55. ikonisin video: Kanye West – Bound 2 (2013)

Ohjaus: Nick Knight
Ladattu YouTubeen: 19.11.2013
Näyttökertoja: 71 904 324 (13.6.2019)

Kanye West: Bound 2 (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Kanye West pääsi mukaan listalle kolmella musiikkivideolla ja korkeimmaksi niistä sijoittui Bound 2, koska se tiivistää mielestäni Westin taiteilijuuden parhaiten. Aiemminkin mainitsemani Runaway on perinteisillä kriteereillä paljon ”parempi” musiikkivideo, mutta se on osa 35-minuuttista kokonaisuutta eikä ole siksi vertailukelpoinen. Bound 2 sen sijaan on tyylitajuton ja egomaaninen, joten ymmärrätte varmaan miksi valintani osui juuri siihen.

Videolla Kanye West ajaa moottoripyörällä kökköjen greenscreen-taustojen edessä, sylissään yläosaton kihlattunsa Kim Kardashian. Käytännössä kuvakulmat ja pariskunnan asento yhdessä biisin rivon sanoituksen kanssa antavat ymmärtää että tässä simuloidaan pariskunnan välistä seksiä. Välillä West poseeraa yksinään kameran edessä, sanoo dramaattisesti ”Jesus wept” ja nostaa kätensä ristiinnaulitsemisasentoon. Siinähän se Westin persoona onkin sitten pähkinänkuoressa.

Vaikka video on tarkoitettu pariskunnan rakkauden juhlistukseksi, se on silti Westin uran paras tutkielma julkisuudesta, koska siinä esiintyy yksi aikamme ikonisimmista julkkispariskunnista. Famous käsitteli aihetta ihan tarkoituksellisesti ja siinäkin Kardashian esiintyi – tosin vain alastomana silikoninukkena. Se ei silti paljastanut aiheestaan yhtä paljon kuin tällainen vilpittömän itsekeskeisesti tehty teos, joka ei edes yritä olla vakavastiotettavaa taidetta.

Westillä olisi varmasti ollut varaa kuvata video ihan paikan päällä komeissa lokaatioissa, jotka nyt nähdään pelkkänä taustavideona. Jostain syystä tuotannossa on päädytty tähän halpaan, rumaan ja amatöörimäiseen ratkaisuun. Ehkä siksi, että vain Kanyella ja Kimillä on merkitystä – ihan sama mitä siellä taustalla tapahtuu. Oman kumppanin mukaan ottaminen videolle on sikäli merkittävää, että yleensä rap-videoissa esineellistetään nimettömiä malleja. Naisten asemaa Westin videoilla laajemminkin on käsitelty ansiokkaasti tässä artikkelissa. Siinä kirjoitetaan myös avoimesti sitä ettei West ole asian suhteen mitenkään ongelmaton artisi; tässäkin biisissä hoetaan bitch-sanaa urakalla.

Bound 2 on visuaalisesti täysin omassa maailmassaan, eikä sitä ole siksi mielekästä arvioida perinteisillä ”hyvän” ja ”huonon” kriteereillä. Se kuvastaakin aikaamme hyvin, koska perinteiset esteettiset säännöt eivät enää päde. Myös ironisuuden ja vakavissaan olemisen välinen raja on sumentunut siinä määrin, ettei sitäkään näkökulmaa ole  mielekästä tässä pohtia. Tälläkin kertaa yksi tärkeimmistä ikonisuuden mittareista on videosta tehtyjen parodioiden määrä: etenkin James Francon ja Seth Rogenin versio on legendaarinen, mutta lisäksi sitä on matkittu mm. Draken hämmentävässä deepfake-videossa Energy (2015).

73. ikonisin video: Kanye West – Stronger (2007)

Ohjaus: Hype Williams
Ladattu YouTubeen: 16.6.2009
Näyttökertoja: 308 959 771 (7.2.2019)

Kanye West - Stronger (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Kanye Westin kesällä 2007 julkaistu Stronger on kolmanneksi vanhin video tällä listalla. Se on siis siirtymävaiheesta, jolloin ”YouTube-ajan estetiikka” ei vielä ollut täysin muodostunut. Strongerissa onkin sitten vähän kaikkea, eikä varmaan vähiten siksi, että video kuvattiin ilman selviä ennakkosuunnitelmia. Pitkän linjan musavideo-ohjaaja Hype Williams ja West lähtivät Tokioon kuvaamaan ”Japani-vaikutteista” videota ilman kuvauslupia ja suunnitelmia. Se oli selvästikin huono idea, sillä Japanista palattuaan West editoi videota viikkotolkulla ja teki siihen lisäkuvauksia New Yorkissa ja Los Angelesissa.

