#67 Bruce Haack – Electric to Me Turn (1970)

Spotify
YouTube (vain ääni)

Kaikkien uusien ja joskus jopa yliluonnollisten äänien keskellä elektroninen musiikki päätyi melko pian kajoamaan myös soittimista perinteisesti pyhimpänä ja luonnollisimpana pidettyyn – ihmisääneen. Tunnetuin ihmisääntä muokkaava elektroninen soitin lienee vocoder, joka syntyi alunperin ilman mitään musiikkiin liittyviä tarkoitusperiä. Homer Dudley kehitti 1940-luvulla puhelinvalmistaja Bellin laboratorioissa laitteen testatakseen miten telekommunikaatiossa voisi säästää kaistaa kompressoimalla ääntä.

Saksalainen Werner Meyer-Eppler, joka Ishkurin mukaan olisi lanseerannut termin ”elektroninen musiikki”, kiinnostui kuitenkin laitteen käytöstä musikaalisessa äänenmuokkauksessa. Hänen esseensä Electronic Tone Generation, Electronic Music and Synthetic Speech (1949) oli tärkeä merkkipaalu vocoderin musiikkikäytön aloittamisessa. Eppler oli myös mukana perustamassa Kölniin WDR:n studiota, yhtä merkittävintä varhaisen elektronisen musiikin keskusta.

Korg VC-10 Vocoder

Yleisimmin nykyaikainen vocoder näyttää koskettimilta joihin on liitetty mikrofoni. Koskettimilla voidaan muokata ääntä reaaliajassa, esim. soittaa käsiteltyä ääntä eri korkeuksilla. Nykyään vocoder on luonnollisestikin yleensä tietokonesofta. Ihmisääntä toki käsitellään nykyään jo monella muullakin teknologialla, kuuntele vaikka Auto-Tune Shitlist.

Yksi keskeisimmistä vocoderin (populaari)musiikkikäytön pioneereista oli kanadalainen Bruce Haack, joka kehitti oman versionsa soittimesta vuonna 1969, jonka nimesi Faradiksi Michael Faradayn mukaan. Vocoderin lisäksi Haack oli myös Dermatronin pioneeri. Kyseessä oli lämpöön ja kosketukseen reagoivaa soitin, jolla hän viihdytti mm. Johnny Carsonin Tonight Show’n sekä I’ve Got a Secret -ohjelman katsojia.

Bruce Haack soittaa Dermatronia naisen kasvoillaDermatron kuulosti ihan thereminiltä, mutta oli tietyllä tapaa sen täysi vastakohta. Theremin oli ensimmäinen soitin, jota soitettiin ilman fyysistä kosketusta, mutta dermatron oli ensimmäinen soitin jota soitettiin koskettamalla toista ihmistä. Laite muodosti rikkinäisen sähköpiirin, joka muuttui kokonaiseksi ja toimivaksi kun laitteeseen liitetty muusikko ja kohdehenkilö, ”soitin”, olivat fyysisessä kontaktissa. Tämä oli tietyssä mielessä tabu, eräänlaista fyysisen koskemattomuuden rikkomista. Musiikista varmasti tulee hyvin intiimiä jos sitä soitetaan koskemalla toista ihmistä. Tietokonemusiikilla (#80 CSIRAC) yritettiin poistaa ihminen yhtälöstä, Dermatron teki siitä kaikkein tärkeimmän asian.

Hieman samaa hippiajan henkeä edusti myös suomalaisen Erkki Kurenniemen DIMI-S eli seksofoni, joka rekisteröi iholla tapahtuvia sähköisiä muutoksia ja tuotti niistä ääniä. Soitin suunniteltiin neljälle soittajalle jotka muodostivat Dermatronin tapaan oman sähköpiirinsä ja soittivat musiikkia koskettelemalla toisiaan. Näin jälkikäteen ajateltuna DIMI-S:n soittamisen seksuaalista alavirettä tuntuu korostavan soittimen kutsumanimen lisäksi se, että soittajat yhdistettiin piiriin ”käsiraudan tapaisten” elektroidien avulla, mutta tuskin käsiraudat olivat vielä silloin niin vakiintunut osa vapautuneen seksuaalisuuden kuvastoa.

