Ohjaus: Jarkko Kinnunen & Sami Rämä
Ladattu YouTubeen: 3.6.2014
Näyttökertoja: 1 508 078 (19.6.2018)
Yksi omituisimmista YouTube-ajalle tyypillisistä ilmiöistä on tarkoituksellinen huonolaatuisuus. Toki lofi-estetiikkaa on ollut olemassa yhtä kauan kuin hifiäkin, mutta luulen ettei se ole koskaan lyönyt valtavirtaan yhtä voimakkaasti kuin 2000-luvulla. Esimerkiksi V/H/S-antologiat ja found footage -elokuvat eivät olisi olleet kulttuurisesti mahdollisia aikaisemmin, vaikka ne perustuvatkin suurelta osin vanhentuneeseen teknologiaan. Toinen merkittävä ilmiö on etenkin indie-tietokonepeleissä käytetty 8- ja 16-bittinen pikselitaide.
Peleissä tarkoituksellisesti huono grafiikka toimiikin suhteellisen helposti hyvin: yksinkertaiset grafiikat ovat hyvä tapa säästää budjetista jos on pieni pelifirma, jolla ei ole taloudellisia resursseja mutta sitäkin enemmän hyviä ideoita ja mielikuvitusta. Kun vaan on tarpeeksi mukaansatempaava pelimekaniikka ja -maailma, näiden pelien kohdeyleisöä ei haittaa. Tarkoituksellisen ”huono” visuaalinen ilme voi monesta jopa näyttää miellyttävämmältä kuin AAA-luokan hittipelien siloiteltu tyyli. Asiaa auttaa myös jos tunnelma on muutenkin vahvasti retro. Harvassa pelissä se on sitä yhtä leimallisesti kuin Hotline Miamissa (2012). Tämän pelin esteettinen voima oli valtava ja se liitti tällaisen visuaalisen ilmeen kiinteästi orastavaan synthwave-skeneen, aivan kuten Drive (2011) liitti siihen öisen metropolin neonvärit.
Hotline Miamin ohella tämän retrodigitaalisen tyylin tiivistää upeasti synthwaven isoimpiin akteihin kuuluvan Perturbatorin musiikkivideo She Is Young, She Is Beautiful, She Is Next, jonka on luonut suomalaiskaksikko Jarkko Kinnunen (grafiikka) ja Sami Rämä (animaatio). Videota katsoessa ja kuunnellessa on tietenkin hyvä muistaa, että tämä ei ole mitään autenttista paluuta vanhaan teknologiaan. Videossa on paljon isompi resoluutio kuin oikeissa 30 vuotta vanhoissa peleissä, eikä synthwavekaan kuulosta oikealta 1980-luvun musiikilta. Molemmissa vain otetaan vaikutteita vanhasta estetiikasta ja toteutetaan siitä uudella, meidän ajallemme leimallisella tyylillä.
Perturbatorin videon tunnistaa 2010-luvun tuotteeksi myös siitä, kuinka sekavaa sen symboliikka on. Itsessään tässä ei ehkä ole hirveästi omia visuaalisia ideoita, mutta erityisen teoksesta tekee ideoiden järjetön ylitsevuotavuus. Ajatellaan nyt vaikka videon ”juonta”. Mitä tässä tapahtuu? Ovatko maailman vallanneet avaruusoliot, demonit, zombit vai koneet? Vai kaikki edellämainitut? Ja mitä ihmettä lopussa tapahtuu? Videon sankari ja pahis tuijottavat toisensa hengiltä? Ei tässä ole mitään järkeä! Mutta ei tarvitsekaan olla, koska kyse on postmodernista sillisalaatista.