Popklassikkoveikkaus 1992

Nuorgam on luultavasti paras musiikkimedia Suomessa tällä hetkellä. Paitsi että he antavat palstatilaa musiikkityyleille ja näkökulmille, joita ei muissa medioissa juuri näy, heidän päivitystahtinsa on rivakka mikä takaa suurelle osalle lukijoita jotain kiinnostavaa uutta joka päivä. Itsenikin pitäisi ottaa mallia siitä tahdista, ainakin säännöllisyydestä jos ei määrästä, koska niin lukijat koukutetaan. Varsinkin kaiken maailman listauksilla – omani on vähän tökkinyt viime aikoina.

Nuorgamilla pyörii jatkuvasti erilaisia juttusarjoja, jotka useimmin ovat juurikin populaarikulttuurissa rakastettuja listoja, joiden ongelmia olen täällä pohtinut. Toki itsekin tykkään listaamisesta, eikä populaarikulttuurista ole edes kovin helppoa kirjoittaa listaamatta. Yksi koukuttavimmista juttusarjoista on Popklassikot, jossa listataan joka kuussa tietyn vuoden 30 (tai helmikuussa 28) parasta popklassikkoa, biisi per päivä. Viime kuussa arvasin vuoden 1991 ykkösen oikein kun sijat 30-2 oli julkaistu, mistä innostuin tekemään mahtipontisemman veikkauksen tässä kuussa listattavista vuoden 1992 popklassikoista. Koska tämän syyskuun / vuoden 1992 popklassikoista on julkaistu jo viisi, listaan tässä vain 25 omaa veikkaustani.

Vaikka Nuorgam onkin paras musiikkimedia maassamme, ei se silti ole virheetön. Sitä vaivaa, kuten luonnollisesti kaikkia musiikkimedioita ja omaakin blogiani, tietty kaanonuskollisuus. Sitä voisi kutsua vaikka indiehipster-kaanoniksi, jossa tärkeintä on tietynlainen ironinen elitismi. Kuten juttusarjan nimikin kertoo, tärkeintä on olla popkappale (eikä esim. taiteellisesti kunnianhimoinen rock-teos) eli noudattaa populaarimusiikin kaupallisia sääntöjä, mutta kuitenkin jossain pinnan alla – juuri se hienovarainen kaavoista poikkeaminen tuo kappaleisiin persoonaa sen verran että niissä on jotain mieleenpainuvaa.

Pääosin listalla on siis oltava alakulttuureihin kuuluvia popkappaleita – suurimmat suosikit ovat tietenkin amerikkalainen alternative rock ja brittiläinen indie. Vaihtoehtoisuudesta siinä ei tosi asiassa tietenkään ole kyse vaan vähemmän siloitellusta imagosta/tuotantojäljestä, siitä että popkappaleet naamioidaan rock-uskottaviksi. Tärkeintä on erikoisuudentavoittelu popin raameissa. Olennaista tässä on tietynlainen perinnetietoisuus: omaa ”erikoisuutta” haetaan yhdistelemällä vanhojen musiikkityylien elementtejä uusiksi kokonaisuuksiksi. Vaihtoehtorock poikkeaa nykyään mainstream-popista lähinnä siinä että se on irti ajastaan, yhdistelmä erilaisia menneisyyksiä. Esimerkiksi ’90-luvun britpop oli eräänlainen hybridi British Invasionista, glam rockista, punk rockista ja Madchesteristä.

Hipsteriyteen kuitenkin kuuluu myös valikoiva mainstreamin palvonta – jonkin itselleni vieraan kaavan mukaisesti on löytynyt joitakin maagisia ominaisuuksien yhdistelmiä, jotka tekevät joistakin siloitelluista listaykkösistä mestariteoksia ja joistakin kaupallista paskaa. Tämä tietynlainen selvien säännönmukaisuuden ja ennalta-arvaamattomuuden yhdistelmä tekee Nuorgamin listauksista niin houkuttelevia veikkauskohteita.

