Haudanvakavaa huumorimusiikkia

Tämän vuoden alkupuoliskon eniten kuuntelemani kaksi levyä ovat luultavasti Tiger Lilliesin SinDerella (Spotify) ja Karjalan Sissien Fucking Whore Society. Ne ovat hyvin erilaisia levyjä, mutta niissä on myös paljon samaa. Ne edustavat täysin eri genrejä ja ovat hyvin erilaisia kuuntelukokemuksia.

The Tiger Lillies - SinDerella; oheistaidetta

SinDerella on dark cabaret -yhtye Tiger Lilliesin omaan musikaaliin perustuva tupla-albumi, jolla on bändin lisäksi mukana Kiki-taiteilijanimelläkin tunnettu homoikoni Justin Bond. Klassikkosatuja aikaisemminkin roisisti uusiksi laittanut Tiger Lillies on tällä kertaa luonut aikuisten version Tuhkimosta: Ilkeä äitipuoli (Tiger Lilliesin Martyn Jacques) pakottaa Tuhkimon (Bond) crack-huoraksi, myymään itseään koko perheen tapaan kadulla. Lopussa Tuhkimo saa prinssinsä, mutta tämäpä menee kuolemaan parin viikon kuluttua suolisyöpään. Tämän jälkeen Tuhkimolla ei tietenkään ole enää muita vaihtoehtoja kuin tappaa äitipuolensa ja itsensä.

Ruotsin-suomalaisen Markus Pesosen martial industrial -projekti Karjalan Sissit palasi nelivuotiselta levytystauoltaan tänä keväänä Fucking Whore Society -vinyylillä. Nyt heinäkuussa levy on julkaistu myös CD-formaatissa. Aiempien Karjalan Sissit Karjalan Sissit - Fucking Whore Society; levynkansi-levyjen tapaan tälläkin albumilla jylhät martial-perkussiot yhdistyvät uhkaaviin dark ambient -maisemiin, raskaisiin meluvalleihin ja huutovokaaleihin.

Mikä näitä levyjä ja yhtyeitä sitten oikein yhdistää? Molemmat ovat näillä levyillä, ja urillaan muutenkin tähän asti, osanneet harvinaisen hienosti luoda musiikkia joka on samalla sekä haudanvakavaa että hyvin huvittavaa. Tiger Lilliesin sanoitukset ovat käsitelleet kaikkea mahdollista huoraamisesta ja murhaamisesta eläimiin sekaantumiseen ja tuhopolttamiseen. Karjalan Sissien yleiset teemat ovat olleet alkoholismi, väkivalta ja syrjäytyminen, kaikki kovin perisuomalaiseen tapaan kuvattuna.

Molemmat yhtyeet siis käsittelevät vakavia ja tabunomaisiakin aiheita, mutta aina sysimustalla huumorilla väritettynä. Ne kuitenkin onnistuvat tässä harvinaisella tavalla ilman, että aina läsnäoleva huumori vähentää asiasisällön uskottavuutta. Ensireaktio Tiger Lilliesin ja Karjalan Sissien musiikkiin on varmasti epäuskoinen nauru, ja monet kuulijat tämä voi jo karkoittaa musiikin ääreltä. Se luultavasti pilaa alkuunsa monilta ihmisiltä kaikki mahdollisuudet ottaa tämä musiikki myös vakavasti.

Kuitenkin, kun kuuntelemista jatkaa, ei huvittumisen ohella voi olla tuntematta myös jonkinlaista epämukavuutta aihepiirin rankkuudesta. Huumori tietysti tekee kuuntelukokemuksesta kevyemmän, mutta se ei koskaan alenna musiikkia pelkäksi alapäävitsiksi. Näiden yhtyeiden musiikki on kyllä mautonta, mutta kuitenkin hyvin osuvaa. Kukaan muu ei oikein onnistu tässä vakavuuden ja huumorin välillä tasapainoittelussa yhtä hyvin.

Martyn Jaqcues ja Justin Bond; SinDerellan promokuva

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.