En ollut lainkaan väärässä asettaessani odotukset korkealle The Tiger Lilliesin Helsingin keikan suhteen, sillä kyseessä saattoi hyvinkin olla paras keikka jonka olen tänä vuonna todistanut. Mustalaismusiikkia ja synkkää kabareeta oopperalauluun yhdistävä Tiger Lillies on ilmeisesti (ainakin Wikipedian mukaan) käynyt jo ainakin kahdesti aiemmin Suomessa, mutta itse en ollut silloin vielä kuullutkaan koko bändistä.
Livenä tämän trion instrumentaatioon kuuluivat kontrabasso, rummut, theremin ja saha; vokalisti Martyn Jacques vuorotteli pianon ja haitarin välillä. Noin yleisesti otettaen pianovoittoiset kappaleet olivat rauhallisempia ja haitarivoittoiset riehakkaampia, vaikka oli pari poikkeustakin. Riehakkuus olikin ehkä parasta keikassa, koska nimenomaan tällaiset kappaleet kasvoivat livenä joksikin albumiversioita suuremmaksi. Tempo kiihtyi välillä todella hektiseksi ja varsinkin encoret olivat uskomattoman vauhdikasta ja hervotonta revittelyä. Nämä kappaleet olivatkin paljon albumiversioitaan nopeampia ja äänekkäämpiä.
Korjaamon Vaunusali oli kyllä muuten erinomainen keikkapaikka, mutta konsertin loppupäässä istumakatsomo alkoi tuntua aivan väärältä, koska bändin musiikki suorastaan vaati nousemaan ylös ja tanssimaan hillittömästi mukana. Osa yleisöstä toki ryntäsikin lavan eteen viimeisen kappaleen aikana, mutta omalta paikaltani se ei oikein onnistunut kätevästi.
Tärkeä osa Tiger Lilliesin live-esitystä on myös performanssitaide ja konsertin kohokohtia olivatkin vauhdikkaiden encorejen ohella Banging in the Nails, Gluttony ja Hamsters, jotka sisälsivät kaikkein eniten näyttelemistä ja riehumista lavalla. Näiden kappaleiden ääniefektit ja äänenpainot eivät studiossa tallennettuna olekaan aivan niin teatraalisia ja vaikuttavia kuin livenä, koska visuaalinen puoli jää puuttumaan.
Olennaisia bändin lavaesiintymisen elementtejä olivat Jacquesin maskeerattujen kasvojen ilmaisuvoimainen vääntelehtiminen sekä Adrian Hugen hillittömät slapstick-esitykset, Adrian Stoutin esiintyessä kumppaneitaan hieman maltillisemmin. Sanoituksiltaan bändi menee jatkuvasti rymisten poliittisen korrektiuden ja hyvän maun tuolle puolelle, mutta tekee sen kuitenkin aina sopivan synkän humoristisesti. Tämä bändin musiikkiin sisäänrakennettu koominen kierous saikin konsertissa yleisön nauramaan valloittavan estottomasti. Bändi esiintyi todella eläytyvästi ja riehakkaasti, pilke sopivasti silmäkulmassa. Yleisö oli sulaa vahaa heidän käsissään ja täysillä mukana alusta lähtien. Kaiken kaikkiaan tämä oli todellinen hyvän mielen keikka, josta todellakin jäi hyvin iloinen olo pitkäksi aikaa jälkikäteenkin.