Pari viikkoa sitten, 7.11.2014, tuli täyteen kymmenen vuotta siitä kun liityin jännittävään verkkopalveluun Audioscrobbler, joka tilastoi käyttäjien tietokoneellaan kuuntelemaa (ts. skroplaamaa, englanniksi to scrobble) musiikkia internetiin kaikkien nähtäville. 7. marraskuuta oli mitä ilmeisemmin joku maaginen päivämäärä musabloggaajien keskuudessa, sillä Rosvoissa juhlittiin Ruudolfin 10-vuotista levytysuraa ja Rolf Jacksenin Levyhyllyssä blogin 7-vuotispäivää. Itselläkin oli tarkoitus julkaista tämä juuri vuosipäivänä, mutta kun on tässä muutakin elämää kuin musablogi. Jhonn Balancen kuolemastakin tuli juuri tasan 10 vuotta täyteen, joten marraskuu 2004 oli hyvin merkittävä kuukausi.
Kymmenen vuotta on nettiajassa ikuisuus, enkä ole käyttänyt yhtään toista nettipalvelua aktiivisesti näin pitkään. Vuonna 2002 perustettu Audioscrobbler ilmaantui nettiin kovin otolliseen aikaan, kun ihmiset siirtyivät joukolla CD-levyjen kuuntelemisesta MP3-tiedostoihin. Tilastoiden jännittävyys imaisi minutkin nopeasti niin syvälle, että pian kuuntelin musiikkia ainoastaan tietokoneella. Jo ennen last.fm:ää kirjoitin paperiseen vihkoon ylös viikoittaisia kuuntelujani (tämän piti olla vain aprillipila!). En tosin järjestänyt niitä kuuntelumäärän mukaan vaan sen mukaan mikä tuntui viikon lopussa paremmuusjärjestykseltä. Audioscrobbler siis todellakin vastasi kysyntään!
Nettiradio/yhteisösivu Last.fm:ään helmikuussa 2005 integroidut tilastot eivät olleet vain kylmän staattisia raportteja menneisyydestä, vaan palvelu osasi myös tarjota niiden pohjalta uutta kuunneltavaa. Audioscrobblerin erinomaisen suosittelualgoritmin ansiosta Last.fm onkin ollut kaikki nämä vuodet se paikka, josta olen parhaiten löytänyt uutta musiikkia. Rate Your Music -sivuston tapaan valtavan käyttäjämäärän luomasta datasta saadaan kaivettua esiin relevanttia ja koukuttavaa informaatiota. Kun Last.fm-dashboardilleni ilmestyy itselleni tuntematon artisti (tai nyttemmin säveltäjä), ryhdyn kuuntelemaan hänen/heidän tuotantoaan jotta saan lisää suosituksia tilalle (last.fm lopettaa artistin suosittelun kun sitä on kuunneltu yli 3 kertaa). Eikä se suositeltava tunnu koskaan loppuvan.*
Yritän tällä hetkellä saada otetta swingistä. Last.fm:n suositukset auttavat. Kuvankaappaus dashboardiltani. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.
Skroplaaminen on vienyt minut kierteeseen, jossa en voi olla jatkuvasti kuuntelematta jotain mitä en ole aiemmin kuullut. Aina kun olen tietokoneella, kuuntelen musiikkia, ja aina kun kuuntelen musiikkia, käyn jatkuvasti last.fm:ssä katsomassa mitä tuli juuri äsken kuunneltua! Omien tilastojen lisäksi katselen toki myös kavereiden kuunteluja ja kyttään kieli pitkällä uusia suosituksia. Tämä on sitä interaktiivista mediaa kirjaimellisimmillaan.
Skroplaaminen oli hetken muotia, karkeasti sanottuna palvelun kulta-aika kesti vuodet 2005-2009. Se alkoi Last.fm-integraatiosta, ja päättyi kun CBS osti palvelun 2009. Siinä välissä palvelu sai lukuisia nettisivupalkintoja ja kaikilla tuntui olevan tili siellä. Omistajavaihdoksen jälkeen palvelussa kuitenkin tehtiin putkeen paljon uudistuksia, jotka monien mielestä huononsivat palvelua liikaa, ja omassakin tuttavapiirissäni käyttöaktiivisuus alkoi selvästi laskea.
Keskeisin huono kehityskulku oli luultavasti Last.fm-radion muuttuminen maksulliseksi. Siihen asti sieltä oli pystynyt kuuntelemaan ilmaiseksi musiikkia omien kuuntelutilastojen, tilastollisten naapurien tai käyttäjien luomien tagien perusteella. Kun se ei ollut enää mahdollista, uuden musiikin löytäminen palvelusta muuttui aiempaa vaivalloisemmaksi. Mutta minulle, ihmiselle joka suorastaan nauttii kuunneltavan tonkimisesta Spotifysta, kirjastosta, tai milloin mistäkin, siitä tuli lähinnä mieluisa haaste. Last.fm:stä saan edelleenkin parhaiten selville itselleni aiemmin tuntemattomat artistit/säveltäjät, joista todennäköisesti pidän.
Last.fm:n kulta-aika oli MySpacen aikaa, jolloin musiikin nettikaupassa ei ollut mitään iTunesia parempaa, eivätkä Google ja Facebook olleet vielä ahmaisseet käytännössä koko sosiaalista verkkotodellisuutta omistukseensa. Spotify lanseerattiin Suomessa 2008 ja pian se päihittikin last.fm:n kuuntelupalveluna. Spotifylla ei ollut aluksi käytännössä lainkaan suositteluominaisuuksia (ja nykyäänkin ne yhä kalpenevat last.fm:n rinnalla), mutta ratkaisevampaa oli se, että löytämäänsä musiikkia pääsi kuuntelemaan välittömästi. Onneksi last.fm:kin on osittain vastannut näihin haasteisiin, ja nykyään artistisivuille on upotettu YouTube-videoita helppoa ja nopeaa testikuuntelua varten. Ja tietenkin niiden katselut/kuuntelut myös skroplaantuvat eli näkyvät omissa tilastoissa.
Vuonna 2007 perustettiin SoundCloud ja BandCamp, mikä taisi puolestaan koitua last.fm:n bändeille kohdistettujen promootio-ominaisuuksien tuhoksi. Uudet palvelut rynnivät markkinoille, eikä last.fm osannut uudistua tai kehittää kilpailukykyisiä ominaisuuksia. Palvelun ydinvaltiksi jäivät kuuntelutilastot, eikä niillä enää pötkitä pitkälle. Aiheesta on kirjoitettu tuomionpäivän ennustuksia jo kolme vuotta sitten.
Tietysti auttaisi varmaan jos esimerkiksi maksaisin last.fm:n käytöstä ja antaisin maksulliselle radiolle mahdollisuuden. Valitettavasti maksullinen tili ei vain tarjoa minulle riittävästi lisäarvoa ilmaiseen verrattuna, kun kuitenkin maksan Spotifysta joka tapauksessa. Itse olisin kyllä täysin valmis maksamaan ihan vain pelkistä kuuntelutilastoista, mutta sitten niiden pitäisi olla paljon nykyistä kattavammin ja helpommin analysoitavissa. Suhteutettuna kaikkeen siihen datan määrään jota tietokanta käyttäjiltään saa, sitä hyödynnetään onnettoman vähän.
Uudentyyppisiä tilastoja ei ole ilmaantunut vuosikausiin Last.fm-käyttäjien profiileihin ja mielekkäimmät lisäominaisuudet ovat poikkeuksetta tulleet ulkopuolisten harrastajien tekemistä API-sovelluksista. Niillä olenkin sitten analysoinut viimeisten 10 vuoden kuuntelutottumuksiani oikein urakalla tämän juhlavuoden kunniaksi; seuraavaksi saatte tietää kaiken siitä mitä olen kuunnellut vuoden 2004 jälkeen!
