Melomanian vuosikymmen

Melomaanikko-blogi täyttää tänään kymmenen vuotta! Syyskuun 9. päivä 2008 kirjoitin Blogspotiin ensimmäisen postaukseni, joka käsitteli C/A/T-yhtyeen The Great Crisis -levyä Alternative Reality Game -markkinoinnin näkökulmasta:

51X

Sen jälkeen on tapahtunut paljon: musiikin tekemisen ja kokemisen muutos tänä aikana on ollut nopeampaa kuin minään muuna kymmenvuotiskautena ihmiskunnan historiassa. Siinä sivussa ovat muuttuneet paljon myös minun tapani kuunnella ja ajatella musiikkia. Tämä on väistämättä johtanut myös kirjoitustapani ja bloggausteni aihepiirien muutokseen.

Tässä juhlabloggauksessa käsittelen näitä muutoksia pääasiallisesti kirjoittamisen näkökulmasta, mutta laajempaan kokonaiskuvaan heijastellen. Blogin muuttumiseen on vuosien saatossa vaikuttanut neljä kehityskaarta joita käytän tässä tekstin jäsennykseen: musiikkimakuni, kuuntelutapojeni, kirjoitustapani ja aiheiden muutokset.

1. Musiikkimaku

Kun aloitin tämän blogin, musiikkimakuni oli melko helposti tungettavissa ahtaaseen (tai laajaan, se on niin suhteellista) ”goottimusiikin” kategoriaan, ja identiteettiäni määritteli suuressa määrin tämä yksi alakulttuuri. Suhteellisen pian aloin kuitenkin kyllästyä kyseiseen musiikkiin, mikä tuntuu olevan yleistä minulle: en ole genre- tai artistiuskollinen vaan olen koko elämäni ajan siirtynyt musiikkityylistä toiseen, koska en ole toiston ystävä. Haluan aina jotain uutta kuultavaa.

Aluksi minulle oli kuitenkin vielä tärkeää, että kuuntelemani musiikki tavoittaisi jossain määrin samaa tunnelmaa kuin goottimusiikki, ja olinkin sitä mieltä että kaikista genreistä saa parempia lisäämällä niiden nimeen dark- tai gothic-etuliitteen. Tällä tekniikalla oli helppo ujuttaa itsensä mm. psytrancen (darkpsy) ja countryn/americanan (gothic/alt country) pariin. Synkkyyden lisäksi myös äärimmäiset musiikin muodot kiinnostavat minua, joten industrialista oli helppo loikkia power electronicsin kautta black metaliin. Poliittisen heräämiseni myötä aloin kuunnella punkkia, räppiä ja työväenlauluja.

Goottimusiikkiakin pitkäkestoisempi rakkauteni on silti ollut elektroninen musiikki, aina eurodancesta Jarreen ja Vangelikseen, ja toki myös goottiskenessä minulle mieluisinta musiikkia olivat futurepop ja EBM. Olikin siis luontevaa ryhtyä perehtymään tarkemmin elektronisen musiikin historiaan vuonna 2012, jolloin aloitin ikuisuusprojektiksi venähtäneen elektroninen top 100 -listan, jonka myötä on tullut tutuksi kaikki musique concrètesta Detroit-teknoon.

Melko pian tällaiset perinteiset pop- ja rockmusiikin raamitkin jäivät liian pieniksi, ja juuri elektroninen musiikki oli minulle se luontevin tapa laajentaa horisonttejani länsimaisen taidemusiikin puolelle, kun tutustuin mm. John Cagen ja Karlheinz Stockhausenin musiikkiin. Kiinnostuin myös jazzista ja kansanmusiikista, mutta ne ovat kieltämättä jääneet blogissa melko vähälle huomiolle, koska olen kokenut olevani liian tietämätön uskaltaakseni sanoa niistä mitään.

Tällainen amatöörisyndrooma on toki kaikkein vahvin nimenomaan taidemusiikissa, ja vaadittiinkin paljon sinnikästä itseopiskelua – monen vuoden kuuntelua ja lukemista – että pääsin peloistani yli ja uskalsin ruveta kirjoittamaan klassisesta musiikista tänne. Lopulta rohkaistuin jopa niin paljon että aloitin toisen ikuisuusprojektini, 1001 Classical Recordings You Must Hear Before You Die -kirjan läpikuuntelun.

