Pariisin Kevät tuntuu olevan PMMP:n ohella ainoa suomalainen häpeilemättömän pop bändi jonka sanoituksista löydän jotain syvällistä ja koskettavaa. Näitä sanoituksia on bändin kakkosalbumi Astronautti täynnä, mutta Tämän kylän poikii on niistä paras, ja kirjoitankin nyt siis vain siitä ja nimenomaan kappaleen sanoituksesta.

Tulkintani on aivan varmasti kohtuuttoman ideologinen ja poliittinen, mutta antaa mennä silti. Tiedostan toki että kappaleessa on muitakin merkityksiä eikä sitä moni varmasti näin radikaalina näe. Itselleni se kuitenkin kuulostaa vahvasti vastakulttuuriselta tai ainakin yhteiskuntakriittiseltä teokselta.

Biisin kertoja kuulostaa tyypilliseltä individualismia liiaksi korostavan yhteiskunnan tuotokselta joka on lähtenyt pois kotoa liian aikaisin. Nykyihmisellä on liikaa valinnanvaraa (”nykyaikana on lukematon määrä vääriä polkuja”) ja kaikkia näitä vaihtoehtoja brändätään trendikkäästi mediassa mutta minkään valinnan loppuunviemistä ei tueta vaan kaikki on yksilön itsensä vastuulla (”jokainen alkaa juhlavasti kultaisesta ovesta fanfaarien soidessa”).

Kertosäkeistö sisältää tietysti kaikkein kuvaavimman ja olennaisimman lauseen: ”hei hei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä”, joka on tietysti myös erittäin tarttuva hokema. Äitiä on ikävä kun on yksin kylmässä maailmassa ja yhteiskunnan ratkaisu on luonnollisesti medikalisaatio eikä aito yhteisöllisyys ja ihmisten oikea tukeminen.

Kilpailuyhteiskunnan vaatimusta suorittaa nopeasti ja tehokkaasti kuvaa esimerkiksi lause ”vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu”. Myös seuraava pätkä on oivaltava havainto nyky-yhteiskunnasta:

”ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään
ilman että tekee oikein mitään
tärkeintä on näyttää kiireiseltä
ja seksikkäältä”

Tärkeintä on imago eikä se, tekeekö jotain oikeasti hyödyllistä tai itseään kehittävää. Julkisuutta ja suuria saavutuksia ihannoiva yhteiskunta pakottaa ihmiset tekemään asioita ilman että kuitenkaan tekee mitään merkityksellistä. Itseäni puhuttelee erittäin paljon lause ”äiti mä en tiedä mistä nämä laulut kertoo” jonka tulkitsen viittaavan juuri median asettamiin yksipuolisiin ja kohtuuttomiin vaatimuksiin ja stereotypioihin.

Vaikka kappaleessa on kuultavissa myös lapsenomaista ja elämäniloista kapinaa (”nielaisen auringon, loistan valoa ja rakkautta vastaantulijoille ja tämänkin kylän noidille”), se päättyy silti epätoivoiseen koti-ikävään ja ulkopuolisen avun perään huutamiseen: ”äiti tuu hakee mut pois täältä”.