#94 Yellow Magic Orchestra – Rydeen (1979)

YouTube (musiikkivideo)

Yellow Magic Orchestra - Solid State Survivor; levynkansiKoska inspiraatio on vähissä tämän kappaleen suhteen, käytän inhoamaani ilmaisua: Yellow Magic Orchestra on Japanin Kraftwerk. Tai jos Wikipediaa on uskominen, niin oikeastaan Japanin Beatles – niin suuri heidän suosionsa ja vaikutuksensa oli hetken aikaa. Kotimaassaan YMO:n synapoppia kutsuttiin technopopiksi ja heidän kulttuurinen vaikutuksensa kuulemma näkyy yhä japanilaisten liikemiesten kampauksissa.

Yellow Magic Orchestralle ulkoinen olemus ei ollutkaan mitenkään yhdentekevä, ja yhtyeen toisen albumin, Solid State Survivorin (1979), kannessa on selviä Kraftwerk-vaikutteita: punaiset puvut ja mallinuket, aivan kuten The Man Machinen kannessa vuotta aiemmin. Yellow Magic Orchestra oli kuitenkin melodisempi ja popimpi kuin Kraftwerk. He tekivät musiikkia vartavasten mainoksiin ja kappaleissa on selkeästi enemmän sellaista tarttuvuutta, johon saksalaiset kollegat eivät kyenneet, tai edes pyrkineet. Paras esimerkki tästä on kenties albumin toinen singlejulkaisu, Rydeen, joka jää pirullisesti päähän soimaan.

Eroista huolimatta yhtyettä on oikeasti luontevaa verrata Kraftwerkiin, koska molempien yhtyeiden päälle sovitellaan usein täysin samojen genrejen keksijän viittaa: hip hopin, ambient housen tai teknon. Länsimaissa Kraftkwerin vaikutus on varmaan ollut suurempi, mutta j-popin pioneeri YMO nyt ainakin on. Sitä ei Kraftwerkistä varmastikaan voi sanoa. Yhtyeen merkitys angloamerikkalaiselle populaarimusiikille ja etenkin elektroniselle tanssimusiikille on silti kiistaton: Kraftwerkin tapaan myös Yellow Magic Orchestra päätyi electrollaan hip hopia synnyttämässä olleen Afrika Bambaataan samplaamaksi vuonna 1983: Firecracker pääsi osaksi Death Mixiä.

Lisäksi Technopolis-kappaleen on uumoiltu ennakoineen Detroit-teknoa, ainakin nimensä perusteella. Techno on kuitenkin sen verran yleinen yhdyssanojen osa, ettei siitä voi mielestäni päätellä mitään. Sen sijaan teknon pioneeri Juan Atkins on sanonut että se tulee Alvin Tofflerin terminologiasta. Musiikillinen yhteys on kuitenkin helppo kuulla ainakin YMO:n ja Atkinsin varhaisen Cybotron-projektin välillä.

Myös tematiikaltaan yhtye sopii hyvin teknon jatkumoon. Heillä oli myös laulettuja biisejä, joiden englanninkieliset sanoitukset teki yleensä Chris Mosdell. Ne heijastivat usein sen hetken scifi-kirjallisuuden cyberpunk-trendejä. 1970- ja 80-luvun taitteen konemusiikki tuntui muutenkin usein keskittyvän juuri tuollaisiin dystooppisiin tulevaisuuksiin, joissa ihmiset ovat vieraantuneita toisistaan ja omista kehoistaan. Juuri se ankea tulevaisuudenkuva jonka Air (#95) haluaisi kokonaan unohtaa.

Rydeenista tehtiin myös mielettömän hieno musiikkivideo, jonka uraauurtavasta visuaalisesta tyylistä ja elävästä esiintymistyylistä näkee että show oli YMO:lla paljon Kraftwerkiä paremmin hallinnassa, tai heidän visuaaliset pyrkimyksensä eivät ainakaan olleet yhtä minimalistisia. Japanin olisi varmaan kannattanut liittyä EBU:un jotta YMO olisi voinut käydä voittamassa Euroviisut.

Kuuntele myös: Yellow Magic Orchestan lauletuista kappaleista Behind the Mask on ollut suosittu coveroinnin kohde länsimaissakin, joutuen mm. Eric Claptonin ja Michael Jacksonin käsittelyn uhriksi. YMO:n jäsenet ovat tehneet vaikuttavaa jälkeä myös bändinsä ulkopuolella ja esimerkiksi Ryuichi Sakamoton soolokappale Riot in Lagos on Wikipedian mukaan vahvasti electron syntyyn vaikuttanut teos.

#96 Kraftwerk – Radioactivity [The Mix] (1991)

Spotify

Kraftwerk - Radioactivity; singlen kansikuva

Koska Kraftwerk on konemusiikin Beatles, heillä on poikkeuksellisen paljon kappaleita tällä listalla. Muuten olen pyrkinyt rajoittamaan läsnäolon listalla teos per artisti -tasoon, mutta tämän kyseisen bändin merkitys elektroniselle musiikille on niin iso että se ei voi mitenkään riittää. Kieltämättä Kraftwerkin hehkuttaminen on juuri sitä konemusiikin kaanonin ydintä jota yritän myös haastaa, mutta kaipa yhtye on siellä ihan syystä.

