Vieraileva artisti: Swizz Beatz
Ohjaus: Sam Brown
Ladattu YouTubeen: 31.12.2009
Näyttökertoja: Vain 32. asteen vapaamuurareiden tiedossa
Ke$han lisäksi käsittelyssä on vielä toinen ”Illuminati-video”. Se miksi juuri tämä on näistä kahdesta se ikonisempi, johtuu kahdesta syystä: Jay-Z on isompi artisti ja On to the Next One on omituisempi biisi. Näin minimalistisen ja aavemaisen äänimaiseman ei äkkiseltään ajateltuna pitäisi kuulua maailman isoimman räppärin sinkkubiisiin, mikä voi tarkoittaa vain kahta asiaa: joko tämä on Jay-Z:n taiteellisen kunnianhimon huipentuma tai sitten tämä on globaalin eliitin salaliitto jolla saatananpalvonnasta yritetään tehdä salonkikelpoista.
Tämä on yksi harvoista listan videoista, joista olen jo aikaisemmin kirjoittanut, mutta tämä yhdeksän vuotta vanha postaus lähinnä hävettää minua nykyään. Miten ennakkoluuloinen sitä ihminen voikaan olla! Uskoin tuolloin että lähtökohtaisesti 2010-luvulla ei tehdä enää hienoja musiikkivideoita, mutta se oli varmaan tyhmin asia mitä olen tähän blogiin koskaan kirjoittanut! Toiston vaaraa ei siis ole, ja nyt iän tuoman viisauden valossa osaan suhtautua tähänkin videoon eri tavalla. Tai oikeastaan yksi asia ei ole muuttunut: pidin tästä silloin ja pidän edelleenkin. On tuossa vanhassa kirjoituksessa muutenkin esillä jo ne elementit joiden vuoksi tämä on ikoninen musiikkivideo.
Jay-Z:n kokoluokan artisti saa musiikkivideoilleen poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä, minkä vuoksi kaikista okkulttista symboliikkaa sisältävistä videoista sen memeettinen voima oli suurin: viimeksi aiheesta kirjoittaessani YouTubesta oli helpompi löytää analyysejaä videosta kuin itse videota. Jostain syystä video oli poistettu suhteellisen pian YouTubesta ja nykyään se on virallisesti saatavilla vain Vimeossa. Nyttemmin myös analyysivideot ovat pääasiallisesti kadonneet, joten tästä ilmiöstä ei ole jäljellä enää paljon muuta kuin muistoja.
Tässä analyysivideoiden tulvassa oli jo melkein mahdotonta tietää mikä oli aitoa salaliittoparanoiaa ja mikä sen parodiaa. Onnistuin kaivamaan DailyMotionista ja YouTubesta kuitenkin omat esimerkkini yhdeksän vuoden takaa: tämä vaikuttaa tosissaan tehdyltä, tämä taas on erinomainen parodia. Vigilant Citizenkin luonnollisesti käsittelee aihetta, mutta asiallisempi on ote Peter Bebergalin kirjasta Season of the Witch: How the Occult Saved Rock and Roll (2014). Edellisestä löytää tälläkin kertaa yksityiskohtaisimman kuvaston erittelyn, jälkimmäisestä rationaaliset johtopäätökset.
Bebergalin mukaan tällainen runsas kuvasto stimuloi katsojan mielikuvitusta kuten parhaiden aistielämysten kuuluukin, ja monitulkintainen ”mystiikka” on mukana luomassa kohua ihan vain siksi, että se parantaa tuotteen menekkiä. Paras esimerkki videon monitulkintaisuudesta on ylläkin nähtävä kuva mustetahratestiä muistuttavasta otoksesta, jossa jotkut ovat nähneet paholaisen kuvan. On vaikea keksiä ilmiselvempää todistetta siitä miten ihmiset näkevät abstrakteissa kuvissa tasan sen mitä toivovat/pelkäävät näkevänsä.