Olen toki ”luntannut” rankasti tätä veikkauslistaa laatiessani, lähinnä Rate Your Musicin listoilla. Olen todennut että RYM:in käyttäjäkunta on niinikään vahvasti hipsterpainottunut – parhaiten arvioidaan juuri ne uskottavat klassisen rockin, punkin, post-punkin ja ”älykkään” konemusiikin merkkiteokset jotka ovat Nuorgamillakin arvossa. Ihan yksi yhteen ne eivät tietenkään mene, eikä hommassa silloin mitään pointtia olisikaan. Olen silti vakuuttunut että tarpeeksi kehittynyt koodaaja/tietokone-yhdistelmä voisi tehdä jonkin hienon algoritmin joka ennustaisi melko hyvin nämä listat. Sen tulisi laskea tiettynä vuonna julkaistujen kappaleiden Rate Your Musicista ja Pitchforkista (Nuorgamin ulkomainen esikuva) saamat arvosanat, ja sotkea niitä vähän sumealla logiikalla Wiren eklektismiin.

Olen huomannut listauksissa paljon kiintiöajattelua, joka on toki keskeistä myös omille listoilleni. Esimerkiksi yhdeltä artistilta on aina vain yksi kappale per vuosi listattuna, ja jokainen artisti pääsee yleensä joka toisen levynsä kappaleilla listalle, poikkeuksena tietysti harvoin levyjä julkaisseet tai muuten vain tarpeeksi isot nimet. Listojen on esitettävä myös tietynlaista tyylillistä monipuolisuutta joten listoilla tuntuu olevan esim. kiintiöräppiä ja kiintiöteknoa. Ne ovat tietysti kaikki hyviä biisejä, sitä en kiistä, enkä edes sitä että kiintiöt olisivat näissä listoissa huono asia. Sanon sen vain tässä ääneen koska oma veikkauksenikin perustuu aika vahvasti kiintiöihin.

En tiedä jatkanko tätä veikkausta tulevien kuukausien / vuosien osalta – paljon riippuu varmaan siitä miten tämä veikkaus menee, tulokset tulevat tietenkin kuun lopussa sitten tänne. Mutta jos tämä jatkuu, olisi tietenkin hienoa kuulla myös teidän, lukijoideni, popklassikkoveikkauksia. Jos olisin suuri mediapersoona ja tämä blogi suurmenestys, voisi melkein kilpailla siitä kenen veikkaukset osuvat lähimmäksi. Tosin siinä tapauksessa myös Nuorgamin toimittajakunta tuntisi blogini ja tänne kirjoitettavat veikkaukset luultavasti vaikuttaisivat tuleviin listauksiin.

Tämä veikkauslista ei siis perustu omaan makuuni, mistä parempaa osviittaa antaa omat valintani Vuoden 1992 parhaiksi levyiksi. Sen pohjana on pääosin käsitykseni Nuorgamin toimituskunnan musiikkimausta ja linjauksista. Kappaleiden järjestys on vähän mitä sattuu enkä usko ainakaan niiden osuvan kohdilleen – hyvä jos samoja bändejä sentään löytyy heidän listaltaan. Tein taustatyöni poikkeuksellisen nopeasti, joten voin vain toivoa että kaikki listaamani kappaleet todella saivat ensijulkaisunsa 1992. Nuorgam itsekin teki jo virheen asian suhteen listaamalla vuoden 1992 popklassikoihin sijalle 27 vuonna 1991 julkaistun kappaleen.

Massive Attack - Unfinished Sympathy; singlen kansi

Arvasin vuoden 1991 popklassikkojen ykkösen oikein: Massive Attackin Unfinished Sympathy. Miten käy vuoden 1992 suhteen?

#25 Pantera – This Love

Spotify

Metallimusiikki ei ole kovin keskeisessä osassa popklassikot-listauksissa, joten sellaisen veikkaaminen on aina riski. Joku Enter Sandman (1991) toki pääsi mukaan, koska kyse on nimenomaan siitä että se oli popkappale joka sattuu olemaan tyyliltään metallia, eikä metalliklassikko. Panteran Vulgar Display of Power oli yksi vuoden 1992 kiitetyimmistä metallilevyistä ja sieltä löytyy myös sopivasti ”pop” biisi, This Love, joka vuorottelee synkän hard rock -balladin ja Panteran tyypillisemmän paahdon välillä.

Ei päässyt listalle.

 

#24 Blind Melon – No Rain

Spotify

Blind Melon on aika varmasti läsnä kaikissa yhden hitin ihme -listauksissa, ainakin jos aikaikkuna on 1990-luku. Popklassikot-listauksissa on tärkeää aina kuin mahdollista kertoa anekdootteja julkaisuvuoden kulttuurisesta ilmapiiristä, mediamaisemasta ja populaarikulttuuriviittauksista. No Rainistakin on helppo keksiä popanekdootteja: esimerkiksi Pearl Jamin Bee Girl -kappale perustui No Rainin legendaarisen musiikkivideon (ja musiikkivideot ovat hyvin tärkeitä Nuorgamille, jonka toimittajat ovat mitä ilmeisimmin kasvaneet 1980- ja ’90-lukujen taitteen MTV:n parissa) samannimiseen hahmoon jota esitti Heather DeLoach. Hän näytteli samaa hahmoa myös ”Weird Al” Yankovicin vuoden ’93 Red Hot Chili Peppers -parodiassa Bedrock Anthem (älkää yllättykö jos tämä video mainitaan Bonus-osastolla).

Ei päässyt listalle.

 

#23 House of Pain – Jump Around

Spotify

Hip hop on lähes yhtä olennaisessa osassa Nuorgamin pop-kaanonia kuin indie rock. Parasta on tietysti 1980-luku, Beastie Boys, Public Enemy ja N.W.A, mutta myös 1990-luvun alkupuoliskon rap toimii heille mainiosti. House of Painin Jump Around oli ehkä vuoden 1992 popein hip hop -hitti joten se ei ihan kärkisijoja kolkuttele vaan ylempänä listalla kuullaan uskottavampaa hip hopia.

Ei päässyt listalle.

 

#22 The Shamen – Ebeneezer Goode

Spotify

Vuodesta 1987 Nuorgamin listoille on aina päässyt ainakin yksi edustaja brittiläisestä ravekulttuurista, ja jatkoa seuraa myös vuonna 1992. Snap!:in Rhythm Is a Dancer olisi varteenotettava ehdokas mutta se on saksalainen ja The Power listattiin vuonna 1990 ja muutenkin tuntuu että eurodancessa Nuorgam välttelee itsestäänselvyyksiä. En olisi ollenkaan varma että mainitaanko eurodancen kultaisen vuoden, 1993:n, listassa sen vuoden megahittejä No Limit, Mr. Vain ja What Is Love. Listalle voi päästä jotain vähemmän tunnettua ja siten uskottavampaa. No, eiköhän joku noista ole listalla kuitenkin, mutta vuotta 1992 edustaa paljon Snapia! uskottavamman Shamenin Ebeneezer Goode.

Syitä on useita: Shamen aloitti psykedeelisenä indie rock -bändinä 1980-luvulla ja oli ensimmäisinä rock-bändinä tartumassa nousussa oleviin rave-soundeihin aivan kuten Primal Screamkin, kuulumatta kuitenkaan siihen tunnetuimpaan Madchester-skeneen. Biisissä on myös ilmiselvää monitulkintaisuutta ja huumeviittauksia, joten sanoituksen ruotiminen on varmasti osa listausta (jos tämä nyt sinne pääsee). Myös Shamenin tietoinen ”ei tämä mistään huumeista kerro” -mediapeli on omiaan tuottamaan hyvää anekdoottimatskua Nuorgamille ja miksei kenelle tahansa muullekin joka kappaleesta haluaa kirjoittaa.

Ei päässyt listalle.

 

#21 Danzig – Dirty Black Summer

Spotify

Danzigin vuoden ’92 levyä III: How the Gods Kill pidetään kai yleisesti bändin parhaana ja koska debyyttilevyltäkin pääsi jo biisi listalle vuonna 1988, oletan että myös tämän levyn tarttuvin biisi, Dirty Black Summer, mainitaan. Elleivät sitten toimituksessa ajattele että Danzig-kiintiö tai vuoden ’92 metallikiintiö on jo täynnä ja veikkaukseni menee täysin metsään.

Ei päässyt listalle.

 

#20 Tasmin Archer – Sleeping Satellite

Spotify

Simon Reynoldsin Retromania-kirjaan (2011) on viitattu Nuorgamin jutuissa jo pitkään ja tässä olisi hyvä tilaisuus tehdä niin taas. Reynoldsin tulkinnan mukaan kappale on masentunutta pohdintaa siitä menikö ihmiskunta liian aikaisin kuuhun. Kurotimmeko liian aikaisin liian pitkälle niin että nyt elämme jotain kehitysuskokrapulaa. Reynolds kertoo myös hänelle tuntemattomaksi jääneestä vuoden ’93 rave-bootlegistä jossa samplattiin tätä biisiä niin että se alkoi kuulostaa sille ajalle tyypilliseltä hardcore-synkistelyltä. Genren ja ajan hengen mukaisesti tutusta pop-biisistä otettiin lyriikat ja asetettiin ne uuteen kontekstiin niin että ne kertoivatkin nyt huumehoureisen biletyksen jälkeisestä alastulosta. Hyvää anekdoottikamaa siis ja jokaisen vuoden listalla pitää kuitenkin olla muutama listaykköseksi päässyt pop/rock-hitti.

Ei päässyt listalle.

 

#19 Sugar – If I Can’t Change Your Mind

Spotify

Bob Mould on yksi suurimmista hipster-jumalista syistä joita en ymmärrä, vaikka Hüsker Dün Zen Arcade onkin mestariteos. Hüsker Dülta listattiin parikin popklassikkoa joten ei ole mitään syytä miksei miehen seuraavakin bändi saisi mainintaa ja tämä biisi lienee suurin hitti bändin suosituimmalta levyltä Copper Blue. Levyn genreiksi on merkitty Rate Your Musicissa Alternative Rock, Power Pop ja Noise Pop joten mitään indie-uskottavampaa on vaikea keksiä. En mä ole koskaan koko bändiä siis kuullut, mutta ei sitä nyt kai tarttekaan jotta voi tehdä sivistyneitä arvauksia.

Todellinen sijoitus: #23.


#18 Whitney Houston – I Will Always Love You

Spotify

1990-luvun alku oli hyvää aikaa jättimäisille popballadeille. Listojen kärjessä heilui järjettömän pitkään mm. sulkumestarien Bryan Adams ja Meat Loaf hitit (Everything I Do) I Do It for You, 1991, ja I’d Do Anything for Love (But I Won’t Do That), 1993. Tällaisesta popista Nuorgamissa ei kuitenkaan pidetä, paitsi jos on voimaballadityöpäivä tai joku muu camp-henkinen teema. Mutta Whitney Houston on kuollut ja kuollut artisti on truempi kuin elävä. Tämä Dolly Parton -cover on vielä kaiken lisäksi maailmanhistorian myydyimmältä soundtrackilta (Bodyguard) joten eihän sitä voi ohittaa jos popklassikoista puhutaan. Odotan kyllä jännityksellä löytyykö Meat Loaf kuitenkin vuoden 1993 listalta.

Ei päässyt listalle.

 

#17 The Boo Radleys – Lazarus


Spotify

Mulla ei oo mitään havaintoa koko tästä bändistä mutta sen nimi on niin hipster, että pakko niiden on olla listalla. Ainakin viimeistään vuonna 1993. Neo-psychedeliaa vuodelta 1992 saattaa kyllä hyvin edustaa myös Flowered Upin Weekender, jonka puolesta tietysti puhuu bändin man/madchesterilaisuus. Kappale tosin on 13-minuuttinen, mikä voi olla sekä plussa että miinus. Lazarus kestää kuitenkin vain noin puolet siitä. Kumpaakaan kappaletta ei ole julkaistu täyspitkällä albumilla, mikä sekin voi olla sekä plussa että miinus.

Todellinen sijoitus: #25.


#16 Pulp – Babies

Spotify

Jotain brittipoppia listalla on aivan varmasti. Varsinkin kun kyse on vuodesta 1992 eli ajasta ennen kuin musatyyli löi kovimmin läpi. Onko se sitten Pulpia, Bluria, Suedea vai omaa tyyliään vielä etsivää Verveä, paha sanoa. Babies oli Rate Your Musicissa kaikkien näiden bändien parhaiten reitattu sinkku vuodelta ’92.

Todellinen sijoitus: #5.

 

#15 Alice in Chains – Would?

Spotify

Nirvanan ja Pearl Jam nousivat suursuosioon vuonna 1991 klassikkoalbumeillaan Nevermind ja Ten. Siinä samalla grunge tuli osaksi valtavirtaa ja ’92 olikin sitten jo muiden yrittäjien vuoro. Molemmat kyllä julkaisivat tänäkin vuonna runsaasti hittisinglejä mutta ne oli kaikki jo kuultu edellä mainituilla levyillä. Albumien ja aiemmin julkaisemattoman materiaalin osalta nämä kaksi bändiä pitivät pääosin välivuotta ja vuoden keskeisin grunge-albumi oli varmaankin raskaan metallinen Alice in Chainsin Dirt. Levyn ytimekäs päätöskappale Would? on oiva popsynkistely jonka puolesta olen valmis veikkaamaan. Toinen vahva veikkaus listan grunge-edustukseksi olisi Soundgardenin Jesus Christ Pose koska myös Jeesus on hipstereiden suosikki, ainakin populaarikulttuuriviittauksena.

Todellinen sijoitus: #13.

 

#14 Ride – Leave Them All Behind

Spotify

Shoegazea tulee olla jokaisella itseään kunnioittavalla indiehipster-listalla ja Riden valitsin koska Rate Your Musicissa tämä oli vuoden 1992 parhaiten reitattu shoegaze-sinkku My Bloody Valentinen Only Shallow’n jälkeen. Se oli kuitenkin jo vuonna 1991 julkaistulla Loveless-albumilla, joten ei käy vuoden 1992 popklassikoksi. Listalle voi kyllä ihan hyvin päästä myös Adorablen Sunshine Smile.

Ridelta sijoittuikin: #8 Twisterella.

 

#13 Nick Cave and the Bad Seeds – Straight to You

Spotify

Nick Cave pääsee luonnollisestikin lähes jokaisella kultakautensa levyllä listalle. The Good Son (1990) jäi välistä joten nyt on korkea aika nähdä taas Bad Seedsiä listalla. Henry’s Dream -levyn popein kappale on Straight to You, joten eiköhän se sieltä valita. Muistakaa:  vaihtoehtoisten bändien vähiten vaihtoehtoiset biisit ovat juuri sitä tuntemattoman ja tunnetun välimaastoa jota hipsterit rakastavat.

Ei päässyt listalle.

 

#12 Tori Amos – Precious Things

Spotify

Vuonna 1992 debytoi pari kovaa indienaislaulajaa, PJ Harvey ja Tori Amos. Paha arvata heidän sijoituksiaan, mutta veikkaan kuitenkin että Harvey on korkeammalla koska hän rokkaa kovemmin kuin Amosin stereotyyppisemmän naisellinen singer-songwriter-kama. Amosin Little Earthquakes -esikoiselta on vaikea nostaa esille yksittäistä erityisen hyvää biisiä, mutta luultavasti valinta Nuorgamin toimituksessa osuu Winteriin, Crucifyhin tai Precious Thingsiin.

Jälkimmäisessä on ehkä eniten popmytologiaan liittyviä anekdootteja joita kirjoittajan on helppo ottaa artikkelinsa rungoksi. Siinä esim. mainitaan ”yhdeksän tuuman naulat”, ja Nine Inch Nailsin Trent Reznor laulaa taustoja Amosin seuraava Under the Pink -levyllä. Osoittaa olennaista pop-sivistystä mainita että noihin aikoihin liikkui huhuja Reznorin ja Amosin välisestä romanssista. NIN:in Broken-EP:ltäkin saattaisi päästä listalle jokin kappale ellei romanssihuhusta kirjoittaminen täyttäisi vuoden NIN-kiintiötä ja Ministry (tulossa alla) industrial-kiintiötä.

Ei päässyt listalle.

 

#11 PJ Harvey – Sheela-Na-Gig

Spotify

Harveyn sijoittumista Amosia korkeammalle puoltaa myös se, että hän on pysynyt indiehipster-suosikkina koko ajan viimeiset 20 vuotta kun taas Amos on eksynyt välillä liian kauas adult contemporary -osastolle miellyttääkseen heitä. Adult contemporary ja AOR ovat tietysti pop jos ne ovat vähän ikääntynyttä kamaa kuten kasaria, mutta Amosin ”aikuisista” levyistä on vielä liian vähän aikaa. Toisaalta Bon Iverin AOR-pastissi Beth/Rest viime vuodelta on ehkä maailman uskottavin hipster-biisi, joten mistä sitä ikinä tietää. Harveyn Dry-debyytiltä Nuorgam todennäköisesti valitsee lyhyen ja ytimekkään sinkun Sheela-Na-Gig, jonka symboliikassa tiivistyy ”vihaiset nuoret naiset” -pseudogenren feminismi hyvin.

Ei päässyt listalle.

 

#10 Ministry – N.W.O.

Spotify

Psalm 69 on monien mielestä Ministryn paras levy, ainakin se oli heidän mainstream-läpimurtonsa ja tältä levyltä tuli kovia musiikkivideoita. Kuten mainitsin, juuri tämän aikakauden videot tuntuvat olleen keskeisiä vaikuttimia Nuorgamin toimittajien musiikilliseen identiteettiin. Veikkaukseni vuoden 1992 Ministry-popklassikoksi  olisi ollut Jesus Built My Hotrod, koska sillä vierailee Butthole Surfersin Gibby Haynes, mutta se on julkaistu singlenä jo marraskuussa 1991. Sen mukaan ottaminen ei olisi sääntöjen mukaista! Jäljelle jäävät siis levyn muut singlet, N.W.O. ja Just One Fix. Edellä mainitun valitsin koska se oli Ministryn suurin hitti myyntilukujen valossa. Se on George H. W. Bush -samplauksessaan myös ikonisinta Ministryä.

Ei päässyt listalle.

 

#9 Dr. Dre feat. Snoop Dogg – Ain’t Nuthin’ But a G Thang

Spotify

Dr. Dren vuoden 1992 The Chronic -albumi oli ratkaisevassa osassa tuodessaan West Coast hip hopia mainstreamin tietoisuuteen. Albumi oli vähintään yhtä tärkeä ponnahduslauta myös Snoop Doggille, josta tulikin sooloartistina tuotteliaampi kuin tuottajan pallilla paremmin viihtyvästä Drestä. Tämäkin kappale mielletään yleisesti enemmän Snoop Doggin kappaleeksi. Muita vaihtoehtoja vuoden 1992 hip hop -klassikoksi ovat Wu-Tang Clanin ja Nasin debyyttisinglet Protect Ya Neck ja Halftime. Niiden puolesta puhuisikin se että ne ovat East Coast hip hopia kun taas House of Pain (veikkaus #23) ja Dr. Dre ovat molemmat länsirannikolta.

Todellinen sijoitus: #3. Kyllähän ne Wu-Tang (#17) ja Naskin (#24) sijoittuivat koska 1992 oli hiphopin mainstream-läpimurron vuosi.

 

#8 Sade – No Ordinary Love

Spotify

Pehmeän aikuista poppia pitää olla jokaisen vuoden listalla, koska se on sopivan ironista hipstereille. Särötettyä tai akustista indiekitaranvingutusta on kompensoitava jollain jotta musiikkimaku vaikuttaa avaralta ja ennakkoluulottomalta. Indiehipsterin on tärkeää nevöhööd-bändien lisäksi pitää myös joistakin valikoiduista mainstream-artisteista.

Ei päässyt listalle.

 

#7 Rage Against the Machine – Killing in the Name

Spotify

Itse en ole RATM:ia juuri kuunnellut mutta kuulin juttua että Killing in the Name olisi bändin debyyttilevyn olennaisin kappale. Anekdoottejakin löytyy, eikä tarvitse edes matkustaa aikakoneella vuoteen 1992. Kappale nousi Facebook-kampanjan ansiosta pelkkien latausten voimien brittilistan ykköseksi vuonna 2009 – vastalauseena musiikkirealityjen vuosittaisille joululistavaltauksille. 17 vuotta julkaisunsa jälkeen tästä kappaleesta tuli kätevästi symboli ajalle jolloin MP3-latauksilla ja sosiaalisen median meemeillä on ajoittain yhtä paljon valtaa listasijoituksiin kuin perinteisellä ääniteteollisuudella. Ajaton klassikko useammassakin merkityksessä siis.

RATM:ilta sijoittuikin: #1 Bullet in the Head.

 

#6 Faith No More – Midlife Crisis

Spotify

Legendan mukaan tämä biisi kertoo Madonnasta, mikä varmasti mainitaan Nuorgamin listalla ja on luultavasti pääsyy miksi yhtyeen arvostetuimmalta Angel Dust (1992) -levyltä listataankin juuri tämä. Voi aivan yhtä hyvin olla, että FNM:ää edustaa listalla heidän coverinsa Easystä, mutta veikkaan Madonnan lopulta voittavan Commodoresin.

Todellinen sijoitus: #15.

 

#5 Sonic Youth – Sugar Kane

Spotify

Sonic Youth on nuorgamilaisten supersuosikki, eikä sitä voi tänäkään vuonna sivuuttaa. Dirty oli monessa mielessä bändin kulta-ajan päättänyt levy, joten myöhempien vuosien listoilla heitä ei luultavasti näy enää ovin tiuhaan. Sugar Kanen valitsin veikkauksekseni lähinnä koska se on Spotifyssa levyn kuunnelluin biisi enkä tunne bändiä tarpeeksi hyvin perustaakseni valintaa mihinkään muuhun kuin tilastoihin. Mikään singlebändikään tämä ei koskaan ole ollut.

Ei päässyt listalle.

 

#4 The Prodigy – Out of Space

Spotify

Vuoden 1992 rave-trendinä olivat breakbeatit ja reggaen samplaaminen – toisin sanoen junglen siemenet kylvettiin. Out of Spacea Nuorgamissa tuskin ohitetaan. Kuten he itsekin sanoivat, Prodigy ja Massive Attack (#1 vuonna 1991) olivat tärkeimpiä brittiraven mainstreamiin vieneitä artisteja ja tämä kappale Prodigyn jättimenestystä edeltäneen ajan merkkiteos (eli tärkeämpi kuin myöhemmät kaupallisemat hitit kuten Firestarter).

Ei päässyt listalle.

 

#3 R.E.M. – Everybody Hurts

Spotify

R.E.M. oli liekeissä vuosina 1991-1992. Out of Time -albumi ja Losing My Religion -hitti (#5 vuonna ’91) saivat jatkoa jo vuotta myöhemmin lähes yhtä suositulla menestyslevyllä Automatic for the People, jonka suurin hitti oli Everybody Hurts. Hipstereistä ei tietenkään ikinä tiedä koska uskottavin popklassikko ei aina ole se tunnetuin. Siispä REM:iltä Nuorgam saattaa aivan yhtä hyvin valita Man on the Moonin tai Sidewinder Sleeps Toniten – tai jopa Driven, jos aivan villiintyvät.

REM:iltä sijoittuikin: #16 Man on the Moon.

 

#2 Manic Street Preachers – Motorcycle Emptiness

Spotify

The Holy Bible (1994) on indiehipstereiden Pyhä Raamattu, eikä ole uskottavaa pitää Manic Street Preachersin myöhäisemmästä ja kaupallisemmasta tuotannosta, varsinkaan kun Richey Edwards on hukassa. Bändin kolme ensimmäistä levyä sen sijaan ovat äärimmäisen katu-uskottavia ja ovat varmasti vahvasti edustettuna Nuorgamin listoilla. Kovin yksittäinen hitti näiltä levyiltä taisi olla debyytti Generation Terroristsin (1992) Motorcycle Emptiness. Yhdessä RATM:in kanssa MSP edustaakin kätevästi tämän vuoden yhteiskunnallisesti kantaaottavaa musiikkia. Kiintiönsä varmaan silläkin.

Todellinen sijoitus: #4.

 

#1 The Cure – Friday I’m in Love

Spotify

Curen ärsyttävin biisi (joo, mukaanlukien ne Wild Mood Swingsin torventurauttelut) on luonnollisesti Nuorgamin suosikki. Curen mestariteokset Faith (1981) ja Pornography (1982) ovat indiehipstereiden mielestä noloa synkistelyä. Disintegration (1989) vielä menee, mutta parhaimmillaan Robert Smith yhtyeineen on pirteimmillään, levyillä Kiss Me Kiss Me Kiss Me (1987) ja Wish (1992). Curen kohdalla Nuorgam villiintyy silloin kun kyse on mahdollisimman pinnallisista ja tyylipuhtaista popklassikoista, jollainen Friday I’m in Love eittämättä on. Kappale on juuri sitä ”teenage wildlifea” joka Olavi Uusivirran mukaan on pop-musiikin korkein aihe ja tuntuu usein olevan myös Nuorgamin toimituksen mielestä ”uskottavampaa” kuin mikään syvällisempään tai aikuisempaan ilmaisuun pyrkivä. Siinä on indiehipsteriyden ydin: postmodernissa popissa aitous ja pinnallisuus eivät ole toistensa vastakohtia vaan synonyymejä.

Todellinen sijoitus: #14.

The Cure - Friday, I'm in Love; singlen kansi

Friday, I’m in Love on varmasti Curen korkeimmin sijoitettu popklassikko, mutta yltääkö se ykköseksi asti?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *