Musiikkia lumesta ja Lissabonista

The Walkmen: Lisbon (kansikuva)Yksi vaikeimmista musahaasteen rasteista on kuudes, ”jonkin kaupungin inspiroima levy”. Kyllä sellaisia toki tulee nopeasti montakin mieleen, mutta mistä löytää sellainen, jota en ole jo joskus kuunnellut? Internetistä tietenkin, esimerkiksi Telegraph-lehden listalta The 45 best albums named after real places. Kuten otsikosta näkee, täsmällisesti haasteeseen vastaavia kattavia listoja ei juurikaan löydy. Jos löytyy, listalla ovat ne samat tutut levyt jotka tulevat mieleen muutenkin. Jos levy on nimetty jonkun kaupungin mukaan, se ei tietenkään vielä riitä minulle.

Jouduinkin käyttämään satunnaislukugeneraattoria varsin monta kertaa, että sain listalta numeron, jota vastaava levy todella on kaupungin inspiroima, eikä ainoastaan sen mukaan nimetty. Lisäksi levyn piti tosiaan olla sellainen, etten ole ikinä kuullutkaan sen esittäjästä. Se, että tällainen levy olisi löytynyt vielä omasta kirjastostani, oli jo turhan paljon toivottu. Tyydyin siis suosiolla levyyn, jonka voin kuunnella Spotifysta, vaikka parhaani mukaan yritänkin valita tähän haasteeseen levyjä, jotka voin saada fyysisesti käsiini.

The Walkmen on vuosina 2000-2014 toiminut yhdysvaltalainen indie rock -bändi, jonka musiikkia on esiintynyt mm. Breaking Bad -sarjassa. Lisbon on bändin kuudes ja toiseksi viimeinen levy, jonka on tuottanut John Congleton, joka oli jo entuudestaan hyvin tuttu minulle. Hän on ollut tekemässä mm. Swansin To Be Kindia ja voittanut Grammyn St. Vincentin St. Vincentin tuottajana. Vielä kun monissa levyarvosteluissa vedettiin lankoja tämän bändin ja The Nationalin välille, odotukseni levyä kohtaan alkoivat nousta.

Minun oli kuitenkin aluksi vaikea saada otetta tästä musiikista, ja erityisen vaikeaa on sen Lissabonin löytäminen. Arvosteluja luettuani aloin epäröidä, onko tämä nyt sittenkään tarpeeksi inspiroitunut kaupungista. Internet osaa lähinnä sanoa että levy on kunnianosoitus Portugalin pääkaupungille, mutta mitään sen täsmällisempää tietoa ei ole. Yritin lukea lyriikoita, jos niistä saisi jotain paikkasidonnaista fiilistä. Ei sitä kuitenkaan löydy muualta kuin levyn päättävästä nimikkobiisistä. Sitten on jotain epämääräisiä viittauksia joihinkin paikkoihin, jotka voisivat varmaan olla Lissabonissa, mutta myös lukemattomissa muissa kaupungeissa. Toisaalta sitten mukana on ”teemaan” hyvin huonosti sopiva While I Shovel the Snow.

Aluksi olin pettynyt siihen, ettei tämä täyttänytkään omia tiukkoja kriteereitäni, mutta sitten tajusin ettei sillä ole väliä. Tärkeintä oli löytää itselle uutta ja yllättävää kuunneltavaa, ja siihen tarkoitukseen levy sopii täydellisesti. Toisella kuuntelukerralla pystyin siis jättämään nämä kaupunkiviittaukset – tai niiden puutteen – rauhaan, ja keskittyä kuuntelemiseen avoimin korvin.

Levyn alku tuntuu varsin mitättömältä, samanlaiselta perus-indieltä kuin ensimmäisen rastin Camper van Beethoven. En mitenkään tajua, miksi arvostelijat pitävät tästä levystä niin paljon. Varsinkin vertaukset Nationaliin tuntuvat olevan ilman pohjaa. Lyriikoissa on ehkä välillä samaa (esim. Woe Is Me), mutta musiikillisesti tämä kuulostaa ihan liian huolettomalta. Onneksi vaskipainotteinen Stranded kuitenkin alkaa viedä levyä hieman kiinnostavammille vesille, vaikka siitä tuleekin ihan Jouluyö, juhlayö mieleen.

Kun puhaltimet ovat tuoneet levyn soundiin raikkautta, alan keskittyä levyn loppupuolella enemmän instrumentaatioon. Ehkä se on sitten se Congleton, jonka ansiosta esimerkiksi rummut ja kitarat ovat täynnä jännittäviä nyansseja, joiden vuoksi levyä jaksaa kuunnella vaikka biisimateriaali onkin varsin mitäänsanomatonta ja laulaja tuntuu yhdistävän tyylissään Rod Stewartin ja Jeff Buckleyn ärsyttävimmät maneerit. Siinä mielessä tämä onkin siis nelosrastin Paul Oxley’s Unitin vastakohta: tylsät biisit, hyvät soundit.

The Walkmen: Lisbon (Fat Possum, 2010)
6. musahaasterasti: Jonkin kaupungin inspiroima levy
Mistä: Spotifysta
Saatavuus yleisten kirjastojen Finna-tietokannassa

Kuunteluhaaste 2018

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Melomaanikon someversen sisäinen työnjako tuntuu menneen vähän siihen että Facebookissa voin julkaista mitä vain, mutta blogia päivitän vain kahden projektin (elektroninen top 100 ja 1001 klassista levytystä) tiimoilta, ja jos niissä tulee jokin näkymätön seinä vastaan, blogissa ei tapahdu mitään. Tänä vuonna aion korjata tilanteen, mutta vastuuttomasti yritän sitä aloittamalla kolmannenkin projektin.

Vuodesta 2015 järjestetty HelMet-kirjastojen lukuhaaste on tuttu somesta jo aikaisemmilta vuosilta, ja etenkin Taikalyhdyn lukuprojektin seuraaminen on ollut minulle inspiroivaa. En vain lue tarpeeksi että kykenisin itse sellaiseen. Aikani on rajallinen, mutta viihteen saatavuus käytännössä rajatonta, kuten tuossa bloggauksessakin sanotaan. Mutta kuunteluun kyllä pystyn!

Onneksi HelMetissä on nyt tarttunut tähän tilaisuuteen omalla musahaasteellaan tälle vuodelle. Tavoitteena on siis kuunnella vuoden 2018 kuluessa 50 itselle entuudestaan tuntematonta musiikkiteosta annettujen parametrien puitteissa. Toivon että kerran viikossa -deadlinen asettaminen itselleni antaa tämän blogin kirjoittamiseen tarvittua rakennetta ja kuria. Ne muut projektit jatkuvat sitten omalla ajallaan.

Olen harmitellut sitä, että huolellisella perehtymisellä musiikkiin on se huono puoli, ettei oikein osaa kuunnella mitään umpimähkäisesti. Toivottavasti tämä haaste korjaa asian. Aion käyttää näiden levyjen etsimiseen pääasiallisesti kirjastoa, koska monet näistä kohdista on helppo toteuttaa ihan vain kävelemällä kirjastoon ja ottamalla tietystä hyllystä sattumanvaraisen levyn käteensä. Tietysti, kun kerran on kirjaston kehittämä haaste. Ainakin näin ensimmäisellä kerralla käytän kuitenkin Spotifyta, koska kirjastosta ei löytynyt valitsemaani levyä.

Haasteen ensimmäisen ”rastin” kuvaus on vähän epämääräinen ”konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan)”, koska läheskään kaikki konseptilevyt eivät ole narratiivisia. Eihän tässä haasteessa tietenkään ole tarkoitus viilata pilkkua näin vakavamielisesti, mutta itselleni ainakin on helpompi löytää tähän sopivaa kuunneltavaa kun kriteerit on määritelty mahdollisimman tarkasti.

Esimerkiksi Wikipedian List of concept albums -artikkeli on niin naurettavan pitkä, että ei siitä joukosta voi mitenkään järkevästi valita mitään. Googlasin siis pikaisesti järkevän pituisen Best Narrative Concept Albums -listan. Siellä oli kaksi levyä jotka olivat itselleni täysin vieraita, ja valitsin niistä sen joka oli kuvauksen perusteella kiinnnostavampi.

Lue loppuun