Ohjaus: Hiro Murai
Ladattu YouTubeen: 5.5.2018
Näyttökertoja: 536 845 029 (6.5.2019)

Kun aloitin listan koostamisen vuosi sitten, tätä videota ei oltu vielä julkaistu. Tuure Boeliuksen tapaan otin sen mukaan viime hetkellä. Molemmat olivat silloin liian tuoreita videoita, jotta niiden pitkän aikavälin kulttuurista merkitystä olisi voinut arvioida. Boeliuksen sijoittaminen listan häntäpäähän tuntuu jälkiviisaasti (valitettavasti) ihan osuvalta, mutta Childish Gambinon This Is American pitäisi olla paljon korkeammalla. Nyt uskaltaa jo melkoisella varmuudella sanoa että se jää musiikkivideoiden historiaan yhtenä taiteenmuodon ikonisimmista edustajista.

This Is Americassa on paljon samaa kuin viimeksi käsitellyssä Born Freessä. Molemmat ovat rohkeita ja anteeksipyytelemättömän kantaaottavia musiikkivideoita, joissa murhataan ihmisiä. Toisaalta M.I.A:n video on paljon suoraviivaisempi kuin Childish Gambinon, joka on paljon hienovaraisempi ja tulkinnavaraisempi. Sen kuvaston rikkaus on tärkeä syy siihen, miksi This Is Americasta puhuttiin viime vuonna niin ahkerasti.

Tärkeintä oli tietysti se, että This Is America osui juuri oikeaan aikaan. Asekontrollia ja rasismia Yhdysvalloissa on kyllä käsitelty musiikkivideoissa aiemminkin: esimerkiksi Kendrick Lamarin Alrightissa (2015) ja Joyner Lucasin I’m Not a Racistissa (2017). Maailma, tai ainakaan amerikkalainen yhteiskunta, ei ehkä kuitenkaan ollut vielä silloin yhtä valmis käsittelemään asiaa näin näkyvästi. This Is America voitti väkivaltaisesta kuvastostaan huolimatta parhaan musiikkivideon Grammyn, mitä ei olisi kyllä voinut tapahtua paria vuotta aikaisemmin.

Kahdessa järkyttävimmissä kohtauksessa Gambino, eli moniviihdyttäjä Donald Glover, ampuu afroamerikkalaisia ihmisiä. Tarkoituksena on tietenkin shokeerata, mutta video kuvaa lopulta aika hienovaraisesti aseväkivaltaa ja median tapaa suhtautua siihen. Laukauistuaan aseensa Glover asettaa sen varovaisesti lapsen hellävaroin pitelemälle punaiselle kankaalle. Toisin sanoen, aseita pidetään korkeammassa arvossa kuin (mustia) elämiä. Ensimmäisenä videossa ammuttu kitaristikin on huppu päässään; afroamerikkalaista henkilöä ei nähdä yksilönä vaan kasvottomana rotunsa edustajana.

Videossa kuvataan paljon enemmänkin väkivaltaa, mutta vain nämä ammuskelut tapahtuvat etualalla. Muuten kaikki tapahtuu kaukana taustalla (siellä mm. ratsastaa yksi maailmanlopun neljästä hevosmiehestä) kun Glover ja muut tanssijat esiintyvät kameran edessä. Tämä kuvaa hienosti sitä, miten media kohahtaa kyllä aseväkivallasta tilapäisesti, mutta palaa välittömästi takaisin normitilanteeseen jossa on tarkoitus tarjota kevyttä viihdettä. Media esittää yksittäiset ampumavälikohtaukset irrallisina poikkeustiloina, eikä oireina jatkuvasti läsnäolevasta rasistisesta väkivallan kulttuurista.

Kuvaston rikkaus johtaa helposti myös ylitulkintaan, varsinkin valkoihoisten katsojien joukossa. Minäkin katselen tätä videota täysin ulkopuolisena, ja esimerkiksi Clinton Yatesin kirjoitus on paljon asiantuntevampi. Lopun kohtaus, jossa Glover juoksee pimeässä käytävässä kauhuissaan valkoisia ihmisiä karkuun, muistuttaa monia elokuvasta Get Out (2017). Tämä assosiaatio kertonee lähinnä siitä, kuinka heikosti afroamerikkalainen kokemus yhteiskunnasta on edustettuna valtavirran mediassa. Tematiikassa on toki yhteys, mutta kohtauksella ei ole visuaalisesti tai dramaturgisesti juuri mitään tekemistä Get Outin kanssa.

Joka tapauksessa This Is Americassa on niin paljon analysoitavaa ja pilkottavaa, ettei minun ole tässä mieltä ruveta erittelemään kaikkea mitä siinä tapahtuu. Jos et jaksa lukea Yatesin pidempää tekstiä, niin tässä on lyhyempi kirjoitus videon neljästä avainkohtauksesta. Tai sitten voit vain katsoa tästä helposti sulavan videoanalyysin.