Pseudoafrikkalainen sinfonia

Unsere neue Musik 27 (levyn kansikuva)Kuunteluhaasteessa on jälleen aika palata klassiseen musiikkiin, tällä kertaa sinfoniaan, jolla on lisänimi. Kuunneltavaksi löytyikin melko obskuuria kamaa, itäsaksalaisen Karl-Rudi Griesbachin (1916-2000) ainoa sinfonia (1963), jonka lisänimi on ”afrikkalainen”. Spotifysta ei löydy lainkaan hänen teoksiaan, eikä niitä Discogsin perusteella kovin paljoa ole edes levytetty. CD:nä nitä ei ilmeisesti ole lainkaan saatavilla; Griesbachin unohtuminen analogiseen aikakauteen näkyy siinäkin, että last.fm:ssä hänen teoksillaan oli vain yksi kuuntelija ennen kuin itse digitoin tämän LP:n.

Afrikkalainen sinfonia löytyy itäsaksalaista taidemusiikkia esittelevästä unsere neue musik -julkaisusarjasta, jonka 27. osaan törmäsin verkkokirjaston LP-kokoelmaa selaillessani. Silloin jo huomasin kuinka tuntemattomasta teoksesta on kyse ja halusin siksi sisällyttää sen haasteeseeni. Mitään musiikillista syytä teoksen matalaan profiiliin en kuitenkaan kuuntelemalla löytänyt. Kenties Griesbachia on levytetty niin vähän koska hän oli kotoisin ”väärästä” Saksasta. Unsere neue musik -sarjassa on julkaistu lukuisia säveltäjiä, joista en ole ikinä kuullutkaan (vain Hanns Eisler ja Paul Dessau olivat niminä tuttuja). Länsisaksalaisia sen sijaan osaan nimetä moniakin, sillä sillä puolella elettiin ihan taidemusiikin avantgarden harjalla. Griesbachinkin levyttäminen loppui 1980-lukuun eli Saksojen yhdentymiseen.

Päästäkseni sisälle Griesbachin sinfoniaan, minun oli tietenkin selvitettävä mistä se lisänimi tulee. Pääsin treenaamaan saksantaitojani, koska levyn oheisvihosta löytyy vain hyvin suppea teksti englanniksi, eikä säveltäjästä ole edes Wikipedia-artikkelia muilla kielillä. Sen verran sain selville, että sinfonian lisänimi tulee ennenkaikkea kolmannesta osasta Lamento über den Tod eines afrikanischen Helden. Tämä ”valituslaulu afrikkalaisen sankarin kuolemasta” on omistettu kaksi vuotta ennen sinfonian valmistumista teloitulle Patrice Lumumballe, Kongon demokraattisen tasavallan vapaustaistelijalle ja ensimmäiselle pääministerille. Levyn kansikuvaksi on valittu Bert Hellerin maalaus Kongon valoisasta tulevaisuudesta Lumumban johdolla.

Afrikkalaiset vaikutteet ovat tekstiliiteen mukaan läsnä myös sinfonian kaikkien osien musiikissa, mutta jos vaikka Osibisaan vertaa, nämä elementit on vedetty huomattavasti rankemman länsimaisen filtterin läpi. Tämä on kuulunut läpi koko 1900-luvun taidemusiikin, aina Debussyn gamelan-vaikutteista lähtien. Inspiraatiota on kyllä haettu kaukomailta, mutta yleensä niin teoreettisella tasolla, että se ei ole muuttanut itse sävelkieltä yhtään epäeurooppalaisemmaksi. Eikä Griesbachin ”afrikkalainen” kuulosta yhtään sen eksoottisemmalta kuin muutkaan sinfoniat. Tämä on sitä nykymusiikkia helpoimmillaan, koska hyvin melodista ja harmonista tämä musiikki on, joskin rytmin korostuminen on hyvin 1900-lukulainen (ja ilmeisesti myös se ”afrikkalaisin”) piirre.

Miellyttävää tätä sinfoniaa silti on kuunnella, ja vaikea muutenkaan tästä teemasta on valittaa. Kyse on kotoisissa taistolaislauluissakin vahvasti vaikuttaneesta kylmän sodan ajalle tyypillisestä solidaarisuudesta, jossa kommunistit symppasivat täysillä entisten siirtomaiden itsenäisyyspyristelyjä imperialistisia länsimaita vastaan. Tarina on se tuttu: juuri itsenäistynyt maa halusi irti globaalista riistokapitalismista, mistä Yhdysvallat (ja entinen siirtomaaisäntä Belgia) eivät tykänneet; ne tukivat Neuvostoliitto-fobiassaan mieluummin julmaa ja korruptoitunutta diktaattoria, Mobutu Sese Sekoa, joka hoiti demokraattisesti valitun Lumumban hengiltä ja muutti maan Zaireksi vuonna 1971.

Karl-Rudi Griesbach: Sinfonia ”Afrikkalainen” (unsere neue musik 27, Eterna 1968)
Esittäjä: Dresdenin filharmoninen orkesteri; Kurt Masur, johtaja
27. musahaasterasti: Sinfonia, jolla on lisänimi
Mistä: LP kirjastosta (saatavuus yleisten kirjastojen Finna-tietokannassa)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.