Kohta Sellostakaan ei saa pihausta ulos

Mitä isot edessä, sitä pienet perässä. Melkein tasan vuosi sitten Helsingin kaupunginkirjasto näytti kyseenalaista esimerkkiä ilmoittamalla, että keskustakirjasto Oodissa on tilaa kaikille kirjastoaineistoille ja asiakkaille paitsi fyysisille äänitteille ja heille jotka vielä käyttävät niitä siitä huolimatta että virtuaalinen tulevaisuusutopia on jo täällä. Espoon kaupunginkirjasto kenties inspiroitui tästä, ja halusi näyttää olevansa vielä ”innovatiivisempi” ja futuristisempi: siinä missä Helsinki sanoi että äänilevyjen paikka ei ole keskustakirjastossa, Espoo sanoi että niiden paikka ei ole missään kirjastossa.

Espoon kaupunginkirjaston johtoryhmä päätti 10.9.2019 ”luopua laajoista musiikkitallenteiden avokokoelmista ja lopettaa musiikkitallenteiden uutuushankinta vuodesta 2021 alkaen”. Yllä linkkaamani kirjastopalvelupäällikkö Miika Miettusen bloggaus jatkuu lauseella ”päätös saattaa äkkiseltään vaikuttaa radikaalilta ja järjettömältä” ja olisi myös voinut loppua siihen, koska tottahan se on. Päätös on järjetön vaikka sitä kuinka yrittäisi selitellä parhain päin.

On toki selvä, että kirjastosektorilla on reagoitava siihen että CD-lainaus on laskenut hurjasti huippuvuosistaan, ja Miettunen on oikeassa todetessaan että kirjastot ovat olleet ”pikemminkin hitaita kuin nopeita reagoimaan asiakaskäyttäytymiseen.” Tämä näyttää nyt kuitenkin johtaneen siihen että yhtäkkiä sitten ylireagoidaankin ja lujaa. Suhtautuminen muuttuvaan toimintaympäristöön näyttää olevan mustavalkoista ja harkitsematonta, vaikka kirjaston pitäisi muistiorganisaationa harjoittaa malttia ja kohtuutta mukautuessaan ympäröivään maailmaan.

Espoon päätös ei ole reagointia käyttäjien muuttuneeseen lainauskäytökseen, koska se ei ole mitenkään oikeassa mittakaavassa tuohon muutokseen: CD-lainausluvut laskevat tasaista alamäkeä eivätkä äkillisesti romahtaen. Mitään ”tänään ihmiset heittivät kaikki CD-levynsä roskiin ja kuuntelevat nyt vain Spotifyta” -mullistusta ei ole tapahtunut. Sellainen olisi ehkä oikeuttanut tällaisen äkkikäännöksen, mutta noin muuten kulttuuriperintöä vaalivan instituution tulisi käyttää äärimmäistä varovaisuutta jättäessään kokonaisia taiteenmuotoja kokonaan sivuun.

Tällainen on täysin hyväksyttävää toimintaa kaupalliselta toimijalta: jos Prisma, Anttila, Sokos ja muut haluavat poistaa musiikkiosastot kaupoistaan, siitä vaan. Kirjaston sen sijaan ei kuulu noudattaa tällaista logiikkaa, vaan olla nimenomaan sen täysi vastakohta. Se on suunnilleen ainoa vastapaino kaupallisille toimintapaineille, mitä yhteiskunnastamme löytyy. On täysin kestämätöntä että isoissa kaupungeissamme toimii lukuisia levykauppoja ja -yhtiöitä, joiden tuotteita joku selvästikin yhä ostaa, mutta osa kirjastoista haluaa ottaa mallia automarketeista.

