Epäkaupallista paskaa

Musablogi ei ole musablogi eikä mikään jos siinä ei säännöllisin väliajoin käsittele musiikkibisneksen muutosta, nettipiratismia, fyysisen levyn kuolemaa ja muuta sellaista. Tällä hetkellä en kuitenkaan osaa näin monisyiseen asiaan tuoda mitään uutta, joten tyydyn nyt lähinnä referoimaan muita ajankohtaisia kirjoituksia.

Valtavirtamediahan yksinkertaistaa asian varsin iloisesti äänitealan propagandan mukaisesti muotoon ”Nettipiratismi jyrkensi äänitemyynnin laskua”. No niin varmaan jyrkensikin, mutta jyrkentäminen se avainsana onkin: kyse on yhdestä pienestä asiasta muiden seassa eikä voi sanoa kuinka paljon se sitä jyrkensi. Muista syistä ja osatekijöistä vaietaan visusti koska silloin voisi joutua myöntämään että vika on jossain muuallakin kuin asiakkaissa.

Vaikka HS:n verkkokeskusteluista ja siellä esiintyvästä ihmisten typeryydestä saakin päänsä yleensä kipeäksi, tuohon uutiseen on tullut lähes yksinomaan fiksuja, joskin turhan kärjistäviä, kommentteja. Ei tässä asiassa ole yksiuloitteista totuutta, johon kannattaisi dogmaattisesti tarrautua. Aivan kuten Piraattipuoleen blogissakin on hyvin huomattu. Ei niin, että tuossa kirjoituksessa mitään oikeasti uutta näkökulmaa tuotaisiin esille, mutta on se hyvä tiivistelmä.

Piratismikeskustelussa vedotaan usein ympäripyöreästi tilastoihin joita ei ole olemassa. Tilastollisesti piratismin vaikutusta levynmyyntiin on kuitenkin mahdotonta mitata, koska siitä koituvaa myynnin laskua ei yksinkertaisesti voi laskea mitenkään. Levy-yhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen mukaan voi: suoraviivaisesti niin että jokainen ladattu biisi on varkaus, ja ilman internetiä siitä olisi maksettu. Sitten on kuitenkin myös tutkimuksia joiden mukaan nettipiraatit myös käyttävät eniten rahaa levyihin. Tosiasiassahan sitä ei voi mitenkään selvittää olisiko joku ostanut jonkin tietyn levyn jos ei olisi sitä voinut ladata ilmaiseksi ja laittomasti, koska se edellyttäisi kahden rinnakkaisen todellisuuden vertailemista mutta meillä on vain yksi todellisuus.

Edellisessä bloggauksessa esittelemäni levykauppojen katoaminen alkaa vaikuttaa minusta koko ajan terveemmältä kehitykseltä. Musiikkiala on valtavien muutosten kourissa eikä tulevaisuutta voi oikein ennustaa. Osa alasta takertuu vanhaan internetiä edeltäneeseen malliin, joka ei vain yksinkertaisesti voi enää toimia. Toisaalta vaihtoehtoisissa palveluissakin, kuten vaikkapa Spotifyssa, on hurjasti parannettavaa että se pääsisi samalle tasolle millä vanha systeemi oli CD-levyn kulta-aikana.

Se on kuitenkin selvää, että musiikin on maksettava entistä vähemmän. Helpointa tämä hinnan alentaminen onkin mielestäni fyysisten levykauppojen toiminnan ja fyysisten levyjen painamisen lopettaminen. Vähittäiskaupalla onkin varsin iso osa levyn kokonaishinnasta, mutta toisaalta itse CD:n painatus on yleensä aika halpaa kun kokonaishintaan vertaa. Internetin ansiosta artisteilla on nykyään entistä paremmat mahdollisuudet hoitaa kaikki itse, ainakin markkinoinnin osalta. Harva artisti kuitenkaan niin haluaa tehdä, joten jonkinlaisten yhtiöiden toiminta on varmasti aina tarpeellista. En kuitenkaan usko että nykymalliset levy-yhtiöt ovat tarpeellisia.

Uutisissa on vilahtanut myös huhuja siitä, että Warner Music vetäytyisi ilmaiseksi musiikkia tarjoavista palveluista kuten Spotifysta (tämänkin uutisen kommentit ovat poikkeuksellisen fiksuja ja lukemisen arvoisia), koska sen ”ansaintalogiikka ei ole toimiva” ja koska ”musiikin vapaa jakaminen on selkeästi haitaksi musiikkiteollisuudelle”. Tämä ei tosin selitä Rumban mainitsemaa Last.fm:ää, joka ei kyllä jaa vapaasti musiikkia. Spotifyssa voi streamata halutessaan kokonaisia biisejä, last.fm:ssä vain 30 sekunnin pätkiä – ellei kyseessä ole poikkeuksellisesti kokonaisen streamauksen tai latauksen mahdollistanut levy-yhtiö tai bändi.