Millainen musiikkimakuni on sitten nyt, vuonna 2018? Itse etsin tähän luonnollisesti vastausta last.fm:n kuuntelutilastoista. Vertaamalla top 10 -artistejani vuosina 2008 ja 2018 ei oikeastaan huomaa muuta eroa kuin sen, että klassisen nousua edustaa Johann Sebastian Bach ja goottimusiikin laskua Icon of Coilin tippuminen kymmenen kärjestä.


Last.fm-tilini kuunnelluimmat artistit 9.9.2008 (vas.) ja 9.9.2018 (oik.). Tilastoinnin alkupisteenä molemmissa listoissa on 7.11.2004.

Varsinaisen muutoksen kuuntelutilastoissa näkee oikeastaan jakamalla tämän vuosikymmenen kahtia: vuosien 2008-2013 kuunnelluimmat ovat hieman eri kuin sitä aiemmat, mutta ovat kuitenkin kaikki jossain määrin goottimusiikiksi laskettavia. Vuosien 2013-2018 top 10 sen sijaan on pullollaan barokkisäveltäjiä. Voi siis sanoa että määrällisesti ainakin trendi on selvä: vuonna 2008 kuuntelin goottimusaa, vuonna 2018 klassista/barokkia.

Last.fm-kuuntelulistoni vuosina 2008-2013 (vas.) ja 2013-2018 (oik.)
Last.fm-artistitilastoni vuosina 2008-2013 (vas.) ja 2013-2018 (oik.)

Toki kun sitten katsoo esim. viimeisen vuoden tilastoja, sieltä löytyy eklektinen sekoitus vanhaa ja uutta. Viimeiseen 365 päivän top 10:ssä ovat Janelle Monáe ja Vesta sulassa sovussa Monteverdin ja Purcellin kanssa. Muutaman vuoden intensiivisen klassisen kuuntelun jälkeen näyttää siis ehkä löytyneen joku tasapaino populaari- ja taidemusiikin väliltä.

2. Kuuntelutavat

Last.fm:n kuuntelutilastot ovat vuosien kuluessa muuttuneet koko ajan epätarkemmiksi, ainakin näiden artistilistojen osalta. Edelliset listat vaikuttavat barokkisäveltäjiä lukuunottamatta varsin muuttumattomilta. Tämä johtunee siitä, että kuunteluni ovat alkaneet jakautua useamman artistin kesken, ja myös siitä, että musiikin kuuntelu on kokonaisuutena vähentynyt. Ainakin last.fm:ssä näkyvä kuuntelu. Tilastonörttinä olen toki panostanut siihen että kaikki mahdolliset soittimet on kytketty last.fm:ään, mutta mm. vinyylien digitointi ja YouTuben käyttö jäävät auttamatta tilastojen ulkopuolelle.

Taipumukseni kyllästyä musiikkiin helposti tuntuukin vain kiihtyneen juuri bloggausurani aikana. En osaa lainkaan selittää sitä, koska yleensähän tässä iässä ihminen nimenomaan lopettaa uuden musiikin löytämisen ja jää jumittamaan nuoruutensa suosikkeihin. Toki voin väkisin yrittää löytää eräänlaisia selityksiä: olen bloggausurani aikana opiskellut musiikkia ja ollut sen kanssa tekemisissä työelämässä, ja siksi ”joutunut” koko ajan tutustumaan uuteen musiikkiin. Tietenkin opiskelu- ja työvalintani ovat myös johtuneet siitä, että nautin uuteen musiikkiin tutustumisesta. Vaikea siis sanoa kumpi on syy ja kumpi seuraus.

