Julkinen eläin

Kävin Swans-yhtyeestä alunperin tutuksi tulleen Jarboen keikalla tiistaina. Jälleen kerran minua kiinnostaa kirjoittaa lähinnä ”ulkomusiikillisista” asioista, koska Jarboe on näitä laulajia joiden katarttinen ääni jättää sanattomaksi jos vain uskaltaa laskea estonsa ja antaa musiikin viedä. Kokemus on siis kirjaimellisesti sanoinkuvaamaton ja siitä on turha edes yrittää kirjoittaa.

Keikan kolmannen biisin aikana Jarboe laskeutui lavalta laulamaan yleisön sekaan, josta eturivissä ollut tyttö oli selkeästi haltioissaan. Halaili käsiään, keinutti itseään, katseli ujona alaspäin. Tiedättehän, se iih-asento. Aluksi ajattelin että se oli hienoa, että tässä nyt neljäs seinä murtuu ja on intiimi keikka kyseessä, fani tapaa idolinsa tasavertaisena. Tuokin ajattelu on muuten hyvä esimerkki siitä ettei uskalla laskea estojaan vaan yrittää nauttia keikasta analysoiden, järjen suodattamana sen sijaan että antaisi itsensä vain kokea musiikin fyysisyyden.

Siinä vaiheessa, kun tytön miesseuralainen otti kännykkäkameran esille, mielikuvani kääntyi päälaelleen. Tuntuikin siltä että naisella olikin ollut koko ajan aww-asento. He olivat tulleet eläintarhaan katselemaan ja ihastelemaan mustakaapuista ja valkorastaista Jar-Jar Boe -otusta ja pakahtumaan söpöydestä. Ja se tietysti piti ikuistaa kännykkäkameralla, ikään kuin siinä ei olisi ollut oikeaa ihmistä ja oikeaa kontaktia.

Ajattelen usein sitä, että ”rocktähdet” ovat muutenkin yleensä melkoisia eläintarhaotuksia, vaikka se ei ilmenisikään noin selvänä mielikuvana useimmiten. Se kai on aika itsestäänselvää, että musafanit idolisoivat artisteja eivätkä siis pidä heitä tavallisina kuolevaisina. Enimmäkseen tämä kai nähdään jalustalle asettamisena ja kunnioituksena, mutta itse näkisin tässä myös toisen puolen: ihminen aineellistetaan epäkunnioittavasti. Monet fanit tuntuvat myös haluavansa omistaa suosikkiartistinsa. Muut eivät saa tykätä heistä eikä artisti saa pettää faniaan tekemällä villejä genrekokeiluja.

Tästä pääseekin live-esitysten ristiriitaan. Vaikka kyseessä on periaatteessa ihmisiä viihdyttävä esiintyjä, koen kuitenkin että muusikoiden tulee olla ensisijaisesti uskollisia itselleen. Niin keikalla kuin levylläkin. Levyjen julkaisu ja julkinen esiintyminen eivät tietenkään tapahdu tyhjiössä vaan hyvä keikkakin perustuu toimivaan (useimmiten sanattomaan) yhteyteen artistin ja yleisön välillä. Silti taide on mielestäni puhdasta ja parhainta kuitenkin silloin kun sitä tehdään täysin itsekkäästi, sisäisestä välttämättömyydestä ilman kompromisseja. Voihan siinä käydä niin ettei kukaan tykkää eikä enää saa myytyä levyjä tai tehtyä keikkaa sen takia. Mutta sen pitäisi olla toissijaista, ensisijaista on itsensä ilmaiseminen. Minun on tietysti hölmöä puhua tällaista koska en itse ole esiintyvä taiteilija.

Jarboe vaikuttaa itselleen uskolliselta artistilta koska hän on muuntautunut ja kokeillut eri asioita niin ennakkoluulottomasti. Seurauksena on minun korvaani ihan surkeaakin musiikkia, mutta myös hienoja mestariteoksia. Tiesin kyllä että Jarboen nykyinen metallivaihe kuuluu varmasti myös livenä joten en olettanutkaan että sieltä tulisi vanhoja biisejä tai että niitä ainakaan tunnistaisi vanhoiksi kovin helposti.

En oikein tykkää siitä että artistit jäävät jumiin menestyksensä vuosiin ja muuttuvat nostalgiakoneiksi. Se on mielestäni juuri se aitona pysymisen vastakohta. Se kyllä miellyttää ilmeisesti suurinta osaa yleisöstä, mutta vaikuttaa minunlaisen tosiharrastajan silmissä halvalta ja tylsältä. En suutu siitä jos vanhoja hittejä ei kuulu koska en yritä pakottaa suosikkiartistejani johonkin muottiin, siihen muotoon missä he olivat ollessaan ”parhaimmillaan”. En harmittele sitä ettei settiin kuulunut enemmän kuin yksi Swans-biisi, mutta se yksi biisi oli silti parasta keikassa ja riitti tekemään minut tyytyväiseksi.

En silti koe että Jarboen tehtävä oli tehdä minut tyytyväiseksi vaan tehdä itsensä tyytyväiseksi. Vain sellaisella aitoudella voi luoda hyvän keikan. Yleisön nautinto tulee siis automaattisesti sivutuotteena jos lavalla vedetään tarpeeksi fiiliksellä. Jos siis on tullakseen, eihän se aina onnistu. Esimerkiksi Dante’s Highlight tiistai-iltana olisi huono paikka mille tahansa artistille joka ei ole puhtaasti metallipiireistä tuttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.