Ohjaus: @patrickjesse & @roulamo
Ladattu YouTubeen: 3.5.2018
Näyttökertoja: 1 407 402 (6.6.2018)
YouTube on kasvaessaan luonut aivan uuden julkkistyypin: tubettajan. Palvelusta on tullut jatkuvasti päällä oleva kykyjenetsintäkanava, jonne esiintyjän urasta haaveilevat lataavat omia ”työnäytteitään”, vlogeja joiden sisältö ei ole välttämättä rajattu mihinkään yksittäiseen taiteenlajiin. Monille pelkästä tubettamisestakin on tullut varteenotettava ammatti, ainakin hetkellisesti, mutta yleensä se on vain toiminut ponnahduslautana kestävämmällä pohjalla olevalle viihdyttäjän uralle. Justin Bieberistä lähtien yhä kasvava määrä nuoria on esimerkiksi saanut levytyssopimuksen YouTubeen lataamiensa lauluesitysten ansiosta.
Suomessakin heitä on ollut jo useita: ainakin Saara Forsberg, Arttu Lindeman, Vilma Alina ja Tuure Boelius. Tubettajan elämä on ankaraa ja harvasta on lyhyttä tähdenlentoa pitkäjänteisempään uraan. Siksi esimerkiksi Tuure Boeliuksen pysyvää vaikutusta suomalaiseen populaarikulttuurin voi ainoastaan arvailla, ja toivoa parasta. Kuukausi sitten Kaiku Entertainment kuitenkin julkaisi videon, joka herätti sen verran voimakasta huomiota, että todennäköisesti – ja toivottavasti – Boelius muistetaan vielä pitkään. Ainakin tän listan olisi tarkoitus auttaa siinä asiassa!
Vuonna 2001 syntynyt Boelius avasi YouTube-kanavansa 14-vuotiaana kesällä 2015. Ensimmäistä kertaa hän iski mielensäpahoittajien hermoon tulemalla kaapista syksyllä 2016 ja saamalla sen ansiosta Vuoden homo -palkinnon vuoden 2017 QX Gay Gaalassa. Samoihin aikoihin mm. Turun kaupunginteatterissa nuorta Touko Laaksosta näytellyt Boelius teki levytyssopimuksen Kaiku Entertainmentin kanssa. Ensimmäinen single Eikö sua hävetä nousikin singlelistan kärkeen eikä kakkossingle Oh Boekaan mitenkään huonosti menestynyt. Nämä kuitenkin olivat varsin kertakäyttöisiä kappaleita, nopeasti ohi suhahtavia viraalihittejä, joista ketään ei vuosien päästä muisteta. Vasta kolmantena singlenä julkaistu Lätkäjätkä-Ville on potentiaalisesti ikimuistoinen kappale.
Kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ensimmäistä kertaa vuonna 1995, maamme oli niin valmistautumaton menestykseen, että juhlabiisi Den glider inkin piti varastaa naapurista. Siitä viisastuneena A-Tyyppi rupesi samplaamaan Antero Mertarannan selostuksia ja syntyi ”lätkäbiisien” perinne. Jokakeväisten Suomen maajoukkueen epävirallisten kannatuslaulujen määrä lähti lopullisesti käsistä kun Suomi voitti toisen mestaruutensa 2011 ja Pojun Poika saunoo toimi tunnarina. Vuonna 2018 jääkiekossa voittamisesta kertovat reippaat tanssipoppikappaleet olivat jo muuttuneet niin väsyneeksi kliseeksi, että enää ei edes keksitty parempia otsikoita kuin Kuha Ruotsi häviää. Tältä keskinkertaisuudelta meidät pelasti Tuure Boelius!
Lätkäjätkä-Ville tarttui yhteen yhteiskunnamme suurista tabuista: homoseksuaalisuuden ja urheilun suhteeseen. Miesten joukkueurheilussa kun mitä ilmeisemmin vallitsee systeeminen homofobia, jossa ”poikkeava” seksuaalisuus koetaan jotenkin uhkaksi jääkiekon machokulttuurille silloinkin kun laajemmassa yhteiskunnassa ollaan huomattavasti suvaitsevampia. Edellisen kerran asiasta kohuttiin neljä vuotta sitten kun Juhani Tamminen väitti ettei SM-liigassa pelaa homoseksuaaleja. Nostamalla tärkeän yhteiskunnallisen näkökohdan lätkäbiisin aiheeksi, Boelius myös samalla laajensi genren yleisöä huomattavasti niiden stereotyyppisten lätkäfanien ulkopuolelle. Urheilu kuuluu ihan kaikille!
Pelkällä biisillä ei ehkä vielä olisi saanut aikaan täydellistä somemyrskyä, mutta biisin YouTube-video piti siitä huolen, koska siinä Tuure pussaa ”Villeä” leijonapaidassa jäähallin pukuhuoneessa. Seurasi ennalta-arvattava reaktio: vihapuhetta ja tappouhkauksia, jotka alleviivasivat kappaleen tärkeyttä. Jos joku aihe on näin arka, siitä todellakin pitää tehdä biisejä ja herättää keskustelua! Monen lätkäfanin suurin murhe maailmassa tuntui olevan silloin se, että Tuure oli ”häpäissyt” leijonat.
Mutta miksi ihmeessä kaksi leijonapaidassa suutelevaa poikaa häpäisisi sen? Juuri siksi veteraanimme taistelivat talvisodassa Neuvostoliittoa vastaan, että suomalaisilla olisi vapaus tehdä niin. Jos ei halua sellaista katsella, tulisi ehkä ennemmin kannattaa Venäjän maajoukkuetta. Kun Suomi voittaa jääkiekko-ottelun, se edustaa länsimaisen liberaalin demokratian ja vapauden voittoa. Kun Venäjä voittaa, se edustaa totalitarismin, vihan ja pelon voittoa.
Jokaisen suomalaisen tulisi olla syvästi ylpeä Boeliuksesta, sillä hänen sisunsa edustaa kaikkea mikä maassamme on kaunista ja puolustamisen arvoista. C Moren kisasloganina oli ”On uusien sankarien aika”. MM-kaukaloista sellaisia ei tällä kertaa löytynyt, mutta Tuure Boeliuksesta saimme sellaisen. Ja hän todella on kunniaksi leijonapaidalle, sillä hänen rohkeutensa nousee aidosta leijonansydämestä.