Miettunen sanoo epäsuorasti, että Espoon kaupunginkirjasto päätti tarkoituksella palvella osaa asiakaskunnastaan aiempaa huonommin, mikä on todella outo ajatus asiakaskeskeisyyden aikakaudella. On sen myöntäminen toki rehellisempää kuin Helsingin johtajien käytös Oodin yhteydessä, kun oman musiikin äänittämistä ja Sibelius-akatemian taidemusiikin kokoelmaa pidettiin hyvänä kaupunginkirjaston äänilevyjen korvikkeena – eli käytännössä haluttiin sysätä omat asiakkaat toisen organisaation ongelmaksi.

Jos CD-levyille ei oikeasti olisi kysyntää kirjastoissa, tottakai ne pitäisi poistaa tai vähintäänkin laittaa varastoon (jälkimmäinen lienee Espoon levyjen kohtalo). Mutta näin ei ole. Espoon blogissa käytetään kätevästi lähinnä prosenttilukuja, jolloin asia tietenkin näyttää dramaattiselta ja päätös itsestäänselvältä. Suhteellinen muutos on ollut valtavaa, mutta se ei muuta sitä että levyjä lainataan edelleenkin runsaasti. Numeroita on kuitenkin helppo aina valita omia tarkoitusperiään tukemaan, joten niin minäkin teen nyt!

Valitsin otoksenomaiseksi tämän viikon (38/2019) Suomen viralliselta listalta HelMet-kirjastojen halutuimmat levyt ja listasin niiden varausjonot ja niteiden määrät (vain CD:t, vinyyleissä on vaatimattomammat jonot). Nämä lukumäärät koskevat siis koko HelMetiä eli luvuissa ovat mukana Espoon lisäksi myös Helsingin, Kauniaisen ja Vantaan kokoelmat ja asiakkaat.

Rammstein: Rammstein (Special Edition)
Varauksia 40, kappaleita 1

Rammstein: Rammstein
Varauksia 39, kappaleita 11

JVG: Rata/Raitti
Varauksia 36, kappaleita 12

Sanni: Trippi
Varauksia 63, kappaleita 12

Pyhimys & Saimaa: Olisinpa täällä
Varauksia 37, kappaleita 10

Ghost: Prequelle
Varauksia 8, kappaleita 1

Olavi Uusivirta: Skorpioni
Varauksia 30, kappaleita 9

Ainakaan minusta tämä ei näytä siltä että kukaan ei enää kuuntele CD-levyjä. Minusta tämä osoittaa ihan selvästi, että uusia levyjä tarvitaan edelleen kirjastoissa. Luvut ovat toki pieniä pääkaupunkiseudun asukaslukuun verrattuna, ja kenties juuri tuo väestörikkaus aiheuttaa niin pahan tilastoharhan. Siinä joukossa CD-levyjen lainaajat voivat vaikuttaa vähäpätöiseltä ryhmältä, mutta itse tuolle pienelle joukolle äänitteiden saatavuus kirjastosta merkitsee oletettavasti hyvin paljon.

Jotkut heistä eivät halua kuunnella streaming-palveluita, joillakin ei ole varaa niiden tilaamiseen, jotkut eivät osaa käyttää niitä, ja osa ei koskaan opikaan. Joku käyttää mielellään Spotifyta mutta haluaa silti lainata levyjä myös kirjastosta. Syitä on useita, mutta harveneva mutta uskollinen CD-levyjen lainaajajoukko on edelleen olemassa. Kirjastojen tehtävä tasa-arvoa edistävänä tahona on nimenomaan tarjota kulttuuria myös niille, jotka eivät pysty hyödyntämään kaupallista tarjontaa. Puhumattakaan siitä, että kirjaston on tarkoituskin tarjota palveluja jotka ovat rahallisesti kannattamattomia. Asiakkaiden tarpeisiin on vastattava, mutta myös silloin kun ne eivät ole pelkistettävissä helposti määrällistettäväksi kysynnäksi ja tarjonnaksi. Lainausluvut ovat tärkeä työkalu kirjastotyössä, mutta eivät ainoa huomioitava tekijä. Jos kirjastoon hankittaisiin vain kaikkein parhaiten lainaan menevää aineistoa, kokoelmat olisivat varsin suppeita.

