1001 Classical Recordings You Must Hear Before You Die -kuunteluprojektissa on aika pistää keskiaika pussiin ja viimeistellä tämä blogin puolelle kirjoittamani neliosainen johdantosarja. Tämän jälkeen projekti siirtyy pääasiallisesti lyhytsanaisemmassa muodossa Facebookiin. Olen toki käsitellyt projektia tähänkin mennessä siellä, ja tästä listasta löytyy linkkejä asiaankuuluviin statuspäivityksiin.

Kuten olen jo varmaan useaan otteeseen todennut, keskiaika on todella huonosti edustettuna 1001 Classical Recordings -kirjassa (4 levytystä); renessanssista (vuodesta 1400) lähtien levytyksiä on jo varsin kattavasti, eikä kokonaisvaltainen musiikin historiaan perehtyminen edellytä enää niin suurta määrää listan ulkopuolisten levyjen kuuntelua.

Tarjoankin tässä oman vaihtoehtoisen, laajemman diskografiani keskiajan musiikista, jota minun piti kuulla ennen kuolemaani. Lista perustuu suurelta osin Classical Netin medieval repertoire -osioon, joka onkin erinomainen aloituspaikka. Olen lähinnä jalostanut noista suosituksista tähän 11 henkilökohtaista suositusta – kuitenkin niin, että keskiajan aikakaudet ja tyylisuuntaukset tulevat mukaan mahdollisimman kattavasti. Olen myös tarkistanut, että listaamani levyt ovat saatavilla Presto Classicalilta tai levy-yhtiöiden omista verkkokaupoista.

Joku voi kyseenalaistaa, miten tällainen lista on nykyään relevantti, kun Spotify-soittolista ajaisi asian paljon helposti lähestyttävämmässä muodossa. Sieltä näyttää löytyvänkin vaikka mitä hakusanalla ”medieval music”. Soittolistat kuitenkin häviävät diskografioille selkeästi vielä ainakin yhdessä asiassa: soittolistalle ei voi antaa kontekstia, sen voi vain otsikoida.

Täällä minä voin kuitenkin lyhyesti perustella jokaista valintaa ja eritellä tarkemmin, mihin se sijoittuu yläotsikon alla. Tämän lisäksi suurin osa valitsemistani levyistä sisältää perusteellisen tekstiliitteen, joka syventää historiallista näkökulmaa entisestään, joten fyysisen levyn hankkimista kannattaa ihan oikeasti harkita. Olen toki linkannut jokaisen levyn Spotifyhin, jos se vain sieltä löytyy, mutta vanhan musiikin kohdalla sieltä nyt vain yksinkertaisesti puuttuu liian moni olennaisimmista ja laadukkaimmista levytyksistä.

Ennen varsinaista listaa pari levyvinkkiä niille jotka haluavat päästä helpolla: Harmonia Mundin 6:n CD:n boksi Les Tres Riches Heures du Moyen Age, tai antiikkia ja renessanssiakin käsittelevä Early Music, tarjoavat erinomaisen yleiskatsauksen Bysantista ars subtilioriin. Ainakin jälkimmäisessä tulee mukana ytimekkäät ja havainnolliset tekstiliitteet.

1. Soeur Marie Keyrouz: Chant Byzantin (Harmonia Mundi, HMG501315, 1989/2008)

Länsimaisen taidemusiikin juuri on kristillisessä kirkkolaulussa, joka syntyi Rooman valtakunnan viimeisinä vuosisatoina (kristinuskosta tuli laillista v. 313 ja valtionuskonto v. 380). Valtakunnan hajottua pirstaleiseen länteen syntyi monta paikallista kirkkolaulun perinnettä, mutta Itä-Roomassa kirkollinen ja yhteiskunnallinen yhtenäisyys johti vanhimman edelleen hengissä olevan musiikkiperinteen, bysanttilaisen kirkkolaulun, syntyyn.

Bysantin kautta antiikin Kreikan ja juutalaisen synagogaperinteen musiikilliset vaikutteet siirtyivät Länsi-Euroopan musiikin pohjapiirroksiksi. Sinänsä kyse ei vielä ole puhtaasti länsimaisesta musiikista, että tässä kuuluu paljon eksoottiselta kuulostavaa itämaista korukuvioisuutta.

