Joskus kauan sitten uuden levyhankinnan kuunteleminen oli harras tilaisuus, tärkeä rituaali. Omistin levyjä silloin vielä vähän, joten jokainen uusi tuntui erityiseltä ja ihmeelliseltä. Halusin kunnolla keskittyä jokaiseen uutuuteen. Levykokoelma on niistä ajoista karttunut melkoisesti ja kuuntelutottumukset muuttuneet paljon tietokonekeskeisemmiksi. Enää uudet levyt eivät tunnu juuri missään, varsinkin kun ostan nykyään paljon aiempaa vähemmän fyysisiä levyjä, ja nekin yleensä käytettyinä.

Swansin paluulevy My Father Will Guide Me Up a Rope to the Sky onkin ensimmäinen ihan uusi, muoveissa ollut käyttämätön CD, jonka olen ostanut puoleen vuoteen. Swans on minulle sen verran tärkeä bändi ja tämä hankinta sen verran poikkeuksellinen, että ikiaikaisen rituaalin herättäminen henkiin oli paikallaan.

Tärkein ensiaskel rituaalissa on se, että sammuttaa tietokoneen. Jos kuuntelee musiikkia tietokoneella, on tarjolla liikaa asioita jotka häiritsevät keskittymistä. Internetin täydeltä virikkeitä, joihin hajottaa huomiotaan. Seuraavaksi valot sammutetaan ja kännykkä laitetaan äänettömälle. Syödään hyvin etukäteen ja pidetään muutenkin huoli siitä että on fyysisesti mukava olla, että voi keskittyä kokonaan sielun nautintoihin.

CD-soittimeni on alkanut jo osoittaa vanhentumisen merkkejä pätkimisen muodossa, mutta onneksi DVD-soittimella voin yhä kuunnella levyjä silloinkin kun tietokone on pois päältä. Levy sisään, sitten tarkistetaan että kaiuttimet osoittavat täsmälleen oikeaan suuntaan ja valitaan sohvalta juuri oikea paikka ja asento niin että korvat ovat optimaalisessa suunnassa kuulemisen kannalta. Silmät kiinni, musiikki soimaan ja nauttimaan jostain uudesta ja arvokkaasta. Ainutlaatuisesta ensimmäisestä kuuntelukerrasta, jota ei koskaan saa takaisin. Yhtään levyä ei voi kuulla uusin korvin kuin sen yhden kerran.

Tällä kertaa kuuntelin levyn sitten samantien toistamiseen putkeen, kun sillä on sopivasti pituuttakin 45 minuuttia – kyllä vinyyliaikana osattiin tämä ajoittaminen paljon nykyistä paremmin. Toisella kerralla oli tosin laitettava valoa sen verran, että näki lukea lyriikoita kansilehtisestä samalla kun niitä laulettiin. Instrumentaalien jaksojen aikana voi mietiskellä monitulkintaisia kohtia, tutustua krediitteihin tai hienoihin kansitaiteisiin.

Toisella kerralla levy yleensä kuulostaa paremmalta kuin ensimmäisellä kuuntelukerralla. Etnomusikologian opinnoissani olen oppinut mm. sen että nautittavassa musiikkiesityksessä on oltava sopivassa suhteessa ennakoimattomuutta ja ennakoitavuutta. Koska ihmismieli rakentaa musiikkikokemuksen ajallisessa jatkumossa, on sitä jotenkin kyettävä hahmottamaan muistin kautta. Jossain määrin on siis osattava arvata mitä kuulee seuraavaksi.

Jos ääni on täysin ennalta-arvaamatonta, sitä ei osaa mieltää musiikiksi. Toisaalta täysin ennakoitava musiikki on tylsää eikä stimuloi mieltä. Ennakoitavuus ja ennakoimattomuus ovat tietenkin täysin yksilö- ja kulttuurikohtaisia kokemuksia, eivät objektiivisia totuuksia. Esimerkiksi noisekin noudattaa tiettyjä lainalaisuuksia ja on noiseen tottuneelle ihmiselle jossain määrin ennakoitavissa.

Parhaimmillaan nämä kaksi ääripäätä ovatkin tasapainossa. Yleensä sillä ensimmäisellä kuuntelukerralla ennakoimattomuus on kuitenkin voitolla, ainakin parhaiden levyjen kohdalla. Hyvin ennakoitava levy voi kyllä iskeä jo ensimmäisellä kerralla, mutta se ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin ne aluksi ennakoimattomat ja ”vaikeat” levyt jotka aukeavat hitaasti kuulijalle. Ne kuitenkin ovat lopulta ne parhaimmat ja kestävimmät kuuntelukokemukset. Ja sellainen on myös tämä uusi Swansin albumi.

Ensimmäinen kuuntelukerta oli toki hyvin jännittävä, koska biiseissä tapahtui paljon ennakoimattomia asioita. Oli ihanaa kuunnella jotain levyä ilman ennakko-oletuksia koska en ollut lukenut arvosteluja tai sortunut lataamaan levyä MP3:sina jo ennen julkaisupäivää. Korvat ja mieli avoimena odotin jännityksellä mitä kuulen seuraavaksi.

Kokemus ei kuitenkaan voinut olla vielä yhtä nautinnollinen kuin toisella kerralla, koska en voinut ollenkaan ennakoida mitä seuraavaksi tapahtuu. Toisella kerralla minulla oli jo muistijälki joten saatoin muodostaa mielessäni kokonaiskuvaa levystä, kappaleista ja niiden osista. Toisella kerralla voi jo keskittyä yksityiskohtiin, uusien asioiden löytämiseen jokseenkin tutusta esityksestä. Niin että taideteoksen koko moninaisuus vihdoin avautuu mielessä.