Tampereen Dog’s Homessa kuultiin eilen vaihtoehtoisempaa konemusiikkia genrerajoja pahemmin kunnioittamatta. Illan aloitti puolityhjälle salille esiintyneen, Älymystöstä paremmin tutun, Tapheadin ambient-henkinen keikka. Kyseessä oli illan minimalistisin esitys, niin musiikin kuin esiintymisenkin osalta. Läppäri, kitara ja pedaaleja. Musiikki oli varsin hypnoottista ja esiintymisen sijaan tulikin lähinnä tuijoteltua asematunnelin elämää transsissa. Jotenkin vain toimi silloisessa mielentilassa; yleensähän tuon tyyppiset keikat ovat aika tylsiä kokemuksia ja musiikki pääsisi paremmin oikeuksiinsa kotikuuntelussa. Nyt kaikki jotenkin kuitenkin osui kohdalleen, osittain siksi että baarissa oli suunnilleen yhtä hiljaista kuin kotonakin.
Toisena esiintynyt latvialainen Autogen-Mutagen, jonka lavashow’hun taas oli panostettu kunnolla. Tuli hieman mieleen Hæretici 7o74:n keikka samalla lavalla tämän kesän Lumouksessa, koska samalla tavalla pääosassa oli teatteri eikä niinkään se melko tylsä nupinvääntely. Autogen-Mutagen sai tosin senkin näyttämään mielenkiintoiselta. Lavapreesensin keskiössä olivat lihakoukuista katossa roikkuvat elimet; aivot, sydän ja keuhkot. Näihin iskettiin mikitettyjä ruiskuja ja elimiä puristelemalla soitettiin musiikkia. Todellisuudessa suurin osa ellei kaikki äänistä toki tulivat perinteisemmistä laitteista.
Bändi oli pukeutunut hieman steampunk-henkisesti ja elektroniset laitteetkin olivat sopivan retron näköisiä. Mielikuvia syntyi välittömästi lovecraftilaisiin hulluihin tiedemiehiin, jotka uteliaisuudessaan menevät liian pitkälle, biologian ja järjen tuolle puolelle. Kenties he yrittivät luoda tohtori Frankensteinin hengessä elämää kuolleisiin elimiin luonnonvastaisilla äänitaajuuksilla tai tutkivat toismaailmallisen äänen luonnetta itsessään. Keikka alkoikin mukavan kokeellisena surinana ja muuttui siitä sitten rytmisemmäksi ja perinteisemmäksi konemusiikiksi, kuulostaen jossain matkan varrella tosin vähän liikaakin Coililta.
Välillä bändi teki lavalla muistiinpanoja ja palasi sitten taas mittareidensa ääreen. Laskimessa hohti keikan alun luku 666, mikä ei kuitenkaan tuntunut sen enempää saatanalliselta kuin korniltakaan. Kokonaisvaikutelma syntyi ennemminkin moraalin tuolle puolelle eksyneistä tutkimusmatkaajista, jotka eivät välitä omasta mielenterveydestään tai siitä mihin kokeet heidät vievät, tabuista huolimatta. Uteliaisuus on liian suuri ja kaikki ajatuksen väylät on kuljettava. Luonnollisena loppuna toinen bändin jäsenistä syötti toiselle palasia leikellyistä elimistä.
Seuraavaksi esiintynyt helsinkiläinen Aprox. oli periaatteessa jotain täysin muuta. Hiphopia ja elektropopia sekaisin, mutta kuitenkin jotenkin niin vinksahtaneen itseironisella metapop-asenteella esitettynä että se sopi illan muuten kokeellisempaan musiikkilinjaan erinomaisesti. Varsinkin kun läppärin ja mikin kanssa puuhastellut yhden miehen bändi saarnasi lavalla parhaimmillaan kuin häiriintynyt bling bling -pappi. Revittelevästä esiintymisestä tulikin svengaavimmillaan mieleen Jim Thirlwell/Foetus. Uskonnon ja popin konventiot yhdistyivät postmodernilla tavalla joksikin mikä oli pinnaltaan kovin mainstreamia, mutta toimi myös jollain syvemmällä kriittisemmällä tasolla. Meluisilla efekteillä esiintyjä myös dekonstruoi perinteisempiä tarttuvia konerytmejä joksikin mikä samaan aikaan pilkkasi mutta myös kunnioitti elektronisen tanssimusiikin perinteitä.
Illan päätti minimalistisempi yhden hengen bändi, niinikään latvialainen Thinner. Musiikki oli aika tavallista rytminoisea ja lavaesiintyminenkin koostui huomaamattomasta nuppienvääntelystä ja paidattoman miehen hervottomasta heilumisesta. Tapheadin tapaan tämäkin keikka meni katsellessa hypnoottisena tyhjyyteen, koska ei lavallakaan ollut mitään näkemistä. Tässä vaiheessa väsymys kuitenkin alkoi jo painaa sen verran, ettei musiikista oikein osannut saada mitään irti. Muutenkin tuntui että kaikki illan keikat olivat tuplasti liian pitkiä, mikä ei johtunut siitä että ne olisivat olleet huonoja, vaan siitä että keskittymiskykyni oli huono tai musiikin intensiteetti kärsi liian pitkälle venytetystä show’sta.