Listan kärki lähestyy niin hurjaa vauhtia, että viime vuosien päivitystahtiin tottuneita hirvittää, bloggaaja itse mukaan lukien! Sijoilla 15-11 glitchataan patriarkaattia, heilutaan moottorisahan kanssa, yritetään selvitä zombiapokalypsistä, sekäkäytetään päihteitä ja päästään yli päättyneistä ihmissuhteista.
Ohjaus: Melina Matsoukas
Ladattu YouTubeen: 31.1.2011
Katselukertoja: 115 103 863 (25.3.2019)
Pari vuotta Rammsteinin jälkeen Rihanna jatkoi seksillä shokeeraamisen kunniakkaita perinteitä. Toki luontevampi kohu saksalaisbändiin verrattaessa löytyy esim. Madonnan kirjasta Sex (1992), sillä Rihannan S&M-videossa ei kuitenkaan ole alastomuutta tai ekspilisiittisiä kohtauksia. Se on silti erinomainen esimerkki siitä, miten seksuaalisuutta käytetään taiteessa vertauskuvallisesti.
Joissakin haastatteluissa Rihanna on kertonut, että häntä kiinnostavat sadomasokismi, bondage ja submissiivisuus, joista lauletaankin biisissä varsin suorasukaisesti. Toisaalla hän on kuitenkin korostanut sanoituksen olevan vertauskuvallisempi: se kertoo hyvästä itsetunnosta ja -varmuudesta, siitä ettei välitä huhuista ja kritiikistä. Nämä kaksi tulkintaa eivät tietenkään sulje toisiaan pois, sillä S&M:ssä on osaltaan kyse voimaantumisesta ja siitä ettei häpeä itseään (ja seksuaalisuuttaan).
Ehkä vertauskuvallisemmat merkitykset ovat korostuneet haastatteluissa, koska naisen seksuaalisuuteen on ilmeisesti niin helppo takertua yhteiskunnassamme. Varsinkin jos asialla on seksisymbolina pidetty naistähti. Tämä turhautti suuresti myös aiemmin listalla esiintynyttä Lykke Li:tä: jos naisartistin videolla lauletaan seksistä ja näytetään seksuaalisia teemoja, sen tulkitaan olevan pinnallisesti ainoastaan seksistä laulamista. Syvemmät symboliset merkitykset jätetään huomioimatta.
Erityisesti kappaleen videon pelkistäminen ”seksillä shokeeraamiseksi” on suuri yksinkertaistus. Siinä esiintyy kyllä paljon seksuaalisia teemoja, mutta sen aihe on julkisuus, ei seksuaalisuus. Rihannan ja median suhde toimi sytykkeenä jo kappaletta sanoitettaessa, mutta musiikkivideolla tämä jännite nostettiin selvästi etualalle. Osittain kyse oli itseään ruokkivasta ilmiöstä: Rihanna sai paljon haukkuja tästä ”liian seksuaalisesta biisistä”, joten hän teki niistä haukuista videon. Useinhan hitit julkaistaan levyjen ensimmäisten sinkkubiisien joukossa jolloin video saa ensi-iltansa lähellä kappaleen ensiesitystä. S&M oli kuitenkin vasta neljäs Loud-levyn sinkuista, joten poikkeuksellisesti biisin saama vastaanotto vaikutti suoraan siitä tehtyyn videoon.
Julkkiksen ja median välinen valtataistelu näytetään videolla monesta näkökulmasta: toisaalta Rihanna on vangittuna lehdistötilaisuuteen muovikelmulla, mutta myöhemmin hän pääsee ruoskimaan toimittajia valvontakameroilla varustetussa kellarissa. Rihanna myös ulkoiluttaa julkkisjuorubloggari Perez Hiltonia kuin koiraa. Toisaalta media ei siis anna tähdelle mitään yksityisyyttä, mutta toisaalta artisti itse pystyy hyödyntämään julkisuutta. Pitämään mediaa talutushihnassa myös vertauskuvallisesti.
On tietenkin selvää, että ilman mediaa poptähdellä ei ole uraa eikä hänen taiteellaan yleisöä. Kyse on molemminsuuntaisesti valtasuhteesta, vaikka ei tämä symbioosi silti oikeuta mediaa heittämään julkkiksista lokaa rajattomasti. Kuten S&M-seksin, myös tämän vuorovaikutuksen tulisi perustua kunnioitukseen ja suostumukseen. Vaikka nämä asiat eivät suoraan verrannollisia olekaan, voi silti sanoa video toimii erinomaisesti vertauskuvallisella tasolla.
Mitä siihen seksiin tulee, niin S&M esittää seksin hauskana ja leikkisenä asiana, ja seksiobjektin aktiivisena toimijana joka ottaa elämänsä haltuun. Se muistuttaa siitä kuinka tärkeää ihmisen itsemääräämisoikeus on, oli sitten kyse seksistä tai yksityisyydestä tai mistä tahansa muusta. Video myös valitettavasti toistaa joitakin musavideotrooppeja varsin sellaisenaan, joskin kieli poskessa. Tällä listalla tullaan kuitenkin vielä näkemään, että kyllä esimerkiksi sitä banaanin syömistä voi esittää nykyaikana paljon transgressiivisemminkin.
Aloitan (taas) uuden projektin, koska inspiraation jumalat vievät mihin suuntaan haluavat: on aika listata sata YouTube-ajan ikonisinta musiikkivideota!
Mitä sitten tarkoitan ikonisella? Se on sanana sopivan monipuolinen ja ilmaisee vaikeasti määriteltävää kulttuurista merkitystä, sitä kuinka leimallisia nämä videot ovat ajalleen. Toisin sanoen, ikonisen videon täytyy olla melko suosittu ja tunnettu, mutta sillä on myös oltava oma tunnistettava visuaalinen tyylinsä ja mielellään myös siinä määrin YouTube-ajalle ominaista estetiikkaa, että sitä ei olisi voitu tehdä minään muuna aikana. Sen täytyy olla siis video jota ei katsota pelkästään siksi että biisi kuulostaa hyvältä vaan myös siksi että se näyttää hyvältä. Näiden kahden kriteerin tasapainosta pitäisi siis löytyä jokin yhdistelmä kaupallisia ja taiteellisia meriittejä.
Videoiden suosiota olen mitannut lähinnä sillä, että olen ottanut harkintaan vain videoita jolla on yli miljoona näyttökertaa YouTubessa – poikeuksena tietenkin videot jotka eivät ole olleet yhtäjaksoisesti (tai ollenkaan) saatavilla siellä. YouTube-aika ei tarkoitakaan tässä automaattisesti sitä, että näiden videoiden olisi pitänyt olla YouTubea varten tehtyjä tai edes siellä julkaistuja. Kyse on siitä, että YouTube toi mukanaan selvärajaisen oman aikakautensa musiikkivideoiden historiassa.