Ensimmäisen kymmenen skroplausvuoteni aikana kuuntelin 10 024:aa uniikkia artistia yhteensä 202 762 kertaa. Tämä tekee keskimäärin 20,23 soittoa per artisti, mikä on ainakin tuttavapiiriini verrattuna kovin vähän. Kuuntelen keskimääräistä enemmän eri artisteja, mutta keskityn yksittäisiin artisteihin keskimääräistä vähemmän; saankin kaikenmaailman last.fm-eklektisyystesteissä korkeita pisteitä.
Ensimmäisen puolen vuoden kuuntelutilastot ovat aika lailla hukassa: ne näkyvät sivustolla osana all time -tilastoja, mutta suurin osa API-sovelluksista, ja siten myös tämän postauksen tilastoista, käyttää viikkolistadataa. Sitä taas ei ole saatavilla ajalta ennen Audioscrobblerin ja Last.fm:n yhdistymistä: siispä alla oleva tilasto alkaa vasta helmikuusta 2005, ja siitä puuttuu 27 409 soittokertaa.
Mielenkiintoisin muutos kuuntelutottumuksissani tämän vuosikymmenen aikana lienee siirtyminen muutamien suosikkiartistien ja -biisien ahkerasta luukuttamisesta jatkuvaan uuden metsästämiseen. Vuosien kuluessa olen ilmeisesti väsynyt toistoon, ja tykkään hyppiä musiikista toiseen jäämättä minkään tyylisuunnan, artistin tai teoksen pariin pitkäksi aikaa. Kyse ei kuitenkaan ole keskittymiskyvyttömyydestä, koska hetkellisesti kuuntelemiseni saattaa olla hyvinkin intensiivistä. Esimerkiksi tämänhetkiseen klasariprojektiini olen heittäytynyt varsin kokonaisvaltaisesti: kuuntelen systemaattisesti 1001 Classical Recordings You Must Hear Before You Die -kirjan levyjä kronologisesti läpi, lukemalla teoksen nuotteja, librettoa tai partituuria samanaikaisesti.
Kun aloitin skroplaamisen, olin kuuntelutottumuksiltani CD-levyihin ja MP3:siin keskittynyt ihan tavallinen nuori aikuinen gootti. Keskityin enimmäkseen albumikokonaisuuksiin, mutta kuuntelin myös paljon repeatilla suosikkibiisejäni. Olin lopettanut perinteisen FM-radion kuuntelun puolitoista vuotta aiemmin, kun Radiomafiasta tuli YleX; Last.fm:stä tulikin pian uusi suosikkiradioni, ja sen tagi-radiot korvasivat kätevästi perinteisestä radiosta katoavat genrekohtaiset erikoisohjelmat.
Populaarimusiikki oli tärkeässä osassa oman identiteettini rakentamisessa. Halusin kuulua selvästi tiettyyn alakulttuuriin ja varmasti osa Audioscrobblerin viehätyksestä olikin mahdollisuus esitellä oman musiikkimakunsa erinomaisuutta ja katu-uskottavaa ”undergroundiutta”. Profiilissa piti olla juuri oikeat bändit, ne joista kukaan ei ole kuullut, paitsi tietysti oman salakerhon jäsenet. Tavoitteena oli perinteinen joukosta erottuminen olemalla samanlainen kuin muut. Nuorisomusiikin sosiaalinen funktio puhtaimmillaan. Nyt tuntuu melko huvittavalta miten voimakkaasti joskus samaistin itseni musiikkimakuuni ja pidin sitä tärkeänä egoni pönkittäjänä.
Identifioin itseni vahvasti Depeche Moden, Nine Inch Nailsin ja CMX:n faniksi. CMX-fanituksen kovin aika oli vuonna 2004 jo taittumassa (Aionin julkaisu ja kuuntelu 2003 oli eräänlainen huippukohta), minkä vuoksi se ei erotu tilastoista yhtä voimakkaasti kuin DM ja NIN, mutta on kuitenkin koko ajan läsnä pienillä kuuntelumäärillä. Myöhemmin tässä kolmikossa sen syrjäyttikin Swans, tilastollisesti ja kaikilla muillakin mittareilla suurin ja tärkein bändilöytöni viimeisen 10 vuoden ajalta. Alla kuuntelutilastot niiltä bändeiltä, jotka ovat olleet vuoden kuunnelluimpia artisteja Last.fm-jäsenyyteni aikana. Yllä mainittujen lisäksi niitä ovat olleet Sleep Chamber (2007-2008) ja Johann Sebastian Bach (2013-2014). Etenkin Depeche Moden ja Swansin kohdalla huomaa piikin jokaisen tuona aikana julkaistun albumin kohdalla.
Vuoden kuunnelluimmaksi päässeiden yhtyeiden kuuntelun kehittyminen vuosina 2005-2014. Vaakasuorat viivat kuvastavat 20 kuuntelukertaa viikossa ja pystysuorat vuosia. Kaavio on luotu netistä kadonneella Last.fm Graph V1.0 -softalla. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.
Yksittäiset yhtyeet ja biisit merkitsivät siis paljon, ja liitänkin monet vanhat suosikkikappaleeni voimakkaasti vuosituhannen alkuun. Ne suosikit ovat edelleen Last.fm:n tracks-tilastoni kärjessä, koska niitä tuli silloin kuunneltua niin hartaudella. Sen jälkeen tunteeni ovat alkaneet sitoutua vähemmän yksittäisiin biiseihin ja kuunteluni laajemminkin ajateltuna muuttunut analyyttisemmäksi. Se on ihan loogista samalla kun tunne-elämä on muutenkin tasaantunut.
Aloin siirtyä biisi- ja albumikeskeisyydestä artistikeskeisyyteen, mistä keskeisin esimerkki on varmaankin The Legendary Pink Dots, jota kuuntelin erityisen runsaasti Last.fm:n kultavuosina, ja yleensä nimenomaan niin että minulla oli suuri osa bändin tuotannosta shufflella. Kuuntelin enemmän bändiä kuin biisejä tai albumeita, eikä minulla ole vieläkään mitään selkää suosikkilevyä LPD:n käsittämättömän laajasta tuotannosta. Kuuntelin yhtyettä myös sen verran tasaisesti, ettei siitä mitään kiinnostavia käppyröitä saanut aikaiseksi.
Seuraava askel oli siirtymä tähän nykyiseen projektikeskeisyyteeni: ryhdyin tutustumaan itselleni vieraisiin genreihin systemaattisesti kokonaisuuksina. Aloitin luonnollisesti goottialakulttuurista. Koluttuani synapopin, industrial metalin, EBM:n ja futurepopin läpi, etenin järjestelmällisesti koko alakulttuurin läpi: goottirockiin, neofolkiin, dark ambientiin ja martial industrialiin, lopulta rhythmic ja harsh noiseen sekä power electronicsiin. Suunta oli siis koko ajan kohti obskuurimpaa ja äärimmäisempää kamaa.
Alla olevasta taulukosta näkee tiettyjen hyvin leimallisten genrejen kuuntelumäärien muutoksen. Olen valinnut siihen vain genret, joiden kuuntelussa on ollut selkeimmät piikit: EBM ja dark ambient, sekä niiden yllä kaiken kattavana kattonimityksenä industrial. Monitulkintaisuutensa vuoksi tuo genretagi kuvaakin musiikkimakuani, varsinkin viideltä ensimmäiseltä skroplausvuodelta, hyvin kokonaisvaltaisesti. Kuuntelin kaikkea Gothministeristä Gruntiin ja niiden väliltä. Kaikki mahdolliset industrial-sanan merkitykset tuli kahlattua läpi.