Spotify tosiaan tuottaa levy-yhtiöille ja artisteille aivan onnettomasti rahaa. Se on siis siinä mielessä kai suunnilleen yhtä eettistä toimintaa kuin piratismi tai käytettyjen levyjen ostaminen. Ei niistäkään kukaan ansaitse rahaa. Spotify ja käytetyt levyt ovat kuitenkin laillisia. Spotifytä tunnutaan myös vertaavan MP3-kauppoihin vaikka toimivampi vertauskohta onkin radio. Täydellistä vertauskohtaa ei kuitenkaan ole, sillä kyse on pohjimmiltaan aivan uudenlaisesta musiikkipalvelusta.

Päivänselvää minusta on kuitenkin se, että musiikin tekeminen ei yleisesti ottaen kannata taloudellisesti. Alalla on liikaa kusettajia: Spotify kusettaa levy-yhtiöitä, levy-yhtiöt kusettavat artisteja, piraatit kusettavat kaikkia paitsi itseään. Ei musiikkia kannatakaan rahasta tehdä ja minusta musiikin kuuluukin olla tekijälleen harrastus. Muutenhan koko taiteellinen uskottavuus vaarantuu! Minä itse ainakin lamautuisin täysin ja lakkaisin kokonaan luomasta mitään jos pitäisi koko ajan ajetella että ”apua, tän musan on pakko myydä niin hyvin etten jää asunnottomaksi ja kuole nälkään”.

Toisaalta popmusiikin toisessa ääripäässä on ihmisiä joilla on aivan liikaa rahaa, riippumatta siitä yritetäänkö warettamiseen puuttua mitenkään. Rumban tai Infernon haastattelussa Rammsteinin Richard Kruspe sanoi, että uusimman kiertueen keikkaliput ovat niin kalliita (n. 25 euron nousu edelliseen Suomen keikkaan verrattuna) jotta he voisivat laskevan levynmyynnin aikana silti ylläpitää tiettyä elintasoa. Kruspe antoi haastattelun New Yorkin keskustasta ja kehuskeli sitä kuinka hyvässä asemassa on, että voi maksaa sellaista vuokraa, jonka vuoksi osa ihmisistä käy kolmessa eri työssä. Kaikki  maksaa niin paljon, jotta rocktähti voi elää rocktähden arvoista elämää! Ei siksi että olisi mahdollista tehdä lisää musiikkia.

Suurin osa muusikoista ei kuitenkaan koskaan rikastu musiikillaan. Niin on aina ollut, eivätkä Spotifyn onnettomat korvaukset levy-yhtiöille sinänsä ole mitään uutta maailmassa. Spotify, nettipiratismi ja muu sellainen pitäisi kuitenkin mielestäni nähdä ensisijaisesti promootiovälineinä, joilla saadaan lisää kuulijoita musiikille. On vain keksittävä jokin uusi toimiva malli, joka mahdollistaa taloudelliset edellytykset musiikin teolle. Fyysisten kauppojen ja fyysisten levyjen kuoppaamisesta voisi mielestäni olla hyvä aloittaa, kunhan se ei vie mukanaan alas myös musiikin laatua (esim. MP3-kauppa FLAC:ien sijaan).

Warnerin kaltaisten isojen levy-yhtiöiden tapaan myös tekijänoikeusjärjestöt ovat auttamattoman aikansa eläneitä ja jäykkiä instituutioita. Nekin suhtautuvat nettiin yksinomaan vihollisena eikä ole mitenkään tavatonta että edes levy-yhtiöiden ja artistien itse nettiin laittamat kappaleet olisivat turvassa häirinnältä ja poistovaatimuksilta (TJEU). Minusta on aika absurdia että edes artistit itse eivät saa päättää jakavatko musiikkiaan ilmaiseksi vai eivät. Tekijänoikeuslainsäädäntö ja -käytännöt laahaavat musiikkijakelun tapaan jossain viime vuosituhannella. Toisaalta osa järjestöistä myös kirii kiinni kehitystä, kuten vaikkapa ruotsalainen STIM, joka on mahdollistanut jäsenilleen myös yksittäisten teosten julkaisemisen Creative Commons -lisenssillä.

Sekin on minusta aina ollut absurdia, että suuri osa artisteista suhtautuu kielteisesti piratismiin. Ymmärrän kyllä senkin puolen että se tuntuu epäkunnioittavalta varkaudelta. Niinhän väkisinkin ajattelee, jos suhtautuu asiaan yksityisyrittäjänä. Itse olen kuitenkin epärealistinen idealisti, joten ajattelen vain kuinka hienoa on että taloudellisesti pienillä resursseilla toimivat bändit voivat saada lähes olemattomalla vaivalla tolkuttoman määrän kuulijoita. Se ei ole sama asia kuin maksaja/ostaja/kuluttaja, eikä sinänsä tuo muusikolle muuta iloa kun tiedon siitä että hän tuottaa toisille iloa. Viidakkorumpu toimii internetissä ennennäkemättömän tehokkaasti ja musan voi ladata kuka vain, riippumatta maantieteellisestä sijainnistaan tai maksukyvystään. Nettikauppahan on usein rajattua tiettyihin maihin lisenssoinnin vuoksi ja maksutavat luottokortteihin.

Vallankumouksellisinta nettipiratismissa ei mielestäni ole sen ilmaisuus. Se voittaa, ja luultavasti tulee ikuisesti voittamaankin, kaikki muut mahdolliset musiikin levittämisen tavat yhdessä asiassa: saatavuus. Internetistä on periaatteessa saatavilla kaikki koskaan äänitetty musiikki. Sieltä voi löytää 80-luvun nimettömiä industrialkasetteja, joiden uudelleenjulkaisusta ei ole mitään toivoa, tai eksoottista kansanmusiikkia jumalan selän takaa. Mitä vain, milloin vain, mistä vain; orvot teokset, luvattomat plunderphonics-kollaasit ja muut vastaavat teokset joiden jakaminen on nykylainsäädännön piirissä mahdotonta.

Hienoa piratismissa on myös sosiaalinen puoli. Tuskin kukaan jakaa musiikkia laittomasti kiusatakseen ketään vaan saadakseen jakaa rakastamaansa musiikkia toisten kanssa. Sosiaalisuus ja jakaminenhan musiikissa parasta onkin, ei harhaluulo sen yksityisomistamisesta. Musiikin suositteleminen, soittaminen toisille ja yhdessä keikoilla käyminen ovat minusta parasta musiikissa. Jaettu elämys on suurempi elämys.

Sellaista laillista palvelua tuskin koskaan saadaan, joka tarjoaisi yhtä laajan valikoiman musiikkia. Viralliset reitit ovat aivan liian byrokraattisia sellaiseen. Tuollainen ennennäkemätön vapaus on upeaa ja siitä pitäisi riemuita, ottaa rajattoman jakamisen hyödyistä kaikki irti ja sitten yrittää keksiä siihen ympärille jokin malli joka mahdollistaa musiikin teon jatkumisen taloudellisten realiteettien piirissä. Levy-yhtiöthän eivät siihen pyri, koska tuossa mallissa nykymallisille levy-yhtiöille ei ole tilaa.

Siitä musiikista maksamisesta minusta on kyse. Mahdollistetaan taloudellisesti se, että ihmiset voivat yhä tehdä musiikkia. Kyse ei ole siitä, että mitä useampi pitää tietystä musiikista, sitä enemmän siitä saa rahaa. Tai siitä, että musiikin tulisi olla voittoa tuottavaa taloustoimintaa. Se on taidetta joka pitäisi pitää mahdollisimman erillään kaupallisuudesta. Täysin sitä ei tietenkään voi siitä markkintalouden piirissä erottaa. Materiaaliset resurssit ovat aina musiikin tekemisen taustalla, mutta niiden vaikutus on pyrittävä minimoimaan.

Ennen internetiä ainakin se oli paremmin, että musiikin kopioiminen omiksi mixtapeiksi oli ihan normaalia eikä kukaan epäillyt sen laillisuutta tai eettisyyttä. Se, että sai ajatuksella valita juuri sille tietylle ystävälleen tähdätyn eklektisen valikoiman täsmävalittua musiikkia. Ehkä taiteilla kansilehtiseksikin jotain kivaa. Nykyiset nettipalvelut, varsinkin last.fm, ovat parhaimmillaan tuollaisia eklektisiä suosittelujärjestelmiä. Niissä ei tosin voi kuunnella sitä musiikkia vaan se pitäisi ostaa sokkona.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.