Vuoden 1993 popklassikkoveikkaus meni kaikesta yrityksestä ja perehtymisestä huolimatta kuta kuinkin yhtä huonosti kuin vuoden 1992 veikkauskin. Totesin sen myötä että nyt saa riittää! Tämä veikkaus nyt muutenkin tuntui huonolta korvikkeelta oman listauksen jatkamiselle, sillä välin kun kahlaan lähdemateriaalin loputtomassa suossa. Koitan nyt marraskuussa skarpata; kirjoittaa enemmän ja lukea vähemmän. Vuoden 1993 veikkauksista sentään yksi meni täsmälleen oikein, joten on siihen varmaan ihan hyvä lopettaa. Erityisen vaikeaa veikkauksesta tekee Nuorgamin tapa määritellä biisien vuodet vähän miten sattuu – vaikka se toki onkin joissain tapauksissa (esim. Beckin Loser) oikeasti vaikeasti määriteltävä ja tulkinnanvarainen luku.

Lähimmäksi osui: Suede – Animal Nitrate (Täsmälleen oikein!)
Oikein veikatut biisit: 7/25
Bändi oikein mutta väärä biisi: 4/25
Ei sinne päinkään: 14/25

Nuorgamin listat ovat kyllä jo pahasti alkaneet toistaa itseään, kuten Smashing Pumpkinsiin liittyvät höpinät teini-iästä ja vastakkaisesta sukupuolesta osoittavat. Tai britit ja perverssi seksuaalisuus. Tämä heteronormatiivinen nuoruuden ihannointi liittyy kyllä vahvasti popklassikoihin, mutta eikö se ala jo tuntua tylsältä toistolta? Populaarimusiikki on kuitenkin muutakin kuin tuon lyhyen elämänjakson loputonta luuppaamista. Onneksi listauksessa sentään kirjoitettiin Nirvanasta resepti ja Björkistä miellekartta, eikä vain toistettu samoja fraaseja tekstin muodossa.

On minunkin tietysti myönnettävä, että oma tapani kirjoittaa esimerkiksi elektronisen musiikin historiasta on myös toisteinen ja jatkuvasti samoja elementtejä korostava. Mutta kai se nyt on väistämätöntä kun yksin kirjoittaa. Ja on se nyt parempi luupata asioita jotka nousevat populaarimusiikista kirjoittaessa suhteellisesti harvemmin esille kuin teini-ikä ja vastakkainen sukupuoli.

Vuoden 1993 popklassikko olikin Björkiä, ehkä Beckin vuoro onkin vasta 1994?