Valikoitujen esimerkkigenrejen kuuntelun muutokset vuosina 2005-2014. Vaakasuorat viivat kuvastavat 20 prosenttia viikottaisista kuunteluista ja pystysuorat viivat vuosia. Kaavio on luotu netistä kadonneella Last.fm Graph V1.0 -softalla. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.
Jossain vaiheessa gootti- ja industrial-musiikki, laajimmassakin mahdollisessa merkityksessään, alkoi tuntua puhki kolutulta ja olen sittemmin kyllä kahlannut systemaattisesti läpi monia muitakin genrejä, mutta vasta pari vuotta sitten alkanut klasari-innostukseni näkyy kunnolla tilastoissa: niin tagien kuin artistien (Bach) osaltakin.
Siirtyminen albumikokonaisuuksista ja yksittäisistä biiseistä uusiin kuuntelun tapoihin on johtunut tietysti paljolti siitä, että pääasiallinen äänentoistolaitteeni on viimeiset 10 vuotta ollut tietokone. Ensimmäinen tietokoneella kuuntelun vaikutus tietysti oli repeatin helppous. Toki vielä vuonna 2001 olin nauhoittanut radiosta Rammsteinin Sonnen C-kasetille ja sitten kelaillut sitä edestakaisin kymmeniä kertoja putkeen. CD-levyillä repeat oli jo aika helppoa, mutta se oli kuitenkin vasta tietokone, jonka myötä aloin kuunnella yksittäisiä biisejä pitkiä putkia.
Toinen tärkeä innovaatio oli shuffle, kuuntelun sattumanvaraisuus joka mahdollistaa ns. musiikillisen serendipiteetin, onnellisen sattuman, jossa tietoisesti hankkiudutaan tilanteisiin, joissa yritetään olla mahdollisimman alttiina näennäisen sattuman aiheuttamille löydöille. Täydellisestä sattumasta ei ole kyse, sillä käyttäjä on kuitenkin aktiivisena osapuolena valitsemassa mitä kaikkea soittolistalla/musiikkikirjastossa on. Tässäkin ero CD-levyn ohjelmointiin sattumanvaraiselle toistolle on valtava: arvottavana voi olla 20 000 biisiä eikä vain 20.
Shuffle voitti pian repeatin, sillä tämä jatkuva uuden löytämisen helppous ja musiikin rajattomalta tuntuva saatavuus vaikutti vahvasti yllä kuvaamaani toistoon kyllästymiseen. Aloin vain haluta koko ajan jotain ennenkuulumatonta ja vuosina 2008-2009 yksittäisten biisien saamat toistomäärät alkoivatkin laskea tilastoissani selvästi. Tätä käytetään yleisesti piratismin, Spotifyn, ynnä muun vastaavan kritisointiin, mutta minusta se on voittopuolisesti hyvä asia. Pidän uuteen tutustumisesta, enkä tiedä miksi olisi ihannoitavaa että kuuntelee yhä uudelleen samoja vanhoja suosikkejaan, kun maailmassa on niin paljon hyvää musiikkia ettei sitä kaikkea edes ehdi kuunnella yhdessä ihmiselämässä. Internet on mahdollistanut loputtoman musiikillisen uteliaisuuden ruokkimisen. En kuitenkaan väheksy yhtään ihmisiä jotka painottavat kuuntelutottumuksissaan enemmän tuttuutta; ei musiikkia voi kuunnella oikein tai väärin, ainoastaan lukemattomilla eri tavoilla.
Sen lisäksi, että last.fm on oivallinen työkalu kuuntelutottumusten analysointiin, se myös vaikuttaa voimakkaasti niihin. Pakkomielle tilastoista sai minut aikoinaan luopumaan kokonaan CD-levyjen kuuntelusta, koska halusin aivan kaiken kuuntelemani tilastoituvan. Haluan kuunnella vain musiikkia joka skroplaantuu: mieluummin siis Foobarilla (joskus muinoin se oli WinAmp) tai Spotifylla kuin SoundCloudilla tai BandCampilla. Aina kun aikoo kokeilla jotain uutta tapaa kuunnella musiikkia koneella, ensimmäinen reaktio on: ”yes, but does it scrobble?”
Ehkä surullista, että tuollaisen takia on varmasti jäänyt paljon hyvää musiikkia kuuntelematta, aivan samoin kuin pelkästään Spotifyta käyttävältä jää. Sitä ennen paljon hyvää musiikkia jäi kuuntelematta koska ei ollut varaa ostaa kaikkia maailman levyjä. Kaikkea musiikkia ei nyt vain voi kuolevainen kuunnella, jostain ne rajoitukset joka tapauksessa tulevat. Pääasia on että last.fm on kokonaisuudessaan avannut musiikillisia horisonttejani, ei supistanut niitä. Voisi silti olla hyväksi olla vähemmän puristinen tässä asiassa.
Tästä kuvasta valveutunut katsoja löytää useammankin vihjeen musiikkitottumuksistani vuonna 2004. Sekä keskenkasvuisen julkkisihastuksen. Kuvankaappaus työpöydältäni noin 10 vuoden takaa.
Olen niin ehdollistunut last.fm:n vilkuiluun, että saatan vinyyliäkin kuunnellessani mennä katsomaan ovatko tilastoni muuttuneet! Pahimmillaan skroplausfetissi johti siihen, että ryhdyin valitsemaan kuunneltavaa sen perusteella, miten tilastoni näyttäisivät parhaalta. Onneksi se vaihe meni nopeasti ohi. Toisaalta olen alkanut miettiä, miksi tilastollisuus olisi muita huonompi tapa valita kuunneltavansa. En suhtaudu musiikkiin enää niin tunteella kuin aiemmin, vaan analyyttisemmin ja uteliaammin. Musiikkia voi kuunnella esimerkiksi bändin promokuvan väriskeeman ohjaamana:
Punaista, mustaa ja valkoista black metal -projektini ajoilta. Näkyvillä myös Elektroninen Top 100 -listan vaikutus ja BABYMETAL, vuoden 2014 kovin albumi! Kuvan saa tarkemmaksi klikkamalla.
Siinä mielessä olen kuitenkin aina mennyt musiikki edellä, että en muistaakseni ole vastentahtoisesti kuunnellut musiikkia vain jonkun tilaston takia; jos kuuntelukokemus ei ole mielekäs, vaihdan musiikkia. Tilastot ovat työkalu, eivät itseisarvo, vaikka joskus taisin sen unohtaakin.
Tämän vuosijuhlakatsauksen toisessa osassa käsittelen yksityiskohtaisesti omia kuuntelutilastojani viimeisen kymmenen vuoden ajalta ja mietin sitä kautta laajemminkin miten suhteeni musiikkiin on muuttunut.
* Suomalaisen musiikin ja varmaan muidenkin pienien kulttuurialueiden osalta ongelma on tosin sama kuin Spotifyssa ja kaikkialla muuallakin: koska vain suomalaiset kuuntelevat suomalaista musiikkia, suomalaisten bändien tilastollisiksi naapureiksi tulee väistämättä aina toisia suomalaisia bändejä. Suomalaisuus on siis aina se yhdistävä tekijä joka näyttää ohittavan kaikki musiikilliset ominaisuudet
Lopuksi vielä API-sovelluksia, joilla voi väännellä omia tilastojaan:
Tilastosovelluksia ja -sivuja:
http://www.last.fm/group/Stats
Työpöytäsovelluksia:
Last.fm Extra Stats
Selainsovelluksia:
http://lastlabs.pl/milestones.php
http://lastfm.shikaka.net/
http://www.mymusichabits.com/
http://albumoftheyear.invitationstation.org/
http://twothreefall.co.uk/lastfmexplorer/