Aprillipäivän rakkauslaulu

Jotta todistaisin etten ole elitisti, kirjoitan mahdollisimman popista kappaleesta, eli Righteous Brothersin You’ve Lost That Loving Feelingistä, joka on Yhdysvaltojen radiossa ja tv:ssä eniten soitettu kappale koskaan. Tämä on samalla myös tietyllä tapaa jatko-osa Phil Spector -bloggaukselleni. Tämä kappale kun on Spector-tuotannoista menestyksekkäimmistä ja hieno esimerkki hänen wall of soundistaan täydessä voimassa.

Kappale ei ole oikeastaan perinteinen rakkauslaulu eikä myöskään eroamiskappale, vaan jotain siltä väliltä. Se jättää asian auki elämälle rehellisesti eikä tekaise kappaleelle onnellista tai onnetonta loppua. Sanoitukset, ”veljesten” laulu ja musiikki pelaavat kaikki loistavasti yhteen. Kappale alkaa rauhallisesti mutta surumielisesti, Bill Medleyn matalalla äänellä, mutta nousee loppua kohden hurjan massiiviseen huipennukseen samalla kun kertoja yrittää tosissaan pelastaa rakkaussuhdettaan

Sanoituksen sävykin muuttuu samalla passiivisesta surkuttelusta viimeiseen taisteluun suhteen suhteen puolesta. Tai anelemiseen, riippuu varmaan näkökulmasta. Bobby Hatfield, duon toinen puolisko, yhtyy myös lauluun ja nostaa tunnelatauksen vielä pykälää ylemmäksi omalla revittelevämmällä laulutyylillään. Voisi kuvitella että huippuunsa hiottu tuotantojälki ja dramaattinen jännitteen kasvattaminen nimenomaan toimisi elämänläheisyyttä vastaan, mutta lopulta tässä käykin täysin päinvastoin.

Lopuksi vielä kaikkea kivaa triviaa kappaleesta sekä hieno ”musiikkivideo” singlen ainoasta oikeasta formaatista eli seiskatuumaisesta pyörimässä lautasella:

Tyttöpoppia, väkivaltaa ja hullu tuottajanero

Olen kuunnellut viime päivinä melkoisesti The Crystalsia, yhtyettä jota ei ihan heti luulisi tällaisen musiikinkuuntelijan arvostavan. Kyseessä on yksi historian ensimmäisistä menestyneistä tyttöbändeistä; kuuluisuutta ja hittejä 60-luvun alussa haalinut lauluryhmä, jonka laulajat vaihtuivat tiuhaan. Tärkeämpää oli imago ja korkean profiilin taustahahmo – legendaarinen tuottaja ja biisintekijä Phil Spector.

The Crystals - Then He Kissed Me; singlen kansikuvaYkkössuosikikseni bändiltä on noussut kappale Then He Kissed Me, joka on paperilla kaikkea sitä mikä poplauluissa on minusta kamalaa: vanhoillinen maailmankuva, romanttisen rakkauden kritiikitön ylistys ja huoleton yksinkertaisuus. Se on kuitenkin siinä vaiheessa bändin päävokalistina olleen Dolores Brooksin ihana ääni, sekä tietysti Spectorin tuotantojälki, jotka nostavat kappaleen popmassan yläpuolelle. Tavallaan sanoituksen ja tunnelman sokerisuus ovat jo niin naiiveja, että alkavat kuulostaa herttaisilta.

Spector oli ensimmäinen varsinainen ”auteur”-tuottaja, siis musiikkituottaja joka nähtiin taiteilijana siinä missä varsinaiset muusikotkin – hänen instrumenttinsa vain oli kokonainen äänitysstudio. Spector oli äänitystekniikan pioneeri ja kunnianhimoinen sovittaja. Hänen luomansa wall of sound -tekniikka kuuluu When He Kissed Me -kappaleessakin hienosti: massiivinen sovitus, jossa on monta laulajaa ja monta instrumenttia päällekkäin, ja joka ottaa kuulijan varmaan mutta hellään syleilyyn. Kaikki tämä aikana jolloin levytyksessä voitiin käyttää vain muutamaa äänikanavaa eikä efektien tuottamisesta tietokoneilla ollut tietoakaan.

Toinen merkittävä kappale The Crystalsin uralta on vaiettu kulttiklassikko He Hit Me (And It Felt Like a Kiss). Niin ikään ihanan 60-luvun poppiklassikon (Loco-Motion) esittäneen Little Evan kokemuksiin perustuva ja samojen tekijöiden kirjoittama kappale oli vuonna 1962 melko ainutlaatuinen tapaus. Kappale kertoo parisuhdeväkivallasta, siihen alistumisesta ja sen kokemisesta välittämisen merkkinä.

Näin kipeistä asioista laulamista ei radiokanavilla tietenkään voitu hyväksyä, joten kappaleesta tulikin melkoinen kaupallinen floppi ja suurin osa lukuisista Crystalsin The Crystals - He Hit Me; singleCD-kokoelmista unohtaa sen kokonaan. Aivan syyttä, sillä näin synkässä ja kipeässä kappaleessa The Crystals on ehdottomasti parhaimmillaan.

Niinkin synkkä kappale yhdistettynä pirteään tyttöbändiin luo todella tehokkaan kontrastin ja iskee todellisuuden päin kasvoja: raskaiden asioiden kokeminen ei ole mikään raskaan musiikin tekijöiden yksinoikeus. Väkivalta on todellista, se voi kohdata meistä kilteimmän ja tavallisimmankin, kuten se yleensä kohtaakin.

Musiikillisestikin He Hit Me on upea teos. Se alkaa varsin lakonisesti ja alistuneesti, sanoja hienosti tukien. Tässä vaiheessa päälaulusta vastasi Barbara Alston ja hän tulkitsee kappaleen sopivan vähäeleisesti mutta kuitenkin tunteikkaasti. Loppua kohden Spectorin wall of sound alkaa taas kasvaa ja kasvaa, samoin laulu avautuu ja muuttuu elävämmäksi, ikään kuin asian inttäminen kertosäkeistöä toistamalla tekisi väkivallasta yhä hyväksyttävämpää ja oikeutetumpaa. Kappale tekee parhaansa muuttuakseen jatkoksi loputonta kliseistä rakkauslaulujen ketjua, mutta sanoitus on juuri siksi niin voimakas isku vasten kasvoja. Kipeämmin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on musiikissa käsitellyt mielestäni ainoastaan Tori Amos ravisuttavassa a cappella -kappaleessaan Me and a Gun (Lue lisää: vuoden 1992 paras levy).

Spectorin ja Crystalsin saagaan kuuluu myös Let’s Dance the Screw, yksi harvinaisimmista ja omituisimmista koskaan julkaistuista singleistä. Äärimmilleen tiivistettynä tarina menee näin: Spector teki yhtyeen kanssa radiosoittoon kelpaamattoman singlen ihan vain ärsyttääkseen yhteistyöstä pois haluavaa yhtiökumppaniaan.

Myöhemminhän Phil Spector on mm. tuottanut Beatlesin viimeisen albumin bändin jo hajottua, uhkaillut Ramonesia aseella ja joutunut vankilaan toisen asteen murhasta. 10-vuotiaana isänsä itsemurhassa menettäneen Spectorin sekopäiset mielenliikkeet ovat yhtä tunnettuja musiikkipiireissä kuin hänen Phil Spector ja äänipöytätuotantotekniset saavutuksensakin. Tunnetuimmat Spector-tuotokset Let It Ben ohella lienevät The Righteous Brothersin You’ve Lost That Loving Feeling ja Unchained Melody.

Näin lähestyvän joulun kunniaksi annan kaikille Spotifyä käyttäville lukijoilleni ”lahjaksi” levyn A Christmas Gift for You from Phil Spector. Tällä joidenkin jopa historian parhaaksi joululevyksi nimeämällä kokoelmalla esiintyy Spectorin tuottamia yhtyeitä, myös The Crystals.