Libanonilainen nunna Marie Keyrouz välittää tämän musiikin hartauden ja mystiikan paremmin kuin kukaan muu. Hänen äänessään kuuluu nöyryys pääsiäisen kristillisen sanoman äärellä. Munkkikuoron laulama tasainen drone maadoittaa musiikin niin, että Keyrouzin ääni pääsee nousemaan lentoon. Vaikka ei uskova kristitty olisikaan, tämä musiikki välittää silti vahvan pyhyyden kokemuksen. Riisuttu äänimaisema luo kuulokuvaa muinaisesta mutta ajattomasta musiikista, ja 1200-luvulla rakennetun pariisilaisen ortodoksikirkko Saint-Julien-le-Pauvren seinät kaikuvat juuri sopivasti.

2. Choralschola der Wiener Hofburgkapelle: Gregorian Chant for the Church Year (Philips 4683992, 2001)

Kun Länsi-Eurooppaan nousi 800-luvulla Bysantin veroinen kirkollinen ja valtiollinen suurvalta, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, sinnekin muodostui vahva ja yhtenäinen musiikillinen perinne, paavi Gregorius I:n (n. 540-604) mukaan nimetty gregoriaaninen kirkkolaulu. En henkilökohtaisesti erityisemmin välitä tästä musiikista, joten minun on vaikea suositella sitä. Katsaus keskiajan musiikkiin ei kuitenkaan olisi täydellinen ilman sitä. Velvollisuuteen viittaava ”sinun/minun pitää” on siis kohdallaan tämän levyn tapauksessa.

Ei tämä huonoa ole, mutta jotenkin niin tasapaksua etten osaa erottaa sävellyksiä ja esityksiä toisistaan.  Tämä kuuden CD:n boksi on ehdottomasti liioittelua, mutta ilmeisesti tämä on ainoa saatavilla oleva julkaisu joka sisältää Hofburgkapellen kuorokoulun kokonaisen levytyksen gregoriaanisesta messusta (CD4, raidat 2-11). Toisaalta kokoelma on myös selkein saatavilla oleva kokonaisuus gregoriaanista laulua kirkkovuoden mukaan järjestettynä ja kontekstiin sidottuna. Boksi myös löytyy Spotifysta kokonaisuudessaan, joten sitä on turvallista kokeilla pieninä annoksina.

3. Hildegard von Bingen – Gothic Voices: A Feather on the Breath of God (Hyperion CDA66039, 1982/1985)

Gregoriaaninen musiikki oli pääasiallisesti anonyymiä, ja ensimmäinen nimeltä tunnettu länsimaisen kirkkomusiikin säveltäjä oli vasta vuosina 1098-1170 elänyt abbedissa Hildegard Bingeniläinen, joka rikkoi gregoriaanisen laulun sääntöjä ja kehitti omintakaisen edistyksellisen tyyliinsä. Hänet tunnettiin pitkään lähinnä uskonnollisia näkyjä nähneenä profeettana; säveltäjänä vasta siitä lähtien kun 1970-luvun feministinen musiikintutkimus kiinnostui historian vaientamista naissäveltäjistä.

Ensimmäisen kerran Hildegardia levyttivät vuonna 1979 hänen oman luostarinsa nunnat; toisena asialla oli ammattimainen lauluyhtye Gothic Voices. A Feather on the Breath of God on ehkä tunnetuin ja helpoimmin lähestyttävä Hildegard-levytys, jota on samplattu ahkerasti. Jostain syystä se silti puuttuu 1001-kirjasta, jossa säveltäjä on kyllä muuten edustettuna. Levyn on julkaissut Hyperion Records, jota ehkä kannattaa suosia hankinnoissaan jos ei halua lisäystä fyysiseen levyhyllyyn: paitsi että heiltä saa levyt häviöttömässä FLAC-formaatissa, nettikaupasta voi myös ladata ilmaiseksi kansilehtiset PDF-formaatissa (mukana tekstit, käännökset ja johdantoessee).

4. Studio der Frühen Musik: Troubadours, Trouvères & Minstrels (Warner Classics Das Alte Werk 2564696455, 1996/2008)

Länsimaisen musiikin varhaishistoriasta tunnetaan pääasiallisesti soittimetonta kirkkolaulua, mutta keskiajalla tehtiin myös maallista musiikkia lauluäänelle ja soittimille. Nykyajan Ranskan ja Saksan alueilla vallitsi noin vuosina 1050-1300 laaja laulurunouden kulttuuri, jota tukivat paikallista valtaa käyttäneet aateliset. Tämän musiikin säveltäjiä, tekstittäjiä ja laulajia kutsutaan eri nimillä alueesta ja kielestä riippuen: Etelä-Ranskan trubaduurit runoilivat ja lauloivat oksitaaniksi, pohjoisen truveerit muinaisranskaksi ja minnelaulajat keskiyläsaksaksi.

Tähän perinteeseen liittyy myös se 1001-kirjan ensimmäinen levytys, Carmina Burana, mutta valitsen itse tähän mieluummin historiallisesti autenttisempia levytyksiä. Vanhan musiikin legendan, Thomas Binkleyn, keskiaikayhtyeen tuplalevy kartoittaa kattavasti trubaduurien (esim. Bernart de Ventadorn ja Beatriz di Dia) ja minnelaulajien musiikkia; truveerit ovat jostain syystä heikommin edustettuna.

Tämä musiikki on varmasti kirkkomusiikkia helpompaa populaarimusiikin kuuntelijalle: varsinkin yhteydet folk-musiikkiin on helppo kuulla, ja moni neo-medieval-yhtye on näitäkin lauluja levyttänyt. Tämä myös ehkä vastaa enemmän ihmisten mielikuvia keskiajan musiikista. Mukana on sekä instrumentaalista tanssimusiikkia että melankolisia lauluja traagisesta hovirakkaudesta.

5. Cappella Amsterdam: Magister Leoninus, Vol. 1: Sacred Music from 12th-century Paris (Helios CDH55328, 1996/2009)

Yksiäänisen (monofonisen) gregoriaanisen laulun pohjalle rakennettiin jo alusta lähtien uusia moniäänisiä tyylejä: ensin suullisena perinteenä, 1100-luvulta lähtien myös ylös kirjattuna. Tämä koristelu tekee musiikista huomattavasti gregoriaanista kirkkolaulua ilmavampaa ja eloisampaa, minkä vuoksi siitä pidänkin. Sen mestareita olivat Notre Damen katedraalin musiikkimestarit Leoninus (n. 1150-1200) ja Perotinus (n. 1200).

Selvitin Facebookissa yksi- ja moniäänisyyttä näin:

”Musiikin teoriassa ääni tarkoittaa itsenäistä sävelkulkua, melodiaa, eikä siis viittaa yksittäisen laulajan tai soittimen ääneen … kaikki gregoriaanisen kirkkokuoron jäsenet ovat laulaneet samaa melodiaa eli yhtä ääntä … Pitkin kirkkolaulun historiaa laulua oli kuitenkin koristeltu moniäänisesti (polyfonisesti) improvisoiden, eli joku on laulanut samaa melodiaa esim. viisi sävelaskelta korkeammalta”

Red Byrd on tiettävästi tehnyt ainoat kokonaan Leoninuksen säveltämiä (tai sellaiseksi joskus luultuja) teoksia sisältävät CD:t Cappella Amsterdamin (Vol. 1) ja Yorvoxin (Vol. 2) kanssa. Ne on esitetty hyvin puristisesti, mutta eivät välttämättä viihdyttävimmällä tavalla: esimerkiksi Early Music Consort of Londonin vuoden 1976 klassikkolevytys Viderunt omnesista ei säestävine kelloineen vastaa nykyistä käsitystä ”oikeaoppisesta” esitystavasta, mutta on silti mielestäni eloisin sävellyksestä äänitetty versio.

Päädyin kuitenkin suosittelemaan tätä versiota, koska oman kokemukseni mukaan tämä musiikki toimii parhaiten kun siihen uppoutuu pitemmän kaavan mukaan. Lauletut sanat kadottavat kielellisen merkityksensä kun äänet risteilevät loputtomasti kaikuvassa Naardenin suurkirkossa ja tavuja venytetään pitkiksi melodioiksi.

Kun tätä hypnoottista äänimattoa kuuntelee kokonaisen levyllisen, se vie meditatiiviseen mielentilaan ja pyhyyden äärelle. Tämä ei tietenkään ole sattumaa: ihminen on aina tiennyt, että musiikki on tie sieluun. Mikään saarna ei ole voinut viedä tätä sanomaa perille yhtä hyvin kuin kaikki aistit jyräävä Notre Damen katedraali: tämä musiikki tulvi korvista, valtavat kirkkoholvit ja koristeellinen sisustus silmistä. Tämä musiikki on suunniteltu tuomaan Jumala lähemmäksi ihmistä, ja jumalaista kuultavaa tämä todellakin on.

6. Perotinus – The Hilliard Ensemble: Perotin (ECM New Series 8377512, 1989)

Notredamelaisen polyfonian huipentumaa edustaa Leoninuksen seuraaja, vuoden 1200 molemmin puolin vaikuttanut Perotinus. Nyt samaa tekstiä laulavia ääniä on 3-4 (Leoninuksella 2) ja ne risteilevät keskenään entistä vapaammassa rytmissä. Sanat hajoavat tavuiksi, tavut jatkuvasti muotoaan muuttavaksi aaltoliikkeeksi. Tässä ihmisääni on todellakin musikaalinen instrumentti, ja äänimaisema häkellyttävän rikas. 12-minuuttinen Sederunt principes on todennäköisesti upein keskiajalta meille säilynyt sävellys.

Myös Perotinuksen nimiin on laskettu ajan saatossa paljon sävellyksiä, jotka eivät ole hänen käsialaansa, ja tälläkin levyllä on seassa anonyymejä teoksia. Ne ovat kuitenkin tyylillisesti niin lähellä Perotinusta, että sopivat mukaan täydellisesti. ECM Recordsin soundi on maineensa veroinen ja tekee oikeutta a cappella -esitystavalle: äänikuva on kirkas, ”kuiva” ja teknisesti virheetön; avara tilavaikutelma välittyy upeasti myös stereona.

7. Sequentia: Trouvères – Courtly Love Songs From Northern France (Deutsche HM 88697568322, 1984/2009)

Sequentian tuplalevy esittelee truveerilaulua kattavammin kuin 4. listalla esitelty levytys, vaikka valtaosa levytyksestä omistetaankin Adam de la Hallen (1237-1288) tuotannolle. Painopiste on truveerien myöhäiskauden yksiäänisessä musiikissa, mutta mukana on myös truveerilaulun syrjäyttänyttä moniäänistä motettilaulua. Se perustui juurikin Notre Damessa sävellettyihin kirkkosävelmiin, joiden päälle sävellettiin ja sanoitettiin uusia melodioita.

Tuloksena saattoi olla teos, jossa laulettiin samanaikaisesti monta erikielistä tekstiä. Tämä tekee motettien kuuntelemisesta haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Sanoista on toki turha tässäkään tapauksessa yrittää saada mitään selvää; onneksi ne löytyvät kansilehtisestä. Tästä levytyksestä erityisen tekee myös se, että instrumentaalitaustat ja lauluttomat tanssikappaleet ovat keskiaikalevytysten parhaimmistoa.

8. The Orlando Consort: Philippe de Vitry and the Ars Nova (Amon Ra CDSAR409, 1991)

1300-luvulla syntyi uusi moniääninen musiikkityyli ars nova (”uusi taide”), jonka myötä edellisen vuosisadan sävellystapaa alettiin kutsua ars antiquaksi (”vanha taide”). Termit lanseerasi todennäköisesti 1300-luvun suurin motetisti, Philippe de Vitry (1291-1361). Hänen sävellyksistään sen sijaan ei ole yhtä suurta varmuutta, sillä Leoninuksen ja Perotinuksen tapaan hänkin oli lähinnä kokonaisen säveltäjien koulukunnan kuuluisin henkilöitymä. Näidenkään motettien säveltäjistä ei ole mitään tietoa, paitsi että osa niistä on melko varmasti Vitryn.

Ars novalle tyypillistä oli nuottikirjoituksen kehittymisen mahdollistama aiempaa monipuolisempi, mutta myös kaavamaisempi rytmiikka; jälkimmäisen vuoksi musiikkia on ehkä hieman helpompi hahmottaa kuin ars antiquan motetteja, ja ensin mainittu tekee kuuntelukokemuksesta astetta palkitsevamman. Ars novan teoriasta kiinnostuneet voivat tustua aiheeseen tarkemmin Sibelius-akatemian MUsiikinHIstoria-sivuilla.

9. Guillaume de Machaut – Gothic Voices: The Mirror of Narcissus (Hyperion CD66087, 1983)

Ars novan tärkein edustaja oli Guillaume de Machaut (n. 1300-1377), Hildegardin ohella keskiajan yksilöllisin, omaleimaisin ja levytetyin säveltäjä. Molemmat kokosivat sävellyksensä yksiin kansiin niin, että ne ovat säilyneet poikkeuksellisen kattavasti nykyaikaan. Käsityksemme keskiajan musiikista perustuukin vahvasti näihin kahteen säveltäjään koska muuta musiikkia on tallessa lähinnä pirstailena erilaisissa jälkipolvien koostamissa koodekseissa ympäri Eurooppaa.

