Trent Reznor taitaa olla aika äkkipikainen ja ailahtelevainen ihminen: seuraava kiertue on taas vaihteeksi se viimeinen (”The shows we have announced in 2009 and any more that may be announced will be a completely different approach with some different personnel and will likely be the last for the foreseeable future.”). Tulee ihan mieleen ”uutiset” vuoden takaa.
Tuo mesta.netin uutinen oli tunnetusti sanojen vääristelyä pahimmasta päästä, koska Reznor ilmoitti vuosi sitten ainoastaan, että bändin keikkailuformaatti muuttuu. Tuoreimman Lights in the Sky -kiertueen perusteella tuollaista muutosta ei ainakaan vuoden takaisen ilmoituksen jälkeen ole käsittääkseni tapahtunut; samaista rock-spektaakkelia Nine Inch Nails on yhä esittänyt, ehkä jopa aiempaakin suuripiirteisemmin. Ei tätä uusintakaan ”ilmoitusta” siis voi enää kauhean tosissaan ottaa, mutta ehkä tuo ”completely different approach” nyt tarkoittaa sitä lykkääntynyttä uutta keikkailuformaattia.
Nyt kun aiheesta innostuin, voisin analysoida Reznorin persoonaa enemmänkin! Tai lähinnä sen heijastumista hänen musiikissaan. Oikeastaan ainoa – joskin hyvin runsas – kritiikki, jota olen ikinä Nine Inch Nailsista kuullut, liittyy aina siihen että ”aikuinen mies laulaa teiniangstista”. Väittämä tietenkin pitää paikkansa, varsinkin bändin alkutuotannon kohdalla, mutta itse en ole koskaan ymmärtänyt tuota argumenttia. Mitä vikaa teiniangstissa muka on? Ehkä suhtautumiseni johtuu vain siitä että olen itsekin edelleen teiniangsteissani, vaikka aikuinen mies olenkin olevinani. Mieluiten minä kuuntelen sanoituksia jotka tulevat suoraan ja vilpittömästi taiteilijan sisimmästä, vaikka ne olisivatkin sitten ihan lapsellisia.
Toisekseen, Reznorin tuotannossa on mielestäni paljon muutakin kuin teiniangstia. Hän osaa tehdä hyviä biisejä, eikä sanoitusten sisällöllä ole sinänsä mitään tekemistä tuollaisen lahjakkuuden kanssa. Monet NIN:in instrumentaaleistakin ovat upeita, joskin taannoinen Ghosts I-IV oli mielestäni bändin ensimmäinen oikeasti huono julkaisu. Myös niissä synkissä sanoituksissa on piilossa syvällisempikin ulottuvuus, joka on ajattomampi ja yleismaailmallisempi kuin pelkkä teiniangsti. Nine Inch Nailsin musiikki on mielestäni aivan liian moniuloitteista että sen voisi sivuuttaa pelkällä ”aikuisen miehen teiniangstia” -argumentilla, vaikka toki tuo elementti onkin musiikin näkyvin ja huomiotaherättävin osio, jota ilman bändistä ei varmasti olisi tullut tuollaista suurmenestystä.
Liian suuri osuus tämän blogin päivityksistä käsittelee Nine Inch Nailsia, koska en oikeasti ole enää mikään fanaattinen kuuntelija. Minua ei edes enää harmita yhtään ajatus siitä, etten näkisi sitä enää koskaan livenä, tai jos NIN ei enää ikinä julkaisisi mitään. Pääosin kuuntelen ja ajattelen nykyään ihan muuta musiikkia, mutta jostain syystä Reznorin puuhista nyt vain on niin luontevaa kirjoittaa tänne.
Otsikko oli sitten ironiaa eikä henkilöpalvontaa.