Genreistä parhain ja pahin

En sinänsä usko genrerajoihin, muuten kuin suuntaa-antavina apuvälineinä musiikin loputtomalla kentällä. En anna niiden rajoittaa kuuntelutottumuksia, koska musiikin genrellä ei ole sinänsä mitään vaikutusta siihen, onko se hyvää musiikkia vai ei. Uskon vakaasti että aivan jokaisessa musiikkigenressä on hyvää musiikkia. Aivan jokaisessa genressä on myös huonoa musiikkia. Tämä hukka-aste tosin vaihtelee genren mukaan: joissakin genreissä on toisia enemmän (minun mielestä) hyvää musiikkia huonoon musiikkiin verrattuna.

Kyseinen hukka-aste on harmittavan suuri martial industrialissa. Teoriassa tuon pitäisi olla suosikkigenreni, koska pidän musiikista, jossa on paljon mahtipontisuutta, dramatiikkaa ja dynamiikkaa. Pidän musiikista, joka herättää tunteita silkalla suureellisuudellaan ja apokalyptisistä sanoituksista, jotka maalailevat helvetillisiä kuvia sivilisaatioiden sortumisesta. Valitettavasti martial industrial tuntuu todella harvoin tavoittavan sen tunnelman mitä se yrittää saavuttaa. Kaksi suurinta sudenkuoppaa genressä ovat halvat soundit ja sävellysten monotonisuus.

On vaikea ottaa tosissaan mahtipontista ja sankarillista musiikkia, jos se kuulostaa 90-luvun tietokonepelimusiikilta jonka joku on tehnyt kotikoneellaan ilman ainuttakaan ”oikeaa” soitinta. Ei tietokone tietenkään ole yhtään vähemmän oikea soitin kuin mikään muukaan, kunhan vaan äänet kuulostavat hyviltä. Suurimmassa osassa martial-musiikkia ne kuulostavat lähinnä naurettavilta. Loputkin uskottavuuden rippeet karisevat pois siinä vaiheessa kun näkee jonkin yhtyeen ”livenä”: lavalla on mies läppärin ja kaljapullon kanssa. Jos yleisö on onnekas, seurana on myös toinen mies hakkaamassa patarumpua. Musiikin mahtipontisuuden ja live-esityksen aneemisuuden välinen ristiriita on parhaimmillaankin vain huvittavaa.

Toinen sudenkuoppa on se, että kappaleet ja varsinkin kokonaiset levyt ovat todella monotonisia. Pahimpia genren helmasyntejä on se, että kappaleet eivät tunnu etenevän oikein mihinkään. Kappaleissa on kyllä lupaavaa tunnelmaa ja nostatuksiakin, mutta sitä lupailtua kliimaksia ei vain tule. Musiikissa ei ole tarpeeksi vaihtelua, se vain junnaa paikallaan. Levymitassa ongelma kasvaa vielä suuremmaksi, koska yksittäisiä hyviä martial-kappaleita maailmasta kyllä löytyy, mutta en ole vielä kuullut yhtäkään martial-albumia, joka olisi alusta loppuun toimiva ja laadukas kokonaisuus.

Kyseessä on tavallaan siis aika ”hittipainotteinen” genre, vaikka kaupallista menestystä tällaiselta musiikilta ei koskaan voikaan odottaa. Parhaita martial-kappaleita ovat mm. Triariin Heaven and Hell (YouTube), In Slaughter Nativesin As My Shield (YouTube), Blood Axisin Storm of Steel (Spotify) ja Coph Nian Holy War, Part 1 (YouTube). Niissä on juuri sellaista mukaansatempaavaa voimaa, joka tekee martial industrialista potentiaalisesti maailman parhaan genreen. Potentiaali vain menee pahasti hukkaan suurimmassa osassa kappaleita. Usein ongelmana on myös laulettujen kappaleiden vähyys. Pääosin martial-kappaleet ovat instrumentaaleja tai pitävät sisällään puhetta. Se on suuri sääli, koska lähes poikkeuksetta ne harvat lauletut kappaleet ovat niitä parhaita; näitä ovat esimerkiksi kaikki edellä mainitut kappaleet.

Hyvä martial-albumi pitäisi sisällään sopivassa määrin ja sopivassa järjestyksessä laulettuja, puhuttuja ja instrumentaaleja kappaleita. Sopivassa suhteessa rauhallisempia, dark ambient -sävytteisiä uhkaa huokuvia kappaleita, ja emotionaalisia, mahtipontisia kliimakseja, jotka todella kuulostavat siltä kuin kansakunnat – tai kenties jopa Taivas ja Helvetti – kävisivät vimmattua taistelua olemassaolonsa puolesta.

Lähimmäksi tätä on mielestäni päässyt Tribe of Circlen albumi Children of a Weakened God, vaikka sekin käy loppua kohden hieman puuduttavaksi, eikä sillä ole lainkaan laulua yhtä kappaletta lukuunottamatta. Myös Karjalan Sissit ovat tehneet mainioita albumeita, joihin oman persoonallisen lisävärinsä tuo omituinen musta huumori. Odotan silti edelleenkin sitä täydellistä martial-albumia kuin kuuta nousevaa, koska sellainen olisi aivan varmasti lähellä maailman parasta albumia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.