84. ikonisin video: Viktoria Modesta – Prototype (2014)

Ohjaus: Saam Farahmand
Ladattu YouTubeen: 12.12.2014
Näyttökertoja: 10 783 589 (7.11.2018)

Viktoria Modesta - Prototype (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Listan pariin on hyvä palata jälleen musiikki- ja mainosvideoiden raja-aitoja rikkomalla (vrt. Brooke Candy ja QT). Ison-Britannian ”kontroversiaaliin sisältöön” keskittyvä tv-kanava Channel 4 lanseerasi vuonna 2014 Born Risky -kampanjan, jonka oli tarkoitus pönkittää kanavan imagoa haastavaa sisältöä tarjoavana ja vaikeita asioita käsittelevänä sisällöntuottajana. Kampanjan symboliksi valittiin pyörivä punainen kolmio, joka alunperin nähtiin 1980-luvun lähetyksissä silloin kun esitettävässä ohjelmassa oli järkyttävää sisältöä tai jotain muuta mistä katsojia haluttiin varoittaa.

Kampanjaan kuului myös pop-artisti Viktoria Modestan musiikkivideo Prototype, jonka omana sloganina oli ”forget what you know about disability”. Modesta on nimittäin ”maailman ensimmäinen amputoitu pop-tähti”, mikä herättää lauseena varsin ristiriitaisia tunteita. Kyllä, se on hyvä ettei jalan puuttuminen ole esteenä musiikkiuralle, mutta Modestan tapauksessa tuntuu siltä että se on hänen biisejään tärkeämpi asia. Toisaalta normeista poikkeaminen on iso taakka kenelle tahansa joka ei täytä kulttuurimme ulkonäköpaineita. Eikä se asia katoa mihinkään vaikka siihen ei itse kiinnittäisi huomiota. Ehkä Modesta on siis tehnyt ainoan mahdollisen itseään voimaannuttavan valinnan: ei yritä peitellä disabilityään, vaan tekee siitä abilityn.

Prototype-video toteuttaakin tätä periaatetta erinomaisesti. Se esittää Modestan jonkinlaisen vastarintaliikkeen symbolina yhteiskunnassa, jota hallitsee sen tarkemmin määrittelemätön fasistinen poliisivaltio. Hän on niin voimakas kapinan edustaja, että videossa jopa esitetään hänestä mallia ottanut marttyyri, joka on leikannut oman jalkansa irti poliittisena protestina. Enimmäkseen keskitytään kuitenkin Viktoria-tatuointien ottamiseen ja hänen logonsa raapustamiseen pulpettiin. Hahmolla on ilmeisesti tässä universumissa myös oma piirrosohjelmansa, jota jostain syystä voi katsoa tv:stä hirmuhallinnon alaisuudessa.

Siinä välissä Modesta esiintyy normaalin pop-tähden tapaan tanssikoreografian keskellä. Mukana on myös ”asiaan kuuluva” tähteä seksualisoiva alastonkohtaus, joka onkin rohkeinta koko videossa. Fasismia ja poliisiväkivaltaa nyt esitetään missä tahansa nykyään varsin kasuaalisti, mutta ”puolikkaan” jalan näyttäminen taitaa olla ennenkuulumatonta musiikkivideoissa. Modesta on myös seksisymboli – seksikäs ilman jalkaa. Tämä on ehkä koko videon voimakkain kannanotto.

Pian tämän jälkeen Modesta raahataan jonnekin kuulusteltavaksi ja sen sijaan, että hän vastaisi syytöksiin, hän vain käyttää överiä bling bling -proteesiaan heijastaakseen laservaloja kohti syyttäjiään. Jos kyseessä olisi tavanomaisempi, proteesi olisi varmaan paljastunut tässä vaiheessa konekivääriksi tai muuta vastaavaa. Nyt kuitenkin hypätään pois poliisikuulustelusta keskelle abstraktia taidetanssinumeroa, jossa Modesta roikkuu vaijereista ja esittelee metallista piikkiproteesiaan.

Mitä kappaleen sanoitukseen ja ennen kaikkea nimeen tulee, minkä prototyyppi (fiktionalisoitu) Modesta on? Musiikkivideo ei esitä amputaatiota heikkoutena vaan vahvuutena. Modesta ei ole muita huonompi koska hänellä ei ole toista kokonaista jalkaa. Hän on muita parempi juuri ”epätäydellisyytensä” takia. Asian voi tulkita metaforisesti: mikä fyysinen tai henkinen  sinulla onkaan, voit leikata sen pois ja saada jotain parempaa tilalle.

Biisin sanoman voi ajatella kuitenkin myös erittäin konkreettisesti ja mennä jopa transhumanistisen tulkinnan puolelle. Futuristinen sanoitus viittaa aika vahvasti siihen, että puuttuvan jalan tilalle voi oikeasti saada jotain parempaa. Ainakin The Alternative Limb Projectin Modestalle valmistamat proteesit ovat erittäin kauniita jo nyt. Toki tämä koskee teknologian edistyessäkin vain rikkaita maita ja henkilöitä, mutta ohitetaan nyt tämä ongelmakysymys tällä kertaa. Tulevaisuudessa voidaan todellakin olla tilanteessa, jossa jalan menettämisestä voi olla hyötyä koska tilalle tulee jotain mikä toimii tervettäkin jalkaa paremmin.

Proteesit ovat jo nykyäänkin todella hyviä, ja ”viallisen” jalan amputointi ja korvaaminen jollain ei-biologisella on monelle ihmiselle suuri elämänlaadun parannus. Myös Modesta on yksi heistä: hän ei menettänyt jalkaansa onnettomuudesa tai syntynyt ilman sitä, vaan kärsi elämänsä ensimmäiset 20 vuotta kivuista ja epämukavuudesta jotka johtuivat syntyjään sijoiltaan olevasta jalasta ja lonkasta. Kun hän lopulta sai vakuutettua lääkärit amputaation välttämättömyydestä, hänen elämänlaatunsa ja itsevarmuutensa kohenivat huomattavasti. Kenties videon päättävä (sekä Modestaan että Channel 4:n ohjelmistoon viittaavaa) teksti ”some of us were born to take risks” kertoo juuri tästä rohkeasta hypystä tuntemattomaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *