The rest aren’t silent

Olen todennut, että mitä parempi keikka on, sitä vähemmän siitä on sanottavaa. Jos keikka taas on ihan huono, siitä voi sitten valittaa vaikka kuinka pitkällisesti. Siksi en kirjoitakaan viime perjantain Ulverin keikasta mitään. Sen sijaan kirjoitan Ulverin keikan yleisöstä, joka oikeastaan voisi olla minkä tahansa vähänkin rauhallisemman keikan yleisö.

Ulverin musiikissa hiljaisuus on aivan yhtä tärkeää kuin melukin. Siksi onkin niin surullista huomata, että osa keikkayleisöstä ei tajua sitä. Ihmisistä on ilmeisesti hauskaa maksaa 35 euroa siitä ilosta että pääsee juomaan ylikallista kaljaa ja puhumaan kavereidensa kanssa. Eikö silloin kannattaisi jäädä kotiin kuuntelemaan bändiä levyltä eikä mennä keikalle mökeltämään? Tämänkin konserttikokemuksen pilasi hyvin perusteellisesti yleisö joka ei osannut olla hiljaa ja antaa muiden keskittyä keikkaan. Meluisissa kohdissa tämä ei tietenkään haittaa, mutta paljon Ulverin musiikista on myös harvaa ja hiljaista.

Keikoilla höpisevät ihmiset voikin mielestäni jakaa kolmeen ryhmään:

1. Kommentaattorit. Nämä ovat niitä rokkipoliiseja joiden yksinkertaisesti on pakko päästä pätemään jokaiselle vierustoverille. Kommentaattori hehkuttaa hyvien biisin alussa ”Nyt tulee tosi hyvä biisi!” ja pahimmassa tapauksessa vielä kesken biisin: ”Nyt tulee tosi hyvä kohta! Tää kliimaksi on ihan paras! Ihan kohta…. nyt! Jes!”. Kommentaattorit ovat hyvin perillä asioista ja myös kertovat että tämä on yleensä ollut bändin viimeinen biisi keikoilla tai jotain muuta todella hyödyllistä triviatietoa.

2. Valittajat. Nämä tulevat keikoille ilmaisemaan tyytymättömyytensä. ”Hyi mitä paskaa”, ”Eihän noi edes soita mitään tuolla lavalla” (yleinen kommentti konebändien keikoilla), ”Miksei nää lopeta jo?”. Enimmäkseen tällaiset kommentit varmaan kohdistuvat lämppäribändeihin tai suuntaa muuttaneisiin yhtyeisiin joiden vanhat fanit eivät tykkää. Toisaalta black metalin puuttumisesta valittaminen Ulverin keikalla olis ollut vähän sama kuin olisi mennyt Ministryn viimeisille keikoille toivoen kuulevansa uusromanttista synapoppia. Kun koko yleisö selvästi oli perillä yhtyeen nykytyylistä, on entistäkin ihmeellisempää että ihmiset eivät tulleet kuuntelemaan sitä hiljaisina ja hartaina.

3. Välinpitämättömät. Nämä käyttävät koko keikan siihen että juovat kaljaa ja puhuvat esiintyjiin täysin liittymättömistä asioista (Suomi–USA-jääkiekko-ottelu oli luonnollisestikin suosikkipuheenaihe viime perjantaina). Ilmeisesti he ovat juuri niitä jotka menevät keikoille tapaamaan ihmisiä ja juomaan, bändin ollessa sivuseikka vaikka olisi kuinka paljon maksanut lipusta ja kiirehtinyt lipunmyynnin alkuminuuteilla. En tiedä kuuluvatko he tähän luokkaan, mutta Ulverin keikalla Operatorin alun hiljaiseen introon (levyllä The Truthin lopussa), jossa kuullaan pelkkää puhelimen hälytysääntä, ihmisistä oli hauskaa reagoida sanomalla jotain ”hauskaa” tyyliin ”Vastatkaa nyt joku!” tai ”Virtasella”. Melkoista epäkunnioitusta!

Itse olenkin aina kannattanut suukapulapakkoa keikoille, joiden esiintyjiltä on odotettavissa muutakin kuin äänekästä metelöintiä. Keikkapaikan mieliksi siihen kapulaan voi jättää pillille aukon, jotta alkoholia saadaan myydyksi. Tästä pääsenkin hienolla aasinsillalla alkoholin ja keikkojen symbioottiseen suhteeseen, joka varmasti osaltaan selittää sitä miksi keikoilla ei osata olla hiljaa.

Keikoilla ollaan humalassa, ja humalaiset ihmiset eivät tunnetusti ole ihan kartalla asioista eivätkä tajua mikä on soveliasta tai eivät välitä siitä. Alkoholitarjoilun vuoksi osa ihmisistä saattaa ihan oikeasti mennä sinne juomaan ja juttelemaan, kun taustalla soi ”jotain kivaa musaa” tai koska siellä nyt vaan sattuu olemaan joku keikka. Jos alkoholia ei myytäisi, kukaan ei menisi keikalle juomaan.

Tietysti alkoholitarjoilun vuoksi keikkaliput voivat olla näin ”halpoja”, koska hommasta tulee kannattavaa ihmisten juomisen ansiosta – ei keikkalippujen hintojen. Itse olisin kuitenkin valmis maksamaan enemmänkin lipuista jos tietäisin ettei keikkatouhuja tarvitse tukea ryyppäämällä. Esimerkiksi baarien ilmaiskonsertitkin ovat minusta lähinnä ärsyttäviä, koska mun pitäisi oletuksena tukea tapahtumaa juomalla alkoholia. Ellei sitten paikalla ole jotain kolehtiastiaa.

En ole mikään kiihkoabsolutisti, mutta minusta on vain kovin surullista miten kiinteässä yhteydessä alkoholi on musiikin kanssa ja mitä haasteita se luo keikkojen järjestämiselle. Se vie huomion pääasiasta eli musiikista, jolloin kukaan ei voi nauttia siitä rauhassa. Itse kaipaankin enemmän jotain konserttisalityyppistä keikkakokemusta. Sellaista että saa istua koko keikan rauhassa katsoen keikkaa. Kaikki ovat hiljaa ja aplodit säästetään kohteliaasti keikan loppuun. Kunnioitan muuten suuresti Ulveria siitä etteivät soittaneet encorea, encoret ovat enimmäkseen typerää tapakulttuuripelleilyä – mennään lavalta pois vain tavan vuoksi ja tullaan parin sekunnin päästä takaisin vaikka kukaan ei olisi edes ehtinyt taputtaa.

Hyvä keikka on sellainen että se kuunnellaan hiljaa ja sen jälkeenkin ollaan hiljaa, koska se on ollut niin mykistävä ja harras kokemus. Harmittaakin että multa jäi tammikuun Sunn O))):n keikka väliin koska se ilmeisesti oli sellainen. Mun pitäisi selvästikin käydä klassisen musiikin konserteista, harmi vain etten pidä niistä yhtään. Pidän enemmän populaarimusiikista mutta en siitä epäkunnioittavasta mekastusasenteesta, joka keikkayleisöillä on.

Toki paljon riippuu myös esiintyvän yhtyeen luonteesta, eivät kaikki keikat ole hyviä samalla tavalla. Edellä kuvailin hyvää tunnelmointikeikkaa, jollaista Ulveristakin toivoin. Meluisat riehumis- tai biletysbändit ovat tietysti aivan eri asia. Niiden keikoille kuuluukin mylviä ja riehua, mutta se ei haittaa koska bändikin soittaa koko ajan niin kovaa ja kyse on muutenkin enemmän fyysisestä kuin henkisestä kokemuksesta.

Lopuksi vielä Ulverin keikan hienoin taustavideo; äänenlaatu on valitettavasti huonoa YouTube-peruskamaa. For the Love of God, livenä Tilburgissa 12.2.2010:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.