Ohjaus: Ninian Doff
Ladattu YouTubeen: 12.1.2016
Näyttökertoja: 33 012 979 (3.1.2019)
Musiikkivideo ei suinkaan ole ainoa taiteenmuoto, jolle internet on niin ominainen media, että aikaamme voidaan pitää sen kultakautena. Toinen esimerkki on fanifiktio. Vaikka se onkin paljon nettiä vanhempi genre, voi sanoa että nettiajan helppo ja halpa/ilmainen julkaiseminen, ja toisaalta erityinen painotus kulttuuristen sisältöjen kierrättämiseen, on tehnyt 2000-luvusta otollisen ajan tämän tekstilajin kukoistukselle. Paras esimerkki lienee Fifty Shades of Grey, joka alkoi Twilight-fikkinä mutta muodostui silti ihan omaksi media-franchisekseen.
Fanifiktiota voi kirjoittaa ja piirtää mistä vain, vaikka musiikkivideoista. Yksi parhaita esimerkkejä on ruotsalaisen Miike Snow’n Genghis Khan, eikä vähiten siksi että myös sen omat lähtökohdat ovat hyvin fanifiktiomaiset. Yhteydet James Bondin ja Bond-pahisten välisiin suhteisiin ovat niin ilmiselvät. Kun Blofeld Goldfingerissä (1964) sanoo ”No Mr. Bond, I expect you to die”, mutta antaa salaiselle agentille kuitenkin riittävästi aikaa paeta laserinsa alta, todellinen syy on tietenkin se, että Blofeld rakastaa Bondia. Eikä kultaa, kuten hän edellä linkatussa klipissä väittää.
Tämä kohtaus on kaikkein ilmiselvin inspiraation lähde Genghis Khanille, ja videossa ajatus salaisen agentin (Edward Hayes Neary) ja pahiksen (Adam Jones) välisestä dynamiikasta viedään loogiseen päätepisteeseen. Pahis väittää haluavansa tappaa sankarin, mutta luo olosuhteet järjenvastaisen hidasta kuolemaa varten, koska ei oikeasti halua häntä hengiltä. Vaikka video ei suoraan perustukaan Bondin ja Blofeldin hahmoihin, on se silti dramaturgisesti ilmiselvää slash-fiktiota, jossa lähdemateriaalissa antagonistiset mieshahmot paritetaan yhteen. Vihoittelun todelliseksi syyksi paljastuu seksuaalinen jännite, joka tässä videossa tosin purkautuu varsin viattomaan perheidylliin. Siinä sivussa video myös vastaa kaikkien huulilla olevaan kysymykseen: millainen olisi James Bond -musikaali?
Erityinen neronleimaus videossa on sen lopputwisti. Kun näin videon ensimmäisen kerran, rupesin jo videon loppuessa ihmettelemään, että entäs se pahiksen vaimo, miksei kukaan ajattele hänen tunteitaan? Ja heti kun ajattelin tätä, video vastasi: hänestä tuli se uusi pahis, jonka lausumana ”I get a little bit Genghis Khan / don’t want you to get it on with nobody else but me” kuulostaa uskottavammalta kuin kertaakaan varsinaisen biisin aikana.
Musiikkivideosta tuli viraalinen hitti, ja ylivoimaisesti katsotuin Miike Snow’n video. Esimerkiksi samalla työryhmällä tehdyn, ja lähes yhtä huikean, My Triggerin katsojamäärä on kymmenen kertaa pienempi. Sitä videon inspiroimana syntynyttä fanifiktiota esitellään mm. tässä artikkelissa. Genghis Khan on siis oivallinen esimerkki siitä miten taide imitoi taidetta, joka imitoi taidetta.