Valtaosa kirjastojen levyistä ei tietenkään ole yhtä kysyttyjä. Koska kirjastojen äänilevykokoelmat ovat niin massiiviset, kokonaistilastoihin hukkuu paljon kaikkea merkittävää. Jos esim. kokoelmissa olisi vain alle 2 vuotta vanhoja pop-levyjä, niiden laina/levy -suhde olisi huikea. Paras esimerkki on tuo 40 varausta Rammsteinin erikoispainoksesta jota on vain yksi kappale koko HelMetissä. On siis aivan päätöntä lopettaa musiikkikirjastotoiminnan ”tuottavin” osa, eli uutuushankinta. Syntyy hyvin omituinen kuva päätöksenteon logiikasta: blogissa todetaan, että asiakkaat hankkkivat äänitteitä lainattavaksi ensisijaisesti varaamalla verkkokirjastosta (eikä käymällä selaamassa levyjä paikan päällä avokokoelmasta), mutta silti lopetetaan juuri niiden eniten varattujen levyjen hankkiminen.

Vanhemmalle populaarimusiikille, kansanmusiikille ja taidemusiikille on huomattavasti pienempi kysyntä, ja siinä mielessä linjaus  ”laajoista musiikkitallenteiden avokokoelmista” luopumisesta saattaa ehkä olla jossain määrin perusteltua – riippuen tietenkin täysin siitä mitä laaja tarkoittaa. Onko se yli 100 levyä? Yli 1 000 levyä? Yli 10 000? Vertailun vuoksi Espoon suurin tämänhetkinen kokoelma Sellossa kattaa yli 28 000 CD:tä ja Helsingin (ja Suomen?) suurin kokoelma Pasilassa yli 30 000 levyä.

Äänitelainaus ei voi enää muodostaa samanlaista yleisten kirjastojen musiikkiosastojen toiminnan ydintä kuin aiemmin. On silti kirjaston tehtävä edelleen tarjota levytettyä musiikkia, koska kukaan muukaan ei tee sitä tasa-arvoisesti, maksuttomasti ja ylläpitäen kokoelmia jotka eivät ole taloudellisesti kannattavia. Vuosi sitten kerroin miksi CD-levy on valitettavasti paras väline tähän. Se ei pysty tavoittamaan läheskään niin monta asiakasta kuin olisi toivottavaa, mutta tavoittaa toistaiseksi aika monta kuitenkin. Äänitekokoelmista luopuminen vie ihan oikeilta asiakkailta pois jotain tärkeää ja korvaamatonta, eikä sitä saisi unohtaa kun tilastoja katselee. Kun kirjastotoimintaa syystäkin kehitetään, pitäisi muistaa kohtuullisuus eikä syöksyä ääripäästä toiseen hylkäämällä kokonaisia asiakasryhmiä.

Tapiolan kirjaston musiikkiosasto Espoossa. Se oli nuoruusvuosinani yksi tärkeimmistä uuden musiikin löytämisen paikoista. Tässä näkyy vuosi sitten reippaasti karsittu kokoelma.

4 thoughts on “Kohta Sellostakaan ei saa pihausta ulos

  1. Vaikuttaa tämä minustakin varsin järjettömältä päätökseltä, vaikka levyjen lainausten laskua pääsin vuodesta 2008 vuoteen 2013 seuraamaan aitiopaikalta. Se missä tässä ammutaan jalkaan ja pahasti on ammattitaidon ja syvän tiedon halveksuminen. En tiedä ammattitaitoisempaa ja musiikista innostuneempaa joukkoa kuin musakirjastolaiset ja Espoossa nyt sitten päätettiin, ettei heidän ammattitaidolle ole tarvetta. Se tässä harmittaa, koska pahaa pelkään, ettei Espoo aio keskittää tietotaitoa Helmetiin tai muille digialustoille, missä muutenkin tiedon ja tarpeen kohtaaminen on vaikeampaa.

