Melomaanikko-blogin ensimmäisestä julkaisusta tulee tänään kuluneeksi päivälleen 15 vuotta. Koska pidän symmetriasta, tänään julkaisen blogini viimeisen tekstin. Ajastin tämän julkaisun vieläpä minuutilleen samalle kellonlyömälle kuin tuon ensimmäisen, vaikka kellonaika ei lukijoille asti näykään. Minä kuitenkin tiedän että se on siellä ja se on minulle tärkeää.
Aktiiviset seuraajat ovat varmasti huomanneet, että blogi on jatkanut olemassaoloaan käytännössä tekohengityksen voimin viimeiset neljä vuotta. Ainoa näinä vuosina kirjoittamani teksti, johon olen täysin tyytyväinen, oli parin vuoden takainen Sisters of Mercy -essee. Haave edes yhden listausprojektin viimeistelemisestä on pitänyt toivoa yllä, mutta nyt kun YouTube-ajan ikoniset musiikkivideot on listattu, on aika vetää töpseli irti seinästä.
Käytännössä minulla on ollut myös writer’s block jo vuosikausia. Yksi parhaista esimerkeistä tuli musiikkivideolistan sijalla 29. Kun tein taustatyötä Beyoncén Girls (Run the Worldiin), luin kappaleen Wikipedia-sivulta, että kappale perustuu hyvin vahvasti Major Lazerin Pon de Flooriin. Sen sijaan että olisin vain jatkanut tästä kohdasta eteenpäin ”Music video” -alaotsikon alle, menin YouTubeen etsimään tuota biisiä. Ja sen sijaan että olisin edes kuunnellut sen biisin, rupesin katsomaan tunnin pituista sudoku-videota, jota YouTube suositteli aiemman katseluhistoriani perusteella. Vaikka sudoku-video onkin varmaan aika niche, YouTube-ajan ihmiset varmasti tunnistavat ilmiön.
Blogin päivittämistiheyden hiipuminen kesästä 2019 lähtien on selitettävissä hyvin konkreettisella asialla: silloin aloitin nykyisessä työpaikassani ja vuoden 2020 alusta lähtien olen ollut vakituisissa kokopäivätöissä. Olen halunnut käyttää vähentyneen vapaa-aikani muuhun kuin aktiivista ajatteluprosessia edellyttävään kirjoittamiseen.
Vapaa-ajalla olen toisaalta hyvin väsynyt ja toisaalta tarjolla on niin loputtomasti vaivattomia virikkeitä, että blogin kirjoittaminen tulee viimeisenä mieleen. Aina kun käyn tyhjän ruudun pariin, keksin jotain rentouttavampaa tekemistä. Erityisesti tämä korostuu koska tämä on musiikkiblogi ja olen myös töissä musiikkialan sisältöasiantuntija. En valita tilanteesta: kyllä minä paljon mieluummin teen töitäni kirjastossa mm. äänitteiden hankinnan ja musiikkisisältöjen avaamisen parissa kuin kirjoitan aiheesta blogia ilman mitään korvausta.
Tämän blogin kirjoittaminen ei ole tuntunut vuosiin palkitsevalta, se on vienyt enemmän kuin se on tuonut. Bloggaaminen on ollut kaikkein mukavinta silloin kun olen tehnyt eniten taustatyötä ja kirjoittanut pituudeltaan täysin kohtuuttomia esseitä sen pohjalta. Blogin historian kohokohtina ovat mieleeni painuneet se kun tilastoin Soundin kansikuvia niin lujaa että sain Excelistä jännetuppitulehduksen, tai kun kaivoin Tampereen pääkirjasto Metson lehtiarkistoja kartoittaessani Alangon veljesten elektronisia seikkailuja.
Toisin sanoen, blogin kirjoittaminen on ollut parasta silloin kun olen rikkonut kaikkia bloggaamisen sääntöjä. Musiikki on vielä muutenkin erityisen haastava aihe blogille, kuten rosvot.fi-blogiportaalissa ymmärrettiin jo vuonna 2015. On korostunut tunne, että tosiaankin kirjoitan tätä blogia ihan vain itselleni. Kun taas teen musiikin parissa palkkatöitä, tuntikausien työpanoksesta on silloin konkreettista hyötyä muillekin, kirjaston asiakkaille.
15 vuoden aikana ehdin kirjoittaa 320 bloggausta eli keskimäärin 21,3 vuodessa. Suosituimmat aiheeni olivat ainakin tagipilven tekstikokojen perusteella Spotify, Kraftwerk ja musiikin sosiologia. Tämän perustellisempaa retrospektiiviä tähän yhteyteen ei ollut mielekästä tehdä, koska tein sellaisen jo 10-vuotisjuhlatekstiini, eikä blogissa ole sen jälkeen oikeastaan edes tapahtunut hirveästi.
Kirjoittamista en ole lopettanut kokonaan, sekin vain on viime vuosina keskittynyt ammatillisiin teksteihin. Niitä kirjoittaessa tuntuu että kirjoitan todelliselle yleisölle. Bibliografiaani voi tutustua vaikkapa LinkedInissä. Teen teoslistoja myös Pirkanmaan kirjastojen verkkokirjastoon, vaikka niissä onkin hyvin vähänlaisesti tekstiä. Melomaanisin listani tähän mennessä on varmastikin ollut Liian pitkät levyt.
Tämä blogi jää nettiin nähtävissä olevaksi tulevaisuudeksi, mutta Melomaanikon Facebook-sivun poistan lähitulevaisuudessa. Twitter-tilin poistin jo kun se muutti X:ksi. Jotain erittäin matalan kynnyksen musiikkisisältöjä saatan jakaa Instagramissa (@Melomaanikko), mutta nimestään huolimatta tili ei ole mitenkään musiikkiteemainen. Ajatuksenani on esim. kuunnella kaikki vinyylini läpi aakkosjärjestyksessä. Niistä jaksaisin ehkä ottaa kuvan Instaan kun ei ole mitään painetta keksiä minkäänlaista saatetekstiä. En kuitenkaan lupaa mitään!
Parasta blogin lopettamisessa on se, ettei enää tarvitse tuhlata aikaansa somessa käytettävien huomiokuvien metsästämiseen. Se tosin taitaa olla kohta menneisyyttä muutenkin. Tekoäly tekee kuvan mistä tahansa asiasta, eikä tarvitse tehdä kompromisseja tekijänoikeuksien ja kuvanlaadun takia. Mihin olisikaan parempi päättää kuin Canvan tekoälyn tekemään kuvaan aiheesta ”abnormal fondness of music”, joka on melomanian englanninkielinen sanakirjamääritelmä.