Vuonna 2008 ostin vielä ahkerasti fyysisiä levyjä, ja pidin siitä kirjaa. Silloin hyllyyni kertyi 81 uutta levyä. Tänä vuonna olen ostanut yhden CD:n ja kaksi vinyyliä. Kuuntelen kyllä musiikkia edelleenkin pääasiallisesti samoin kuin 10 vuotta sittenkin: omalle koneelle ripattuja levyjä Foobar2000-softalla. Siitä on siis vain tippunut se turha fyysinen välikappale pois. Toisaalta kirjaston levyjä digitoin ahkerammin kuin koskaan. Lisäksi olen ryhtynyt ostamaan FLAC-tiedostoja, pääasiallisesti klassista. Myös streaming-palvelujen käyttöni on lisääntynyt vuoden 2008 jälkeen, mutta ei varmaankaan läheskään yhtä paljon kuin suurimmalla osalla ikäluokastani. Ihan oma lukunsa on tietysti vielä last.fm:n käytön vaikutus kuuntelutottumuksiini, mutta siitä olenkin jo kirjoittanut kattavasti.

Yhdessä kaikki nämä muutokset ovat vaikuttaneet siten, että minun on ollut entistä helpompaa vain hyppiä musiikista toiseen. En silti allekirjoita yleistä käsitystä, että tämä kuuntelutapa tarkoittaisi keskittymiskyvyn herpaantumista. Keskityn kyllä kuuntelemiseen; keskittymiseni kohde vain vaihtuu aiempaa useammin. Kuuntelen myös edelleen ensisijaisesti kokonaisia albumeita, eikä se ole mielestäni mitenkään fyysiseen objektiin sidoksissa oleva taidekokonaisuus. Sen sijaan teinivuosina yleinen yksittäisten biisien toistaminen repeatilla on jäänyt lähes tyystin pois.

Edellä keskityin varsin tekniseen näkökulmaan, mutta entä sitten tavat joilla valitsen kuunneltavaa? Ne ovat kietoutuneet varsin erottomattomaksi osaksi tätä blogia ja erilaisia kuunteluprojekteja. Elektronisen top 100:n ja 1001 klassisen levytyksen lisäksi myös HelMet-musahaaste ja YouTube-ajan ikoniset musiikkivideot ovat hyvin vahvasti ohjanneet kuuntelutottumuksiani. Tässäkin on hyvä muistaa että kyse ei ole yksisuuntaisesta syy-seuraussuhteesta. Olen aloittanut nämä projektit nimenomaan, koska olen halunnut tutustua niissä käsiteltävään musiikkiin.

Tavallaan siis oikeastaan keskityn peräti aiempaa enemmän musiikin kuunteluun, koska siitä on tullut niin projektiluontoista. Melomaanikko-blogista on käytännössä tullut oma henkilökohtainen apuvälineeni uuteen musiikkiin tutustumisessa, ja musiikista kirjoittaminen on pakottanut kuuntelemaan lähes kaikkea musiikkia aktiivisesti. Musiikin kuuntelu on siis ehkä voinut vähentyä määrällisesti, mutta ei laadullisesti.

3. Kirjoitustapa

Aloitin Melomaanikon varsin perinteisenä musablogina, joka koostui pääasiallisesti levy- ja keikka-arvosteluista sekä erilaisista listoista. Alaotsikkona oli ”Kirjoituksia bändeistä, levyistä, keikoista ja musiikista yleisesti. Enimmäkseen jostain tuolta valtavirran ulkopuolelta”. Pääasiallinen motiivi Melomaanikko-blogin perustamiseen oli kuitenkin halu kirjoittaa musiikista toisin. Olin kyllästynyt musablogien ja -lehtien tapaan keskittyä hyvin kapea-alaisiin tekstigenreihin: arvosteluihin ja haastatteluihin. Halusin lähestyä aiheita kokonaisvaltaisemmin ja analyyttisemmin. Kaipasin jotain perinteistä bloggausta syväluotaavampaa lähestymistapaa musiikista kirjoittamiseen.

Vuonna 2008 en kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi kehittynyt kirjoittaja tämän toteuttamiseen käytännössä. Ajan saatossa lähestymistapani alkoi kuitenkin siirtyä blogiteksteistä varsin esseistiseen suuntaan. Tämä prosessi oli väistämättä asteittainen, koska pitkämuotoinen musiikkikirjoittaminen on vaikea ja aikaavievä laji, johon ei vain voinut hypätä suoraan lyhyiden arvostelujen kirjoittamiseen. Minulla siis oli ollut goottimusiikkiin keskittynyt arvostelusivusto olemassa myös ennen tätä blogia, mutta se on onneksi kadonnut bittiavaruuteen.

Tekemällä oppii, ja kirjoittamisen lisäksi se tarkoittaa myös lukemista. Kirjoitustyyliini ovat vaikuttaneet etenkin Quietus-verkkojulkaisu, Wire-lehti sekä useat musiikkikirjat. Kymmenessä vuodessa olen ehtinyt myös opiskella etnomusikologiaa, musiikin sosiologiaa ja teoriaa, sekä perehtyä musiikkikirjastojen toimintaan. Kirjoitustyylissäni siis yhdistyvät akateemiset ja populaarit vaikutteet. Kulunut vuosikymmen onkin ollut minulle ennen kaikkea prosessi, jossa blogi on hitaasti kasvanut sille alunperin luonnostelemaani muotoon. Jossain vaiheessa ajatukset kirkastuovat niin paljon, että sain laadittua blogille Manifestin, joka tosin kaipaisi jo päivittämistä.

Samansuuntaista kehitystä kokonaisvaltaisempaan musiikkikirjoittamiseen on onneksi tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana Suomessa muutenkin. Nuorgam oli tervetullut piristysruiske musiikkimediakenttään, kunnes siitä tuli itsensä parodia. Onneksi osasivat lopettaa silloin. Myös Rumban painettu lehti on laajentanut konseptiaan; valitettavasti vain vuosittainen sivumäärä on kutistunut niin pieneksi että se vaikuttaa nykyään enemmän zineltä kuin aikakauslehdeltä.

Kuvankaappaus blogistani vuodelta 2011.
Kuvankaappaus blogistani vuodelta 2011. Alustana vielä Blogspot ja esillä vanhimmat muistiin jääneet kuvaus- ja otsikkotekstit.

4. Aiheet

Kaikki edellä mainitut muutokset ovat tietenkin johtaneet myös käsiteltävien aiheiden vaihtumiseen. Alkuvuosina tekijänoikeudet, piratismi ja verkkojakelu olivat keskeisiä aiheitani. Niistä en ole enää vuosiin kirjoittanut, lähinnä siksi että ne ovat liian monimutkaisia asioita. Kymmenen vuotta sitten ajattelin yksinkertaistetusti, että levytetty musiikki on ihmiskunnan kollektiivista omaisuutta, ja sen tulee siksi olla vapaata ja ilmaista. Nykyään olen vanhempi ja viisaampi, ja tiedän etteivät asiat ole niin mustavalkoisia.

Helmikuussa 2012 blogini siirtyi Blogspotista omalle loppu.fi-palvelimelle ja käyttämään WordPress-julkaisualustaa. Tämä mahdollisti sisältöjen julkaisemisen entistä monipuolisemmin ja bloggausten lisäksi Melomaanikosta löytyi tilaa DJ Hilarionin soittolistoille ja miksauksille, suomalaisten goottiklubien soittotilastoille sekä laatimilleni Spotify-soittolistoille. DJ-urani vaikuttikin blogin alkutaipaleella selvästi käsiteltäviin aiheisiin ja myös levyhankintojeni goottipainotteisuuteen. Fyysisten äänitteiden ostaminen vähenikin varsin radikaalisti sen jälkeen kun lopetin aktiivisen DJ-toiminnan. Spotify-soittolistojakin on tänne tullut varsin vähänlaisesti alkuinnostuksen jälkeen.

Siirtyminen WordPressin jaksottaa Melomaanikon historiaa hyvin, koska pian sen jälkeen ulkomusiikillisista asioista ja goottimusiikista kirjoittaminen vähenivät selvästi. Tilalle tulivat nämä suuret listaprojektini. Olin toki aiemminkin julkaissut paljon listoja, kuten vaikka Vuoden parhaat levyt (2008-2014), mutta ne olivat olleet varsin lyhytmuotoisia ja läheistä sukua levyarvosteluille, joita minun täällä nimenomaan piti vältellä.

