Tuntematon sinfonia

Lars-Erik Larsson: Orchestral Works Vol. 1 (levynkansi)Tämän viikon musahaastetta varten löysin nopan ystävällisellä avustuksella ruotsalaissäveltäjä Lars-Erik Larssonin (1908-1986) ensimmäisen sinfonian (1927-1928). Kirjastoluokasta 78.54 löytyi L-kirjaimen kohdalta Helsingborgin sinfoniaorkesterin Orchestral Works Vol. 1, jolta löytyy tämän sinfonian lisäksi neljä muuta Larssonin orkesteriteosta. Levyn on julkaissut saksalainen cpo, joka on Naxoksen tapaan repertuaarikeskeinen levy-yhtiö. Se siis julkaisee vähemmän tunnettuja ja levytettyjä säveltäjiä, ja on siten varsin hedelmällistä maaperää tällaiselle kuunteluhaasteelle.

Naxoksesta poiketen yhtiö erikoistuu lähes poikkeuksetta vain 1800- ja 1900-lukujen musiikkiin. Erilaista on myös se, että cpo:n levynkannet ovat hienoja ja noudattavat yhtenäistä tyyliä. Lisäksi cpo tuntuu käyttävän hieman korkeamman profiilin muusikoita ja orkestereita kuin Naxos, vaikka ei sekään mitään tähtinimiä tallissaan pidä. Julkaisuihin sisältyy paljon ruotsalaista 1900-luvun musiikkia, kuten esimerkiksi juuri Larssonia. Tämä tuntuu hyvin perustellulta, koska Ruotsi tuntuu jääneen levytysrintamalla muiden pohjoismaden varjoon – olkoonkin, että ne muutkin nojaavat vahvasti yksittäiseen ykkössäveltäjään (Sibelius, Grieg, Nielsen).

Ruotsista tuntuu sitä vastoin tulevan laajempi joukko yhtä tärkeitä säveltäjiä, joista yksikään ei varsinaisesti nouse maansa musiikkikulttuurin kärkihahmoksi, jonka perinnöstä helposti muodostuu taakka kaikille muille. Naapurimaiden vaikutus on tosin tuntunut sielläkin asti: esimerkiksi Larssonin ensimmäinen sinfonia otti voimakkaita vaikutteita Sibeliuksen ensimmäisestä ja toisesta sinfoniasta, ja kahdessa viimeisessä osassaan myös Nielseniltä. Selvät yhteydet muiden säveltäjien töihin voi varmaan suurelta osin selittää sillä että kyse on Larssonin varhaistöistä. Vuosilukuja tarkkaan seuraava huomaakin, että hän sävelsi tämän teoksen ollessaan vain 20-vuotias. Harva säveltäjä aloittaa uraansa näin suurimuotoisesta genrestä, mutta Larssonin ensisinfonia on vasta hänen toinen opusnumeron saanut sävellys.

Larssonin tuotanto oli varsin monisyistä. Hän oli toisaalta yksi Ruotsin suosituimmista säveltäjistä elinaikanaan, ja reilu kymmenen vuotta tämän sinfonian jälkeen sävelletyt Pastoralsvit ja Förklädd Gud ovat suuria ruotsalaisia klassikoita. Toisaalta hän oli myös maan tärkeimpiä kokeilijoita ja modernisteja, joka sävelsi myös atonaalista musiikkia 12-säveljärjestelmän mukaisesti. Tämä ensimmäinen sinfonia on kuitenkin syntynyt ennen tätä 1930-luvun kokeellista kautta, kun Larsson oli vielä varsin tiukasti kiinni vuosisadan alun myöhäisromanttisessa tyylissä.

Parhaiten sinfonian imitoiva luonne tulee esille kolmannessa osassa, perinteisesssä Scherzossa, joka kuulostaa välittömästi hyvin tutulta ja mukaansatempaavalta. Myös ensimmäinen ja viimeinen osa kuulostavat miellyttäviltä. Miksei myös se toinenkin, mutta tapansa mukaan hidas Adagio on minulle henkilökohtaisesti se sinfonian ylivoimaisesti tylsin osio. Mitään omaperäistä sinfoniasta on siis turha etsiä, mutta se noudattaa perinteitä virheettömästi ja viihdyttävästi.

Olen vilpittömän yllätynyt ja ilahtunut siitä, että pystyin nauttimaan itselleni vieraasta, ja ainakin Ruotsin ulkopuolella varsin marginaalisesta, sinfoniasta näin paljon ilman sen pahempaa alkutakkuilua. Ehkä tämä johtuu juuri siitä että siinä on vaikutteita itselleni tutuilta säveltäjiltä ja melodioissa paljon jotain epämääräisen etäisesti tunnistettavaa. Itse en ole ihan niin asiantunteva, että olisin sokkona kuullut tässä nimenomaan Sibeliusta ja Nielseniä, mutta jälkiviisaasti ajatellen siinä tuntuu olevan jotain leimallisen pohjoismaista.

Lars-Erik Larsson: Sinfonia nro 1 (Orchestral Works Vol. 1, cpo 2014)
Esittäjä: Helsingborg Symphony Orchestra; Andew Manze, johtaja
14. musahaasterasti: Kokonainen sinfonia
Mistä: CD kirjastosta (saatavuus yleisten kirjastojen Finna-tietokannassa)

1001 klassista levytystä: Johdanto

Muutoksen tuulet puhaltavat Melomaanikolle! Blogini, ja sen some-liitännäiset Facebookissa ja Twitterissä, ovat perinteisesti keskittyneet melkein kokonaan populaarimusiikkiin. Viime vuosina olen kuitenkin kuunnellut sitä koko ajan vähemmän, ja enemmän taidemusiikkia. Se väistämättä alkaa näkyä myös kirjoituksissani.

Esimerkiksi Vuoden parhaat levyt -perinteeni loppui, tai ainakin katkesi vuonna 2015, koska ei minulla yksinkertaisesti ollut juuri sanottavaa uusista albumijulkaisuista. Kuuntelin koko vuoden lähinnä taidemusiikin klassikkolevytyksiä, sekä tietysti blogiprojekteihin liittyvää musiikkia (elektronista musiikkia, Children of Bodomia, jne.). Vuoden parhaista biiseistä tein kyllä tänäkin vuonna Spotify-soittolistan, ja Facebookin joulukalenterissa kävin läpi musiikkivuoden kohokohtia.

1001 Classical Recordings You Must Hear Before You Die -kirjan Eurooppa-version kansiTänä vuonna käynkin uuden ikuisuusprojektin kimppuun, ja se tulee todennäköisesti dominoimaan ainakin Facebook-sivuani: ryhdyn kuuntelemaan 1001 Classical Recordings You Must Hear Before You Die -kirjan suosittelemia levytyksiä. Olen kirjoittanut kirjasta lyhyesti jo aiemmin, ja kuunnellut joitakin näistä levytyksistä satunnaisesti, mutta nyt alan käydä niitä systemaattisesti läpi. Raportoin tietysti kuuntelukokemuksista Facebookiin, ehkä ajoittain tännekin. Jatkan toki myös elektroninen top 100 -listaa, enkä hylkää populaarimusiikkia muutenkaan!

Kuten tavallista, voit tässä vaiheessa joko mennä kuuntelemaan ensimmäistä teosta, tai sitten jatkaa lukemista ja tutustua projektiini tarkemmin.

Lue loppuun