64. ikonisin video: DJ Snake – Turn Down for What (2014)

Vieraileva artisti: Lil Jon
Ohjaus: Daniels
Ladattu YouTubeen: 13.3.2014
Näyttökertoja: 849 596 710 (23.4.2019)

DJ Snake feat. Lil Jon - Turn Down for What (kuvankaappas musiikkivideosta)

Listan alustuksen mukaisesti vitsivideoita ei pitäisi olla mukana, mutta DJ Snaken Turn Down for What on jo aika lähellä sellaista. Tämä hypermaskuliinisuuden parodia on överiydessään kuitenkin niin hyvin aikaamme osuvaa yhteiskuntakritiikkiä, että se pitää paikkansa myös ihan vakavastiotettavana taideteoksena.

Toinen videon ohjaajista – Daniels-elokuvantekijäduon puolikas Daniel Kwan – esittää miestä jonka koomisen voimakkaasti sykkivä fallos viettelee/tuhoaa kaiken mikä vastaan tulee. Video kuvaa hänen matkansa kerrostalon katolta maan tasalle, keräten joka kerroksesta mukaan lisää peniksensä käännyttämiä ihmisiä. Lopuksi pidetään hurjat bileet, joihin hälytetty poliisikin lähtee mukaan. Videon lopussa juhlakansa on poikki, mutta penis jatkaa itsepintaista sykettään vaikka elimen kantajaltakin on jo taju kankaalla.

Video tekee oivallisesti pilaa siitä, että jotkut kuvittelevat omistavansa koko maailman vain koska heillä on penis. Videon kuvaaman mieskarikatyyrin harhaisuudesta kertoo sekin, että hän on pukeutunut hyvin likaisiin ja rumiin vaatteisiin. Ei kai sitä ulkonäkönsä eteen mitään vaivaa tarvitse nähdä, jos penis pitää huolen siitä että on joka tapauksessa lähtökohtaisesti kulttuurisessa etulyöntiasemassa verrattuna ihmiseen jolla ei ole penistä.

Videota katsoessa tunnen oloni vanhaksi: tekee mieli sanoa ettei tämä ole musiikkia ollenkaan! Trap on itselleni niin vieras genre etten osaa arvioida onko tämä tehtyä hyvin vai ei, ja on helppo pitää teoksen ainoana meriittinä sen musiikkivideota. Tämä toki kertoo siitä, että video laajentaa biisin kuulijakuntaa huomattavasti genren kohdeyleisöä laajemmaksi. YouTuben ajalla musiikkigenrejä on enemmän kuin koskaan, mutta toisaalta genrerajoilla ei ole koskaan ollut yhtä vähän merkitystä. YouTuben universaalius mahdollistaa paitsi maantieteellisten, myös alakulttuuristen rajojen ylittämisen ennennäkemättömällä tavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *