Kuolleen musiikin yhdistys 10 v.

Kirjoitetaanpa taas menneistä keikoista. Tällä kertaa kävin Turussa Kuolleen Musiikin Yhdistyksen 10-vuotiskonsertissa, joka oli KMY:n tapahtumaksi yllättävänkin kevyt, koska illan artisteista kahden ensimmäisen musiikissa ei ollut oikeastaan hiventäkään siitä synkkyydestä ja painostavuudesta joka industrialmusiikin laajaa kirjoa yleensä yhdistää.

Turkulainen E-Musikgruppe LuxOhr esiintyi ensimmäisenä. Jo taustavideona pyörineen mykkäelokuva L’Infernon alkuteksteistä sai selville koko keikan luonteen: kyseessä oli restauroitu versio elokuvasta, jossa soundtrackin oli säveltänyt legendaarinen krautrock-synabändi Tangerine Dream. Kyseisen yhtyeen musiikkiin LuxOhrin esiintyminen sitten vertautuikin liiallisuuksiinkin asti. Musiikki oli erittäin perinnetietoista ja yllätyksetöntä ja keikan rakennekin noudatti Berliinin koulukunnan parhaita perinteitä: kaksi aaltoilevaa teosta, molemmilla kestoa suunnilleen 20 minuuttia eli sen yhden vinyylin puolen verran. Bändin heikkous oli kuitenkin myös vahvuus: parempaa tribuuttia ei Edgar Froesen ja Klaus Schulzen hengenheimolaisille voisi esittää ja kun kerran ei ole mahdollista matkustaa 70-luvun Saksaan TD:n kulta-ajan keikalle, on tämä varmasti paras korvike jonka voi saada – ainakin Suomessa.

Toisena esiintyi saksalainen Antlers Mulm, tarpeettoman tuntematon kokeellista konepoppia soittava yhtye, jonka keikkaan minulla kohdistui varsin suuret odotukset. Kuten suurilla odotuksilla on usein tapana, tälläkin kertaa siitä seurasi pieni pettymys. Mikään pohjanoteeraus keikka ei todellakaan ollut, sillä taustavideo oli upea ja minimalistisesta esiintymisestä huolimatta bändi onnistui tuomaan kappaleisiin livenä jotain uutta. Ainakin loistavan Of Withered Sparks -levyn kappaleista usea poikkesi ratkaisevasti albumiversioistaan. Silti keikasta jäi jotenkin väsynyt maku – yhtyeen esiintyminen oli todellakin vähäeleistä ja epäkiinnostavaa, jolloin huomio kiinnittyikin luonnollisesti hienoon taustavideoon, joka ei yksinään kuitenkaan riittänyt luomaan kaipaamaani tunnelmaa.

Pääesiintyjänä oli Suomen ja koko maailman power electronics -kärkinimiin lukeutuva joensuulainen STROM.ec. Esiintyminen olikin aivan toista luokkaa kuin kahdella ensimmäisellä vähäeleisellä bändillä. Vokalisti Toni Myöhänen huusi, karjui ja heilui ihan riittävästi ja loppukeikasta syöksyi myös arvaamattomasti yleisöön, joka oli jo ilman erityistä innostamistakin valmiiksi riehakkaalla tuulella. Stromin meluvalli oli parhaimmillaan juuri sitä luihin ja ytimiin tunkeutuvaa vastustamatonta ääntä, joka ei pelkästään kuulu korvissa, vaan myös tuntuu kehossa. Shokkiefektiä keikkaan sai ihan riittävästi siitä, että hiljaiset ja äänekkäät osat vaihtuivat äkisti ja töksähtäen. Itse kyllä pidän enemmän siitä että melua kasvatetaan pikkuhiljaa ja rauhallisesti, koska silloin saavuttaa paremmin ihanan hypnoottisen mielentilan. Ansionsa on toki STROM:inkin tyylillä. Ehdottomasti illan paras keikka, vaikka se kärsikin vähän liikaa teknisistä vaikeuksista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.