Pseudoafrikkalainen sinfonia

Unsere neue Musik 27 (levyn kansikuva)Kuunteluhaasteessa on jälleen aika palata klassiseen musiikkiin, tällä kertaa sinfoniaan, jolla on lisänimi. Kuunneltavaksi löytyikin melko obskuuria kamaa, itäsaksalaisen Karl-Rudi Griesbachin (1916-2000) ainoa sinfonia (1963), jonka lisänimi on ”afrikkalainen”. Spotifysta ei löydy lainkaan hänen teoksiaan, eikä niitä Discogsin perusteella kovin paljoa ole edes levytetty. CD:nä nitä ei ilmeisesti ole lainkaan saatavilla; Griesbachin unohtuminen analogiseen aikakauteen näkyy siinäkin, että last.fm:ssä hänen teoksillaan oli vain yksi kuuntelija ennen kuin itse digitoin tämän LP:n.

Afrikkalainen sinfonia löytyy itäsaksalaista taidemusiikkia esittelevästä unsere neue musik -julkaisusarjasta, jonka 27. osaan törmäsin verkkokirjaston LP-kokoelmaa selaillessani. Silloin jo huomasin kuinka tuntemattomasta teoksesta on kyse ja halusin siksi sisällyttää sen haasteeseeni. Mitään musiikillista syytä teoksen matalaan profiiliin en kuitenkaan kuuntelemalla löytänyt. Kenties Griesbachia on levytetty niin vähän koska hän oli kotoisin ”väärästä” Saksasta. Unsere neue musik -sarjassa on julkaistu lukuisia säveltäjiä, joista en ole ikinä kuullutkaan (vain Hanns Eisler ja Paul Dessau olivat niminä tuttuja). Länsisaksalaisia sen sijaan osaan nimetä moniakin, sillä sillä puolella elettiin ihan taidemusiikin avantgarden harjalla. Griesbachinkin levyttäminen loppui 1980-lukuun eli Saksojen yhdentymiseen.

Päästäkseni sisälle Griesbachin sinfoniaan, minun oli tietenkin selvitettävä mistä se lisänimi tulee. Pääsin treenaamaan saksantaitojani, koska levyn oheisvihosta löytyy vain hyvin suppea teksti englanniksi, eikä säveltäjästä ole edes Wikipedia-artikkelia muilla kielillä. Sen verran sain selville, että sinfonian lisänimi tulee ennenkaikkea kolmannesta osasta Lamento über den Tod eines afrikanischen Helden. Tämä ”valituslaulu afrikkalaisen sankarin kuolemasta” on omistettu kaksi vuotta ennen sinfonian valmistumista teloitulle Patrice Lumumballe, Kongon demokraattisen tasavallan vapaustaistelijalle ja ensimmäiselle pääministerille. Levyn kansikuvaksi on valittu Bert Hellerin maalaus Kongon valoisasta tulevaisuudesta Lumumban johdolla.

Afrikkalaiset vaikutteet ovat tekstiliiteen mukaan läsnä myös sinfonian kaikkien osien musiikissa, mutta jos vaikka Osibisaan vertaa, nämä elementit on vedetty huomattavasti rankemman länsimaisen filtterin läpi. Tämä on kuulunut läpi koko 1900-luvun taidemusiikin, aina Debussyn gamelan-vaikutteista lähtien. Inspiraatiota on kyllä haettu kaukomailta, mutta yleensä niin teoreettisella tasolla, että se ei ole muuttanut itse sävelkieltä yhtään epäeurooppalaisemmaksi. Eikä Griesbachin ”afrikkalainen” kuulosta yhtään sen eksoottisemmalta kuin muutkaan sinfoniat. Tämä on sitä nykymusiikkia helpoimmillaan, koska hyvin melodista ja harmonista tämä musiikki on, joskin rytmin korostuminen on hyvin 1900-lukulainen (ja ilmeisesti myös se ”afrikkalaisin”) piirre.

Miellyttävää tätä sinfoniaa silti on kuunnella, ja vaikea muutenkaan tästä teemasta on valittaa. Kyse on kotoisissa taistolaislauluissakin vahvasti vaikuttaneesta kylmän sodan ajalle tyypillisestä solidaarisuudesta, jossa kommunistit symppasivat täysillä entisten siirtomaiden itsenäisyyspyristelyjä imperialistisia länsimaita vastaan. Tarina on se tuttu: juuri itsenäistynyt maa halusi irti globaalista riistokapitalismista, mistä Yhdysvallat (ja entinen siirtomaaisäntä Belgia) eivät tykänneet; ne tukivat Neuvostoliitto-fobiassaan mieluummin julmaa ja korruptoitunutta diktaattoria, Mobutu Sese Sekoa, joka hoiti demokraattisesti valitun Lumumban hengiltä ja muutti maan Zaireksi vuonna 1971.

Karl-Rudi Griesbach: Sinfonia ”Afrikkalainen” (unsere neue musik 27, Eterna 1968)
Esittäjä: Dresdenin filharmoninen orkesteri; Kurt Masur, johtaja
27. musahaasterasti: Sinfonia, jolla on lisänimi
Mistä: LP kirjastosta (saatavuus yleisten kirjastojen Finna-tietokannassa)

Tuntematon sinfonia

Lars-Erik Larsson: Orchestral Works Vol. 1 (levynkansi)Tämän viikon musahaastetta varten löysin nopan ystävällisellä avustuksella ruotsalaissäveltäjä Lars-Erik Larssonin (1908-1986) ensimmäisen sinfonian (1927-1928). Kirjastoluokasta 78.54 löytyi L-kirjaimen kohdalta Helsingborgin sinfoniaorkesterin Orchestral Works Vol. 1, jolta löytyy tämän sinfonian lisäksi neljä muuta Larssonin orkesteriteosta. Levyn on julkaissut saksalainen cpo, joka on Naxoksen tapaan repertuaarikeskeinen levy-yhtiö. Se siis julkaisee vähemmän tunnettuja ja levytettyjä säveltäjiä, ja on siten varsin hedelmällistä maaperää tällaiselle kuunteluhaasteelle.

Naxoksesta poiketen yhtiö erikoistuu lähes poikkeuksetta vain 1800- ja 1900-lukujen musiikkiin. Erilaista on myös se, että cpo:n levynkannet ovat hienoja ja noudattavat yhtenäistä tyyliä. Lisäksi cpo tuntuu käyttävän hieman korkeamman profiilin muusikoita ja orkestereita kuin Naxos, vaikka ei sekään mitään tähtinimiä tallissaan pidä. Julkaisuihin sisältyy paljon ruotsalaista 1900-luvun musiikkia, kuten esimerkiksi juuri Larssonia. Tämä tuntuu hyvin perustellulta, koska Ruotsi tuntuu jääneen levytysrintamalla muiden pohjoismaden varjoon – olkoonkin, että ne muutkin nojaavat vahvasti yksittäiseen ykkössäveltäjään (Sibelius, Grieg, Nielsen).

Ruotsista tuntuu sitä vastoin tulevan laajempi joukko yhtä tärkeitä säveltäjiä, joista yksikään ei varsinaisesti nouse maansa musiikkikulttuurin kärkihahmoksi, jonka perinnöstä helposti muodostuu taakka kaikille muille. Naapurimaiden vaikutus on tosin tuntunut sielläkin asti: esimerkiksi Larssonin ensimmäinen sinfonia otti voimakkaita vaikutteita Sibeliuksen ensimmäisestä ja toisesta sinfoniasta, ja kahdessa viimeisessä osassaan myös Nielseniltä. Selvät yhteydet muiden säveltäjien töihin voi varmaan suurelta osin selittää sillä että kyse on Larssonin varhaistöistä. Vuosilukuja tarkkaan seuraava huomaakin, että hän sävelsi tämän teoksen ollessaan vain 20-vuotias. Harva säveltäjä aloittaa uraansa näin suurimuotoisesta genrestä, mutta Larssonin ensisinfonia on vasta hänen toinen opusnumeron saanut sävellys.

Larssonin tuotanto oli varsin monisyistä. Hän oli toisaalta yksi Ruotsin suosituimmista säveltäjistä elinaikanaan, ja reilu kymmenen vuotta tämän sinfonian jälkeen sävelletyt Pastoralsvit ja Förklädd Gud ovat suuria ruotsalaisia klassikoita. Toisaalta hän oli myös maan tärkeimpiä kokeilijoita ja modernisteja, joka sävelsi myös atonaalista musiikkia 12-säveljärjestelmän mukaisesti. Tämä ensimmäinen sinfonia on kuitenkin syntynyt ennen tätä 1930-luvun kokeellista kautta, kun Larsson oli vielä varsin tiukasti kiinni vuosisadan alun myöhäisromanttisessa tyylissä.

Parhaiten sinfonian imitoiva luonne tulee esille kolmannessa osassa, perinteisesssä Scherzossa, joka kuulostaa välittömästi hyvin tutulta ja mukaansatempaavalta. Myös ensimmäinen ja viimeinen osa kuulostavat miellyttäviltä. Miksei myös se toinenkin, mutta tapansa mukaan hidas Adagio on minulle henkilökohtaisesti se sinfonian ylivoimaisesti tylsin osio. Mitään omaperäistä sinfoniasta on siis turha etsiä, mutta se noudattaa perinteitä virheettömästi ja viihdyttävästi.

Olen vilpittömän yllätynyt ja ilahtunut siitä, että pystyin nauttimaan itselleni vieraasta, ja ainakin Ruotsin ulkopuolella varsin marginaalisesta, sinfoniasta näin paljon ilman sen pahempaa alkutakkuilua. Ehkä tämä johtuu juuri siitä että siinä on vaikutteita itselleni tutuilta säveltäjiltä ja melodioissa paljon jotain epämääräisen etäisesti tunnistettavaa. Itse en ole ihan niin asiantunteva, että olisin sokkona kuullut tässä nimenomaan Sibeliusta ja Nielseniä, mutta jälkiviisaasti ajatellen siinä tuntuu olevan jotain leimallisen pohjoismaista.

Lars-Erik Larsson: Sinfonia nro 1 (Orchestral Works Vol. 1, cpo 2014)
Esittäjä: Helsingborg Symphony Orchestra; Andew Manze, johtaja
14. musahaasterasti: Kokonainen sinfonia
Mistä: CD kirjastosta (saatavuus yleisten kirjastojen Finna-tietokannassa)