Kunnia isäm maa

Soittimessani on ollut viime aikoina melkoisesti Matti Jurvaa ja Karjalan Sissejä, yleensä nätisti sekaisin ja peräkkäin. Jotenkin olen löytänyt näistä tavallaan hyvin erityylisistä artisteista toisiaan hienosti täydentäviä asioita. Ensiksi voisi kuvitella ettei 1930-luvun iskelmälaulajalla ja 2000-luvun meluisan martial industrialin mestarilla olisi hirveästi yhteistä. Vähänkin Karjalan Sisseihin perehtynyt kuitenkin tietää, että yhtye hyödyntää paljon vanhoja iskelmiä, yleensä suoranaisesti anastamalla niitä sellaisenaan kokonaisiksi raidoiksi levylleen.

Jurvan ja Sissien musiikista löydän itse myös jotain samanlaista ”perisuomalaisuutta” ja huumoria, joskin Karjalan Sissit esittää aina asioiden mustan puolen. Sen, joka päättyy yleensä (joukko)murhaan. En ole mikään patriootti, mutta tällainen menneiden aikojen ja perinteisen elintavan tuominen nykyaikaan ja saattaminen uuteen, jälkiviisauden tuomaan valoon, tyydyttää eräänlaista uteliaisuuttani. Karjalan Sissien tapauksessa yhteys menneisyyteen löytyy lähinnä iskelmien hyötykäytöstä, sanoitukset ovat hieman modernimpia, vaikka murha-aseina onkin haulikon ja kirveen kaltaisia klassikkoja ja liikkumismuotonakin auton ja traktorin ohella myös hiihtäminen.

Yhteistä Jurvan ja Sissien musiikille on myös eräänlainen poliittinen epäkorrektius, mutta Jurvan tapauksessa se on paljon kiehtovampaa koska artisti oli ”mainstreamissa” (sana, josta ei kyllä oltu kuultukaan 30-luvulla) eivätkä sanoitukset olleet ollenkaan epäkorrekteja tekohetkenä. On hykerryttävää kuunnella vanhoja lauluja neekerjatseista ja ryssän rynkyttämisestä, ajalta jolloin noiden asioiden sanomisessa isolle yleisölle ei ollut mitään omituista. Sanoituksissa riittää myös upeita riimejä (”Kaunis oli ilima / mutta kauniimpi oli Hilima”) viihdyttämään silloin kun ihmetyksen kohteeksi ei löydy asioita joita ei todellakaan olettaisi kuulevansa iskelmissä.

Sota-aikana, uransa ja elämänsä loppuvuosina, Jurva levytti suhteellisen niukasti, mutta sitäkin ikimuistettavimpia kappaleita. Epäkorrektius ja menneisyyden ajankuva korostuvat luonnollisesti näissä propagandalauluissa. Suurin osa näistä kappaleista löytyy loistavalta Molotohvin koktaili -kokoelmalta. Jonossakin lauletaan 1-2 -kupleteissa revitään esimerkiksi huumoria sota-ajan niukkuudesta. Pääosin kappaleet (mm. Njet Molotoff, Mannerheimin linjalla ja Luulot pois) kuitenkin keskittyvät venäläisten pilkkaamiseen; natsi-Saksasta puhutaan välillä ivallisesti, välillä toverillisesti.

Vaikka molemmat Jonossakin lauletaan -kappaleet päättyvät hamstereiden ja varkaiden julmaan kohtaloon (”kyllä molemmat hirttää saa”), Molotohvin koktaili -kokoelmalta löytyy kyllä rankempaakin tavaraa. Esimerkiksi Silmien välliin, tässä tapauksessa Korsukuoron esittämänä, oli epäkorrekti jo aikoinaan. Sanoitus on melko raaka ja kuulostaa lähinnä nykymetallilta, mutta luonnollisestikin paljon rankemmalta koska musiikillinen kepeys luo niin voimakkaan kontrastin. Mikäli muistan oikein kokoelman kansilehtisestä, edes suomalaiset sotilaat, joille kappale ensisijaisesti tarkoitettu, eivät juuri innostuneet siitä. Sota-aikaan kai haluttiin vielä normaalia vähemmänkin kuulla tappamisesta ja väkivallasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.