Radioactivity (1975) vaikuttaa olevan yhtyeen kulta-ajan (1974-1981, Autobahnista Computer Worldiin) aliarvostetuin levy. Syy on ehkä siinä että se koostuu enimmäkseen lyhyistä tunnelmoinneista eikä niinkään selvärajaisista kappaleista. Tästä huolimatta Radioactivity mielestäni muodostaa Autobahnin (1974) ja Trans-Europe Expressin (1977) kanssa tasokkaan trilogian joka käsittelee yksittäisten keksintöjen ja teemojen kautta teollista massayhteiskuntaa: Autobahn henkilöautoilua, Radioactivity atomiteknologiaa ja Trans-Europe Express raideliikennettä. Yhdessä nämä muodostivat täydellisen kuvan toisen maailmansodan jälkeisestä länsimaisesta teknologisoituvasta elämänmuodosta. Kraftwerkin kulta-ajan päättivät sitten The Man Machine (1978) ja Computer World (1981) jotka siirtyivät tietoyhteiskunnan, tekniikan ja ihmisen välisen rajan katoamisen tematiikkaan.

Vaikka en yhdestäkään näistä viidestä merkkiteoksesta mitään vikaa löydä, on kai silti myönnettävä ettei se Radioactivity kokonaisuutena ole ihan niin ikimuistoinen kuin ne muut. Itse arvostan sitä lähinnä nimikappaleen takia, ja sekin on minulle tutumpi vuoden 1991 The Mix -kokoelman versiona; kyseessä on muistaakseni ensimmäinen Kraftwerk-biisi jonka ihan tietoisesti kuulin. Tällä levyllä Kraftwerk päivitti kulta-aikansa hittibiisejä 90-luvun klubimusiikin suuntaan ja osoitti että verrattain hiljaisen 80-luvun jälkeenkin he olivat yhä ajan hermolla. Biisi julkaistiin tällä kertaa singlenäkin, jolla kappaletta remixasivatkin sitten sen hetken kuumimpiin tanssimusiikin tekijöihin lukeutuvat Francois Kevorkian ja William Orbit.

The Mix -kokoelmalla juuri Radioactivity hyötyy eniten uudelleenmiksauksesta. Alkuperäisenä kappaleessa ei ollut samanlaista ponnekkuutta kuin jossain Robotsissa, mutta tämä remix teki siitä jykevän tanssittavan hittibiisin. Merkittävin kappaleeseen vaikuttanut tekijä taitaa kuitenkin tulla Kraftwerkin hallinnan ulkopuolelta: alkuperäisen äänityksen (1975) ja tämän version (1991) välillä kun ehti tapahtua atomiajan suuret katastrofit: Harrisburg ja tietysti Tshernobyl, joiden nimiä hoetaankin robottiäänellä tässä uudessa versiossa. Neuvostoliitossa tapahtui tietysti jo ennen Tshernobyliäkin suuria ydinonnettomuuksia ja turvattomia ydinkokeita, mutta niistä ei ole juuri puhuttu julkisesti.

1970-luvulla Kraftwerk oli ehkä futuristinen, mutta vuonna 1991 heidän vanhat visionsa olivat osoittautuneet turhankin optimistisiksi, vaikka yhtyeen suhtautuminen teknologiaan onkin aina ollut kriittinen. Teknologia oli näyttänyt ihmiskunnalle rumimman puolensa. Hiroshima ja Nagasaki ne kaikkein rumimmat puolet tietysti esittivät, mutta silloin teknologia käyttäytyi kuten haluttiin. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta ne ylläpitivät ihmisen kuvitelmaa siitä että kaikki on meidän hallinnassamme. Tshernobyl näytti että ei todellakaan ole.

Tästä huolimatta tanssimme atomiteknologian äänien tahdissa. Geiger-mittarin tikitys ja yleinen hälytyssignaali ovat musiikkia yliteknologisoituneessa yhteiskunnassa. Ydinvoima on ehkä hirveää, mutta emme vain halua pärjätä ilman sitä. Kraftwerk eli jo aikaa jolloin space age popin naiivi kehitysusko oli saanut väistyä kyynisyyden tieltä.

Kuuntele myös: Ydintuho oli varsinkin 1980-luvun hyytävän kylmän sodan aikana varsin suosittu aihe elektronisessa popmusiikissa. Jotenkin kylmän synteettiset soundit sopivat perinteistä rockia paremmin kuvastamaan epäinhimillisen valtavaa, huipputeknologista kuolemaa. Suurin ydinpommihitti ikinä on varmaankin Orchestral Manouevres in the Darkin Enola Gay. Myös Ultravox käytti aihetta hyvin ahkerasti biiseissään: ainakin kappaleet Hiroshima mon Amour, All Fall Down ja Dancing With Tears in My Eyes sivusivat teemaa.