    Marginaalimusalle tämä on myös harmittava isku. Kirjasto jos mikä on ollut se paikka, missä pienemmän yleisön musiikki on saanut isomman paikan, kun ei tarvitse miettiä myyntilukuja. Tätä ollaan myös osattu nostaa esiin aiemmin. Eipä sitten enää vuodesta 2021 eteenpäin, ainakaan Espoossa.

  2. Eipä tätä asiaa tuon paremmin voisi kommentoida. Ihmettelen myös (vuodesta toiseen) sitä jatkuvaa samaa mantraa mitä toistetaan musiikin lainausluvuista. Mutta onko kukaan maininnut DVD-levyjen romahtaneita lainauslukuja, onko kukaan poistamassa niitä kertarysäyksellä avokokoelmista. Entä runot? Näytelmät? Muut vastaavat, joita joku satunnainen asiakas lainaa kerran kymmenessä vuodessa (hieman kärjistäen). Silti ne kokoelmat on ja pysyy siellä hyllyssä, eikä kukaan uskalla edes vitsinä kysyä miksei niitä poisteta, kun eihän niitä kukaan lainaa (ja tähänkin löytyisi kivoja tilastoja tueksi).
    Pahin mitä tässä voi käydä, on juuri tuo että pienet seuraavat perässä, koska ajatellaan että ne isommat tietävät mitä tekevät. Poistetaan nyt meiltäkin nämä CD-levyt hyllystä pölyttymästä, koska Oodi ja koska Espoo. Unohtuu vain se tosiasia, että täällä kehäkolmosen ulkopuolella ei ole Tikkurilan varastoa käytettävissä, eikä kohta enää mitään muutakaan.

    • Musiikkiaineistoihin kohdistuu muuta vähän lainattua aineistoa enemmän paineita nähdäkseni kahdesta syystä:

      1. Niiden kokonaislainaus on romahtanut. Runojen ja näytelmien lainaus on ollut aina pientä. Absoluuttisiin lukuihin kuten varausjonojen pituuteen ei näytetä kiinnitettävän huomiota vaan pelkkiä prosenttilukuja heitellään ympäriinsä. Mutta CD-levyjen lainaus oli huippuvuosinaan niin runsasta, että 77 % romahduksen jälkeenkin tiettyjen ääniteaineistojen lainausluvut ovat ihan hyvät. Aleneva trendi saattaa näyttää siltä että se ei lopu koskaan, vaan on vain ajan kysymys jolloin levyjä ei lainata yhtään. Helsinki ja Espoo oletettavasti luulevat varautuvansa tällaiseen tulevaisuuteen. No, eihän niitä lainatakaan kohta yhtään jos niitä ei ole saatavilla missään.

      2. Musiikkiaineistoille on parempi kaupallinen vaihtoehto kuin millekään muulle kirjastoaineistolle. Tämän ei pitäisi olla argumentti, koska kirjaston ei ole tarkoitus kilpailla kaupallisten toimijoiden kanssa. Spotifyn ja YouTuben massasuosio vaan luo suuren houkutuksen etsiä siltä suunnalta säästöä kirjaston menoihin. Eräänlaista julkisten palvelujen yksityistämisvimmaa sekin.

      Minun työkokemukseni mukaan DVD-levyjen lainaus ei ole kyllä romahtanut mihinkään. Joissain kirjastoissa noin saattaa kyllä olla, mutta ainakin toistaiseksi Netflixin ja kumppaneiden vaikutus lainaamiskäyttäytymiseen on huomattavasti pienempi kuin Spotifyn. Varmaan leffalainaus on vähentynyt jonkin verran, mutta kyllä ne lainaluvut ovat silti täysin eri luokkaa kuin CD-levyillä tai vaikkapa tietokirjallisuudella. Jos se lainaus romahtaisia CD-levyjen tahtiin, aivan varmasti niitä oltaisiin poistamassa ”kaikki leffat on kuitenkin Netflixissä” -argumentilla.

