Spotify
YouTube (musiikkivideo)

Elektroninen tanssimusiikki ei oletusarvoisesti ole yleensä sopinut kauhean hyvin kansainvälisen musiikkiteollisuuden toiminnan raameihin, mikä varmasti on yksi pääsyistä siihen miksi sen on ollut vaikea saavuttaa uskottavuutta rock-näkökulmasta. Keskeisin ongelma saattaa olla ihan vain kokoonpanojen luonteessa. Rave-kulttuurin DJ-keskeisyys on ollut vaikeasti sulatettava asia. Varsinkin teknolle tyypillinen anonyymiys on melko epäyhteensopiva populaarimusiikin tähtijärjestelmän kanssa. Levyjä ei voi myydä ilman kasvoja, keulakuvaa. Varjoissa pysyttelevien DJ-tuottajien ei ole oikein mahdollista päästä näkyviin eikä valtavirtaan. Toinen ongelma on se, että kokoonpanot eivät ole keikkailevia yhtyeitä.

Adamski, oikealta nimeltään Adam Tinley, oli muuttamassa näitä molempia raven ominaispiirteitä valtavirran musiikkiteollisuuden normeihin sopivaksi. Hän soitti DJ-keikkojen sijaan livekeikkoja koskettimien ja Roland TR-909 -rumpukoneen avulla. Joskus DJ:t saattoivat soittaa a cappella -levyiltä vokaaliosuuksia Adamskin musiikin päälle. Debyyttilevyn nimikin oli LIVEANDDIRECT (1989). Valkaistussa lyhyessä tukassaan Tinley näytti myös varsin salonkikelpoiselta ”rock”-tähdeltä, eikä hän koskaan peitellyt punkin suurta vaikutusta hänen uraansa. Hänellä ei ollut myöskään mitään aikomusta pysytellä varjoissa vaan hän halusikin tähdeksi.

Adamskista tuli kuitenkin lopulta vain yhden hitin ihme, joskin tuosta hitistä tuli yhden 1990-luvun menestyneimmän soul-laulajan uran lähtölaukaus. Listaykköseksi noussut Killer oli osa englantilaisten acid house -hittien jatkumoa, vaikka se olikin jo aika kaukana A Guy Called Geraldista tai Humanoidista. Osuvampi nimitys olisi ehkä ”pop rave”. Adamski paistatteli julkisuudessa tämän yhden hitin verran, mutta kappaleen laulaneesta Sealista vasta supertähti tulikin. Killerin sisältänyt toinen täyspitkä, Doctor Adamski’s Musical Pharmacy (1990) pääsi kyllä albumilistan sijalle 8, mutta siihen se kaupallinen menestys sitten jäikin.

Unohtumattominta kappaleessa on kuitenkin sen armottoman tarttuva ja jyräävä, oikeastaan yllättävänkin hidas bassorumpukuvio. Kappaleen musiikkivideossa tiivistyy kyllä kaikki oleellinen 1990-luvun alun raven kyberneettisestä futurismista. Puhumattakaan siitä kuinka kulunutta kuvastua avaruudessa pyörivä irtopää oli muutamaa vuotta myöhemmin.

Lue lisää: Henderson (2010): s. 239-240; Reynolds (2008): s. 84-85; Bidder (2001): s. 126-129.

Kuuntele myös: Brittiläisen acid housen merkittävät vuoden 1988 varhaisteokset, Voodoo Ray ja Stakker Humanoid (ks. #76) on jo mainittu aiemmin lyhyesti, mutta listojen kärkeen acid päätyi vasta kun se sulautettiin osaksi S’Expressin tanssipoppia. Theme from S’Expressistä tuli ensimmäinen acid house -vaikutteinen singleykkönen Britanniassa. Sen seksuaalisesti vihjailevan tunnelman vei vielä pitemmälle vuoden 1989 Lil’ Louis -hitti French Kiss, joka joutui tosin tyytymään kakkossijaan, eikä se ollut brittiläistä vaan kotoisin acidin syntysijoilta Chicagosta. Kappale on kuuluisa sen pitkästä ”breakdown”-jaksosta, jossa kappale hidastuu tasaisesti ja nopeutuu loppua kohden kuin auto jonka kaasu on jäänyt jumiin. Sekä tietysti orgastisista naisäänistä.