Machaut oli omanarvontuntoinen säveltäjä, joka piti lahjojaan ja taitelijaidentiteettiään korkeassa arvossa. Tämä oli ennenkuulumatonta myöhäiskeskiajan kulttuurissa, jossa nykyaikainen yksilökäsitys oli vasta oraalla. Säveltäjäidentiteetin nousu keskiajan lopulla johtuu filosofisten ja yhteiskunnallisten muutosten lisäksi nuottikirjoituksen kehityksestä: sekä aika-arvojen että sävelkorkeuksien notaatio nousi sellaiselle yksiselitteisyyden ja tarkkuuden tasolle, että teokset pystyttiin esittämään kaikkialla samanlaisina; siihen asti ylös kirjatunkin musiikin esittäminen oli jossain määrin improvisaatiota. Sävellyksistä tuli yksiselitteisesti yhden henkilön aikaansaannoksia, joista haluttiin myös ottaa kunnia itselle.

Machaut’n tuotanto jakautuu pääasiallisesti motetteihin ja chansoneihin – jälkimmäistä sanaa on käytetty vuosisatojen ajan milloin mistäkin ranskankielisestä maallisista lauluista, mutta taidemusiikin piirissä sana viittaa pääasiallisesti juuri ars novaan. Chansoneista (ja kahdesta motetista) koostuu myös tämä Gothic Voicesin levytys.

10. Anonymous 4: The Second Circle – Love Songs of Francesco Landini (Harmonia Mundi HMU 907269, 2000)

Nykyisen Italian alueen vastine ars novalle oli trecento-musiikki (trecento = ”1300” italiaksi), ja sokea urkuri Francesco Landini (n. 1330-1397) Machaut’n veroinen keskushenkilö. Landinin 154:stä nykypäivään säilyneestä laulusta 140 on ballatoja, joista myös tämä lauluyhtye Anonymous 4:n levy on koottu. Tämä on ainoa tämän listan levy joka löytyy myös 1001-kirjasta, eli tältä osin en koe tarpeeksi kyseenalaistaa minulle valmiiksi annettua listaa. Antaa sen siis puhua puolestani:

”This recording by Anonymous 4 conjures up the suave melodiousness of Landini’s ballatas. Each item is beautifully projected by the singers’ ethereal, floating voices, and even Landini’s quirky rhythms soften to the bell-like chiming of their sound. Such a performance evokes a dream of the distant past.”
– Naomi Matsumoto, 1001 Classical Recordings You Must Hear Before You Die

11. Ferrara Ensemble: Figures of Harmony – Songs of Codex Chantilly c.1390 (Arcana A382, 1994-2009/2015)

Tässä on vähän ongelma kuin gregoriaanisessa kirkkolaulussa (2. levytys): tämä on melko kallis 4:n CD:n boksi, jota on järkevää suositella vain siksi, että aiemmin yksittäin julkaistuja levyjä ei ole saatavilla enää erikseen. Onneksi nämä molemmat kuitenkin löytyvät Spotifysta niin voi testikuunnella ensin. Ferrara Ensemblen laaja levytys perustuu 1390-luvun Chantillyn koodeksiin. Se on keskiajan viimeisen merkittävän tyylikauden, ars subtiliorin (”hienovaraisempi taide”), nuottien keskeisin lähdeaineisto.

Tähän rytmisesti monimutkaiseen laulutyyliin kuului pitkälle mennyt hienostunut kikkailu, myös ulkomusiikillisissa seikoissa: Baude Cordierin (n. 1380-1440) rakkauslaulun Belle, bonne, sage (”kaunis, hyvä, viisas”) neljän ensimmäisen säkeen alkukirjaimet (B, A, V, De) muodostavat säveltäjän etunimen, ja Chantillyn koodeksissa sen nuotit on kirjoitettu sydämen muotoon. Seuraavalla sivulla on säveltäjän päättymätön teos Tout par compas suy composés (”minut sävellettiin kompassilla”), joka on puolestaan kirjoitettu kompassin suuntakehän muotoon.

Alla oleva kuva myös havainnollistaa sitä mille asteelle nuottikirjoitus ehti keskiajalla kehittyä. Lyhimpiä aika-arvoja osoittavissa nuoteissa on varret aivan kuten nykyäänkin; nuottien väri puolestaa kertoo jakson tahtilajin (punaiset kaksijakoisia, mustat kolmijakoisia). Myöhäiskeskiajan merkittäviin uudistuksiin kuuluikin se, että myös kaksijakoisia rytmejä sai käyttää; pitkään vain kolmijakoisuus oli sallittua, koska se kuvasti vertauskuvallisesti pyhää kolminaisuutta.