  3. Moi Melomaanikko,

    Kiitos hyvästä kriittisestä puheenvuorosta! Tämä on ensimmäinen näkemäni ”ei-denialistinen” puheenvuoro, joka ei yksinkertaisesti kiellä niiden perusteiden olemassa oloa, joihin Espoon päätös perustuu.

    Ensin olannainen tarkennus/korjaus koskien omaa analyysiäsi: blogitarkastelussani puhutaan lainauksen suhteellisesta, ajallisesta vähenemisestä vain yhdessä lauseessa. Muutoin tarkastelen hyllyssä ja lainassa olevia levyjä otoksena yhtenä joulukuun 2018 päivänä, siis absoluuttisia lukuja, en suhteellista kehitystä pidemmältä ajalta. Eli esimerkiksi ”2017, 2018 kolme lainaa tai enemmän” 3 % prosenttiluvun takana on absoluuttinen luku, joka vain suhteutetaan havainnollisuuden vuoksi kokonaiskokoelmaan, ja voit palauttaa prosenttiluvun helposti absoluuttiseksi luvuksi (huomioiden pyöristysvirhe). Tämä absoluuttinen tulokulmakaan ei ole tarkastelussa siis valitettavasti kovin edullinen.

    Nimeät Espoon musiikkikokoelma-linjauksen järjettömäksi. Ymmärrän ja hyväksyn täysin, että asiat voi nähdä toisin, tai asiat voi nähdä suurin piirtein samoin ja tulla silti eri johtopäätöksiin. Ellen lue tekstiäsi ihan väärin, taidat kuitenkin löytää jonkun verran järkeäkin päätöksen takana, nimenomaan avokokoelma/varasto -kysymyksessä. Tämä myös on meille käytännössä se isoin kysymys.

    CD-uutuushankinnan lopettaminen 2021 on toki iso juttu sekin, mutta uutuushankintamme on hyvin pientä jo nyt. Voimme ottaa huomioon sen tosiasian, että olemme osa HelMet-kokonaisuutta, ja aineiston liikkuessa vahvasti varausten kautta ero asiakkaille ei todennäköisesti ole ihan mullistava 2021 tai 2022 (ja aikaperspektiivi ei ole ikuinen). Elämmekö muiden HelMet-kaupunkien siivellä? Emme: tämä päätös ei vähennä kokonaissatsaustamme kaikkien HelMet-kaupunkilaisten käytettävissä oleviin aineistoihin, ja onnistuneesti uudelleensuuntaamalla hankintaa hyödytämme kaikkien kaupunkien asukkaita enemmän, ei vähemmän. Työnjakoa HelMet-kaupunkien välillä tehdään monin tavoin jo nyt (ja pitäisi tehdä enemmänkin).

    Mutta miksi ehdoin tahdoin huonontaa mitään palvelua, miksei vain antaa kaikkea hyvää kaikille ja viettää loppupäivä kopiokoneella, kuten Rinteen Antti? Espoon kaupunginkirjaston strategiassa yhteiskunnallinen fokus on aktiivisen kansalaisuuden ja osallisuuden vahvistamisessa, kaikkien lukutaitojen edistämisessä ja kestävässä kehityksessä. Toiminnan vaikuttavuuden lisääminen on kaikenkattava tavoite. Nämä tavoitteet edellyttävät strategisia valintoja ja yhtä lailla strategisia poisvalintoja. Yhteiskunnassa on esimerkiksi lukutaitojen suhteen painavia tarpeita, joihin on tähän mennessä vastattu heikosti. Pyrimme muuttamaan tilannetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *