Taide, moraali ja sananvapaus

Nämä mielenkiintoiset ikuisuuskysymykset palautuivat mieleeni kun löysin suomalaisen power electronics -artisti Nicole 12:n levyn Substitute. Kyseinen genre on muutenkin tunnettu poliittisesti erittäin epäkorrekteista lyriikoistaan, mutta Nicole 12 on siltikin sieltä rankemmasta päästä: kokonainen ääniprojekti, jonka aiheena ovat pedofilia ja insesti. Projektin takana on tietenkin Freak Animal -levy-yhtiötä pyörittävä Mikko Aspa, jonka lukemattomista musiikkiprojekteista tunnetuin on kenties Fleshpress.

Musiikiltaan Nicole 12 ei mielestäni kuitenkaan ole power electronicsia rankimmillaan, vaan kuulostaa paikoin jopa rauhoittavan ”harmoniselta”. Tämä vaikutelma muodostaakin jyrkän kontrastin kun musiikin yhdistää sanoituksiin ja puhesampleihin. Ne kun ovat kaikkea muuta kuin rauhoittavia. Niitä kuunnellessa ei voi olla tuntematta jatkuvaa epämukavuutta ja vastenmielisyyttä. En tiedä onko projektin tarkoitus olla jonkin sortin kannanotto aiheeseen – sitä vastaan tai sen puolesta – mutta minusta se on merkityksetöntä. Se aiheuttaa minussa voimakkaita ja ristiriitaisiakin reaktiota, ja se jos mikä on hyvä saavutus taiteelta.

Minulla on noin muutenkin hieman kiero viehätys tabuista piittaamattomaan taiteeseen ja siten myös musiikkiin. Kyse ei kuitenkaan ole mistään ihannoinnista vaan siitä, että ei vaieta maailman kamaluudesta ja kaikista hirveyksistä joita tapahtuu. Ne tulee kohdata rohkeasti, koska silmät sulkemalla maailmaa ei ainakaan ymmärretä tai paranneta. Ei se kohtaaminen miellyttävää usein ole, mutta ei sen pidäkään olla. Taide on mielestäni yksi parhaista tavoista kohdata pimeys ihmisessä ja maailmassa, eikä taiteen aina tarvitse olla miellyttävää tai varsinaisesti nautittavaa. Tabujen kohtaaminen on äärimmäistä rehellisyyttä ja rohkeutta ja saa minulta aina jonkin asteista kunnioitusta, vaikka en hyväksyisikään kyseistä toimintaa.

Taide onkin mielestäni moraalin tuolla puolen. Ei sen yläpuolella vaan yksinkertaisesti moraalisesti mittaamattomissa. Taide on taidetta, ehkä hyvääkin sellaista, riippumatta siitä miten ”moraalisesti” se on tehty tai miten ”moraalisia” asioita se käsittelee. En välttämättä hyväksy jonkin taideteoksen tekoprosessia tai sen edustamia arvoja, mutta voin silti arvostaa itse teosta. Voisin aivan hyvin nauttia esim. pedofiilin muusikon musiikista, koska taideteos on enemmän kuin tekijänsä. Tuollaiset mieltymykset saattaisivat kyllä estää minua ostamasta kyseisen artistin levyjä eli tukemasta hänen toimintaansa, mutta ei se silti hänen taiteensa arvoa vähentäisi. Kuten olen joskus kirjoitinkin, raha on mielestäni moraalin tapaan asia, joka on täysin yhteensovittamaton taiteen ideaalin kanssa.

Taiteen moraalin ja sananvapauden suhteen käyty keskustelu mediassa tuntuu olevan kovin mustavalkoista: toisessa ääripäässä on uskonnollinen oikeisto, joka syyttää musiikkia kaikesta. Toisessa päässä puolustetaan musiikkia aina täysin sokeasti ja yritetään todistella että musiikki on täysin vaaratonta. Molemmat osapuolet käyttävät köykäisiä argumentteja asiansa puolesta ja tulkitsevat bändien sanoituksia omien ennakkokäsitystensä mukaan. Tämä jo kertoo tietysti siitä, että kaiken taiteen voi tulkita ihan miten haluaa.

Esimerkiksi kouluammuskelujen kohdalla tuntuu vallitsevan erityisen yksisilmäinen ja kiihkeä keskustelu musiikin vaikutuksesta. Tosiasia kuitenkin taitaa olla, että ei sitä voi koskaan saada selville, olisiko joku ihminen ammuskellut koulutovereitaan ja itseään jos ei olisi sattunut kuuntelemaan KMFDM:ää, yhtä omista suosikkiartisteistani. Ei kaikista KMFDM:n kuuntelijoista tosiaankaan tule kouluammuskelijoita, mutta osa bändin sanoituksista on sen verran aggressiivisia ja väkivaltaisia, että ne on mielestäni helppo tulkita myös väkivaltaan kiihottaviksi. Voi ne tulkita väkivaltaa kritisoiviksikin, koska kaikki on aina tulkitsijan intentioista kiinni. Taide sinänsä on mielestäni arvolatautumatonta, ne lataukset tulevat ihmisten mielistä ja näkyvät vasta ihmisten tulkinnoissa.

Uskon – mutta minulla ei ole tästä minkäänlaista tieteellistä todistusaineistoa – että musiikki toimii useammin tervehdyttävänä henkireikänä kuin väkivaltaan laukaisevana tekijänä. Joskus se kuitenkin voi olla se laukaiseva tekijä, mutta minusta se on ihan hyväksyttävä hinta minulle tärkeistä arvoista – taiteesta ja sananvapaudesta. Aivan kuten jonkun mielestä kouluammuskelut ovat hyväksyttävä hinta oikeudesta kantaa tuliasetta. Toki tässä on keskeisintä huomauttaa, että väkivaltaa eivät synnytä viihde, taide tai lainsäädäntö, vaan pahoinvoiva yhteiskunta. Kaiken muun syyttäminen on vain syntipukkien etsimistä.

Lopuksi haluan jättää teille kohutaiteilija Teemu Mäen mainion esseen taiteesta, moraalista ja sananvapaudesta. Suosittelen lämpimästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.