Raymond Scottin (#89 Cindy Electronium) tapaan myös Bruce Haack teki paljon lastenmusiikkia. Scott ja Haack tekivätkin lopulta myös yhteistyötä 1970-luvulla Clavivoxin ja Electroniumin parissa. Sävellettyään ensin sekä lasten- että taidemusiikkia joka yhdisteli elektronisia ja ei-elektronisia soittimia, 1960-luvun lopulla Haack alkoi ottaa vaikuttaita psykedeelisestä acid rockista ja albumikeskeisen rockin noususta.

Bruce Haack - The Electric Lucifer; levynkansiTuloksena näiden uusien vaikutteiden liittämisestä Haackin elektronisten soitinten osaamiseen oli nerokas teemalevy The Electric Lucifer (1970), joka kertoi klassisen tarinan taivaan ja helvetin välisestä taistosta. Hänen tarinassaan on jumalainen powerlove-voima joka on niin suurta rakkautta, että se vapahtaa jopa taivaasta langenneen Saatanan. Melkoinen hippi tuo Haack. Vaikka sota on tässä mittasuhteiltaan raamatullinen, levyn pasifismi koskee kaikkea väkivaltaa, ja tietysti Vietnamin sotaa päälimmäisenä.

Akustisten soitinten lisäksi levyn elektronista psykedeliaa rakentavat mm. Moog-syntetisaattorit ja vocoder. Levy on täynnä villejä ideoita, joista hämmentävin on ehkä kuitenkin avausraita Electric to Me Turn, joka on ainoa biisi jossa olen kuullut vocoderin läpi vedettyä skättäystä. Tosin mainitsemisen arvoinen on myös Super Nova joka kuulostaa ihan Legendary Pink Dotsin Edward Ka-Spelilta höpisemässä jotain käsittämätöntä kanasta ja perunoista, kunnes kappaleen lopuksi kuullaan Tuiki tuiki tähtöstä.

Haackin jälkeen vocoderin käyttöä popularisoivat mm. Kraftwerk (Autobahn, 1974) ja Alan Parsons Project (The Raven, 1976). Ei varmaan pitäisi, mutta mainitsen silti lopuksi vielä Styxin progea synapopiin yhdistelevän Mr. Roboton (1983).

Lue lisää: Kuljuntausta (2002): s. 55-56 (vocoderista), s. 386-387 (DIMI-S:stä); Young (2000): s. 17.

Kuuntele myös: Haackista poikkeavan näkökulman Saatanaan elektronisen musiikin aiheena otti niinikään kanadalainen Mort Garson, joka levytti mm. nimillä The Wozard of Iz, Lucifer ja Ataraxia. Lucifer-nimellä julkaistu Black Mass (1971) on Moog-syntetisaattoriin pohjautuva teemalevy: kokoelma kappaleita, jotka on nimetty eri okkultististen teemojen ja ilmiöiden mukaan. Mitään Black Widow’n kaltaista vakavampaa okkultismia levyyn ei liittynyt, uudet elektroniset soundit vain tarjosivat vastustamattoman tilaisuuden tehdä musiikkia yliluonnollisista aiheista, avaruuden valloituksesta ja muusta sellaisesta arkikokemuksen ulkopuolella olevasta.

Garson oli julkaissut jo vuonna 1967 teemalevyn The Zodiac: Cosmic Sounds, jonka jokainen kappale perustui omaan tähtimerkkiinsä ja sisälsi puhetta kyseisestä merkistä (rapu). Hieman samankaltaista teemaa elektronisella musiikilla kartoitti myös Ruth White levyllä 7 Trumps of the Tarot Cards (1968), jonka kappaleet oli nimetty tarot-korttien mukaan (Hirtetty mies).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.