Videossa oli alunperin joku juoni, jossa West kuuluu moottoripyöräjengiin, mutta artisti ei ollut siihen tyytyväinen. Videoon kuvattin myös anime-klassikko Akirasta (1988) vaikutteita ottaneita kohtauksia: mm. sairaalajakso ja kohtaus, jossa Westin kehoa skannataan massiivisilla CGI-animoiduilla laitteilla. Lopulta West halusi kuitenkin videon joka muodostui ”kuumimmista” kuvista jotka sitä varten oli kuvattu, mikä selittää lopputuloksessa nähtävien elementtien irtonaisuuden.

New Yorkissa kuvattiin se videon ikonisin kohta Alain Miklin suunnittelemien linssittömien shutter shades -aurinkolasien kanssa. Tähänkään kuvamateriaalin West ei ollut aluksi tyytyväinen, minkä vuoksi sen päälle vedettiin efektikerros imitoimaan putkitelevision analogista värinää, joka on jo tullut hyvin tutuksi tällä listalla. Los Angelesissa puolestaan kuvattiin biisissä samplattavankin Daft Punkin osuus. Vaikka videossa ovat viralliset Daft Punk -asut, niiden sisällä ei ole oikea ranskalainen duo vaan Electroma-elokuvassa yhtyettä esittäneet näyttelijät Peter Hurteau ja Michael Reich.

Kanye Westistä on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut paljon enemmänkin kuin vain räppäri. Todellisuudesta irrallaan oleva egoismi, harkitsemattomat möläytykset ja harhaiset mielipiteet ovat tehneet hänestä yhden aikamme tyypillisimmistä kohujulkkiksista. Strongeria voi pitää hyvänä varhaisena varoittavana esimerkkinä tulevaisuudesta: maailman epäkäytännöllisimmät aurinkolasit, perfektionismista johtuva loputon hiominen ja videon rakenteellinen sekavuus kuvaavat Westin persoonallisuutta varsin mainiosti.

92. ikonisin video: Kanye West – Famous (2016)

Ohjaus: Kanye West & Eli Linnetz
Ladattu YouTubeen: 1.7.2016
Näyttökertoja: 33 064 110 (8.7.2018)

Kanye West - Famous (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Kun sanoin, ettei tälle listalle pääse pelkän some-kohun avulla, niin en suinkaan tarkoittanut sillä että nämä videot eivät saisi olla lainkaan kontroversiaaleja ja ongelmallisia. Eettisiä kysymyksiä herättää esimerkiksi Kanye Westin Famous-musiikkivideo, jossa kuvataan kuuluisuuksien näköisiä silikoninukkeja alasti sängyssä oikean Westin kanssa. Poptähtien lisäksi joukossa ovat mm. George W. Bush, Donald Trump ja Bill Cosby, eli hyvin kanyewestmäisellä provolinjalla liikutaan. Taiteellisena inspiraationa videolle toimi Vincent Desiderion maalaus Sleep. Eettisesti kestävässä ja laillisessa taiteen tekemisessä kenenkään näköisyyttä ei kuitenkaan käytetä ilman lupaa, mutta tässä tapauksessa niin on tehty.

West oli aluksi tarkoituksellisesti hiljaa siitä, ketkä videossa ovat nukkeja ja ketkä eivät, koska osa teoksen pointtia oli kyseenalaistaa sitä missä määrin mediassa esitetyt julkkikset ylipäänsä kuvataan aitoina ihmisinä. Osa teoksen voimasta tulee siitä kuinka epämukavalta sen katselu tuntui silloin kun ei vielä tiennyt ketkä videolla ovat todella niitä ihmisiä joilta he vaikuttavat. Nuket nimittäin näyttävät todella eläviltä, mitä korostetaan liikuttamalla niiden rintakehiä ”hengityksen” tahdissa ja soittamalla nukkumisääniä kuten kuorsausta ja tuhinaa. Video haastaa siis myös katsojan moraalikäsitykset.

Suurin kohu ei kuitenkaan syntynyt videosta vaan kappaleen lyriikoista, joissa West laulaa siitä miten hän ”teki Taylor Swiftistä kuuluisan” (jos et muista: ”Imma let you finish”) ja siitä, onko hänellä vielä joskus mahdollisuus harrastaa seksiä Swiftin kanssa: ”I feel like me and Taylor might still have sex / why? I made that bitch famous”. Kammottavasta sanoituksesta ja kyseenalaisesta toteutuksesta huolimatta Famous on varsin toimiva kommentaari YouTube-ajan kuuluisuuskulttuurista. Eikä tämä biisinä oliskaan millekään listalle päässyt, arvioin tässä pääasiallisesti visuaaleja.

Jonkun Werner Herzogin – tai minun – on tietysti ihan liian helppo hehkuttaa tätä mestariteokseksi koska olemme kulttuurisesti etuoikeutetuimmassa asemassa. Sitten jää esimerkiksi Lena Dunhamin tehtäväksi huomauttaa, että videossa ei ole feministisestä näkökulmasta kauheasti kehuttavaa. Naisoletetut julkkikset on nimittäin kuvattu tässä selvästi paljastavammin, rinnat näkyvästi esillä. Sekin voisi tietenkin olla osa toimivaa statementia, jos sen takana ei olisi pelkkiä julkisuutta mansplainaavia setiä. Stephanie Smith-Strickland on ehkä löytänyt kritiikissään tasapainoisimman näkemyksen videon eri tulkintojen väliltä.

Ajallemme ominaista on myös videon VHS-henkinen retrotyyli. Se sopiikin hyvin muiden Westin ja Eli Linnetzin ohjaamien The Life of Pablo -levyn videoiden sekaan, sillä myös Fade rakentuu samanlaisen kasarihenkisen retroilun pohjalle. Famous on kuitenkin se joukon rupuisin esimerkki ja vaikuttaa jonkun stalkkerin salaa julkkisorgioiden jälkeen kuvaamalta, kuin joltain pienen budjetin found footage -kauhuelokuvalta. Toisaalta video alkaa ja loppuu taivaassa, väreilevästä kuvasta pilvien yläpuolelta, aivan kuin jostain viime vuosituhannen new age -mainosvideosta. Ehkä videon tarkkailija onkin taivaasta laskeutuva julkisuuden suojelusenkeli? Molemmat tulkinnat ovat toki allegorioita, sillä sekä stalkkeri että enkeli ovat tässä (sosiaalisen) median vertauskuvia.

Famous on tämän listan pisin video, 10 minuuttia ja 36 sekuntia. Se on ainoa poikkeus mielivaltaiseen sääntööni, jonka mukaan videoiden tulee kestää alle kymmenen minuuttia. Olen tehnyt tämän linjauksen, koska tarkoituksenani on listata nimenomaan lyhytmuotoisia musiikkivideoita, koska pidän juuri niitä YouTube-ajalle leimallisina. Pitkiä, yleensä monta kappaletta sisältäviä videoita, on tehty MTV:n kulta-ajoista lähtien, eivätkä ne varsinaisesti sovi listan teemaan. Eivät ne edes olisi kunnolla vertailukelpoisia lyhyempien, yhteen popkappaleeseen perustuvien, videoiden kanssa.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Westin mittakaavaltaan kunnianhimoisin musiikkivideo, Runaway (2010): se on kyllä visuaalisesti upea, mutta se olisi ihan hyvin voitu tehdä vaikka 20 vuotta sitten (siis esteettisestä näkökulmasta, en tarkoita erikoisefektejä). Videon nimikkokappaleesta tehty lyhyempi 4½-minuuttinen promoklippi täyttäisi tietysti listani pituuskriteerit, mutta se ei olisi silloin kokonaisteos.

Myös Famousin varsinainen biisiosuus on lyhyt, alle kolme minuuttia. Sen jälkeen kamera liikkuu karmivassa hiljaisuudessa julkkisten ympärillä kunnes saadaan hyvinkin kauhuelokuvamaiset ”lopputekstit”, joissa kiitetään videolla esiintyvien nukkejen esikuvia siitä että ovat kuuluisia. Sen jälkeen kuullaan lyhyt coda, jossa koko nukkeinstallaatio näytetään ilman VHS-filtteriä. Lopuksi West itse herää nukkejen keskeltä ja kamera tarkastelee pilvien ylle syttynyttä taivaallista valoa.

Vuoden 2013 parhaat levyt

Uskallan jo julistaa vuoden 2013 parhaat levyt, vaikka vuotta onkin jäljellä yli viikko, ja tiedossa olisi useampikin lupaava uutuuslevy, joita en ole ehtinyt ollenkaan kuunnella. Enimmäkseen kyse on vertaispaineesta, siitä että muutkin musablogit julkistavat vuosilistansa yleensä ennen joulua. Lista on Top 10, koska vuonna 2013 julkaistiin n. kymmenen levyä, joista minulla on sanottavaa Melomaanikon kontekstissa. Itse asiassa vuodin tämän vahingossa internetiin ennen virallista julkaisupäivää! Tämä on kuitenkin vasta se virallinen versio, joten unohtakaa kaikki mitä luulette nähneenne.

Minun olisi helppo nimetä ainakin 15 muuta hyvää levyä, joten ne ovat tylsänä listana lopussa. Ne eivät ole merkittävästi Top 10 -listan levyjä huonompia, mutta en vain keksinyt niistä mitään sanottavaa. Jos haluaisin olla rehellisempi kuuntelukokemuksilleni, olisivat nämä 25 levyä vain yhdessä aakkosjärjestyksessä ilman sen enempiä selittelyjä. Koska ei musiikki ole kilpailu, ja sanat jäävät aina puolitiehen.

Lue loppuun