättyy ja tulee glitch-efektein tehty siirtyä Scottin säkeistöön. Samalla musiikki muuttaa luonnettaan radikaalisti eli mash-up-vaikutelma on vahva.

Sicko Modea katsoessa ja kuunnellesssa tunnen itseni vanhaksi, sillä tämän musiikin ymmärtäminen on vaikeaa. Onko tämän siis tarkoitus olla synkkä biisi? Jos on, niin miksi siinä on twerkkausta? Onko tämän tarkoitus olla seksikästä (ja naisia esineellistävää), vai onko twerkkauksella jokin abstraktiin tanssiin vertautuva taiteellinen funktio? Pidän kyllä biisin painostavasta äänimaailmasta paljonkin, mutta koska kaikki on niin vierasta, olen melko varma että kuuntelen ja katson tätä väärin. Koska tämähän on sitä nykynuorison eikä minun musiikkia. Koronapandemian takia se piti esittää livenäkin jossain nettipelissä!

 

55. ikonisin video: Kanye West – Bound 2 (2013)

Ohjaus: Nick Knight
Ladattu YouTubeen: 19.11.2013
Näyttökertoja: 71 904 324 (13.6.2019)

Kanye West: Bound 2 (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Kanye West pääsi mukaan listalle kolmella musiikkivideolla ja korkeimmaksi niistä sijoittui Bound 2, koska se tiivistää mielestäni Westin taiteilijuuden parhaiten. Aiemminkin mainitsemani Runaway on perinteisillä kriteereillä paljon ”parempi” musiikkivideo, mutta se on osa 35-minuuttista kokonaisuutta eikä ole siksi vertailukelpoinen. Bound 2 sen sijaan on tyylitajuton ja egomaaninen, joten ymmärrätte varmaan miksi valintani osui juuri siihen.

Videolla Kanye West ajaa moottoripyörällä kökköjen greenscreen-taustojen edessä, sylissään yläosaton kihlattunsa Kim Kardashian. Käytännössä kuvakulmat ja pariskunnan asento yhdessä biisin rivon sanoituksen kanssa antavat ymmärtää että tässä simuloidaan pariskunnan välistä seksiä. Välillä West poseeraa yksinään kameran edessä, sanoo dramaattisesti ”Jesus wept” ja nostaa kätensä ristiinnaulitsemisasentoon. Siinähän se Westin persoona onkin sitten pähkinänkuoressa.

Vaikka video on tarkoitettu pariskunnan rakkauden juhlistukseksi, se on silti Westin uran paras tutkielma julkisuudesta, koska siinä esiintyy yksi aikamme ikonisimmista julkkispariskunnista. Famous käsitteli aihetta ihan tarkoituksellisesti ja siinäkin Kardashian esiintyi – tosin vain alastomana silikoninukkena. Se ei silti paljastanut aiheestaan yhtä paljon kuin tällainen vilpittömän itsekeskeisesti tehty teos, joka ei edes yritä olla vakavastiotettavaa taidetta.

Westillä olisi varmasti ollut varaa kuvata video ihan paikan päällä komeissa lokaatioissa, jotka nyt nähdään pelkkänä taustavideona. Jostain syystä tuotannossa on päädytty tähän halpaan, rumaan ja amatöörimäiseen ratkaisuun. Ehkä siksi, että vain Kanyella ja Kimillä on merkitystä – ihan sama mitä siellä taustalla tapahtuu. Oman kumppanin mukaan ottaminen videolle on sikäli merkittävää, että yleensä rap-videoissa esineellistetään nimettömiä malleja. Naisten asemaa Westin videoilla laajemminkin on käsitelty ansiokkaasti tässä artikkelissa. Siinä kirjoitetaan myös avoimesti sitä ettei West ole asian suhteen mitenkään ongelmaton artisi; tässäkin biisissä hoetaan bitch-sanaa urakalla.

Bound 2 on visuaalisesti täysin omassa maailmassaan, eikä sitä ole siksi mielekästä arvioida perinteisillä ”hyvän” ja ”huonon” kriteereillä. Se kuvastaakin aikaamme hyvin, koska perinteiset esteettiset säännöt eivät enää päde. Myös ironisuuden ja vakavissaan olemisen välinen raja on sumentunut siinä määrin, ettei sitäkään näkökulmaa ole  mielekästä tässä pohtia. Tälläkin kertaa yksi tärkeimmistä ikonisuuden mittareista on videosta tehtyjen parodioiden määrä: etenkin James Francon ja Seth Rogenin versio on legendaarinen, mutta lisäksi sitä on matkittu mm. Draken hämmentävässä deepfake-videossa Energy (2015).

58. ikonisin video: Drake – Hotline Bling (2015)

Ohjaus: Director X
Ladattu YouTubeen: 26.10.2015
Näyttökertoja: 1 520 509 373 (27.5.2019)

Drake - Hotline Bling (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Director X:n toinen video tällä listalla on erinomainen esimerkki voimakkaiden värien ja kontrastien suosiosta YouTuben ajalla. Sitä voi pitää myös lähes poikkitaiteellisena, sillä se lainaa niin selvästi elementtejä James Turrellin taideinstallaatioista. Videon ohjaaja on väittänyt ettei niistä otettu ainakaan tietoisia vaikutteita, vaan inspiraationa olivat vain X:n omat aiemmat teokset, etenkin Sean Paulille tehdyt videot. Kyllä tämä silti muistuttaa ainakin minua paljon enemmän Turrellin teoksia kuin I’m Still in Lovea.

Ohjaaja yritti epätoivoisesti selittää, että ei näissä videoissa ole kyse valosta ja tilasta vaan tanssista. Sikäli Director X kyllä tuo esille olennaisen pointin, että videon memeettisintä sisältöä ovat nimenomaan Draken omintakeiset tanssiliikkeet. Juuri ne aiheuttivat välittömän parodiavyöryn, jonka hienostunein muoto nähtiin jälleen kerran Saturday Night Livessä. Hotline Blingin keskittyminen tanssimuuveihin menee itse asiassa niin pitkälle, että se alkaa jo rikkoa musiikkivideon sääntöjä.

Videon lopussa nimittäin nähdään minuutin kestävä lauluton outro, joka on huomattavasti pidempi kuin levyversiolla. Kuva keskittyy intensiivisesti vain ja ainoastaan minimalistiseen musiikkiitaustaan ja tanssiin. Ratkaisu muistuttaa esimerkiksi Viktoria Modestan Prototypeä, jossa siinäkin oli erillinen coda, joka eroaa kokonaisvaltaisen audiovisuaalisesti muusta videosta. Tulkitsen tämän mielelläni niin, että videoiden tekijöillä on joskus niin paljon asiaa ettei biisin kesto riitä. Tai sitten voi olla, että sanat loppuvat kesken ja osa biisin ”sanomasta” on esitettävä nonverbaalisesti. Varsinkin Drakella ratkaisu toimii loistavasti, sillä lopun pidennetty jammailujakso ei pitkästytä ainakaan minua lainkaan.

Normista poikkeaa myös se, kuinka päättäväisesti Director X käyttää valitsemiaan visuaalisia keinoja eksymättä sivupoluille. Yleensä musiikkivideoissa on useita erilaisia kohtauksia ja ”sivujuonia”. Esimerkiksi edellä mainitussa I’m Still in Lovessa on yhdistetty tanssia abstrakteissa lavasteissa ”juonellisiin” kohtauksiin. Hotline Blingissä näin ei tehdä. Alussa ja lopussa on lyhyet kehyskohtaukset toimistosta, jossa tulkintani mukaan toimii seksipuhelin. Muuten kamera ei kuitenkaan näytä muuta kuin tanssia värikkäissä lavasteissa. Tämän ansiosta katselukokemus on hyvin hypnoottinen.

Minun silmääni videossa on kuitenkin leimallisinta ja visuaalisesti ikimuistoisinta juurikin ne Turrell-vaikutteet, jotka ovat saattaneet tulla ihan vain Director X:n alitajunnassa – Drake tosin fanitti Turrellia Instagramissaan reilu vuosi ennen videon tekemistä. Muilta taiteilijoilta saa toki lainata ideoita, mutta tuntuu että musiikkivideoiden yhteydessä näistä vaikutteista halutaan vaieta. Esimerkiksi Rihanna joutui sopimaan valokuvaaja David LaChapellen kanssa korvauksista, koska S&M muistutti niin paljon teoksista, joissa LaChapelle on kuvannut muovilla seinään kiinnitettyjä ihmisiä. Inspiraatiota siis haetaan, mutta ilman lupaa; rehdin poikkitaiteellisuuden nimissä näitä taiteilijoita voisi esimerkiksi pyytää mukaan tekemään musiikkivideoita.

Yleisenä toimintatapana musiikkiteollisuudessa näyttää kuitenkin olevan toive siitä ettei jää kiinni matkimisesta. Samalla jää myös valitettavan vähäiselle huomiolle se, kuinka paljon musiikkivideo on velkaa muille taiteenlajeille. Tämä ei ehkä kuulosta mairittelevalta, mutta asian toisena puolena on se, että musiikkivideoille ei myöskään anneta täyttä arvostusta taideteoksina muiden joukossa. Hotline Bling on kuitenkin erinomainen todiste siitä, että musiikkivideo voi todellakin olla myös taidetta.