Nämä uudet projektit syntyivät puhtaasti omasta halustani ymmärtää itselleni entuudestaan vierasta musiikkia. Viimeistään tässä vaiheessa perinteinen blogimaisuus alkoikin väistyä esseemäisyyden tieltä. Ensimmäisenä aloitin elektronisen musiikin listan (heinäkuussa 2012), jossa oli tarkoituksella sekalainen joukko ”kulttuurisia artefakteja”, eikä vain levyjä tai biisejä. Tästä seurasikin blogin aktiivisin kausi; ennen ja jälkeen vuoden 2012 päivitystahti on ollut varsin harva ja epäsäännöllinen. Niin siinä käy kun kirjoittaa puhtaasti harrastuksena ja haluaa kirjoittaa paljon taustatyötä vaativia juttuja.

Tammikuussa 2016 aloitin 1001 klassisen levytyksen läpikuuntelun, mutta tämä projekti ei toiminut samanlaisena piristysruiskeena kuin elektroninen musiikki: koko vuoden 2016 aikana julkaisin vain 11 artikkelia. Toki vuonna 2015 niitä oli tullut vain 7, eli kyllä se oli selvä parannus. Yhteensä vuosien saatossa tänne on tullut kirjoitettua 265 juttua eli keskimäärin joka toinen viikko. Se on aivan liian harvoin jos on uskominen yhtäkään bloggausopasta. Tärkeintä minulle on kuitenkin koko ajan ollut kirjoittaa vain silloin kuin haluan, niin kuin haluan. Uskon että se on ollutkin tärkein syy blogini pitkäikäisyyteen.

Bloggausten määrän jakautuminen vuoden mukaan.

Vuosi 2018 on taas ollut aktiivisempi: bloggauksia on tullut eniten sitten vuoden 2012, tähän mennessä 50. Tässä on ollut taustalla kaksi uutta projektia, joista olen yrittänyt tarkoituksella tehdä itselleni (ja lukijoillekin) hieman helpompia ja lyhyempiä, koska olisi joskus kiva saada valmiiksikin sen minkä on aloittanut. Kuunteluhaaste ja ikoniset musiikkivideot ovat tarkoituksella suunniteltu nopealukuisiksi ja selailuystävällisiksi projekteiksi. Tärkein syy tämän muutoksen taustalla on kuitenkin ollut oman päivityskynnykseni madaltaminen.

Millainen sitten on Melomaanikon tulevaisuus? Varmaan ihan yhtä epävarma kuin aina tähänkin mennessä. Se päivittyy silloin kun minulle sattuu sopimaan. Kyse ei ole siitä että tarkoituksella välttelisin lukijaystävällisyyttä vaan siitä, että tämä blogi on minulle väline musiikista nauttimiseen. En kirjoita ensisijaisesti yleisölle, eikä julkaistu lopputulos ole edes minulle se pääasia vaan sivutuote.

Melomaanikkona oleminen on prosessi: kun perehdyn näihin aiheisiin ja artikuloin ne tekstin muotoon, käsittelyssä oleva musiikki avautuu minulle. Ilmiselvin esimerkki blogin historiassa on ollut varmaankin Children of Bodomin tuotantoon perehtyminen. Itselleni vastemielisestä ja käsittämättömästä musiikista tulee siedettävää ja ymmärrettävää, jossain määrin jopa nautittavaa. Se ei olisi mahdollista pelkästään kuuntelemalla musiikkia siedätyshoitona, vaan edellyttää kirjoittamiseen kuuluvaa älyllistä prosessointia ja uusien näkökulmien tietoista hakemista. Tämän vuoksi blogi pyöriikin nykyään pääasiallisesti itselleni uuteen musiikkiin perehtymisen ympärillä.

Toisin sanoen: niin kauan kuin kirjoittaminen on minulle mielekäs tapa käsitellä ja käsitteistää kuulemaani, Melomaanikko elää. Jos se joskus näyttää kuolleelta, se vain johtuu siitä etten ole tarvinnut tätä työkalua musiikista nauttimiseen ja vieraisiin ääniin tutustumiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.